Pekkarisen veropopulismi ei muuta

Hallitus on jo linjannut, miten se jakaa 800 miljoonan veronalennukset. Pekkarisen populismi ei siis tuo tähän mitään muutosta. Tietysti Keskustaan mökää mahtuu ja miksi ei mahtuisi, sillä olemmehan aidosti demokraattinen puolue ja meidän joukossamme ei ketään vaienneta.

Vielä muutama sana NATO:sta, kun se näyttää olevan sallittua tällä palstalla.

NATO tulee yhä ajankohtaisemmaksi ensi vuosikymmenellä, kun pitää alkaa suunnittelemaan vanhentuneen sotakaluston uusimista. Ostammeko yksin muutaman Hornet-hävittäjän vai yhdessä NATO:n kanssa niitä satoja? Sama pätee muuhunkin asehankintoihin. Meidän ei kannata ostaa muutamaa konetta, sillä vastustajallamme on satoja hävittäjiä. NATO:n jäsenenä meilläkin on käytössä satoja hävittäjiä. Meitä ei niin vain ilmapommiteta maan tasalle.

Georgian tilanne hiljensi NATO:n vastustajan eli Halosen täysin. Halonen ei enää pysty perustelemaan Suomen liittoutumattomuutta sillä, että Venäjä elelee rauhaisasti naapureidensa kanssa. Tältä perustelulta putosi pohja pois, kun putosi ensimmäinen venäläinen pommi Georgiaan. Venäjä käyttää yhä voimaa asioidensa hoitamiseen. Tämä asia ei ole muuksi muuttunut sitten talvisodan rytinän.

Venäjä, Venäjä, Venäjä on edelleen Suomen ankarin ulko- ja ennen kaikkea turvallisuuspoliitinen haaste. On kaikille täysin selvää, että ainoa sotilaallinen uhka Suomelle on Venäjä - tai haaste, jos sen haluaa sanoa diplomaattisemmin. Tämä ei ole muuttunut miksikään vuosikymmenten kuluessa.

Ainut oikea ajatus Venäjästä ja venäläisistä on se, että koko heidän valtakuntansa on täysin arvaamaton ja ilmeisesti aina hullujen militaristien käsissä.

NATO on ainoa tapa turvata itsenäisyytemme ja rajojemme koskemattomuus tänään, tässä ja nyt sekä tulevaisuudessa. Menneisyyden rajan siirrot veteraanit tunsivat nahoissaan ja me muut historiaa lukeneet muutoin.
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mitään. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu