Koirapuisto

Keskustan koirapuistossa outoa meininkiä. Eräät piskien omistajat tuovat räksyttäjät aamuvarhain paikalle. Pari valkoista villakoiraa ja erään romaanin sekasotku, nämä haukkua louskuttavat vähintään tunnin, haukkuvat asemalta kuuluvan junankuulutkasenkin saati ohikulkijat. Vika ei koirissa vaan niiden omistajissa, tämä villakoirien omistaja jakelee jopa vuoroja koska toiset voivat hurttansa aitaukseen laskea on sen verran rehevä ryntäine immeinen, lienee vähän parempaa väkeä!?
5460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä en ainenkaan kuuntele toisten käskyjä, milloin koirani aitaukseen päästän. Puisto on vapaassa käytössä kaikille, eikä siellä puistopoliiseja tarvita.

Muakin välillä ärsyttää toi räksytys, kun oma koira ei juurikaan hauku, niin en ole kai tottunut siihen... mutta kai se on parempi, että ne räksyttää koirapuistossa kuin kotonaan..

Keskustan koirapuisto on tosin mielestäni aika huono. Siinä ei ole juurikaan välineitä ja ennen kaikkea hiekkamaa!! Ainenkin meidän koiralla menee koko ajan hiekkaa henkeen siellä kun juoksee. Sen takia käydään nykyään enemmän kivenlahden koirapuistossa, käykää katsomassa! paljon kivempi paikka koiralle!

Ai niin, ja muistetaan, että koirapuistossa koiran tulee saada olla vapaana!!! Kun jotkut pitää hihnassa, eikä niiden lähelle "saa" mennä! älytöntä! se ärsyttää mua. Koira saa olla ihan tarpeeksi hihnassa aitauksen ulkopuolella!!!

Äänestä
  • Olisi kiva saada semmoiset? onko tietoa mistä niitä saa?

    Äänestä

  • Koiran silloin, tällöin haukunta ei häiritse, mutta kun kyseessä jatkuva räkytys se todella ottaa päähän. Kuinkahan lähitienoon asukkaat moiseen suhtautuu? Kennelin ihmisten syytä käydä hiukan opastamassa pahiten räkyttävien omistajia. Taitaa olla utopistinen ehdotus? Hyvä että jotkut osaavat kouluttaa koiransa niin että, osaavat olla haukkumatta tarpeettomasti!

    Äänestä

  • Sietokyky kirjoitti:

    Koiran silloin, tällöin haukunta ei häiritse, mutta kun kyseessä jatkuva räkytys se todella ottaa päähän. Kuinkahan lähitienoon asukkaat moiseen suhtautuu? Kennelin ihmisten syytä käydä hiukan opastamassa pahiten räkyttävien omistajia. Taitaa olla utopistinen ehdotus? Hyvä että jotkut osaavat kouluttaa koiransa niin että, osaavat olla haukkumatta tarpeettomasti!

    Kettu näitä valittajia riittää aina joka junaan ja jää vielä asemallekin!

    Äänestä

  • metsään kun et ääniä kestä!! kirjoitti:

    Kettu näitä valittajia riittää aina joka junaan ja jää vielä asemallekin!

    Kettu näitä valittajia riittää aina joka junaan ja jää vielä asemallekin!
       
    Kannattaisi olla osallistumatta keskusteluun jos sisältö kyseistä tasoa. Toisaalta, aina näitä hiukan vajaita löytyy, liekö junasta jäänyt?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiltti kansalainen kirjoitti:

Keskustan koirapuistossa outoa meininkiä. Eräät piskien omistajat tuovat räksyttäjät aamuvarhain paikalle. Pari valkoista villakoiraa ja erään romaanin sekasotku, nämä haukkua louskuttavat vähintään tunnin, haukkuvat asemalta kuuluvan junankuulutkasenkin saati ohikulkijat. Vika ei koirissa vaan niiden omistajissa, tämä villakoirien omistaja jakelee jopa vuoroja koska toiset voivat hurttansa aitaukseen laskea on sen verran rehevä ryntäine immeinen, lienee vähän parempaa väkeä!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu