TV kampanjoi mm. tupakkaa vastaan

TV;n puuttuminen pitää Vl kansaa todella tynnyrissä.

Heiltä uupuu todella kokonaan tupakan tuomien haittojen tietämys. Mitä se maksaa muille ihmiselle? Tulovero voitaisiin tupakan haittojen puuttuessa pudottaa lähelle kolmannesta!

Samoin Henkien koettelu. TV;stä tulee usealta kanavalta Kristillistä ohjelmaa, miten he sitä muuten vertaavat tynnyrissään.

Miehet voisivat olla enemmän kotona, eikä huoltoasemalla katselemassa hyvin hoidettuja naisia ja tupakalla, koska olisi jotain ”nähtävää” myös kotona, muuta kun nutturahiuksinen vaimo.

Samoin perheväkivltaa vastaan on lähes ilta illan jälkeen opettavaisa ohjelmia.

Valopilkkuna näen sen, että kun nuorilla VL pareilla on kaappi- TV, heillä on vain maltillinen määrä jälkikasvua.

Ei tarvitsisi valahdella enää, näkisi jopa uutiset, mitä RY;n ulkopuolella tapahtuu??

Mitä muuta hyötyä te näette TV;stä.
9315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Synnin puolustaminenkin on syntiä. Herramme SRK on television kadottavaksi synniksi julistanut, ja haluamme olla kuuliaisia seurakuntaäidille.

"Jos ei ole SRK:ta äitinä maan päällä, ei ole Jumalaa isänä taivaassa." (SRK)

Äänestä
  • Tuo pirunsilmä ja sontaluukku on synnillinen huonekalu ja kaiken pahan alku ja juuri. Itse perkele ja saatana kurkistelevat sieltä ja puhuvat pään sekaisin kaikilta jumalanlapsilta. Lisäksi se voi vokotella sisaria ja vaimoihmisiä huomaamaan että maailman naiset saavat elää vapaina ilman orjuutusta ja päättää jopa omista ruumiistaan ihan itse. Hyi helvetti moisia synninpesiä. Metsäpalokin on helpompi sammuttaa kuin tuo viheliäinen rakkine, jos se jostain syystä on päälle kytkettynä edessäsi, usko ja muista aina tämä rakkahin karitsan veressä uitettu taivaan taimi. Sielunvihollinen voi vaikka pakottaa sinut juomaan viinaa televiission välityksellä. Hyi helvata sanon minä!
    Jaahas, aika rientää! Ne olympialaiset taitaa jatkua taas, joten pitääpä joutua hiljentymään tuonne tietokoneen äärelle.

    Äänestä

Siksi SRK:n on ollut pakko myöntää lupa vl-kansanedustajille, että he voivat hankkia TV:n.

Töissä olen huomannut, miten vähän tiedän ajankohtaisista asioita muihin työntekijöihin verrattuna, syynä on se, että minulla ei ole TV:tä.

Äänestä

ottanut vanhoillislestadiolaiset hampaisiisi? Mitä se sinua haittaa, kuinka he elävät ja ajattelevat muista ihmisistä? He eivät kuitenkaan väkisin käännytä ihmisiä heidän kotiovillaan, kuten edustamasi lahkon ihmiset tekevät. Eivätkä varmasti puhu paskaa nettisvuilla helluntalaisten uskonelämästä, kuten sinä heistä? Esität harrasta kokouksissasi, mutta täällä kirjoituksessasi tuot ilmi sen, kuka on sydämesi Herra.

Äänestä
  • Mikä käsitys sinulla on minun hampaista?

    Pyhä Henki on minulle kertonut, vie evankeliumia veljille, jotka ovat pimeyteen askeleen ottaneet. Suoritan siis sitä.

    Tulostakin on tullut, usea on löytänyt SRK tilalle Jeesuksen, osa omassa, osa toisessa seurakunnassa.

    He eivät kuitenkaan väkisin käännytä ihmisiä heidän kotiovillaan, kuten edustamasi lahkon ihmiset tekevät. Eivätkä varmasti puhu paskaa nettisvuilla helluntalaisten uskonelämästä, kuten sinä heistä? ”” Hui hai, paskanpuhuminen on juuri sinun paskaasi. Te suorastaan heitätte meidät muut ihmiset suoranpäätä Helvettiin, jo alle kouluikäsisetenkin suulla, olet täysi naiivi.

    Yksilöi jotain kohtaa, ettei jää ihan huuleksi?

    Esität harrasta kokouksissasi, mutta täällä kirjoituksessasi tuot ilmi sen, kuka on sydämesi Herra.** Istutko vieressäni, sillä minulla on vara tunnustaa, että Jeesus on Herra kadullakin, onko sinulla.

    Rauhaa kuinkin Sinullekin.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Mikä käsitys sinulla on minun hampaista?

    asua sellaisen ihmisen sydämessä, jolta lähtee noin törkeää tekstiä. Mikään ei estä kuitenkaan sinua lausumasta kauniita sanoja. Äläkä siunaile ja lähettele rauhoja ainakaan minulle, se on niin tekopyhää.

    Äänestä

  • ettei Pyhä Henki voi kirjoitti:

    asua sellaisen ihmisen sydämessä, jolta lähtee noin törkeää tekstiä. Mikään ei estä kuitenkaan sinua lausumasta kauniita sanoja. Äläkä siunaile ja lähettele rauhoja ainakaan minulle, se on niin tekopyhää.

    En todella ihmettele, kun mainostat tyhmyyttäsi.

    Eikö tupakan vastustus ole kaunis sana.

    Mutta onko se kaunista, jos Siunaa ja lähimmäinen vastaa ” Äläkä siunaile ja lähettele rauhoja ainakaan minulle, se on niin tekopyhää.””

    Siihen voi sanoa vain,,, Amen.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    En todella ihmettele, kun mainostat tyhmyyttäsi.

    Eikö tupakan vastustus ole kaunis sana.

    Mutta onko se kaunista, jos Siunaa ja lähimmäinen vastaa ” Äläkä siunaile ja lähettele rauhoja ainakaan minulle, se on niin tekopyhää.””

    Siihen voi sanoa vain,,, Amen.

    en halua sitä sinulta, inhottaa.

    Äänestä

= ylipaino nousee ja haitat pysyvät kanasatalaudelisesti - 0:ssa

Tv kiistatta on melko pasivoiva ja mekoinen aikarosmo. Ja en pidä lainkaan pahana sitä että sitä ei kotona olisikaan. Silti suhtautuminen joka muistuttaa enemän hysteriaa kuin mitään muuta ei ole ehkä sitä mitä sen pitäisi olla.

Tv näytää yhdenlaista totuutta asioita. Ja senkin tarjontaan on syytä suhtautua kriittisesti. Eihän kaikki mitä lehdessä lukee ole totta. Sama koskee tv ohjelmia.

Kyllä tv tulee jotain hyvää jotain jokseenkin hyödytöntä ja jotain huonoa. Mutta jos ihmiseltä puutuu halua tai uskoallusta katsoa mitä tynnyrin ulkopuolella on siinä ei tv paljon taida autaa.

Vl tv:stä tulee vain sekisiä ja väkivaltaa. Ja sen ohjelma tarjonnan tarkoituksena on ruokkia vain tätä ylisekuaalista kultuuria. (joka on osittain totta ja osittanin ei)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kempelainen kirjoitti:

TV;n puuttuminen pitää Vl kansaa todella tynnyrissä.

Heiltä uupuu todella kokonaan tupakan tuomien haittojen tietämys. Mitä se maksaa muille ihmiselle? Tulovero voitaisiin tupakan haittojen puuttuessa pudottaa lähelle kolmannesta!

Samoin Henkien koettelu. TV;stä tulee usealta kanavalta Kristillistä ohjelmaa, miten he sitä muuten vertaavat tynnyrissään.

Miehet voisivat olla enemmän kotona, eikä huoltoasemalla katselemassa hyvin hoidettuja naisia ja tupakalla, koska olisi jotain ”nähtävää” myös kotona, muuta kun nutturahiuksinen vaimo.

Samoin perheväkivltaa vastaan on lähes ilta illan jälkeen opettavaisa ohjelmia.

Valopilkkuna näen sen, että kun nuorilla VL pareilla on kaappi- TV, heillä on vain maltillinen määrä jälkikasvua.

Ei tarvitsisi valahdella enää, näkisi jopa uutiset, mitä RY;n ulkopuolella tapahtuu??

Mitä muuta hyötyä te näette TV;stä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu