Perheellisenä, äitinä nimenomaan viime aikoina on mietityttänyt asia nimeltä perheen kasvaminen. Loputtomalta näyttää tunneli: raskauksia, imetystä, vaipanvaihtoa... ja kun en koe olevani "äiti-ainesta." Tämä usko ja siihen mahtuminen kuitenkin "pakottaa" siihen, että lapset on otettavana lahjana vastaan.... Itse en enää noin ajattele ja miehenikin kanssa ollaan samaa mieltä, mutta.... iso mutta on, että yhteisömme sisällä en voi avoimesti kannastani kertoa. Olla hiljaa, tai olla olevinaan vailla ehkäisyä. Usko tuo turvaa elämääni, siitä en halua luopua. Onko muita?
Entä kun perhe (ja sen kasvaminen) alkaa ahdistaa...?
kysyvä ei tieltä eksy...vai...
11825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siinä vaiheessa kun olet kohdannut tuon asian olet kohdannut lestadiolaisnaisen uskon ydinkysymyksen! Lestadiolaisnaisen kilvoittelu uskossa merkitsee nimenomaan kilvoittelua ehkäisemättömyydessä ja on hänen uskonsa ydinkysymys. Siinä vaiheessa mennään sisarpiireihin keskustelemaan kuinka jaksaisi kilvoitella ehkäisemättömyydessä jne.
Mutta eihän raamattu näin opeta. Sen takia monen mielestä vanhoillilestadiolaisuus on lahko-oppia kun Jumalana onkin seurakunta ja sen tahto ja uskossa kilvoittelua on seurakunnan neuvojen noudattaminen.
Ehkä tämä on sinulle valinnan paikka. Sinulta kysytään haluatko kilvoitella ihmisopeissa vai mikä on sinun uskossasi tärkeintä. Myös kaksoiselämän eläminen on mahdollista, eli ehkäiset "salaa" niinkuin kaikki muutkin, mutta silti virallinen oppi on että ehkäisy on synti.
Jokatapauksessa mietinnän paikka.
Käymään keksutelua miski näet tilanteesi sellaisena kuin kirjoitat?
Ethän sinä yksin ole näiden ajatustesi kanssa. Mutta en vain tiedä onko vl yhteisössä muuta tietä kuin kieltää kaikki tälläiset ajatukset ja laitaa ne syntinä pois ja jatkaa samaa mallia.
Miksi koet että tulevaisuus on loputonta lasten tekemistä? Miket usko siihen että lapset ovat pieniä vain vähän aikaa?
Tai miksi et usko siihen että niin on päiväs kuin on voimas. Tai miksi et näe että tämä synnytäminen ja hoivaaminen on juuri se tehtävä jota varten olet syntynyt tähän mailmaan.
Tämä usko ja siihen mahtuminen? Mihin sinä uskot. Lapset ovat lahjoja mutta mistä oikeasti on kyse jos alkaa tuntua siltä että lapsi on pakko. Uskon ehto ja nöyttö?
En ole sellaista äitiä vielä tavannutkaan joka olisi ollut äiti-ainesta ennen äitiyttä. Lapset meistä äideistä äitejä kasvataa. Mutta toiselta puolen ymmärän kyllä mitä tarkoitat. Et ehkä nauti äitinä olemisesta, hoivaamisesta ja hoitamisesta siten kuin sinun omasta mielestäsi äitinä pitäisi.
Joten miten on. Lähtisikö käymään sitä keskustelua niistä asioita ja ajatuksita mitkä sinun kirjoituksesi takana ovat?
En kuulu kanssasisariisi eli vl-joukkoon enkä myöskään toisiin äiteihin, jotka ahdistuvat jatkuvasta lastenteon tunnelista, jossa ei loppua näy.
Ehkäisy ei ole syntiä, sen olet jo miehesi kanssa ymmärtänyt, sitä ei löydy Raamatusta. Kuitenkin toisten "uskovaisten" paine teitä ahdistaa.
Onko sosiaalinen joukko ja sen hyväksyminen niin tärkeää, että sen takia uhraatte jo olemassa olevien lastenne hyvinvoinnin, oman jaksamisenne ja kenties parisuhteenne?--Monelle se on. Ja varsinkin jos uskoo totena sen, että jos ehkäisee, ei ole enää Jumalan lapsi.
Jos Hyshys näkee tämän, hän ehkä osaisi paremmin lohduttaa teitä. Ei nimittäin ole oikein että teitä vaaditaan tekemään enemmän kuin jaksatte vain "uskon" nimissä.
Jeesus sanoo: Tulkaa minun tyköni te kaikki työtätekevät ja raskautetut, minä annan teille levon. Minun kuormani on keveä.
Ja toisaalta fariseuksista: he kasaavat kuormia päällenne eivätkä liikauta sormeaankaan teitä auttaakseen.
Mieti, onko Jeesuksen sanan vastainen vaatimus yli voimien käyvästä lasten teosta oikea ja Raamatun mukainen? Jos ehkäiset(te), se ei vie teiltä taivasosuutta. Ei sekään, vaikka lähtisitte vl-liikkeestä, mutta säilyttäisitte uskon Jeesuksen sovintotyöhön (kuten minä).
Helpoin tapa on tietysti ehkäistä ja uteliaille vain kertoa, että eipä nyt tosiaankaan ole tullut enempää lapsia. Ja että eiköhän se asia ole ihan meidän perheen oma eikä se muille kuulu.
Jos kuitenkin on vaikea olla "kaksinaamaisena" joukon mukana, niin voi sitten lähteä ja etsiä toinen uskovaisten joukko, joka ei ole tehnyt lakia ehkäisemättömyydestä eikä tehnyt siitä uskon/uskovaisuuden vaatimusta.
Jumalan rauhaan ja voimia ratkaisujen teossa:)
Tuot hyvin esille tämän kysymysksen jonka joutuu esitämään.
"Onko sosiaalinen joukko ja sen hyväksyminen niin tärkeää, että sen takia uhraatte jo olemassa olevien lastenne hyvinvoinnin, oman jaksamisenne ja kenties parisuhteenne?"
Ja tämä vaatimus voidaan esitää aina kuolmemaan asti. Oletko valmis uhraaman itsesi aina kuolemaan asti. Ja tuo voidaan esitää vaatimuksena toisen ihmisen elämässa aina kuolemaan asti.
Siinä tilanteessa jossa äiti alkaa miettiä ihan tosissaan sitä omaa tilannetaan. Ja näkee sen tilanteen loputomana putkena josta valinnan tekee joku muu kuin ihminen itse. On todella vakavan mietinnän paikka.
Kaikein pahinta tuossa tilanteessa on se että varsinkin äiti mutta myös isä potee sitä riitämättömyyttä. Toki podemme sita aina. Mutta juuri tässä kohdassa vl uskon käsiytksessä siihen liityy asioita jotka pitää jätää täysin pohdinnan ulkopuolelle - ehkäisy on syntiä.
Tässä kohdassa vl pitäisi lähteä siihen kieltämisen tielle josta parasta aikaakin puhun tuossa alempana. Lapset eivät ole este tai lapset eivät aiheuta jne..
Pitää epärehelisesti sanoa ettei jatkuva vauva-arki kuormita. Kuormitus voi jatkua kovana vuosia. Ja siinä tilanteessa jossa alkaa tunnistaa itsessään sevästi näitä masekuksen oireitakin.
- näköalatomuus
- vaihtoedottomuus
- väsyminen
- halutomuus
- riitämättömyys jne
- elämänahalun menettäminen
Vaikka ihminen saisi kuinka paljon tahansa ulkopuolista apua silti hän ei ehkä koskaan voi kokea tekevänsä oikein. Vaan kokee kaikesta huolimatta tekevänsä väärin.
Paljon varamaankin asiaa.
Yksi asia joka nousee pintaan on se ettei omaa elämää tulisi koskaan elää niin että mitä muut minusta ajatelevat. Vaan niin mitä minä omasta elämästäni ajatelen.
Eli toiselle ihmielle tässä tapauksesssa vl yhteisölle ei saisi koskaan luovutaa päätösvaltaa elämässä. Eikä parisuhteeseen tule koskaan hyväksyä kolmatta pyörää joka sanoo miten sekuaalisuutta pitää toeutaa. Joka määritää hyväksytyt ja ei-hyväksytyty tunteet.
Ehkäisemättömyys yhtä lailla on syntiä. Kyllähän se että sivutetaan lasten ja koko perheen etu ja tehdään vastoin omaa tahtoa ja voimavaroja on yhtä lailla syntiä. On kuin lähdetäisiin kevät heikoille jäille kävelemään todeten että jos jäihin putoaa niin se on Jumalan tahto.
Ei se ole oikein että sitten vasta tehdään jotain kun tilanne on täydellisessä kriisissä. Vaan tilanteeseen tulee puutua siinä vaiheessa kuin elämän halu menee. Pitää hoitaa syy ei oiretta.
kuten niin monesti ennenkin.
Tuo edellisen kommentin kirjoittaja on sinun tämänpäiväinen kirjekaverisi:)
Hys, en voi olla kommentoimatta kun itse väännät vastusta viikon parhaalle myötätunto/ asiantuntia lausunnolle.
Ja tämä vaatimus voidaan esitää aina kuolmemaan asti. Oletko valmis uhraaman itsesi aina kuolemaan asti. Ja tuo voidaan esitää vaatimuksena toisen ihmisen elämässä aina kuolemaan asti. ’’ Mitä tällä on tekemistä ehkäisyn ja perhesuunnittelun kanssa. Mitä haet tällä lauseella??
Siinä tilanteessa jossa äiti alkaa miettiä ihan tosissaan sitä omaa tilannetaan. Ja näkee sen tilanteen loputomana putkena josta valinnan tekee joku muu kuin ihminen itse. On todella vakavan mietinnän paikka. ** Miten se on näin pitkäpiimäistä. Jos perheen tilanne on se, ettei lapsi ole nyt tervetullut, ehkäistään ja katsotaan tilannetta tulevaisuudessa niiden tilanteiden valossa. Mitäs e lapsenteko jollekin lahkolle kuuluu, eikö lapsentekovehkeet ole perheen, eikä seurakunnan käytössä, kuten -60 luvulla oli puhujien osalta. Naitiin talon emännät paksuksi. Mielestäni ei enää SRK harrasta sitä, ainakaan systemaattisesti.
Eniten se todella koskee äitiin, mutta lapsisuvulla rehvastelu on vain turruttanut miehet, joten mitään järkeä on vaikea löytää. Miten se käykään järkeen, kun pitää ymmärtää ”uskon kautta”
- näköalatomuus - vaihtoedottomuus - väsyminen - halutomuus - riitämättömyys jne
- elämänahalun menettäminen ** Mutta on kuitenkin se - Jumala antaa uuden äidin. Tosi kornia.
Yksi asia joka nousee pintaan on se ettei omaa elämää tulisi koskaan elää niin että mitä muut minusta ajatelevat. Vaan niin mitä minä omasta elämästäni ajatelen. ** Niin, mutta jos sattuu olemaan kristitty, onko minä se puu, josta tulevan rehelliset uskon hedelmät, tämäkin auttaa jo. Mutta SRK,ssa on opittu, - kyllä saarnamiehet tietää??
Eli toiselle ihmielle tässä tapauksesssa vl yhteisölle ei saisi koskaan luovutaa päätösvaltaa elämässä. Eikä parisuhteeseen tule koskaan hyväksyä kolmatta pyörää joka sanoo miten sekuaalisuutta pitää toeutaa. Joka määritää hyväksytyt ja ei-hyväksytyty tunteet. ** Amen.
Ehkäisemättömyys yhtä lailla on syntiä. Kyllähän se että sivutetaan lasten ja koko perheen etu ja tehdään vastoin omaa tahtoa ja voimavaroja on yhtä lailla syntiä. On kuin lähdetäisiin kevät heikoille jäille kävelemään todeten että jos jäihin putoaa niin se on Jumalan tahto.** Eikö se jo ole synti VL piireissä, että on ilman housuja? Kaikkihan ne synnin mitan täyttää, ellei ole sattunut syntymään heiksi.
Kuitenkin, aika hyvin Hys.
Yhteisö voi otaa hyvin voimakasta kantaa ja siinä kysytään todellakin - haluatko olla kuuliainen tälle yhteisön milipiteelle siinäkin tilanteessa jossa tuo kuuliaisuus maksaa sinun henkesi.
Onko yhteisö ja sen arvot niin tärkeitä ja niin arvokkaita ja niin kannatettavia että olet valmis tukemaan niitä omassa elämässäsi vaikka se tarkoitasi hengen tai terveyden uraamista noiden arvojen ja tuon yhteisön tähden.
NÄin on tapathunut. KUinka monta varoitavaa esimerkkiä sinä haluat lisää. Oletko sinä siihen valmis itse omalta kohdaltasi. Toisaalta mieheltä tätä on ihan turha kysyä tämän ehäisyasian kohdalla.
Niin miksi se on niin pitkä piimäistä. Se on koska ihmnen on niin sidottu siihen mitä muut ajatelevat. Se ei ole niin yksinkertaista jos sinnne makuuhuoneeseen on otettu se kolmas pyörä.
Sinä et ymmärrä tai halua ymmärtää kuinka sidottuja ihmiset ovat tuossa kuuliasuudessaan tuohon - ehkäisy on syntiä. Jos ja kun ihminen on luovutanut vallan perhesuunitelusta ja omasta kehosta itsensä ulkopuolelle ei sitä ole niin heppoa otaa takaisin. Varsinkaan kun se on niin tehokaasti synnillitetty.
On todella hyvä kysymys mitä se lahkolle kuuluu kuinka paljon lapsia tehdään. Sinun on todella helppo sanoa noin kun et koskaan ole itse ollut tuossa asemassa. Minä nuhtelen sinua siksi että on kovin helppo vain sanoa - ei se muille kuulu.
Kun et joudu itse vastaamaan kysymyksiin ja katseisiin - miksi vauaa ei yllättäen kuulu. Jo valintaa tehdessäsi tiedän että sitä tullaan kysymään. Ja jos sinä milään muotoa osoitat ettet seiso tuon ehkäisemättömyyden takana sinun uskosi otetaan sinulta pois.
Minä tiedän ettei ihminen voi pois otaa sitä minkä Jumala antaa. Ja sinä tidät että niin on. Mutta tietävätkö hekin jotka uskovat kiven kovaa siihen ettei tuon joukon ulkopuolella ole pelastusta.
Ei ihminen joka elää muiden milipiteissä (ihmisen) voi koskaan löytää Kristusta. Vai ajateletko että kristus löytyy tositen (vl) mielipiteistä? Jos ihminen ei näe itseään yskilönä vaan osana yhteisöä ja sen avoja kuinka on hänen omakohtaisen uskon laita.
Mikä on ihmisen arvo jos se suoraan on riipuvainen siitä kuinka hvyin ihminen täytää toisen ihmisen asettamat vaatimukset.
Tartut hienosti asiaan mutta voisin kieliposkessa kysyä että eikö olisi aika tevehdyttävä kokemus enin kääntää se katse itseen ja miettiä mitä minä itsestäni ajatelen. Kovin montaa ihmistä ei löydy joka asettaisi itsensä Kristusken paikalle. Kuitenkin vl yhteisössä hyvin helposti tärkeimmäksi tulee se mitä toinen ihminen ajatelee.
Js sitten se että kun on ollut naisena osa tuota kuviota ymmärää oikein hyvin kuinka tärkää on ymmärtää se että ihmiset ajatelevat joka tapausessa.
Koska kyllä sinäkin sen tiedät jonka minäkin tiedän ettei omakohtaisessa uskosa valvominen ole sitä että teen parannusta siitä minkä joku muu haluaa minun elämässäni synniksi nimetä vaan se minkä Jumalan sanan mukaan on syntiä.
Tuokin on totta että ehkä sitä pitää syntyä vl ymmärtääkseen pohjimiltaan tuota kaikkea. Silti mekin jotka emme ole vl perheeseen syntyneet voisimme yritää ymmärtää että he eivät valineet vanhempiaan ja ovat kasvaneet tuohon ajatelutapaan.
Yritä ymmärtää kuinka syvälle on iskostettu tuo kuuliaisuus seurakunnan neuvoille. Sinun on helpo kyseenalaistaa niitä. Heitää vähän vitsiäkin.
Niinhän sitä luulisi että lapsenteko vehkeet ovat yksityistä omaisuutta joka suhteessa. Silti sinun on turha yritää kiistää ettei vl niitä olisi omittu seurakunnan käytöön, hinnalla millä hyvänsä.
Niin kauan kuin ihminen ei ymmärrä olevansa itsenäinen omista valinoistaa sekä päätävä että vastuun kantava yksilö. Voi olla aika mahdotonta saada asioita muutumaan. Ja sen sinäkin varmaankin tiedät.
On kyse siitä että hakee omaa ihmisarvoa yhteisön kautta. Synnytämällä kaikki lapset jotka suinkin vain ovat tullakeen ansaitset paikan yhteisön jäsenenä. Ja jos et tee näin olet uskosta osaton.
Sinä et ymmärrä kuinka armottomia vl voivat olla toisilleen. Sinun kannattaisi perehtyä afrikan ympärileikkauskäytäntöihin tai maihin joissa huivin käyttö on pakollista naiselle. Kunniamurhia unohtamatta. Ehkä nämä aiheet auttaisivat sinua ymmärtmään miksi ihmiset toimivat vl niin kuin toimivat.
Ehäisemättömyys ei ole valinta. Yhteisö ei anna sinulle sellaista oikeutta. Ei vaikka ystävällisesti sitä heille tarjoat.
On todella hyvä kysymys mitä se lahkolle kuuluu kuinka paljon lapsia tehdään. Sinun on todella helppo sanoa noin kun et koskaan ole itse ollut tuossa asemassa. Minä nuhtelen sinua siksi että on kovin helppo vain sanoa - ei se muille kuulu.** Tässä meni hieman väärään, ettäkö minua ole painostettu, mutta olen sen todennut niinkin selvästi, älä loukkaannu, - mikä pi**u poliisi se sinä olet? Siihen ne viimeistään ovat loppuneet.
Muistan kerrankin ollessani vaimoni kanssa kävelyllä ja työnsimme yhtä lapsetamme kärryissä, muutama käveli ja vaimollani ei ollut maha pystyssä, niin oikein rinki piti kerätä ympärille, ihmeellisesti se kuitenkin hajosi, kun kerroin mielipiteeni.
Pahin piinaaja oli vielä ”vahanajan” Työnalikunnan varapuheenjohtaja? Ihmeteltiin vain sitä, kun en uskon kautta tajua, minä tajuan sen muutenkin ja uskon paremmin kun he.
Kun et joudu itse vastaamaan kysymyksiin ja katseisiin - miksi vauaa ei yllättäen kuulu. Jo valintaa tehdessäsi tiedän että sitä tullaan kysymään. Ja jos sinä milään muotoa osoitat ettet seiso tuon ehkäisemättömyyden takana sinun uskosi otetaan sinulta pois. ** Mitä se kenellekään kuuluu, mikä on ideologiamme perhesuunnittelussa, ei se ainakaan yhteinen asia ole, eikä appeni myöskään, vaan meidän kahden, vaimoni ja minun. Kokeile asua Oulun seudulla ja välttyä näiltä räkyttäjiltä, ei ehkä enää niin paljon kun pariakymmentä vuotta sitten. Vaimoni yritti tyynnytellä heitä, ja nämä pirulaiset vain panivat lisää käpyjä pesään, mutta minä puutuin, että mikä oikeus teillä on painostaa Häntä, hakatkaa omaa akkaanne.
Minä tiedän ettei ihminen voi pois otaa sitä minkä Jumala antaa. Ja sinä tidät että niin on. Mutta tietävätkö hekin jotka uskovat kiven kovaa siihen ettei tuon joukon ulkopuolella ole pelastusta. ** Niin se on heidän uskonsa, mutta pelastaako se, että uskoo sen, ettei toinen pelastu, Helvettiin sillä meiningillä menee, että helisee, Jeesukseen on uskottava ja Jumala ei ota mitään pois eikä anna, ainoastaan Jeesus. Joh 14;6 > Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.< Joh 5;22 > Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.
Niin olen samaa mieltä siitä ettei perhees sisäiset asiat joihin sekielämän kuuluvan kuulu kenellekään muulle. Ja sitä pitääkin ihmetelle kun jollakin on kanttia tulla siitä kyselemään suoraan että - missä on vika kun lasta ei kuulu.
Mutta vl:sitain tämä tarina jatkuu monta kertaa niin että jos toteaa ettei asia kuuulu toiselle toinen heitätytyy "loukaantuneeksi" ja "pahentuneekisi". Ammattipahentuja kuvanee ihmistä hyivn. Ja jos ei käyt nöyrästi muutamaan käsitystään seuraava komneti lienee kohdistettu suoraan ihmisen uskoon - onko sinulla uskon asia kunnossa.
Tässä näkyy olevan sellainen oman käden oikeus. Lisääntyminen ja perhesuunitelu tai ennen kaikkea sen käyttämättömyys näytää olevan ennen kaikke oikeus joka otetaan oman käden oikeutena. Ettei kukaan vaan pääsisi helpomalla.
Ketään ei voi autaa pakolla ja kaikissa mainitsemissa yhteysissä on niitä jotka ennemin alistuvat kuin antavat tulla itsensä autetuksi.
Ja sitten se että en minä oikeasti sinua ajatellut vaan ennemminkin sitä kuuliaisuus ajalliselle seurakunnalle ja sen arvoille asentelille ja tavoille. Eläminen toisen ihmisen mielipiteissä tarkoitaa hyvin helposti kuviota jossa Kristuksen paikalle nostetaan seurkunta/toinen ihminen.
Ja jos tätä muuten on vaikea nähdä niin ehkä se oman navan tuijotaminen täsäs kohdassa vosi avata niitä silmiä näkemään mikä se uskon kohde on jos me elämme niiden toisten ihmisten mielipiteitten jälkeen.
Tässä näkyy olevan sellainen oman käden oikeus. Lisääntyminen ja perhesuunitelu tai ennen kaikkea sen käyttämättömyys näytää olevan ennen kaikke oikeus joka otetaan oman käden oikeutena. Ettei kukaan vaan pääsisi helpomalla.** Tartuit muuten asiaan, jota moni ei edes tajua, kosto jatkuu aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti?
Armeijassa tämä oli tuttua –60 luvulla ja pahimpia simputtajia olivat juuri sivukylän pojat, ja lestadiolaiset. Tämä on saatu vähennettyä Suomen Armeijasta lähes olemattomiin, Jumalalle kiitos. Ihminen on vain ihminen. Kiusaaminen on perintökalu, sen näemme useissa väkivallanteoissa, joka yhteiskuntaluokassa, ja useiden paljastuu, että typerän veriteon takana on koulukiusattu ihminen.
Ketään ei voi autaa pakolla ja kaikissa mainitsemissa yhteysissä on niitä jotka ennemin alistuvat kuin antavat tulla itsensä autetuksi. ** Niin auttavan tulee olla ainakin samalla henkiselle tasolla, ettei käy niin kun Neuvostoliiton Karjalaan vietiin siemenperunoita, samat potut olivat siellä seuraavanakin keväänä juuri samassa läjässä. Kukaan ei tajunnut niitä, tai viitsinyt niitä upottaa maahan.
Ja sitten se että en minä oikeasti sinua ajatellut vaan ennemminkin sitä kuuliaisuus ajalliselle seurakunnalle ja sen arvoille asentelille ja tavoille. Eläminen toisen ihmisen mielipiteissä tarkoitaa hyvin helposti kuviota jossa Kristuksen paikalle nostetaan seurkunta/toinen ihminen. ** Niin niitä idoleita aina meille ilmestyy.
Ja jos tätä muuten on vaikea nähdä niin ehkä se oman navan tuijotaminen täsäs kohdassa vosi avata niitä silmiä näkemään mikä se uskon kohde on jos me elämme niiden toisten ihmisten mielipiteitten jälkeen.** Onkohan se koko juttu sittenkään mitään uskoa edes, vaan tunnustamista vain jotain.
Mitä roskaa on se että sanotaan että otetaan lapset vastaan jumalan lahjana, eikä sen takia ruveta käyttämään ehkäisyä -- ovathan kaikki syntyvät lapset sitä, käytti ehkäisyä tai ei.
Mormonit voivat käyttää ehkäisyä jos tuntuu että ei jaksa, henkisesti tai taloudellisesti, vaikka muuten ne suosivatkin suuria perheitä. Suurien perheiden perusteena niillä on että mahdollisimman moni ihminen saisi syntyä sellaiseen perheeseen jossa pidetään yllä "hyviä arvoja". Juuri puhuin yhden mormoniperheestä olevan kaverin kanssa asiasta.