koska meillä kaikilla on pimeä puolemme. elämämme on täynnä taistelua oikeasta ja väärästä. ainoa joka ei oikean ja väärän kanssa taistele on psykopaatti.
paha on "puhtaampaa" kuin hyvä. esim.
ollaksesi täysin hyvä,on sinun vaikeaa elää elämäsi täysin niin ettet edes valehtele, pienen pieni valkoinen valhekin lasketaan myös yms. siinä vaiheessa kun tämän tajuat saatat olla jo tehnyt jotain mitä katsoisit vääräksi. kun sit taas psykopaatin(=tunteeton) ei tarvitse tehdä mitään hyvää, hän voi olla "puhdas" jo pelkästään olemalla.
se mikä tekee asiasta vaikeaa,on jo sen hyväksyminen, itsessään olevan pimeä puoli. kuinka usein joudut tilanteeseen, oikein vai väärin?
kuinka usein kyseenalaistat ajatuksiasi?
tästä pääsemmekin siihen miksi teksti tuli tälle palstalle.
onko tämä yksi niistä asioista jota olemme oppimassa? ääretön ymmärrys ja hyväksyntä. täydellinen tietoisuus hyvästä ja pahasta.
tätä on puhdas valo.
onko intuitio "kokemuksia/ajatuksia" entisestä elämästä?
paha on "puhtaampaa" kuin hyvä. esim.
ollaksesi täysin hyvä,on sinun vaikeaa elää elämäsi täysin niin ettet edes valehtele, pienen pieni valkoinen valhekin lasketaan myös yms. siinä vaiheessa kun tämän tajuat saatat olla jo tehnyt jotain mitä katsoisit vääräksi. kun sit taas psykopaatin(=tunteeton) ei tarvitse tehdä mitään hyvää, hän voi olla "puhdas" jo pelkästään olemalla.
se mikä tekee asiasta vaikeaa,on jo sen hyväksyminen, itsessään olevan pimeä puoli. kuinka usein joudut tilanteeseen, oikein vai väärin?
kuinka usein kyseenalaistat ajatuksiasi?
tästä pääsemmekin siihen miksi teksti tuli tälle palstalle.
onko tämä yksi niistä asioista jota olemme oppimassa? ääretön ymmärrys ja hyväksyntä. täydellinen tietoisuus hyvästä ja pahasta.
tätä on puhdas valo.
onko intuitio "kokemuksia/ajatuksia" entisestä elämästä?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Itsensä oppimista ja itsensä hyväksymistä.
Mutta niin kauan näemme muissa virheitä, kun emme hyväksy itseämme.
Naisilla tämä ulkoisen kauneuden esille tuominen ja tyytymättömyys omaan peilikuvaan saa aikaiseksi sen, että ollaa kateellisia toinen toisillemme.
Olen itsekkin kilpaillut siskoni kanssa siitä: " ken on maassa kaikkein kaunein" voi olla, että sitä on vieläkin hieman ilmassa... toki ikä jo tuo ekoja ryppyjä ja huomaa, miten ulkoinen kauneus katoaa nassusta ja kropassakin painovoima alkaa vaikuttamaan.
Mutta jos olisimme aina tyytyväisiä siihen, mitä olemme, emme varmaan etsisi vikoja toisista.
Ja kun emme toisten virheitä nää... näemmekö muutakaan pahuutta?
Vai olemmeko silloin ns. psykopaatteja? Onko sittenkin hyvä, ettemme ole täydellisiä, vaan omistamme myös nämä pahat ajatukset?
Ilman vihaa emme tietäisi, mitä rakkaus on.
kaikki lähtee itsensä hyväksymisestä. sekin pitää paikkansa että ilman vihaa ei voi tietää mitä on rakkaus.
koska ihmiselle on niin luonnollista olla paha, on se aina läsnä,jotta hyvää oppii tuntemaan ja arvostamaan.
joten tulemme aina myös näkemään toisten ihmisten virheet. koska on myös iso osa oppia,olla tuomitsematta ja ymmärtää.
esiintuot ja kaikkea en ymmärrä kuten tätä:
>ainoa joka ei oikean ja väärän kanssa taistele on psykopaatti.ääretön ymmärrys ja hyväksyntä. täydellinen tietoisuus hyvästä ja pahasta. tätä on puhdas valo.
Niinpä, mutta, mutta…miten voimme tämän saavuttaa, täydellisen virheettömyyden? Toki sen ymmärrän, että me kukin yksilöinä olemme enempi täynnä virheitä kuin virheettömyyksiä.
Tai voisko lähtökohtana tälle ’puhtaalle valolle’ olla sitten yksinkertaisesti vaan se, että ihminen kykenee ne virheensä tunnustamaan (toisin kuin psykopaatti), siis yksinkertaisesti vaan tunnustamaan ne itselleen, piilottamatta niitä sisimpäänsä?
Sillä eikös tämä tällainen inventaari olekin alkupiste itsensä tutustumiseen ja kuten Velhotar tuolla mainitsee, itsensä rakastamiseen?
Tosin haluan vielä erikseen ’keskustella’ Velhottaren kanssa (kunhan arkiaskareistani ennätän), tästä itsensä rakastamis –jutusta, koska en ole ihan täysin samoilla linjoilla hänen kanssaan.
ymmärsit oikein mitä tarkoitin.
ja velhotar myös hyvän pointin heitti.
täydellinen virheettömyys,se onkin sit eri asia. se on osittain vastaus siihen miksi olisimme täällä oppimassa,voiko sitä saavuttaa ja saavutammeko me sen jossain vaiheessa.
psykopaatista vielä. tuleeko meillä kaikilla jossain elämänkierrossa vaihe jolloin olemme niinsanotusti psykopaatteja (narsistisen ihmisen voisi melkein lisätä määritelmiin, koska sehän lähenee psykoosin omaista käyttäytymistä)?? ja mikä tarkoitus sillä voisi olla??
ja 'helpompi' vastata Sinulle, tässä vaiheessa iltaa (kuin Velhottarelle, toki vastaan). Koska, kokemuksen myötä en voi olla yhtä mieltä tästä lausumastasi:
>(narsistisen ihmisen voisi melkein lisätä määritelmiin, koska sehän lähenee psykoosin omaista käyttäytymistä)??
että narsisti kykenee kyllä rakastamaan. jollain tasolla.vaikkakin siinä helposti suhde menee toisen kontrolloidessa.
se tulee eroista mieleen. mutta herättää myös kysymyksen rakkaudesta ja sen tasoista.
En tiedä, Tähdenlento, kysymystäsi, mutta vastaan kuitenkin itsensä rakastamisesta jotain.
-vaikea aihe sinällään, ja varmasti löytyy niin monta mielipidettä kuin ihmistä.
Luulen, että kymmenen vuoden päästä olen tästä asiasta täysin erimieltä kuin nyt, mutta näin tänään:
Ihmisen epävarmuus omasta itsestään heijastuu siihen, miten näemme ja kohtelemme muita ihmisiä. Mitä enemmän hyväksymme itsemme sellaisena kun olemme, vikoineen ja vaivoineen, hyväksymme myös muut ihmiset.
Epävarma ihminen usein peittää vikansa itseltään (ja muilta) tuomalla esiin muiden puutteellisuuden.
Mutta jos hyväksymme itsemme täysin, ymmärrämme myös, että erillaisuus on kultaa ja kaikkia ihmisiä tarvitaan ja kaikilla on puutteensa ja vaivansa ja se on heidän hyväksi
vielä yön aikana sellaista, että jos PAHAA ei enää olisi, tekisikö se HYVÄN olemassaolon turhaksi?
Kuten nyt esim. Bakteerit. Hyvie bakteerien tehtävä on taistella pahoja vastaan. Jos pahoja ei olisi, mitä hyötyä on hyvillä?
Mitä mieltä te muut?
niin, se on hyvä kysymys? tekeekö se hyvän turhaksi,vai häviäisikö myös hyvä, vai tulisiko se määritellä uudestaan?
bakteereista. ovatko ne enää edes bakteereja? koska niiden funktiota ei enää ole. syntyisikö niitä edes,koska niiden tarkoitusta ei enää ole.
:) tosi hyvän kysymyksen heitit!? pistää miettimään.
aloittaisin? No jos siitä eka viestistäsi, jossa lausuit:
>Mutta niin kauan näemme muissa virheitä, kun emme hyväksy itseämme. <
Tässä kohtaa minä ajattelen siten, ettei meidän tulisikaan nähdä tai etsiä niitä virheitä toisistamme, vaan lähtökohta siihen itsensä hyväksymiseen ja itsensä rakastamiseen onkin ensin niiden omien virheittensä tunnistaminen ja ennen kaikkea niiden olemassaolon tunnustaminen. Koska ja jos me piilotamme ne omat virheemme sekä itseltämme että muilta, niin mitä siitä seuraa?
Kaiketinkin ja mieluumminkin tässä kohtaa voidaan esiintuoda sana ’viha’. Viha totuutta (=minussa on virheitä) kohtaan. Ja toisaalta, jos ihminen ei omaa kykyä/uskallusta virheidensä olemassaolon tunnustamiseen, niin eihän silloin ole mitään mahdollisuuksia edes niiden virheiden korjaamiseenkaan.
Ja mitä vihan tunne sitten saakaan aikaan sisimmässämme. Luullakseni se nakertaa omaatuntoamme ja tavallaan tappaa elämisemme ilon, tulemme katkeriksi kaikkea ja kaikkia kohtaan ja ajattelemme negatiivisesti asioista/kaikista asioista, tai kenties ajaudumme todella pahoihin tekoihinkin, purkaaksemme sitä vihan tunnetta itsestämme?!
Eli, yllä esittämääni vasten tässä lausumassasi esitetty ”tyytyväisyyden saavuttaminen”, edellyttää aina ja ensisijaisesti niitten omien virheiden tunnistamista ja tunnustamista:
>Mutta jos olisimme aina tyytyväisiä siihen, mitä olemme, emme varmaan etsisi vikoja toisista.<
eikä meillä sen jälkeen ole enää edes mitään tarvetta etsiä virheitä toisistamme. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?
Ja edelleen, jos ja kun me kukin ensin omaisimme kykyä tunnustaa ne omat virheemme, ei pahuuttakaan olisi, eli ei olisi mitään pahuutta nähtävissäkään.
Ja edelleenkin tässä kohtaa mietin tuota ’psykopaatti’ –sanan ydintä eli mitä se oikeesti pitää sisällään? Eli psykopaatti ’tekee’ toiminnallaan/elämisensä tyylillään ’pahaa’, muttei koskaan itse koe näin tekevänsä, ja siltikään minusta psykopaatti ei ole yhtä kuin narsisti. En vieläkään kekkaa sitä eroa, mutta lähempänä olen kuin eilen.
Mutta tämä lausumasi:
>Ilman vihaa emme tietäisi, mitä rakkaus on.>
Tässä kohtaa edelleenkin haluan pitää vihan täysin erillään sanasta rakkaus. (Tuolla aiemmin jo mainitsin, minkä minä näen ’vihan’ sytykkeeksi). Tai en kenties ihan kokonaan, yksilötasolla tarkasteltuna. Mutta, jos rakkaudessa vihaa, niin miten käy tälle vihaajalle?
Hänen taakkansa kaksinkertaistuu: ekaksi hän ei ole tunnustanut omia virheitään ja tokaksi rakkaudessa koettu viha edelleen lisää hänen taakkaansa. Viha tavallaan kaksinkertaistuu, sillä eikös tällainen ihminen sitten kärsi niitten kaikkien tunnustamattomien virheittensä lisäksi myös tästä ’ylimääräisestä’ vihan tunteestaan?
(Mitähän soopaa minä nyt kirjoitan, taitaa tynnyri täyttyä? = omaa höpinääni)!
No niin jatkuu, vielä pikkasen aikaa. Siis rakkauden vastakohtana voitaneen pitää pelkoa ei vihaa? Sillä eikös moni rakastuneista pelkääkin sitä, ettei kenties ’kelpaa’ rakastetulleen tai että rakastettu löytää uuden ja lähtee pois tai rakastettu kuolee tai rakastettu ’alistaa’ rakastajan (=minuus katoaa) jne.
Että tähän nyt nämä minun voimani loppuivat, kenties. Tosin olisin vielä halunnut yhdelle ’soopatynnyrille’ (jossain tuolla alempana) vastata, mutta en tiiä jaksanko tänään, kun tämä oikea pohdiskelu vie niin paljon energiaa!
Totta kai meidän ei kuuluisi etsiä virheitä toisistamme eikä itsestämme, mutta ihmismieli on sellainen, että jos emme ole sinut itsemme kanssa esim. jos on vaikka pienet tissit ja iso takapuoli ja jostain syystä se ei mielytä itseään, (joku on vaikka asiasta sanonut loukkaavasti)niin vertaamme itseämme muihin, ja haemme vikoja muista
>>että jos PAHAA ei enää olisi, tekisikö se HYVÄN olemassaolon turhaksi?
Jos elämämme tulisi täydelliseksi ja pahuus poistuisi, meidän pitäisi olla toinen toistemme näköisiä = klooneja.
Niin kauan kun olemme erillaisia, kilpailemme, kadehdimme, olemme mustasukkaisia ym.
Mieti maailmaa, jossa on vain rakkautta ja harmoniaa. Kuitenkin ihmiset ovat erin näköisiä. Ulkoisesti kaunis nainen viehättää muita enemmän. Sisäisellä kauneudella ei ole virkaa, koska kaikki ovat sisäisesti kauniita.
Naiset vastaavasti haluavat komean miehen. Onhan myös hän mukava ja hyvä isä. Miksi tyytyä heikompaan mieheen, kun voi saada vahvan?
Haluamme edelleen parasta. Ei voi olla sellaista, että kauneudella ei olisi mitään virkaa.
Taivaassa emme tarvitse kait viettejämme. Emme lisäänny ja avioidu. siksi ulkoisella kauneudella ei ole mitään virkaa vaan sillä, mitä olemme.
Tämä on se ero. Ja se ei voi koskaan poistua, ellemme todellakin olla toinen toistemme kopioita.
enää ymmärrä ajatuksen juoksuasi, tai siis logiikkaasi! Tai sitten ymmärrän, liiankin selvästi.
Eilen kiireessä sain ehkä aikaiseksi hieman lisää sekavaa tesktiä.
Tarkoitan kuitenkin, että ei viha ja rakkaus tarvi kulkea käsikädessä niin, että sinun pitäisi sekä vihata, että rakastaa miestäsi.
Tuo viha nyt muutenkin aika voimakas sana...
Vaan, kun tiedät, miltä tuntuu, kun ei pidä jostakin, tiedät myös, miltä tuntuu, kun rakastat.
Ja jos mitään pahuutta (kielteistä) ei olisi, miten tulevat lapsemme ymmärtäisi hyvän, kun he eivät tiedä mitä paha on?
Asian voi kääntää myös toisinpäin. Millaistahan on elää maailmassa, missä ei ole mitään hyvää? - ei iloa, rakkautta, myötätuntoa ym. Ymmärtääkö tulevat lapsemme, että paha on pahaa? Kun eivät tiedä mitä hyvä on.
Sitten päästään tähän taivas helvetti juttuun...
Koska me tarvitsemme hengissä selviämiseen sekä hyvän että pahan. koska suvunjatkamisenkin kannalta meitä ohjaa vietit, vaistot, hormoonit... meidän on kyettävä valimoikaan; Mikä on meille hyväksi, mikä pahaksi. (pelkkä hyvyys voi saada aikaiseksi että isät nai tyttäriä, äidit poikiaan, sisarukset keskenään)
Elikkä Jumala ei voinut katua sitä, että Eeva lankesi käärmeen ansaan. Tämä maailma olisi aikaa päiviä kaatunut, jos kaikki vetäisi yhtäköyttä tai olisi vaan myötätuulta ym.
Eli hyvyys ja pahuus (taivas ja helvetti) asuu täälä, ihmisessä ja se pitää tasapainoa yllä. Ihminen voi antaa toiselle osapuolelle vallan. Elää helvetissä tai elää taivaassa, mutta kummassakaan hän ei voisi elää, ellei hän tiedä, mitä "se" toinen on.
Kuoltuamme emme voi joutua helvettiin!!! Jumalan on ollut pakko antaa ihmisille synnin ja synnittömyyden että elämä toimisi ja ihmisen suku jatkuisi terveenä ja vahvana ja heikot perimät putoisi pois elämän kiertokulusta (heikko/vammainen ym. perimä) Miksi Jumala siitä meitä ihmisiä rankaisisi?
Ja vielä psykopaatit ja murhaajat... ei heidän hengessä tai sielussa ole mitään vikaa, vaan vika on siinä ruumiissa, aivoissa, geeneissä. Hän vapautuu kuoltuaan siitä pahasta. Miksi rangaista henkeä huonosta ja väärin toimivasta ruumiista?
Emmeme kukkaakaan kiduta ja rankaise, jos siihen tulee joku hometauti tai kirvoja. Yrittämme pelastaa ehkä, tai annamme kuolla. Mutta kuka nyt tulella alkaa sitä kiduttamaan ja väkisin hengissä pitämään? Ei ole itse Jumalakaan sellainen.
Näin siis tämän olen ajatellut.
että puit ajatukseni sanoiksi!!! :)
ovat olemassa herättääkseen Ihmisessä taipumuksen avautua henkiselle elämälle,
Jokaisessa Ihmisessä on taipumus pahaan.(tätä ei moni myönnä, vaan sanoo: (Ei ainakaan Minuun ole pahalla mitään valtaa).
Niin se vaan on. Ihmisissä on taipumus pahaan, mieltymys alitajuisesti läsnä kaikissa Ihmisissä.
Ihminen omaksuu itseensä taipumuksen pahaan.
Pahan voimien tehtävä. Henkiselle avautuminen.
ITSESSÄ olevan "pimeän puolen" havaitseminen on tietenkin tuskallista, siksi Ihminen mielellään "pakenee" Itseään, suorastaan juoksee pakoon uskaltamatta vilkaista taakseen.
Juoksee, pakenee, häpeää ja törmää ITSEENSÄ.
Ihminen jossakin vaiheessa kohtaa ITSENSÄ.
Näkee ITSENSÄ. Jos ei elämän aikana niin viimeistään astuessaan kuoleman kynnyksen yli.
Ja ehkä tietoisena jossakin seuraavissa elämissä.
Halluja, Hallusinaatioita, Hallelujaa.
..ilman jumalia.(vasaralla voi rakentaa ja hajoittaa,dorka.)
Tässä on minun ajatukseni hyvästä ja pahasta.
Ajattele kilometrin mittaista 1m leveää ja 1m syvää vesiallasta. Toiseen päähän kaadetaan 10 kuutiota valkoista maalia ja toiseen päähän saman verran mustaa maalia. Hiljalleen maalit leviävät eteen päin kuitenkin niin että altaan päissä pysyy väkevämmät seokset maalia ja altaan keskellä maalia ei ole juurikaan havaittavissa.
Valkoinen edustaa hyvää ja musta pahaa. Altaan toinen pää on täynnään hyvää ja toinen pää täynnään pahaa. Niistä on todella helppo erottaa hyvät ja pahat teot toisistaan. Mutta kun kävellään muutama satametriä valkoisesta päästä eteenpäin niin valkoinen väri onkin jo paljon laimeampaa. Ja keskellä ei ole nähtävissä ollenkaan kumpaakaan väriä. Vain muutamia pikkuriikkisiä mustia ja valkoisia väripartikkeleja veden seassa. Musta puoli on valkoisen peilikuva.
Suurin osa meistä elää tuossa altaan keskivaiheilla poiketen silloin tällöin valkeaan ja mustaan sekoittaen värit havaitsemattomiksi.
Työkaverisi aamulla tervehtii sinua iloisesti mutta ajattelee "Onpa ruma paita". Toinen tulee samanlailla vastaan ja ajattelee "Hyvä tyyppi".
Parin viikon päästä toinen sanoo jo ääneen "Mistäs oot noin ruman paidan ostanut" ja nauraa. Sanot "Kun halvalla sain Paitakaupasta". "Heh heh, hukkaan meni rahat". Toinen sanoo "Pitääpä itsekin käydä jos sieltä löytyisi jotakin..."
Aika normaali tilanne jossa sait päällesi mustaa ja valkoista maalia. Toinen arvosteli tyylitajusi mauttomaksi ja toinen sai sinulta hyvän ostosvihjeen. Pikku juttu.
Miltä tuntuisi jos tämä toinen jatkaisi arvosteluasi vuosikausia? Mollaisi jatkuvasti. Pienemmästäkin on suomessa tapettu.
Moni ei näe sitä siementä mikä on maassa vaan pelkästään sen mikä siitä on kasvanut. Taitava ihminen kerää huonot siemenet pois ja antaa hyvien kasvaa.
Elämämme on oppikoulu jossa pelaamme erilaisia rooleja. Ihminen joka on valinnut sielunohjelmassaan pahiksen roolin on valinnut vaikeasti pelattavan roolin. Hän on valinnut tämän roolin jotta voi olla meille opettajana ja että me oppisimme jonkun sovitun oppitunnin. Oppilaana meidän on kyettävä muuttamaan pelkomme ja vihamme myötätuntoon tätä opettajan roolia ja tätä oppituntia kohtaa. Kaikkien sielujen tavoitteena on pohjimmiltaan kuitenkin henkinen kasvu.
Lähde: Jose Stevens:in kirjat
Entisten elämien rikkomusten perusteella, Karmavelan.
Jos itse sais päättää niin kuka haluis esim.vammasena syntyä johki afrikan savimajaan.
Valitettavasti emme voi valita mihin synnymme.
Esimerkiksi Hitler voi olla jossain mineraalitasolla tietoisena kivenä 10 000 vuotta. Kiitos luojalle, että on olemassa evoluutio / involuutio systeemi tälläiset psykopaatit ovat jo eläimen asteella involuutiossa. Ja jotkut ihmiset näyttävät jo eläimeltä viimeisissä ihmiselämissään. Pahuus pestään pois helvetissä joka on esim. eläinkunta,kasvikunta jne. jonne synnytään tuhansia kertoja ennen uuden ihmiskierron aloittamista. Ne jotka sitten tulee eka kertaa ihmisen kroppaan on vailla egoja eli aivan puhtaita ja taas aletaan opettelemaan ihmisenä olemista
Emokuraa, onks tää jotai Politiikkaaa?