VAROKAA Be2 seuranhakupalvelua

Netissä!!1

Netissä mainostetaan laajalti be2 - seuranhakupalvelua. Liityin määräaikaiseksi siihen ja kun kaverillani ei ollut luottokorttia niin suostuin maksamaan hänenkin maksunsa omalta VISA- kortiltani. tulimme katumapäälle nopeasti ja b2- omilla nettisivuilla on selkeästi sanottu kuinka helppoa on irtisanoutua palvelusta. Ja siellä annetaan ohjeetkin "asetuksien kautta". Mutta kun sitä kokeilee niin sivut eivät johda mihinkään osastoon mistä voisi irtisanoa palvelun. tämä on kuulemma ihan yleisesti nyt tunnettu tosiasia kyseisen hollantilaisen firman kohdalla. Nyt kun olen kertonut eteenpäin kokemustani be2- palvelusta ja siitä että he jatkavat Visa- kortin veloitusta niinkauan kun kortin tiedot ovat heillä niin on ilmaantunut paljon ihmisiä jotka sanovat kokeneensa saman. Siis kyseisen firman toimintaperiaate on seuraava: Ostat määräaikaisen sopimuksen ja maksat sen luottokortillasi. Jos et peru sopimusta niin se muuttuu jatkuvaksi. Ja tässä se idea tulee; Peruminen on mahdotonta. Ketään ei saa firmasta kiinni, palvelupyynnöt eivät johda mihinkään ja meilit tulevat takaisin. Kirje irtisanomisesta Luxembourgiin ei auttanut vaikka firman nettisivuilla neuvotaan niin tekemään päästäkseen irti seuranhakupalvelun kalliista (138 euroa) jäsenyydestä jota veloitetaan kortiltasi useita kertoja vuodessa. Firma veloittaa korttiasi loppuun saakka sillä et pysty perumaan sopimusta. Todistin asian jo luottokunnalle lähettämällä heille dokumentin palautuneesta viestistä joka oli tehty oikeaan meiliosoitteeseen joka mainitaan B2- seuralaispalvelun sivuilla. Jos sinulla on kyseisestä firmasta samanlaisia kokemuksia niin ota yhteyttä: [email protected] Annetaan asia yhdessä KRP:n kansaiväliselle osastolle ja he voivat tutkia asian. Tämä toiminta kuulemma täyttää petoksen tunnusmerkit ja olisi hyvä saada se loppumaan. Minä ainakin vien asian niin pitkälle kuin mahdollista myös kansainvälisesti. En ole saanut Visa- veloituksia takaisin ainakaan vielä. Kuoletin kortin että veloitukset loppuisivat. Useilla palveluun liittyneillä on kuulemma samoja kokemuksia. Varmaan jokaisella.

145

12573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palaneen käryn

      jo vuosi sitten kun paikkaan tutustuin, en tietenkään mitään maksanut, vuoden sieltä on pommitettu erilaisilla tarjouksilla. En koskaan maksa etukäteen mistään tavarasta.

      • Etelänmatkan hinta

        Minulta on veloitettu Visa- kortilta jo etelänmatkan hinta eikä jäsenyyttä saa poikki. Otin yhteyttä euroopan Kuluttaja- neuvontaan ja siellä tunnetaan tämän firman toimintaperiaatteet ja myös se, ettei jäsenyydestä pääse irti. Jo tämänvuoden aikana kyseiseen virastoon on tullut kymmeniä valituksia samasta asiasta. Takana oleva firma toimii Luxembourgista käsin vaikka luottamusta herättääkseen netissä on annettu suomalainen faksinumero. Suomessa ei kuitenkaan ole toimipaikkaa. Se on kuulemma jo tarkistettu. Minä en haistanut palaneen käryä kun liityin palveluun kaverini kanssa. Mutta nyt on toiminnan aika tuollaisia firmoja vastaan alkanut!

      • Anonyymi

    • liekö ikä

      Minä onnistuin sanomaan irti jäsennyyden juuri tuolta asetusten kautta,tietenkin hyvä niin,mutta epäilen että tähän vaikutti ikäni (60v)Monta kertaahan sitä nuo huijarit ajattelee,että nuoret ovat "helppo nakki".Toivottavasti saatte kelmit kiikkiin.

      • Netissä

        Kyseistä palvelua kyllä edustetaan sivuilla mutta asetusten kautta irtisanoutuminen ei enää johda mihinkään. Se palvelu ei ole enää mahdollinen. Onni oli matkassasi...

    • Pengare

      Eli tuo be2 senssit maksaminen onkin siten että se on tietyn ajan voimassa minkä aktivoimalla olette maksanut 3kk/6kk/12kk jonka jälkeen sopimus päättyy automaattisesti ja lisä laskua ei tule .

      Olette ottaneet varmaan tuon 6kk. pakeetin jonka jälkeen sopimus raukeaa eikä sinulta oteta automaattisesti rahaa lisää.

      Käsitin että rikosta ei vielä ole tullut koska ostamasi aika ei ole vielä täynnä .

      • Visalta

        No probleema on siinä että sieltä firmasta sanotaan että jäsenyys on jatkuva automaattisesti ja voin kyllä vakuuttaa sen että irtisanomista ei helpolla noteerata. Ja laskuja tulee niinkauan kun he hyväksyvät irtisanomisen oman protokollansa mukaisesti. Miksi sitten niin monet ovat kokeneet saman ja vieneet asian eteenpäin. Hyvä herra.. lue niiden sopimusehdot ja liity vaikka siihen palveluun jos et usko että siitä on lähes mahdotonta päästä irti.... Ostamamme sopimusaika oli jo täynnä mutta laskutus pelasi senkin jälkeen! Ja be2:sta sanottiin että jäsenyys on jatkuva niinkauan kun he hyväksyvät irtisanomisen. Miksi kirjoitat sellaista mikä ei pidä paikkaansa?

      • Mies etsiä
        Visalta kirjoitti:

        Hyvin sanoit tuossa lukee ehdoissa joten valitukseen ei ole syytä .

        Olisi itsekkin hyvä lukea sopimuksen ehdot jos muistelen oikein niin ehtoja ei tarvitse hyväksyä ennen siirtymistä maksupalveluun .

        Maksupalvelu esitää hinnan kertamaksuna ajalle jonkahaluat ostaa jotnen virhe on maksupalvelupohjan ymmrtämisessä .
        Maksupalvelu softan myy palveluna pankki joten tavalaan pankki on vastuussa siitä onko maksupalvelu selkeästi ymmärrettävissä vaikka ei lue .
        Suomalaisille pankeille kun on palvelun tuottaja kyseistä pohjaa tarjotessa Be2.lle voisi antaa parannusehdotukseksi että muuttaisivat pohjaa siten että väkäsen pitäisi laittaa laatikkoon jos haluaa palvelun jatkuvan automaattisesti .

        Palvelun tuottaa PayPal tai PayCom joten jollakin muutoksella tulisi parannus esm. Eurooppalaisella maksupalvelu laki muutoksella .

      • En tajua vai....
        Mies etsiä kirjoitti:

        Vai on nyt pankki sen takana jotta luottokortilta vaan veloitetaan. Hei hei... Ei mee niin... Halutaan ne veloitukset takas ja vaikka vuosien kuluttua joku maksaa ne. Ei pankissa ole vikaa. Turha osoittaa pankkia kun veloitukset on tarkistettu mihin ne menee ja se ei ollut pankki vaan sen firman omistajat...
        Ja on mulla ja muilla valitettavaa kun vaikka kuinka lukisi sopimusehdot niin ne ei lopeta veloitusta vaan meilaa ettei olla saatu sellaista...

      • ...miestä myös
        Mies etsiä kirjoitti:

        Hyvin sanoit tuossa lukee ehdoissa joten valitukseen ei ole syytä .

        Olisi itsekkin hyvä lukea sopimuksen ehdot jos muistelen oikein niin ehtoja ei tarvitse hyväksyä ennen siirtymistä maksupalveluun .

        Maksupalvelu esitää hinnan kertamaksuna ajalle jonkahaluat ostaa jotnen virhe on maksupalvelupohjan ymmrtämisessä .
        Maksupalvelu softan myy palveluna pankki joten tavalaan pankki on vastuussa siitä onko maksupalvelu selkeästi ymmärrettävissä vaikka ei lue .
        Suomalaisille pankeille kun on palvelun tuottaja kyseistä pohjaa tarjotessa Be2.lle voisi antaa parannusehdotukseksi että muuttaisivat pohjaa siten että väkäsen pitäisi laittaa laatikkoon jos haluaa palvelun jatkuvan automaattisesti .

        Palvelun tuottaa PayPal tai PayCom joten jollakin muutoksella tulisi parannus esm. Eurooppalaisella maksupalvelu laki muutoksella .

        No nyt kun löysin tämän viestiketjun, niin täällähän on *lisää* be2:n jollakin kielikoneella tms. teettämiä viestejä!

        Onko teistä otsikolla Naista kirjoittavan nimimerkin Mies etsiä tänne kirjoittama teksti suomea vai be2-suomea:

        "Hyvin sanoit tuossa lukee ehdoissa joten valitukseen ei ole syytä .

        Olisi itsekkin hyvä lukea sopimuksen ehdot jos muistelen oikein niin ehtoja ei tarvitse hyväksyä ennen siirtymistä maksupalveluun . "

        Olisi itsekKin hyvä lukea...!

      • tämä pilkuttaja

        taas tänne trollaamaan?

        Ei seakeng vaan sickening!

      • ..................
        tämä pilkuttaja kirjoitti:

        taas tänne trollaamaan?

        Ei seakeng vaan sickening!

        Ei ill eikä sick siis tarkoittaen etsiä .

      • Vaan raastuvalla
        .................. kirjoitti:

        Ei ill eikä sick siis tarkoittaen etsiä .

        meinaan parantua sinusta, be2:n trolli.

      • Mie vaan

        Siis onko tää porukka täällä ihan tosissaan..? Te ootte ihan naurettavia, itse ootte olleet tarpeeksi tyhmiä ettei sopimusehtoja edes lueta läpi kun ostetaan jotain ja sitten vaan syystetään että "eiku joo, niin se onki että se firma on huijausta enkä mä oo ääliö ollenkaan"! Huvittavaa tosin, täytyy myöntää. Hauskinta antia on just nää ihmiset jotka luulee että joku kirjoittaa firmasta tänne kytyselle palstalle..hehheee..

      • Anonyymi

        ei pidä paikkaansa vaan edellinen viesti. Kortilta tulee menoja kun niitä ei voi peruttaa. Itrselläni just 131e enkä ole edes käyttänyt kysistä sivua. Ainoa keino on kortin sulkeminen ja sen tein.

    • antib2

      Nii, kun minä "liityin" ns. jäseneksi ja huomasin
      ettei homma toimi, etsin peruuttamisohjeita. Ne mitä näkyy on kai lakimiesryhmän koukeroita ja taas muuten taitaa olla valkoinen fontti valkoisella pohjalla. Irtisanoutumisaika taisi
      olla 2 viikkoa. Yllättäen kuitenkin vastasivat postiini: "irtisanoutumisesi aika on mennyt ohi, voit irtisanoutua heti ja emme laita sinulle enää ilmoitksia. Kuitenkin asiakkuutesi päättyy vuoden kuluttua" ! Missään vaiheesssa ei kysytty kuinka kauan haluan olla jäsen. reilu 300 ekiä veloittivat visaltani. Perkele, että olin idiootti.
      Mutta otin yhteyden luottokuntaan, siellä tämä "firma" tunnettiin ja sain rahani takaisin!
      Toinen mitä vastaan on pitänyt sotia 2kk on p..mania. sekin onnistui lopulta (250 ekiä)

      toivotan onnea, vaikeaa se on, mutta mielummin tuhlaan 20 puheluihin kun otan takkiin n. 600

      • Pengare

        Ei yleensäkään noissa systeemeissä palauteta rahaa takaisin .
        Olet ostanut aikaa esm.6kk jollakin hintaa sopimus siis katkeaa 6kk täytyttyä jonka jälkeen laskutuksesta poistuu rekisteröinti .
        Jos jokin mukava tyttö on löytynyt niin kun hän pyytää poistamaan profiilin niin profiilin poistaminen onnistuu mutta takaisin ajalta jota sopimusta on täyttämättä rahaa ei saa muuta kuin jos ei oikein ollutkaan se oikea niin palauttaa profiilin onnistuu jäljellä olevaksi ajaksi .

        Be2 Customeria ei mielestäni ole antanut automaattista lisäaikaa lukittavaksi ainoastaan määräajaksi jonka olet maksanut .

        Otahan yhteyttä heihin Customeria info @ osoitteeseen ennen kuin menet poliisille tekemään ilmoitusta .

        Vaikeutesi on olet hyväksynyt sopimuksen ja sopimuksen ymmärtänyt hyväksyessäsi sopimuksen .

        Ei mielestäni Be2 ole vieläkään toiminut väärin mikäli muistan Be2 Customeria sopimuksen ( korttilaskutuksen pohjan ) .

      • suoraan!

        Kyllä Be2- firma tunnettiin Luottokunnassa, Tuusulan Kuluttaja- asiamiehen toimistossa ja Euroopan Kuluttaja asiamiehen toimistossa, jotka on joutuneet hoitamaan hirveän kasan valituksia kuluneena vuonna kyseisen firman yrityksistä veloittaa asiakas kuiviin. Itse kuoletin luottokortin ja hain heti uuden toisella numerolla, niin että niiden kusipäiden yritys veloittaa myynti- kelvotonta korttia päättyy. Sain Luottkunnasta ohjeen tehdä niin. Meni kuitenkin hyvän matkan hinta, ja voisi olla hyvä mennä kysymään niiltä suomalaisilta tyypeiltä Luxembourgista kuinka hyvä business on ollut. Ihan oikeesti... harkitsemme sitäkin.... Ne eivät toimi suomessa ihan suomen lain mukaisesti mitä tulee kuluttajansuojaan. Ja joku väitti ettei kaikki tarjotut kumppanit ole edes olemassa keskuudessamme.... Heh... Euroopan kuluttajasuoja- asiamies sanoi, että se niiden suomalainen faksinumero ei sijaitse edes suomessa, vaan firman on mahdollista jotenkin saada suomalainen numero ilman että toimipistettä on edes maassa. Ne oli tarkastaneet asian virastosta. Ja se fax-numero on muutenkin salainen.
        Ja nyt valituksia on tullut sinne kuluttajavirastoon niin paljon, että joku päätarkastaja puuttuu asiaan ja kyseisen firman toimintaan. Ne on joutuneet jo maksamaan joillekin rahoja takaisin kuulemma.

      • kun et tiedä firmasta mitää...
        Pengare kirjoitti:

        Jäsenyys Ei katkea automaattisesti ainakaan elävässä elämässä. Sähköpostiini ja euroopan kuluttaja-asiamiehelle on tullut runsaasti valituksia, että kyseinen firma veloittaa vaikka olisi ilmoittanut sinne, että haluaa päästä eroon maksamisesta ja roskapostin saamisesta. Itse et ole Hyvä RuÅtsin- kielinen ehkä ymmärtänyt asiaa, kun puhut jostain sellaisesta, mistä et itse tiedä mitään. Miksi sitten jokainen kuluttajaviranomainen tietää be2- firmaan liittyvät kuluttajansuoja- laiminlyönnit? Miksi be2- firma on joutunut maksamaan joillekin takaisin rahoja? Ei pidä paikkaansa väitteesi, ettei ne maksa kenellekään. Tai sitten kuluttajaviranomainen valehteli juuri minulle (mitä pidän aika epätodennäköisenä...). Ja kyllä siitä be2- firmasta on ainakin yksi tietämäni henkilö ottanut poliisiin yhteyttä. Tai ainakin hän väitti niin, ja kertoi saaneensa toimintaohjeet poliisilta Be2- tulevien veloituksien varalle. Minulla ei ole kivaa kokemusta kyseisestä Be2- firmasta. Minulla meni useita satasia ihan paskaan palveluun, kun annoin niille Visa- kortin numeron. Ja irtisanomista ei hyväksytty vaan Visaani veloitettiin kokoajan. No sitten kun Luottokunnasta sanottiin että kuoleta se luottokortti, niin se ei ole enää silloin myyntikelpoinen, niin laskut loppuu siihen. Ja niin loppui!

      • Whoooooooooops
        kun et tiedä firmasta mitää... kirjoitti:

        Olen joskus luonut profiilin Be2.n ja tiedän heidän maksupohjansa .
        Maksupohjassa on vaihtoehtoja 3 - 12 kk. jäsenyysaikaa ostettavissa aktivoimalla jokin pallon sisälle merkintä .
        Joissakin on useasti tarjous houkuttimena mutta en muista mainitavan Be2.den maksupalvelusivustolla automaattisen jatkon olosta .
        Jos automaattisesti jatkuu niin asia on sopimusrikos jos siitä ei löydy merkintää uudelleen alkamisesta ajan päättymisen jälkeen .

        Ota yhteyttä ensin itse Be2.n Info(AT)...osoitteeseen jossa he kertovat mistä on kyse ja mahdollisesti mistä kohdasta ettei tule haitanteosta syytettä teille itselle .

      • antib2
        Whoooooooooops kirjoitti:

        Täähän on kuin ostaisit auton ja se ei toimi,
        niin liike velottaa joka tapauksessa vaikka
        kilometrikorvaukset. NERO on se joka moisen
        paskan on keksinyt. Olet kuin supergluessa
        kiinni. Ja yhteydenottoja tulee jostan malista
        tms. ja varmaan nekin keksittyjä.
        Ettei nyt svdedu ois sisäpiirissä....?

      • kirjoitettu

        Suomessa ainakin saa arvostella firmaa ilman haitanteko- rangaistusta jos kirjoittaa kokemuksistaan ja tosia asioita. Ja on minulla meilit tallessa joissa sanotaan be2- puolelta asiat joita olen kirjoittanut ja kritisoinut. Ja kuluttajaviranomainen kertoi ettei arvostelemisessa ole juridisestikaan ongelmia, kunhan kirjoittaa omista kokemuksistaan rehellisesti. Uhkaile vaan ihan rauhassa. Ja kumma juttu. Kun etsin muitakin saman kohtalon kokeneita ja laitoin meiliosoitteeni julkisesti nettiin niin jostain tuli uhkaus minulle "kirves otsaan" tms... Joku muukaan ei oikein todella sulata firman arvostelua. No se meili menee tasan poliisille, ihan vaan tiedoksi...

      • Koukussa kiemurteleva
        Pengare kirjoitti:

        Ei yleensäkään noissa systeemeissä palauteta rahaa takaisin .
        Olet ostanut aikaa esm.6kk jollakin hintaa sopimus siis katkeaa 6kk täytyttyä jonka jälkeen laskutuksesta poistuu rekisteröinti .
        Jos jokin mukava tyttö on löytynyt niin kun hän pyytää poistamaan profiilin niin profiilin poistaminen onnistuu mutta takaisin ajalta jota sopimusta on täyttämättä rahaa ei saa muuta kuin jos ei oikein ollutkaan se oikea niin palauttaa profiilin onnistuu jäljellä olevaksi ajaksi .

        Be2 Customeria ei mielestäni ole antanut automaattista lisäaikaa lukittavaksi ainoastaan määräajaksi jonka olet maksanut .

        Otahan yhteyttä heihin Customeria info @ osoitteeseen ennen kuin menet poliisille tekemään ilmoitusta .

        Vaikeutesi on olet hyväksynyt sopimuksen ja sopimuksen ymmärtänyt hyväksyessäsi sopimuksen .

        Ei mielestäni Be2 ole vieläkään toiminut väärin mikäli muistan Be2 Customeria sopimuksen ( korttilaskutuksen pohjan ) .

      • Löysitkö
        Koukussa kiemurteleva kirjoitti:

        Jatkuminen oli automaattista 3 / 6 kuukauden lisä ajalla .
        Siinä sopimus ehdoissa kerrottiin purkaamisesta kirjeen tai fax. muodossa joten sopimus ehdon lisäajan automaattisen ajan lisäyksestä voisi tulla mieleen myös näin;

        3 tai 6 kk. lisä aika ja jos tuonakaan aikana ei tee sopimuksen purkua ajoissa kirjeellä tai fax. niin aikaa tulee taas 3 tai 6 kk. lisää .

        Poliisi saa varmaan irtisanottua sopimuksesi be2.n kanssa mutta mihinkään vaateisiin en tiedä voiko ryhtyä .
        Kannattaa hakea kuluttajaviranomaiselta lausunto ja sen lausunnon perusteella ensin sovussa ( reklamaatio ) ja sitte vaikka vieden kirjelmän vaateesta käräjäoikeuteen liitteenä: kuluttajaviranomaisen liite jos tuota ajan jatkumista yhden lisä ajan jälkeen 3 tai 6 kk. pitää niin epäselkeänä kohtana ettei sitä voi ymmärtää yhden lisä ajan j'älkeen sen jatkuvan .

        Oletit tietenkin sen loppuvan yhden lisä ajan jälkeen jatko aikaa lisä ajan jälkeen ei voine suoraan ymmärtää ?

      • Ei sentään ruveta automaate...
        Löysitkö kirjoitti:

      • Kuluttaja-asiamies
        suoraan! kirjoitti:

        Kyllä Be2- firma tunnettiin Luottokunnassa, Tuusulan Kuluttaja- asiamiehen toimistossa ja Euroopan Kuluttaja asiamiehen toimistossa, jotka on joutuneet hoitamaan hirveän kasan valituksia kuluneena vuonna kyseisen firman yrityksistä veloittaa asiakas kuiviin. Itse kuoletin luottokortin ja hain heti uuden toisella numerolla, niin että niiden kusipäiden yritys veloittaa myynti- kelvotonta korttia päättyy. Sain Luottkunnasta ohjeen tehdä niin. Meni kuitenkin hyvän matkan hinta, ja voisi olla hyvä mennä kysymään niiltä suomalaisilta tyypeiltä Luxembourgista kuinka hyvä business on ollut. Ihan oikeesti... harkitsemme sitäkin.... Ne eivät toimi suomessa ihan suomen lain mukaisesti mitä tulee kuluttajansuojaan. Ja joku väitti ettei kaikki tarjotut kumppanit ole edes olemassa keskuudessamme.... Heh... Euroopan kuluttajasuoja- asiamies sanoi, että se niiden suomalainen faksinumero ei sijaitse edes suomessa, vaan firman on mahdollista jotenkin saada suomalainen numero ilman että toimipistettä on edes maassa. Ne oli tarkastaneet asian virastosta. Ja se fax-numero on muutenkin salainen.
        Ja nyt valituksia on tullut sinne kuluttajavirastoon niin paljon, että joku päätarkastaja puuttuu asiaan ja kyseisen firman toimintaan. Ne on joutuneet jo maksamaan joillekin rahoja takaisin kuulemma.

      • ))))))((((((
        Ei sentään ruveta automaate... kirjoitti:

        Fax.lla tai kirjeellä tarkoitit ei tavioiteta Info ei toimi heillä kuin neuvontapalveluna .
        Muistelen be2.den sivustolta löytyvän myös laskupalvelun suora mail. valinta .
        Ystävällisin sanoin kun vastaa heille niin kyllä laskutuspalvelun ( palkista valitsemasi osoitus ) vastaa ongelmaasi .
        Laimiinlyönti voisi silloin tulla kyseeseen että he lupauksista huolimatta ( sopimukseen merkityssä ajassa ) eivä ole lopettaneet solmittua sopimusta .
        Voi siis olla että saat takaisin rahasi jos näytät toteen irtisanoneesi sopimuksen ehtojen vaatimalla tavalla ja sen purun tehneesi Fax tai kirjallisesti tehneenä .

        Tee siis vaade reklamaatio be2.lle itse ja lähetä se heille vaatien vastauksen kirjallisesti .

        Mutta katso myös tuo laskutus valinta osoiteeksi ja kirjoita kokeeksi ystävällisluontoisen kyselyn .

      • Ystävällisluontoinen perkele
        ))))))(((((( kirjoitti:

        ****Fax.lla tai kirjeellä tarkoitit ei tavioiteta Info ei toimi heillä kuin neuvontapalveluna .

        Ystävällisin sanoin kun vastaa heille niin kyllä laskutuspalvelun ( palkista valitsemasi osoitus ) vastaa ongelmaasi . ***

        Hei: TÄÄ kirjoittaja on suomen kielen hallinnasta ja sisällöstä päätellen be2:n töissä!

        HAA: ainoa henkilö joka sieltä vastaa reklamaatioihin!

        **Info ei toimi heillä kuin neuvontapalveluna . **

        Älä höpise, be2! Iso ihminen, että viitsitkin!

      • be2:n asiakas"palvelu!!
        Löysitkö kirjoitti:

        Jatkuminen oli automaattista 3 / 6 kuukauden lisä ajalla .
        Siinä sopimus ehdoissa kerrottiin purkaamisesta kirjeen tai fax. muodossa joten sopimus ehdon lisäajan automaattisen ajan lisäyksestä voisi tulla mieleen myös näin;

        3 tai 6 kk. lisä aika ja jos tuonakaan aikana ei tee sopimuksen purkua ajoissa kirjeellä tai fax. niin aikaa tulee taas 3 tai 6 kk. lisää .

        Poliisi saa varmaan irtisanottua sopimuksesi be2.n kanssa mutta mihinkään vaateisiin en tiedä voiko ryhtyä .
        Kannattaa hakea kuluttajaviranomaiselta lausunto ja sen lausunnon perusteella ensin sovussa ( reklamaatio ) ja sitte vaikka vieden kirjelmän vaateesta käräjäoikeuteen liitteenä: kuluttajaviranomaisen liite jos tuota ajan jatkumista yhden lisä ajan jälkeen 3 tai 6 kk. pitää niin epäselkeänä kohtana ettei sitä voi ymmärtää yhden lisä ajan j'älkeen sen jatkuvan .

        Oletit tietenkin sen loppuvan yhden lisä ajan jälkeen jatko aikaa lisä ajan jälkeen ei voine suoraan ymmärtää ?

        No nytpä täältä löytyi toinenkin suomea taitamaton, joka kuitenkin osaa Be2:n soppariehdot kuin...

        Hei nimim. "Löysitkö": Älä trollaa täällä vaan vastaa reklamoiville huijatuille!

      • Ilman kielikonetta ihan
        Pengare kirjoitti:

        Ei yleensäkään noissa systeemeissä palauteta rahaa takaisin .
        Olet ostanut aikaa esm.6kk jollakin hintaa sopimus siis katkeaa 6kk täytyttyä jonka jälkeen laskutuksesta poistuu rekisteröinti .
        Jos jokin mukava tyttö on löytynyt niin kun hän pyytää poistamaan profiilin niin profiilin poistaminen onnistuu mutta takaisin ajalta jota sopimusta on täyttämättä rahaa ei saa muuta kuin jos ei oikein ollutkaan se oikea niin palauttaa profiilin onnistuu jäljellä olevaksi ajaksi .

        Be2 Customeria ei mielestäni ole antanut automaattista lisäaikaa lukittavaksi ainoastaan määräajaksi jonka olet maksanut .

        Otahan yhteyttä heihin Customeria info @ osoitteeseen ennen kuin menet poliisille tekemään ilmoitusta .

        Vaikeutesi on olet hyväksynyt sopimuksen ja sopimuksen ymmärtänyt hyväksyessäsi sopimuksen .

        Ei mielestäni Be2 ole vieläkään toiminut väärin mikäli muistan Be2 Customeria sopimuksen ( korttilaskutuksen pohjan ) .

        Nimimerkki Pengare otsikolla Ut för ei taida kumpaakaan kotimaista, mutta merkillisen hyvin be2:n sopimusehdot.

        Mainio ehdotus häneltä:

        "Ei yleensäkään noissa systeemeissä palauteta rahaa takaisin "

        Ei vaan pidä paikkaansa, noissa tai muissakaan "systeemeissä".

      • Ota nyt se tulostus
        Ystävällisluontoinen perkele kirjoitti:

        ****Fax.lla tai kirjeellä tarkoitit ei tavioiteta Info ei toimi heillä kuin neuvontapalveluna .
        Muistelen be2.den sivustolta löytyvän myös laskupalvelun suora mail. valinta .
        Ystävällisin sanoin kun vastaa heille niin kyllä laskutuspalvelun ( palkista valitsemasi osoitus ) vastaa ongelmaasi . ***

        Hei: TÄÄ kirjoittaja on suomen kielen hallinnasta ja sisällöstä päätellen be2:n töissä!

        HAA: ainoa henkilö joka sieltä vastaa reklamaatioihin!

        **Info ei toimi heillä kuin neuvontapalveluna . **

        Älä höpise, be2! Iso ihminen, että viitsitkin!

        En ole be2.n info enkä edusta be2.tta kommenteissa !

        Kokeile nyt kiltisti sitä maksupalvelua lukitse kysymys heille Print ulos ja odota vastausta josta otat Print ulos .

      • suomeksi???
        Ota nyt se tulostus kirjoitti:

        En ole be2.n info enkä edusta be2.tta kommenteissa !

        Kokeile nyt kiltisti sitä maksupalvelua lukitse kysymys heille Print ulos ja odota vastausta josta otat Print ulos .

      • ((((((())))))
        suomeksi??? kirjoitti:

        Sinulla on käytössä neliö johon voinet kirjoittaa viestin valitsemalla mihin haluat osoittaa sen viestin esm. tekniseen jne .
        Valitse osoituksen kysymyksellesi maksupalvelun .

      • Ei oooo ei tuuuu
        suomeksi??? kirjoitti:

        Sitten tuossa kun olet ottanut Info be2 yhteyttä mutta he eivät vastanneet ei voine todeta virhettä be2.n osalta koska;
        be2.n Info@ ja laskutuksen suora osoitus ei ole sama niin Info@ viive voinee olla pitkäkin viestin siirtäessä laskutus@ .
        Tämä kuinka kauan viestin siirto tapahtuu ei ole rike vaan palvelun heikkoutta mistä ei hyvitetä sinulle koska on suorakin osoitus olemassa laskutus@ InfoHelp neuvontaan .

      • älä trollaa täällä!
        Ei oooo ei tuuuu kirjoitti:

        *****be2.n Info@ ja laskutuksen suora osoitus ei ole sama niin Info@ viive voinee olla pitkäkin viestin siirtäessä laskutus@ . ****

        Minkä hemmetin takia be2 trollaa täällä, mutta ei vastaa asiakkaiden reklamaatiohin?

        Omituista kuten koko firman toiminta.

      • Kerro.
        älä trollaa täällä! kirjoitti:

        *****be2.n Info@ ja laskutuksen suora osoitus ei ole sama niin Info@ viive voinee olla pitkäkin viestin siirtäessä laskutus@ . ****

        Minkä hemmetin takia be2 trollaa täällä, mutta ei vastaa asiakkaiden reklamaatiohin?

        Omituista kuten koko firman toiminta.

        Jos et sä tajua milloinkaan niin ei oooo ei tu .

        En ole be2.n työntekijä .

      • on paljastava
        Kerro. kirjoitti:

        Jos et sä tajua milloinkaan niin ei oooo ei tu .

        En ole be2.n työntekijä .

        "Jos et sä tajua milloinkaan niin ei oooo ei tu ."

        Tuo sinun omaperäinen tapasi kirjoittaa tyhjä lyönti ennen välimerkkiä on kiintoisa.

        Ko. erikoista virhettä on tässä keskustelussa käyttänyt usea nimimerkki. Merkillistä. Kaikilla heillä huonon suomen kielen lisäksi hyvin tarkkaa tietoa be2:n sopimuskiekuroista.

        Olen tajunnut.

      • laskujen loppumisesta

        Hei, kerroit ottaaneesi yhteyden luottokuntaan ja saaneesi rahasi takaisin.

        Onko sinulle tullut uusia laskuja sieltä? Vai pystyykä Luottokunta "tyrmäämään" sieltä tulevat laskut aiheettomasti ilman että jouduit vaihtamaan luottokorttisi?

        Kiitos jos vastaat, olen prkeleellisessä lirissä tuon be2n kanssa

      • ja käyttää Googlen kääntäjää!
        Ei oooo ei tuuuu kirjoitti:

        Sitten tuossa kun olet ottanut Info be2 yhteyttä mutta he eivät vastanneet ei voine todeta virhettä be2.n osalta koska;
        be2.n Info@ ja laskutuksen suora osoitus ei ole sama niin Info@ viive voinee olla pitkäkin viestin siirtäessä laskutus@ .
        Tämä kuinka kauan viestin siirto tapahtuu ei ole rike vaan palvelun heikkoutta mistä ei hyvitetä sinulle koska on suorakin osoitus olemassa laskutus@ InfoHelp neuvontaan .

        Jäljitinpä huvikseni nimimerkin Ei ooo ei tuu.

        Teksti:

        Tämä kuinka kauan viestin siirto tapahtuu ei ole rike vaan palvelun heikkoutta mistä ei hyvitetä sinulle koska on suorakin osoitus olemassa laskutus@ InfoHelp neuvontaan .

        on suoraan Googlen kielikoneelta takaisin englanniksi käännettynä:

        This is how long the message to the transfer takes place there is no offence, but weakness in the service which would not be credited to you because there is a direct indication of a billing @ InfoHelp advice.

        ''''''''''

        Eikö muuten englanniksi ole aika lailla ymmärrettävämpää.... `-)

      • Nimetön
        laskujen loppumisesta kirjoitti:

        Hei, kerroit ottaaneesi yhteyden luottokuntaan ja saaneesi rahasi takaisin.

        Onko sinulle tullut uusia laskuja sieltä? Vai pystyykä Luottokunta "tyrmäämään" sieltä tulevat laskut aiheettomasti ilman että jouduit vaihtamaan luottokorttisi?

        Kiitos jos vastaat, olen prkeleellisessä lirissä tuon be2n kanssa

        perintätoimiston hommilla, onko kellekkään tullut karhukirjeitä vai yrittääkö vaan kokeilla jos joku maksais uudelleen. Pitäs viedä ladon taakse koko porukka, Liittyminen tapahtu jotenki oudosti vasta vartin päästä ymmärsi mitä tuli tehtyä ja sit oli jo myöhäistä

      • edes tuohon asti?
        Nimetön kirjoitti:

        Minä vasta tappelen ekasta laskusta eroon!

        "Hukkasitko" luottokorttisi vai mitä? Jos tarvitset apua sinne ladon taakse, niin täältä tullaan...

      • Nimetön
        edes tuohon asti? kirjoitti:

        pilkoin pankkikortin ja ilmoitin pankkiin sen kadonneen, netissä helppo tehä.. sit kuluttaja asiamiehen luona kävin mut ei se tainnu paljoo auttaa, pitäs tulla enemmän niitä valituksii, josain toisella paikkakunnalla saattaa tullakkin. Meinas kuluttaja-asia mies et karhukirjettä ei taida tulla koskaan

      • kiitos neuvosta!

        Nähtävästi siis pankkikortin "kadottaminen" on ainoa konsti. Voi kiesus mihin vartin mittainen istunto netissä voi ihmisen johtaa

      • EU:n jäsen
        suoraan! kirjoitti:

        Kyllä Be2- firma tunnettiin Luottokunnassa, Tuusulan Kuluttaja- asiamiehen toimistossa ja Euroopan Kuluttaja asiamiehen toimistossa, jotka on joutuneet hoitamaan hirveän kasan valituksia kuluneena vuonna kyseisen firman yrityksistä veloittaa asiakas kuiviin. Itse kuoletin luottokortin ja hain heti uuden toisella numerolla, niin että niiden kusipäiden yritys veloittaa myynti- kelvotonta korttia päättyy. Sain Luottkunnasta ohjeen tehdä niin. Meni kuitenkin hyvän matkan hinta, ja voisi olla hyvä mennä kysymään niiltä suomalaisilta tyypeiltä Luxembourgista kuinka hyvä business on ollut. Ihan oikeesti... harkitsemme sitäkin.... Ne eivät toimi suomessa ihan suomen lain mukaisesti mitä tulee kuluttajansuojaan. Ja joku väitti ettei kaikki tarjotut kumppanit ole edes olemassa keskuudessamme.... Heh... Euroopan kuluttajasuoja- asiamies sanoi, että se niiden suomalainen faksinumero ei sijaitse edes suomessa, vaan firman on mahdollista jotenkin saada suomalainen numero ilman että toimipistettä on edes maassa. Ne oli tarkastaneet asian virastosta. Ja se fax-numero on muutenkin salainen.
        Ja nyt valituksia on tullut sinne kuluttajavirastoon niin paljon, että joku päätarkastaja puuttuu asiaan ja kyseisen firman toimintaan. Ne on joutuneet jo maksamaan joillekin rahoja takaisin kuulemma.

        Se että firma on rekisteröity Luxemburgiin /ja niillä on filiaaleja muuten ympäri maailman, tämä on lujaa laajeneva huijaus)ei poista ainakaan sitä kuluttajan irtisanomissuojaa eli 2 viikkoa kaupasta voi perua ilman syytä. Kaikkia EU-maita koskee ns. etämyyntidirektiivi, joka määrittelee kuluttajansuojan vähimmäistason, jonka jokainen EU-maa joutuu lainsäädännössään takaamaan. Tämä tietoa kuluttaja-asiamieheltä

      • tietenkin
        EU:n jäsen kirjoitti:

        Näin on, saman kuulin, ei se l-bourg missään vinku-intiassa sijaitse!

      • kovinkaan tarkasti :))
        EU:n jäsen kirjoitti:

        Se että firma on rekisteröity Luxemburgiin /ja niillä on filiaaleja muuten ympäri maailman, tämä on lujaa laajeneva huijaus)ei poista ainakaan sitä kuluttajan irtisanomissuojaa eli 2 viikkoa kaupasta voi perua ilman syytä. Kaikkia EU-maita koskee ns. etämyyntidirektiivi, joka määrittelee kuluttajansuojan vähimmäistason, jonka jokainen EU-maa joutuu lainsäädännössään takaamaan. Tämä tietoa kuluttaja-asiamieheltä

        Yritin päästä irti palvelusta lähes heti liittymisen jälkeen kirjallisesti sekä niin, että lähetin usean irtisanomisilmoituksen heidän omalla palvelulomakkeella. Veloitukset Visa- kortiltani jatkuivat sekä oman jäsenyyteni että ystäväni jäsenyyteni osalta ennekuin vaadin korttia kuoletettavasti. Sittemmin kyseisestä firmasta sain meilin joka kyseli kuinka tyytyväinen olenkaan ollut palveluun. Ja sitten toinen meili jossa todetaan että he eivät ole saaneet mitään ilmoituksia irtisanomisestani. Olet oikeassa. Heidän toimintansa on maailmanlaajuista ja sitä on vaikeaa saada kuriin. Pitää vaan informoida kaikkia mahdollisia tahoja tapahtuneista asioista että edes jotkut eivät liittyisi kyseiseen firmaan ja antaisi omia luottkorttinumeroitaan sinne. Luottokunta ja kaikki kuluttaja- asiamiehet kyllä tuntevat hyvin firman mutta ne onnettomat jotka eivät ota selvää ennenkuin liittyvät... ne maksaa ja kalliisti...

      • Samassa liemessä minäkin
        kovinkaan tarkasti :)) kirjoitti:

      • kestää ja kestää ja kestää
        antib2 kirjoitti:

        Täähän on kuin ostaisit auton ja se ei toimi,
        niin liike velottaa joka tapauksessa vaikka
        kilometrikorvaukset. NERO on se joka moisen
        paskan on keksinyt. Olet kuin supergluessa
        kiinni. Ja yhteydenottoja tulee jostan malista
        tms. ja varmaan nekin keksittyjä.
        Ettei nyt svdedu ois sisäpiirissä....?

      • toi paskan jauhanta!
        Whoooooooooops kirjoitti:

        Olen joskus luonut profiilin Be2.n ja tiedän heidän maksupohjansa .
        Maksupohjassa on vaihtoehtoja 3 - 12 kk. jäsenyysaikaa ostettavissa aktivoimalla jokin pallon sisälle merkintä .
        Joissakin on useasti tarjous houkuttimena mutta en muista mainitavan Be2.den maksupalvelusivustolla automaattisen jatkon olosta .
        Jos automaattisesti jatkuu niin asia on sopimusrikos jos siitä ei löydy merkintää uudelleen alkamisesta ajan päättymisen jälkeen .

        Ota yhteyttä ensin itse Be2.n Info(AT)...osoitteeseen jossa he kertovat mistä on kyse ja mahdollisesti mistä kohdasta ettei tule haitanteosta syytettä teille itselle .

        Minä en onneksi ollut niin höynäytettävissä ja onneksi en visaakaan omista, että olisin maksanut tollaisesta palvelusta. Kuitenkin loin profilin Be2 leikkimielellä, ajattelin että sitä voi käyttää ilman mitään maksujakin, mutta turha luulo! Be2 rahastaa kaikesta, paitsi automaatti iskurepliikkien lähettämisestä. Et voi nähdä muiden kuvia, et voi lähettää viestiä, et edes näe sinulle lähetettyä viestiä, mikäli et ole fucking premium jäsen. Koetin olla ovela ja laittaa henk. koht. profilikuvaukseeni kirjoittamalla sähköposti msn osoitteeni, mutta be2 tarkastaakin kaikki vapaasti kirjoitettavat kohdat ja ylläri, sitä ei hyväksytty.
        No, ollessani tietoinen siitä, että tämä firma kusettaa, koetin deletoida koko profilini, mutta kappas, se EI ONNISTUNUT. Tein kaiken oikein ja vielä muutamaan otteeseen, koska millään kerralla ei tapahtunut mitään. Minulle tulee vielä 2vk.n jälkeen roskapostia ko. palvelusta ja äsken koetin onko profili vielä siellä, niin profilini onkin vielä käytössä kuin mitään poistoa en olisikaan tehnyt.
        Laitoin äkäistä viestiä asiakaspalveluun, sekä mielipiteisiin, mutta EIII VASTAUSTA!

        Pääasia, että tietoni ovat turvassa, sillä tein profiilin persoonallisuustestin kautta ja sitä kautta minun ei tarvinnut syöttää osoitetta ym. tietojani "pakollisiin kenttiin".

      • Huijattu pahasti...
        Samassa liemessä minäkin kirjoitti:

        no ne pääsevät irti jotka ovat maksaneet verkkopankilla sillä Be2- firma ei pääse veloittamaan ihmisten tiliä sillä heillä ei ole mahdollisuutta päästä toisten tileille. Mutta luottkortti onkin jo eri asia...
        Olen toiminut näin (ja suosittelen sitä ainoana keinona päästä eroon veloituksista...).
        Kuoleta luotto/pankkikorttisi välittömästi ja tilaa Luottokunnalta uusi kortti eri numerolla. Näin korttisi ei ole enää myyntikelpoinen eikä ne pääse enää veloittamaan sitä... uusi kortti tuli kahdessa päivässä ja siitä tulee pari kymppiä kuluja mutta jos on maksanut turhaa jo melkein tonnin, niin se ei ole enää paha maksu :))
        Senjälkeen reklamoi veloitukset jotka ovat erääntymässä. Rahoja ne ei palauta luottokunnalta sillä ne ovat jo tilitetty firmalle eteenpäin. Luottokunta jäädyttää erääntyvät maksut. Ja kyllä tein Euroopan Kuluttaja- asiamiehelle ilmoituksen ja odottelen vastausta. He olivat kyllä hyvin tietoisia Be2- firmasta ja ovat työllistettyjä kaikkien valitusten kanssa kyseisestä firmasta. Eli päätöstä odotellessa. En kyllä enää ikinä liity mihinkään palveluun joka toimii muualla kuin suomesta käsin. Kyseinen firma on rekisteröity Luxembourgiin eikä suomalainen faksinumero sijaitse kuulemma suomessa ollenkaan (sanoi kuluttaja- asiamies) että he ovat tarkistaneet asian. Pitäisi saada selvää ketkä kyseistä firmaa hoitavat suomessa. Tyypit ovat ilmeisesti suomessa... kun on aikaa niin pitää ottaa enemmän selvää minkä kivenkolon alla ne lymyilee...

      • ne huijarit löytääkseni
        Huijattu pahasti... kirjoitti:

      • koska hieman harhauttavaa..
        ne huijarit löytääkseni kirjoitti:

        Sillä firmalla on siis suomen- numeroinen faksinumero joka ei sijaitse suomessa. Euroopan kuluttaja- asiamies oli ihan mielenkiinnosta tarkastuttanut asian. Firma on rekisteröity luxembourgiin mutta tyypit eivät ole ilmoitetussa osoitteessa. Sinne on rekisteröity vaan toimipisteen osoite. Minä en ole vielä ruvennut tonkimaan asiaa mutta eiköhän sen jotain kautta saa tongittua ketkä ovat jutun takana...

      • Ja lopetetaan koko touhu!!!
        edes tuohon asti? kirjoitti:

        Minä vasta tappelen ekasta laskusta eroon!

        "Hukkasitko" luottokorttisi vai mitä? Jos tarvitset apua sinne ladon taakse, niin täältä tullaan...

        Minä ilmoittaudun myös mukaan ladon taakse! Etsikää tyyppi ja mä oon kuskina ja muutakin. Meiltä meni parin etelämatkan rahat ja nyt ollaan vihaisia! Ukko on myös vihainen ja se juo paljon viinaa mutta se tulee mukaan myös kuulemma. Onkohan se ihan viisasta kun se alkaa aina ärhentelemään kun on maistissa! No mutta etsitään ne Be2 tyypit ensin!.. Toimitaan sitten. Ja mietitään sitten jälkeenpäin! Hehe...

      • Euroopan kuluttaja- asiamie...
        Nimetön kirjoitti:

        pilkoin pankkikortin ja ilmoitin pankkiin sen kadonneen, netissä helppo tehä.. sit kuluttaja asiamiehen luona kävin mut ei se tainnu paljoo auttaa, pitäs tulla enemmän niitä valituksii, josain toisella paikkakunnalla saattaa tullakkin. Meinas kuluttaja-asia mies et karhukirjettä ei taida tulla koskaan

        Ainakin euroopan kuluttaja- asiamies (jolle asia kuuluu) kertoi että kyseisestä firmasta on valituksia ihan pilvin pimein!

      • sun ja mun rahoilla
        koska hieman harhauttavaa.. kirjoitti:

        Sillä firmalla on siis suomen- numeroinen faksinumero joka ei sijaitse suomessa. Euroopan kuluttaja- asiamies oli ihan mielenkiinnosta tarkastuttanut asian. Firma on rekisteröity luxembourgiin mutta tyypit eivät ole ilmoitetussa osoitteessa. Sinne on rekisteröity vaan toimipisteen osoite. Minä en ole vielä ruvennut tonkimaan asiaa mutta eiköhän sen jotain kautta saa tongittua ketkä ovat jutun takana...

        No ei ole ihmeettei ne vaaditut eroamisfaksit mene perille mihinkään! Voi hemmetti kuka tonkisi missä tuo kusetusfirma fyysisesti sijaitsee, jai ne on Caymansaarilla - meidän rahoilla!!!

      • kuluttaja-asiamiehelle
        Euroopan kuluttaja- asiamie... kirjoitti:

        Ainakin euroopan kuluttaja- asiamies (jolle asia kuuluu) kertoi että kyseisestä firmasta on valituksia ihan pilvin pimein!

        kannattaa tosiaan jokaisen huijatun ottaa yhteys, koska ei tätä muuten saa kuriin

      • kivenkolosta
        ne huijarit löytääkseni kirjoitti:

        --------Pitäisi saada selvää ketkä kyseistä firmaa hoitavat suomessa. Tyypit ovat ilmeisesti suomessa... kun on aikaa niin pitää ottaa enemmän selvää minkä kivenkolon alla ne lymyilee-----

        Tuolla uusissa keskusteluissa joku oli kaivellut kivenkoloja. Kyllä on suomalaisia ainakin yksi palkollinen! Ja aivan oikea eikä mikään be2n tekaistu henkilö!

      • sittenkään
        toi paskan jauhanta! kirjoitti:

        Minä en onneksi ollut niin höynäytettävissä ja onneksi en visaakaan omista, että olisin maksanut tollaisesta palvelusta. Kuitenkin loin profilin Be2 leikkimielellä, ajattelin että sitä voi käyttää ilman mitään maksujakin, mutta turha luulo! Be2 rahastaa kaikesta, paitsi automaatti iskurepliikkien lähettämisestä. Et voi nähdä muiden kuvia, et voi lähettää viestiä, et edes näe sinulle lähetettyä viestiä, mikäli et ole fucking premium jäsen. Koetin olla ovela ja laittaa henk. koht. profilikuvaukseeni kirjoittamalla sähköposti msn osoitteeni, mutta be2 tarkastaakin kaikki vapaasti kirjoitettavat kohdat ja ylläri, sitä ei hyväksytty.
        No, ollessani tietoinen siitä, että tämä firma kusettaa, koetin deletoida koko profilini, mutta kappas, se EI ONNISTUNUT. Tein kaiken oikein ja vielä muutamaan otteeseen, koska millään kerralla ei tapahtunut mitään. Minulle tulee vielä 2vk.n jälkeen roskapostia ko. palvelusta ja äsken koetin onko profili vielä siellä, niin profilini onkin vielä käytössä kuin mitään poistoa en olisikaan tehnyt.
        Laitoin äkäistä viestiä asiakaspalveluun, sekä mielipiteisiin, mutta EIII VASTAUSTA!

        Pääasia, että tietoni ovat turvassa, sillä tein profiilin persoonallisuustestin kautta ja sitä kautta minun ei tarvinnut syöttää osoitetta ym. tietojani "pakollisiin kenttiin".

        ////Pääasia, että tietoni ovat turvassa///

        Ovatko? Firmalla on sinun sähköpostiosoitteesi.

        Lisäksi profiilisi luuraa siellä ja langettaa kenties jonkun liittymään.

      • uutinen beekakkosesta
        kivenkolosta kirjoitti:

        --------Pitäisi saada selvää ketkä kyseistä firmaa hoitavat suomessa. Tyypit ovat ilmeisesti suomessa... kun on aikaa niin pitää ottaa enemmän selvää minkä kivenkolon alla ne lymyilee-----

        Tuolla uusissa keskusteluissa joku oli kaivellut kivenkoloja. Kyllä on suomalaisia ainakin yksi palkollinen! Ja aivan oikea eikä mikään be2n tekaistu henkilö!

        suomalaisia ainakin yksi palkollinen! Ja aivan oikea eikä mikään be2n tekaistu henkilö!
        --------------
        Niinpä löytyikin tuolta nettideittailu palstalta. Kiinnostava uutinen, monessakin mielessä

      • euroopan kusetus

      • Keisari _______
        toi paskan jauhanta! kirjoitti:

        Minä en onneksi ollut niin höynäytettävissä ja onneksi en visaakaan omista, että olisin maksanut tollaisesta palvelusta. Kuitenkin loin profilin Be2 leikkimielellä, ajattelin että sitä voi käyttää ilman mitään maksujakin, mutta turha luulo! Be2 rahastaa kaikesta, paitsi automaatti iskurepliikkien lähettämisestä. Et voi nähdä muiden kuvia, et voi lähettää viestiä, et edes näe sinulle lähetettyä viestiä, mikäli et ole fucking premium jäsen. Koetin olla ovela ja laittaa henk. koht. profilikuvaukseeni kirjoittamalla sähköposti msn osoitteeni, mutta be2 tarkastaakin kaikki vapaasti kirjoitettavat kohdat ja ylläri, sitä ei hyväksytty.
        No, ollessani tietoinen siitä, että tämä firma kusettaa, koetin deletoida koko profilini, mutta kappas, se EI ONNISTUNUT. Tein kaiken oikein ja vielä muutamaan otteeseen, koska millään kerralla ei tapahtunut mitään. Minulle tulee vielä 2vk.n jälkeen roskapostia ko. palvelusta ja äsken koetin onko profili vielä siellä, niin profilini onkin vielä käytössä kuin mitään poistoa en olisikaan tehnyt.
        Laitoin äkäistä viestiä asiakaspalveluun, sekä mielipiteisiin, mutta EIII VASTAUSTA!

        Pääasia, että tietoni ovat turvassa, sillä tein profiilin persoonallisuustestin kautta ja sitä kautta minun ei tarvinnut syöttää osoitetta ym. tietojani "pakollisiin kenttiin".

        "..Minulle tulee vielä 2vk.n jälkeen roskapostia ko. palvelusta .."

        Kirjaudu sisään profiiliisi ja muuta omaksi osoitteeksi [email protected]. Sen jälkeen roskaposti menee heille.

      • . . . .
        on paljastava kirjoitti:

        "Jos et sä tajua milloinkaan niin ei oooo ei tu ."

        Tuo sinun omaperäinen tapasi kirjoittaa tyhjä lyönti ennen välimerkkiä on kiintoisa.

        Ko. erikoista virhettä on tässä keskustelussa käyttänyt usea nimimerkki. Merkillistä. Kaikilla heillä huonon suomen kielen lisäksi hyvin tarkkaa tietoa be2:n sopimuskiekuroista.

        Olen tajunnut.

        Minäkin kiinnitin huomiota tuhon omaperäiseen tyyliin joka paljastaa kirjoittajan.

      • in business
        . . . . kirjoitti:

        Minäkin kiinnitin huomiota tuhon omaperäiseen tyyliin joka paljastaa kirjoittajan.

        Omintakeinen pilkuttaja ilmestyi takaisin keskustelun varsin kiinnostavassa vaiheessa...

        Hm, miksiköhän? Jäm kirjoittaa tässä ketjussa taas otsikolla "Ota pills ja toivo sitä ihme parannusta rukoilemalla ?"

      • ei niitä saa kiinni
        Löysitkö kirjoitti:

        Jatkuminen oli automaattista 3 / 6 kuukauden lisä ajalla .
        Siinä sopimus ehdoissa kerrottiin purkaamisesta kirjeen tai fax. muodossa joten sopimus ehdon lisäajan automaattisen ajan lisäyksestä voisi tulla mieleen myös näin;

        3 tai 6 kk. lisä aika ja jos tuonakaan aikana ei tee sopimuksen purkua ajoissa kirjeellä tai fax. niin aikaa tulee taas 3 tai 6 kk. lisää .

        Poliisi saa varmaan irtisanottua sopimuksesi be2.n kanssa mutta mihinkään vaateisiin en tiedä voiko ryhtyä .
        Kannattaa hakea kuluttajaviranomaiselta lausunto ja sen lausunnon perusteella ensin sovussa ( reklamaatio ) ja sitte vaikka vieden kirjelmän vaateesta käräjäoikeuteen liitteenä: kuluttajaviranomaisen liite jos tuota ajan jatkumista yhden lisä ajan jälkeen 3 tai 6 kk. pitää niin epäselkeänä kohtana ettei sitä voi ymmärtää yhden lisä ajan j'älkeen sen jatkuvan .

        Oletit tietenkin sen loppuvan yhden lisä ajan jälkeen jatko aikaa lisä ajan jälkeen ei voine suoraan ymmärtää ?

        Minä ainakin haluan kaikki rahat takaisin ja perusteita on monia ja tosi laillisia. Jos ei tule, niin alan keräämään suomen suurinta ja ensimmäistä ryhmäoikeuskannetta ja annan asian vielä enemmän julkisuuteen kuin nyt. Ja poliisille jokatapauksessa kansainväliseen KRP:n jaokseen. Ne yleensä tutkivat sitten ihan koko toiminnan muutenkin... Mutta kunhan kerkiää nyt juosta näitä asioita. Ei kannata yrittää sopia asiaa muuta kuin poliisin ja viranomaisten kautta kun se on jo kokeiltu että be2- firma ei vastaa eikä halunnut sopiakaan (eivät jaksaneet vastata).

      • muuhunkin kuin..
        Löysitkö kirjoitti:

        Jatkuminen oli automaattista 3 / 6 kuukauden lisä ajalla .
        Siinä sopimus ehdoissa kerrottiin purkaamisesta kirjeen tai fax. muodossa joten sopimus ehdon lisäajan automaattisen ajan lisäyksestä voisi tulla mieleen myös näin;

        3 tai 6 kk. lisä aika ja jos tuonakaan aikana ei tee sopimuksen purkua ajoissa kirjeellä tai fax. niin aikaa tulee taas 3 tai 6 kk. lisää .

        Poliisi saa varmaan irtisanottua sopimuksesi be2.n kanssa mutta mihinkään vaateisiin en tiedä voiko ryhtyä .
        Kannattaa hakea kuluttajaviranomaiselta lausunto ja sen lausunnon perusteella ensin sovussa ( reklamaatio ) ja sitte vaikka vieden kirjelmän vaateesta käräjäoikeuteen liitteenä: kuluttajaviranomaisen liite jos tuota ajan jatkumista yhden lisä ajan jälkeen 3 tai 6 kk. pitää niin epäselkeänä kohtana ettei sitä voi ymmärtää yhden lisä ajan j'älkeen sen jatkuvan .

        Oletit tietenkin sen loppuvan yhden lisä ajan jälkeen jatko aikaa lisä ajan jälkeen ei voine suoraan ymmärtää ?

        vain sopimuksen irtisanomiseen Arvoisa Be2- firman vastaaja :)))
        Tai ainakin luulen niin :)))

    • olette

      kaikki, menkää baarin perkele tai muualle missä ihmiset liikkuu, turha valittaa nettihuijauksista jos sille itse itsenne alistatte, eikä maksa mitään..!!

      • Tyhmyri oon!

        Joo, tunnustettakoon rehellisesti, jotta palvelun ottaminen oli aika idioottimaista mutten tajunnut ennen kun oli liian ....

    • VASTUU?

      Ihmettelen erittäin paljon, että tätä kirjoittaessanikin be2 mainostaa tällä keskustelupalstalla isosti yläpalkissa ja vielä varmuudeksi sivun alalaidassa.

      Kysymykseni tämän sivuston ylläpidolle: Miksi myytte tilaa harhauttavaa mainontaa tuottavalle firmalle?

      Tätä ihmettelen!

      • Minäkin2

        Eivät vastaa, raha puhuu.

    • 25092008

      Valitettavasti emme ole saaneet Premium-jäsenyytesi irtisanomisilmoitusta.

      Tämän vuoksi jäsenyytesi jatkuu automaattisesti yleisten sopimusehtojemme mukaisesti, jotka hyväksyit jo jäseneksi liittyessäsi.

      Mikäli olet irtisanonut jäsennyytesi asianmukaisesti, pyydämme sinua lähettämään meille kopion irtisanomisilmoituksestasi ja faxista saamasi vahvistuksen, josta käy ilmi, milloin ja mihin numeroon lähetit faxisi. Siinä tapauksessa voimme hyväksyä irtisanomisesi.

      Mikäli et irtisanonut jäsenyyttäsi faxitse, emme voineet peruuttaa sitä.

      Lähetä meille irtisanomisilmoituksesi faxitse ja me peruutamme automaattisen jäsenyytesi jatkumisen luottokortiltasi. Lähetä faxisi numeroon: (09) 415 92 386.

      Faxin tulee sisältää seuraavat tiedot:

      - Etu- ja sukunimi

      - Osoite

      - Sähköpostiosoite

      - Käyttäjätunnus

      - Päivämäärä, jolloin liityit Premium-jäseneksemme

      - Kokonaissumma

      - Syy, jonka vuoksi irtisanot jäsenyytesi

      TÄRKEÄÄ! Allekirjoitathan irtisanomisilmoituksesi itse!

      Käsittelemme faxisi 48 tunnin sisällä.

      Huomioithan irtisanoa jäsenyytesi viimeistään 14 päivää ennen automaattisen jäsenyytesi voimaantuloa. Päivämäärän, jolloin jäsenyyttäsi pidennetään, löydät valitsemalla Minun profiilini / Asetukset / Peruuta Premium-jäsenyys.

      Lisätietoa löydät be2:n etusivulta kohdasta Info.

      Varmuuden vuoksi pyydämme sinua säilyttämään saamasi vahvistuksen lähettämästäsi faxista.

      Ystävällisin terveisin,

      Kaisa Lehtinen
      be2 Asiakaspalvelu

      E-mail: [email protected]
      http://www.fi.be2.com/

      • sopimusrikkomuksen....

        Tulostakaa kaikki edellinen viesti sillä siinä on ainesta sopimusrikkomuksen todisteeksi!

        Tottakai kaikille eroa yrittäneille lähetetään juuri tuo: "Emme ole saaneet irtisanomisilmoitusta". Varmaan jo tuhannet suomalaiset ovat saaneet saman kun tuntuu olevan niin että kenelle vain kertoo asiasta niin kaikki tuntevat be2 firman ja sen, ettei siitä pääse eroon. Kumma kyllä luottokuntakin tietää heti kun alkaa kertomaan asiaa, ja kumma kyllä euroopan kuluttaja- asiamies tuntee be2 firman toimintamallin hyvin! Kokeilkaa vaikka...

        Sopimusrikkomus tulee tässä:

        Sopimuksessa, jonka ihmiset tekevät tietämättään (ja joissaintapauksissa eivät lue ihan kaikkia pitkän sopimuksen kohtia) puhutaan KOLMESTA eri mahdollisuudesta irtisanoutua. Ja niitä keinoja ovat käyttäneet sadat ja ehkä tuhannet suomalaisetkin ilman, että heitä on päästetty pois firman veloituksista. Tässä viestissä, jonka ilmeisesti BE2 firman edustaja on nyt kirjoittanut (jonka olen myös itse saanut) puhutaan, että vain faksilla on mahdollisuus irtisanoutua pätevästi ja jos irtisanomista ei ole tehty faksilla, niin EMME VOI HYVÄKSYÄ IRTISANOUTUMISTA.... Ja veloitukset luottokortilta vaan jatkuvat. Parasta on, että harvoissa faksilla lähetetyistä viesteistä on sisältöä mukana vaan ainoastaan se mihin numeroon on faksi lähetetty ja milloin. Euroopan kuluttaja- asiamies sanoi, että heidän virasto on tarkistuttanut faksinumeron ja se ei sijaitse suomessa edes ja se on muutenkin tehty salaiseksi numeroksi. On vain tarkoitus antaa kuvaa siitä että suomessa ollaan ja faksi toimii suomessa.
        Itse olen nyt vastaanottanut niinpaljon valituksia siitä ettei firmasta ja maksamisesta pääse eroon että asia viedään poliisille. Miksi kaikki ihmiset tuntevat itsensä huijatuiksi? Kaikki meilin lähettäneet ovat toivoneet asian siirtämistä poliisille ja suuremman julkisuuden hakemista. Tehdään näin. Tuollainen toimintamalli ei kuulu suomeen. BE2 on joutunut jo useaan otteeseen euroopan kuluttaja- asiamiehen kanssa tekemisiin mutta kun firma on rekisteröity luxembourgiin niin käsittelyt kestävät ja firman toimintamalli on hieman erilainen. Mutta luottokunta, poliisin kansainvälinen jaosto ja euroopan kuluttaja- asiamies ovat oikeita instansseja jos kokee ettei pääse firman palveluista ja veloituksista eroon.

      • Vielä Toinen Pointti
        sopimusrikkomuksen.... kirjoitti:

        Juuri näin, mutta sopimusrikkomus (ainakin joissakin heidän "sopimuksissaan" )on myös se että niihin sisään on upotettu tuo perumismahdollisuus, siis 2 viikkoa, joka kuitenkaan ei käytännossä toimi, koska ei voi "sopia" firman kanssa, joka *kieltäytyy* vastaanottamasta postia asiakkailta. Siis mitään postia, sähköistä, kirje- tai faksi, nehän tulevat bumerangina takaisin koska "vastaanottajaa ei tunneta". Eikä firmalle ole puhelinta.

        Tulos: olet kiinni tuntemattoman kanssa jota et saa ikinä kiinni. Kuitenkin selvästi suomalaisille suomeksi suunnattu palvelu, ja tästä syystä sen tulee täyttää myös Suomen lainsäädäntö. Mitä siis ed. menettely ei tietenkään täytä.

      • Sopimusoikeuden alkeet
        Vielä Toinen Pointti kirjoitti:

        Sopimus jonka tekee ja jota muuttaa vain toinen osapuoli EI ole mikään sopimus.

        Ei missään laissa eikä missään maassa.

      • Keisari _______

        Ei kukaan enää käytä faxia. Sähköposti on tehnyt faxin vanhanaikaiseksi. En edes tiedä mistä löytyy lähin fax.

        Helsingin Sanomat on alkanut mennä vähän samoille linjoille. Hesarin voi tilata netin kautta mutta tilausta ei voi lopettaa netin kautta.

    • asiakkaistaan....

      kysyin kuluttaja- asiamieheltä miksi be2- seuranhakupalvelu haluaa irtisanomisilmoitukseen erittäin tarkat tiedot asiakkaalta ja henkilökotaisen allekirjoituksen. Kuluttajaviranomainen arveli että kyseinen firma haluaa vielä yrittää laskuttaa asiakkaitaan jos ovat esimerkiksi kuolettaneet korttinsa jota he ovat veloittaneet. Yritän antaa tämän firman toimintatavat myös telkkariin yhteen kuluttaja- ohjelmaan ja ne meilit mukaan niiltä eri ihmisiltä, jotka kokevat tulleensa "hieman" harhautetuiksi. Tottakai heidän luvallaan.

      • hieman harhautettu

        (((((Yritän antaa tämän firman toimintatavat myös telkkariin yhteen kuluttaja- ohjelmaan ja ne meilit mukaan niiltä eri ihmisiltä, jotka kokevat tulleensa "hieman" harhautetuiksi. Tottakai heidän luvallaan. )))

        Tee tuo, kannatan, voin antaa omat yhteystietonikin.

      • laskutusautomaatti

        *****Kuluttajaviranomainen arveli että kyseinen firma haluaa vielä yrittää laskuttaa asiakkaitaan jos ovat esimerkiksi kuolettaneet korttinsa jota he ovat veloittaneet****

        No niin, tämä nyt selittää ainakin vähän sitä miten ovat laskuttaneet ja jopa perinnällä uhkailleet ihmisiä jotka ovat jopa hävittäneet luottokorttinsa

      • katsomaan
        laskutusautomaatti kirjoitti:

        *****Kuluttajaviranomainen arveli että kyseinen firma haluaa vielä yrittää laskuttaa asiakkaitaan jos ovat esimerkiksi kuolettaneet korttinsa jota he ovat veloittaneet****

        No niin, tämä nyt selittää ainakin vähän sitä miten ovat laskuttaneet ja jopa perinnällä uhkailleet ihmisiä jotka ovat jopa hävittäneet luottokorttinsa

        tätä turhaa ja tyhjää rahastusta kun käy näissä keskusteluissa osastossa nettideittailu.

        Siellä nimimerkki Keisari on jo jonkin aikaa pitänyt auki linkkiä josta pääsee näkemään tän huijauksen syvimmän olemuksen.

        Kapinaa ilmassa?

      • Vihainen Huijattu
        katsomaan kirjoitti:

        tätä turhaa ja tyhjää rahastusta kun käy näissä keskusteluissa osastossa nettideittailu.

        Siellä nimimerkki Keisari on jo jonkin aikaa pitänyt auki linkkiä josta pääsee näkemään tän huijauksen syvimmän olemuksen.

        Kapinaa ilmassa?

        Tänään sain tietää että be2 uhkailee oikeustoimilla. Siitä vaan saatanat... Minä en maksa ja kuulemma ei enää kannatakaan... Mutta asia ei jää tähän ja olen kuullut nyt että niiden jäljillä ollaan.

      • osaisi auttaa sinua?
        Vihainen Huijattu kirjoitti:

        Tänään sain tietää että be2 uhkailee oikeustoimilla. Siitä vaan saatanat... Minä en maksa ja kuulemma ei enää kannatakaan... Mutta asia ei jää tähän ja olen kuullut nyt että niiden jäljillä ollaan.

        Vai miksi etsit?

        Minulla ei ole Keisarin taitoja, mutta sen osaan varmasti auttaa, että ÄLÄ usko noita uhkailuja!

        Älä maksa!

      • jätin äsken Keisarille
        Vihainen Huijattu kirjoitti:

        Tänään sain tietää että be2 uhkailee oikeustoimilla. Siitä vaan saatanat... Minä en maksa ja kuulemma ei enää kannatakaan... Mutta asia ei jää tähän ja olen kuullut nyt että niiden jäljillä ollaan.

        viestin että hän katsoisi viestisi täältä!

      • Keisari _______
        jätin äsken Keisarille kirjoitti:

        viestin että hän katsoisi viestisi täältä!

        En minä välttämättä osaa auttaa. Jokaisessa viestissäni on sähköposti joten jos viesteihini vastataan, niin huomaan sen.

      • Keisari _______

        "Yritän antaa tämän firman toimintatavat myös telkkariin yhteen kuluttaja- ohjelmaan...."

        Hyvä idea. Joskus vuosia sitten laitoin vinkkejä Kuningaskuluttaja-ohjelmalle eräästä firmasta, jonka toiminta oli täysin moraalitonta joskin periaatteessa laillista. Siitä tuli iso juttu televisioon ja firma joutui tarkkoihin tutkimuksiin viranomaisten taholta. Tämä kiinteistöalalla toiminut firma loppui tai lopetettiin pakolla.

      • carpeDiem2

        Suomen be2 osaston vastaava. Avoimet työpaikat linkin alla huomaat että ko. pesti on vielä avoinna. Mitä jos vaikka sinä tai Keisari hakisitte ko. paikkaa niin varmaan hoituisi meidänkin ongelmat sujuvammin =D

      • Luottokunnastakin sanottiin
        osaisi auttaa sinua? kirjoitti:

        Vai miksi etsit?

        Minulla ei ole Keisarin taitoja, mutta sen osaan varmasti auttaa, että ÄLÄ usko noita uhkailuja!

        Älä maksa!

        ja kuluttajasuojasta että se firma on tosi heikolla pohjalla jos lähtee oikeusteitse perimään. Kummankin asiantuntijan mukaan ne yrittää tonkia asiakkaan laskutusosoitetta kun kortti on kuoletettu. Se firma ei toimi laillisesti monessakaan suhteessa. Yrittäkää kaikki varoitella kyseisestä firmasta mahdollisimman monia! Kuten kuluttaja- asiamies sanoi "Viidakkorumpu toimimaan sillä se on paras tapa".

      • ja viranomaisia
        Luottokunnastakin sanottiin kirjoitti:

        ja kuluttajasuojasta että se firma on tosi heikolla pohjalla jos lähtee oikeusteitse perimään. Kummankin asiantuntijan mukaan ne yrittää tonkia asiakkaan laskutusosoitetta kun kortti on kuoletettu. Se firma ei toimi laillisesti monessakaan suhteessa. Yrittäkää kaikki varoitella kyseisestä firmasta mahdollisimman monia! Kuten kuluttaja- asiamies sanoi "Viidakkorumpu toimimaan sillä se on paras tapa".

        Minä en maksa ja katson loppuun asti että rikollisesti rahastetut rahat myös palautetaan minulle.

        Niinsanotusti rupesivat v''''lemaan väärälle tyypille.

      • kaikille vinkki
        ja viranomaisia kirjoitti:

        Minä en maksa ja katson loppuun asti että rikollisesti rahastetut rahat myös palautetaan minulle.

        Niinsanotusti rupesivat v''''lemaan väärälle tyypille.

        Kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen tuntee be2:n hyvin

      • Kaikki huijatut mukaan!

        Nyt asianajajat ottamaan yhteyttä, ja myös ne, jotka ovat tulleet huijatuiksi be2- firman johdosta! Jos joku asianajaja haluaa saada jutun, joka varmasti tuo ainakin julkisuutta, niin voi ottaa yhteyttä:

        [email protected]

        Kyseessä olisi suomessa ensimmäinen oikea ryhmäkanne ja toivomus on että asianajaja hoitaa sen ilmaiseksi tai nimellisellä hinnalla.

      • toimi hyvin, tuli irtisanom...

        harvinaisen selkeästi, kun latasin sinne muutaman sata raskaasti ladattua liitettä mukana;

        Mobile: 49 (0) 173 68 777 10
        Email: [email protected]
        Skype: christian.boeltz
        be2 GmbH - Bösch 82 - CH-6331 Hünenberg
        Hemmo on joku head of communication..

        Lupasi maat ja taivaat, jos lopetan pommittamisen, kerroin, että ei riitä, haluan minun muotoileman irtisanomisilmoituksen.
        Laittakaa samalla viesti aina useaan kertaan ja myös osoitteeseen [email protected]
        Siellä oli havaittavissa lievää ketutusta, mutta jatkan edelleen ja toivottavasti moni tekee saman. On harvinaisen ikävä tilanne be2paskalle!

      • luokkataistelu
        toimi hyvin, tuli irtisanom... kirjoitti:

        .. kuului vitsi opiskeluaikoina.

        Sinäpä tuon nyt näytät. JES!

        Jatkan esimerkkiäsi! Kiitos!

      • Ei toiminut ollenkaan!
        toimi hyvin, tuli irtisanom... kirjoitti:

        harvinaisen selkeästi, kun latasin sinne muutaman sata raskaasti ladattua liitettä mukana;

        Mobile: 49 (0) 173 68 777 10
        Email: [email protected]
        Skype: christian.boeltz
        be2 GmbH - Bösch 82 - CH-6331 Hünenberg
        Hemmo on joku head of communication..

        Lupasi maat ja taivaat, jos lopetan pommittamisen, kerroin, että ei riitä, haluan minun muotoileman irtisanomisilmoituksen.
        Laittakaa samalla viesti aina useaan kertaan ja myös osoitteeseen [email protected]
        Siellä oli havaittavissa lievää ketutusta, mutta jatkan edelleen ja toivottavasti moni tekee saman. On harvinaisen ikävä tilanne be2paskalle!

        Minua ne veloitti niinkauan kun niillä oli Visa- korttini tiedot. Ne toimii Luxembourgista käsin. Nyt uhkailevat jollain oikeustoimilla. Kuluttajaneuvoja sanoi että "Antaa niiden uhkailla" Ne tulee häviämään oikeudessa. Mä voisin olla be2- paskoille aika ilkeä...

      • roistojen uhkailla!
        Ei toiminut ollenkaan! kirjoitti:

        Minua ne veloitti niinkauan kun niillä oli Visa- korttini tiedot. Ne toimii Luxembourgista käsin. Nyt uhkailevat jollain oikeustoimilla. Kuluttajaneuvoja sanoi että "Antaa niiden uhkailla" Ne tulee häviämään oikeudessa. Mä voisin olla be2- paskoille aika ilkeä...

        Niitten kusetukset tiedetään Suomessa.

        Olisi oikeastaan hauska nähdä millaisiin "oikeustoimiin" kukaan heidän kanssaan ryhtyy! Eivät tuomioistuimet ihan pellepaikkoja ole!

    • Keisari _______

      Avasin ilmaisen pelleilyprofiilin johon kuka tahansa pääsee linkin

      http://www.be2.fi/user/login/auto_login.jsp?username=Keisari3&branch_id=22&code=8c96f2bfcc665adabcdbf50316b4fee2f61492db&=action_redirect=

      kautta.

      Kukaan oikea ihminen ei lähetä viestejä. Tai jos lähettää, niin niitä ei voi lukea maksamatta rahaa.

      Vain tällaisia viestejä tulee:

      ------ Viesti ----------

      C4A2C4A9 on be2:n uusi jäsen ja olisi varmasti iloinen jos lähettäisit hänelle viestin.
      Tartu siis tilaisuuteen ja toivota C4A2C4A9 tervetulleeksi!
      Ehkä opit tuntemaan elämäsi rakkauden! Ota yhteyttä lähettämällä hänelle viesti jo tänään.

      ------ Viesti ---------

      Olen B3J4A5I4 ja pidän profiilistasi kovasti. Ole kiltti ja lisää siihen oma persoonallinen kosketuksesi, lataa valokuvasi ja vapauta se nähtäväkseni.

      ------- Kommentti -------

      On aika mielenkiintoista että joku pitää profiilistani vaikka siitä heti näkee että kyseessä on pelleily. Automaattisesti vastauksia lähettävä konehan ei sitä tajua.

      • etsitään Tyypit be2.sta

        ihan oikeasti. Vaikka mistäpäin maailmaa... Mennään tapaamaan muutamia tyyppejä ihan mielenkiinnosta! Eihän maailma ole kovin suuri ole ja matkustuskin on ihan halpaa. Ja tämä voi olla tosi kiva reissu be2- jäsenten kesken, oikein ryhmämatka! Jotkut voivat ottaa retken itsepuolustuksen kehitysmatkana, toiset voivat ottaa matkan seksilomana (be2- firman omistaja on netin keksustelupalstan mukaan entinen seksibusiness- mies, kokeillut paljon muitakin aloja ennenkuin keksi huijauksen), loput Premium- jäsenet voivat lomallaan leikkiä sitten Ulosottomiehiä. Tai siis ei leikkiä enää...

      • Keisari _______
        etsitään Tyypit be2.sta kirjoitti:

        Pitäisi löytyä myös vapaata aikaa. Ja enemmän intoa kuin minulla. Itse en ole uhri enkä ole etsimässä ketään b2:n tai minkään muunkaan treffipalstan kautta. En ole koskaan maksanut mitään mistään nettipalvelusta.

        Ja luuletko todellakin että tapaaminen järjestyisi?

      • Keisarille
        Keisari _______ kirjoitti:

        Pitäisi löytyä myös vapaata aikaa. Ja enemmän intoa kuin minulla. Itse en ole uhri enkä ole etsimässä ketään b2:n tai minkään muunkaan treffipalstan kautta. En ole koskaan maksanut mitään mistään nettipalvelusta.

        Ja luuletko todellakin että tapaaminen järjestyisi?

        No minä olen huijattu ja vähän vihainen. Intoa riittää ja vapaa- aikaakin. Mietin ja mietin...

      • kuulostaa hauskalta!
        etsitään Tyypit be2.sta kirjoitti:

        ihan oikeasti. Vaikka mistäpäin maailmaa... Mennään tapaamaan muutamia tyyppejä ihan mielenkiinnosta! Eihän maailma ole kovin suuri ole ja matkustuskin on ihan halpaa. Ja tämä voi olla tosi kiva reissu be2- jäsenten kesken, oikein ryhmämatka! Jotkut voivat ottaa retken itsepuolustuksen kehitysmatkana, toiset voivat ottaa matkan seksilomana (be2- firman omistaja on netin keksustelupalstan mukaan entinen seksibusiness- mies, kokeillut paljon muitakin aloja ennenkuin keksi huijauksen), loput Premium- jäsenet voivat lomallaan leikkiä sitten Ulosottomiehiä. Tai siis ei leikkiä enää...

        Pikku reissu livetapaamisineen tulee halvemmaksi ja varmasti hauskemmaksi kuin premium-huijattuna virtuaalisesti valittaminen!

      • Sielunkumppanin livenä!
        kuulostaa hauskalta! kirjoitti:

        Pikku reissu livetapaamisineen tulee halvemmaksi ja varmasti hauskemmaksi kuin premium-huijattuna virtuaalisesti valittaminen!

        Premium- luokkaretkellä näkisi ihka eläviä ihmisiä joiden seura ei ole maksullista. Kaikilla on luottokortit kuoletettu ja jokainen on saanut rahansa takaisin euroopan kuluttaja- asiamiehen kautta. Lehdestä luettaisiin, että joku on hakannut be2- firmaa ohjanneen huijari- tyypin ja hän etsii sielunkumppania toisista liikuntarajoitteisista.

      • luotettavaa seuraa
        Sielunkumppanin livenä! kirjoitti:

        Premium- luokkaretkellä näkisi ihka eläviä ihmisiä joiden seura ei ole maksullista. Kaikilla on luottokortit kuoletettu ja jokainen on saanut rahansa takaisin euroopan kuluttaja- asiamiehen kautta. Lehdestä luettaisiin, että joku on hakannut be2- firmaa ohjanneen huijari- tyypin ja hän etsii sielunkumppania toisista liikuntarajoitteisista.

        ..... ja hän etsii sielunkumppania toisista liikuntarajoitteisista....Match comin kautta!

      • eppuuu

        Sehän sanotaan siellä että jos oot ilmaseksi sisällä niin saat vain valmiiksimuokattuja viestejä muilta käyttäjiltä eikä muita voi ees lukee. Vapaamuotoiset viestit on vaan maksaville. Ihan vaan tiedoksi

      • Hirvi - ö
        eppuuu kirjoitti:

        Sehän sanotaan siellä että jos oot ilmaseksi sisällä niin saat vain valmiiksimuokattuja viestejä muilta käyttäjiltä eikä muita voi ees lukee. Vapaamuotoiset viestit on vaan maksaville. Ihan vaan tiedoksi

        Oliko FAQ edes silloin siellä kun tämä keskustelu käytiin?

        Minä en ole niin tyhmä että liittyisin tuohan paskaan jäseneksi vaikka osallistuinkin keskusteluun.

      • mutta miksei

      • "ei koske mua"

      • / Iltikselle...
        mutta miksei kirjoitti:

        Iltalehti tee juttua vai eivätkö toimittajat lue näitä keskusteluja? Sinnekin voi kirjoittaa!

        http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/thread.jspa?messageID=6608584

        En tiedä miksi he eivät ole tajunneet tehdä juttua kun Luottokuntakin tunnustaa Euroopan Kuluttaja- asiamiehen kanssa että kyseinen firma perustuu huijaukseen. Onneksi Luottokunta kuoletti heti korttini jonka tiedot olivat be2-firmalla. Sain uuden kortin nopeasti. Ja luottokunnasta sanottiin, että eilenkin be2- firma oli yrittänyt veloittaa minun vanhaa korttia! Ja viimeviikolla myös kerran.

      • on juttu
        / Iltikselle... kirjoitti:

        tänään be2-huijauksesta!

      • Ei enää myynnissä tänään...
        on juttu kirjoitti:

        tänään be2-huijauksesta!

        Joo. Ainakin suomessa tulee olemaan kusetuksella varma julkisuus. Nyt ja aina.

      • ___*___

      • ja Iltalehti

      • eiliset jutut
        Ei enää myynnissä tänään... kirjoitti:

        Joo. Ainakin suomessa tulee olemaan kusetuksella varma julkisuus. Nyt ja aina.

        (Aiheesta virisi IL:n sivuilla myös vilkas nettikeskustelu)

        Varo, nettideitti vie rahasi!

        Iltalehti 8.10.2008

        Nettideittejä välittävä be2-palvelu maksaa melkein 50 euroa kuussa, eikä siitä meinaa päästä eroon.
        Pääkaupunkiseudulla asuva 48-vuotias Taina päätyi heinäkuussa etsimään seuraa nettideittejä välittävästä be2-palvelusta. Ilmaisen aloitustarjouksen houkuttamana hän teki persoonallisuustestin. Saman tien näytölle ponnahti ilmoitus ensimmäisestä viestistä.
        Päästäkseen lukemaan viestin Taina solmi kolmen kuukauden sopimuksen 46 eurolla kuussa. Jäsenyyden hinta on siis 138 euroa, jonka Taina maksoi luottokortilla.
        Taina katui nopeaa liittymistään jäseneksi verrattuaan deittipalvelujen hintoja. Jo seuraavana päivänä hän lähetti asiakaspalvelun sähköpostiviestin, jossa hän perui jäsenyytensä. Viestiin ei tullut vastausta.

        Seuralainen epäili huijausta

        Taina sai sähköpostiinsa jopa useita kumppaniehdotuksia päivässä. Suurin osa miehistä kuitenkin asui toisella puolella maata, eikä kukaan heistä tuntunut vastaavan viesteihin.
        Lopulta yksi viesteistä johti kontaktiin. Treffeillä mies epäili koko palvelua huijaukseksi ja Tainaa be2:n palkkaamaksi nettiseuralaiseksi.
        Elokuun 19. päivä Taina päätti irtisanoa jäsenyytensä be2:ssa. Se osoittautui todella vaikeaksi. Kun Taina yritti lähettää eroilmoituksen, näytölle ponnahti ilmoitus teknisestä virheestä. Palvelun sopimusehdoissa lukee, että yritys ei ota vastuuta teknisen virheen aiheuttamista ongelmista.

        Muitakin pettyneitä

        Syyskuun lopulla Taina pommitti asiakaspalvelua sähköpostilla usean päivän ajan. Vastauksen hän sai vasta uhattuaan yritystä sekä kuluttajaviranomaisilla että poliisilla.
        Asiakaspalvelu ei hyväksynyt Tainan sähköpostia eroilmoitukseksi, vaan vaati käyttämään faxia. Faxissa täytyi perustella eron syyt, muistaa liittymispäivä ja maksettu summa.
        Syyskuun 29. päivä Taina sai lopulta vastauksen eron hyväksymisestä sähköpostiinsa.
        Lokakuun alussa Taina löysi netin keskustelupalstoilta suuren määrän be2:n asiakkaita, jotka varoittavat muita palvelun jäsenyydestä. Äärimmillään keskustelijat neuvovat vaihtamaan luottokorttia, jotta yrittäjä ei pääse veloittamaan tiliä uudelleen.
        Taina ihmettelee järkyttyneenä, että keskustelua on käyty netissä jo ainakin toista vuotta. Samaan aikaan sivuja mainostetaan aggressiivisesti joka puolella.
        Taina yritti erota jäsenyydestä tuoreeltaan heinäkuussa, mutta vielä lokakuussa hän ei ole varma, onko hänen luottokorttinsa turvassa. Hän pelkää, että be2 veloittaa sitä eroilmoituksesta huolimatta.

        SOILA SARONIEMI
        soila.saroniemi at iltalehti.fi

        Luottokuntaan useita valituksia

        8.10.2008

        Be2:sta luottokuntaan useita valituksia
        Varo, nettideitti vie rahasi!

        Luottokunnan Acquiring-palvelutuotannon johtaja Björn Ulander tuntee be2-palvelun ongelmat. Luottokunnan asiakkaat ovat reklamoineet mielestään aiheettomia veloituksia tileiltään jo viime vuoden lopulta asti.
        - Reklamaatioiden syy on ollut se, että on yritetty sanoa jäsenyys irti eikä palvelun tarjoajaan ole saatu yhteyttä. Alkuvuonna niitä tehtiin muutamia kuukaudessa ja sen jälkeen vähän vaihdellen. Kokonaismäärä on tällä hetkellä on arviolta 60-80 kappaletta.
        Ulander korostaa, että Luottokunnalle riittää se, että asiakas on yrittänyt sanoa jäsenyytensä irti.
        - Kun asiakas on todisteellisesti yrittänyt sanoa jäsenyytensä irti, me toimimme Visan ja MasterCardin sääntöjen puitteissa.
        Luottokorttia ei tarvitse vaihtaa, vaikka tuntisi itsensä huijatuksi, Ulander rauhoittaa. Riittää, kun ottaa yhteyden kortin luovuttaneeseen pankkiin ja selvittää asian siellä. Mukaan kannattaa ottaa esimerkiksi printti sähköpostista, jolla on lähettänyt eroilmoituksensa asiakaspalveluun.

        Be2 ei vastaa

        Iltalehti lähetti viime viikon keskiviikkona sähköpostia be2:n asiakaspalveluun ja pyysi yhteystietoja henkilölle, joka vastaisi huijausepäilyihin. Vielä tiistaina asiakaspalvelu ei vastannut yhteydenottopyyntöön.
        Nettideittipalvelu be2 on rekisteröity Luxemburgiin, eikä se ilmoita yhtään puhelinnumeroa tai muuta yhteydenotto- keinoa asiakkaittensa käyttöön Suomessa. Asiakas voi yrittää saada yhteyden vain käyttämällä asiakaspalvelun sähköpostiosoitetta.
        Muutama asiakas on lähettänyt postia yrityksen Luxemburgin osoitteeseen, mutta lähetykset on palautettu.

      • firman MAINOS
        on juttu kirjoitti:

        tänään be2-huijauksesta!

        möllöttää tuossa ylhäällä lukiessani tätä!

        VOI &%¤¤¤!!§&#

      • Iltalehden be2-keskusteluihin
        eiliset jutut kirjoitti:

        http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/forum.jspa?forumID=3440

      • Keisari________
        firman MAINOS kirjoitti:

        möllöttää tuossa ylhäällä lukiessani tätä!

        VOI &%¤¤¤!!§&#

        Helppo arvata mutta minä en näe mitään nettimainoksia kun minulla on mainosten esto-ohjelma. Niitä saa ilmaiseksi netistä.
        Koneen käyttö on paljon miellyttävämpää kun mikään ei vilku ja välky.

      • Yksi huijattu tässä...

        Nyt saatiin hyvää julkisuutta asialle! Olen iloinen että Iltalehti otti aiheen käsittelyyn. Ja Euroopan kuluttaja- asiamies myös otti asiani hoitaakseen. Ihmeellistä että suomessa voi tapahtua tällaista!

      • kuin saa jatkaa
        Yksi huijattu tässä... kirjoitti:

        Nyt saatiin hyvää julkisuutta asialle! Olen iloinen että Iltalehti otti aiheen käsittelyyn. Ja Euroopan kuluttaja- asiamies myös otti asiani hoitaakseen. Ihmeellistä että suomessa voi tapahtua tällaista!

        Kannnattaa pitää aihe julkisuudessa sillä be2 mainostaa erittäin isolla rahalla (= huijattujen rahoilla) ja näyttävästi. Aina löytyy uusia ihmisiä, jotka eivät tiedä yhtiöstä. Niin kauan kuin se saa jatkaa, se huijaa. Niin kauan se huijaa, kun eivät joudu vastuuseen.

        Suomalainen tunnetusti on huono valittaja. Hän ryhtyy toimiin harvoin, joten olettaa voi hyvin suurimman osan be2:n uhreista pysyvän hiljaa.

      • herää kun.... :)))
        kuin saa jatkaa kirjoitti:

        Kannnattaa pitää aihe julkisuudessa sillä be2 mainostaa erittäin isolla rahalla (= huijattujen rahoilla) ja näyttävästi. Aina löytyy uusia ihmisiä, jotka eivät tiedä yhtiöstä. Niin kauan kuin se saa jatkaa, se huijaa. Niin kauan se huijaa, kun eivät joudu vastuuseen.

        Suomalainen tunnetusti on huono valittaja. Hän ryhtyy toimiin harvoin, joten olettaa voi hyvin suurimman osan be2:n uhreista pysyvän hiljaa.

        Visa- kortilta on veloitettu noin 800 euroa...

        Minä teen ja tulen tekemään paljon että "Yksikään ei hukkuisi luottokortti- laskuihin".

      • ajatukset täällä
        herää kun.... :))) kirjoitti:

        Visa- kortilta on veloitettu noin 800 euroa...

        Minä teen ja tulen tekemään paljon että "Yksikään ei hukkuisi luottokortti- laskuihin".

        ... sen verran karvastelee!

      • Mainoksien esto- ohjelma
        Keisari________ kirjoitti:

        Helppo arvata mutta minä en näe mitään nettimainoksia kun minulla on mainosten esto-ohjelma. Niitä saa ilmaiseksi netistä.
        Koneen käyttö on paljon miellyttävämpää kun mikään ei vilku ja välky.

        ...Niin en olisi hävinnyt afrikan matkan hintaa luxembourgilaisille huijareille...

      • Sain selkeän irtisanoitumisen

        heidän puoleltaa. Tosin laitoin muutamia raskaita tiedostoja muutamaan sataan kertaa hyvin, hyvin lyhyessä ajassa. Sitten tämä pas..ka otti yhteyttä ja pyysi lopettamaan;

        Mobile: 49 (0) 173 68 777 10
        Email: [email protected]
        Skype: christian.boeltz
        be2 GmbH - Bösch 82 - CH-6331 Hünenberg
        Head of communication

        Laittakaa kaikki raskaasti ladattuja tiedostoja liitteenä (laitoin Lada mainoksen 7megaa) ja kysyin, milloin saan vastauksen. Tulin loppujen lopuksi aika nopeasti. Mutta jos meitä on samaan aikaa useita, niin heillä voi olla kapasiteetti ongelmia. Lisäksi olen ottanut yhteyttä muissa maissa oleviin keskusteluihin ja neuvonut menettelemään näin, koska muu ei näköjään auta.

        aloittakaa näistä: [email protected]
        ja [email protected] laittakaa samalle viestille nämä useasti vastaanottajiksi. Itse tein päätöksen heidän ohjeiden mukaan, että säännöt muuttuu. Muutin myös itse sääntöjä, haluan sellaisen irtisanomisen heiltä, missä on teksi, minkä minä haluan. Olen jatkanut pommitusta ja ko. herra pyysi taas uudestaan neuvottelua, käskin käyttää heidän palvelua, siellä on kaikki vaatimani tiedot.
        Pidetään asiaa yllä ja julkisuudessa.

    • taas Iltalehti

      Tänään maanantaina 13.10 2008 Iltalehdessä taas uusi miltei aukeaman juttu be2-huijauksista.

      • HETI !!!!

        Mitä enemmän julkisuutta niin sitä vähemmän huijauksia !!! Hieno juttu kun lehdistö puuttui asiaan !

      • myös haastatellulta
        HETI !!!! kirjoitti:

        Mitä enemmän julkisuutta niin sitä vähemmän huijauksia !!! Hieno juttu kun lehdistö puuttui asiaan !

        Pasilta!

        Kunnon mies! Kiitos!

      • Huijattu minäkin...
        myös haastatellulta kirjoitti:

        Pasilta!

        Kunnon mies! Kiitos!

        Hienoa että huijaus sai vihdoin kasvot. Lopetetaan yhdessä suomesta tämä rahastus- Tarjosin itse eilen juttua MOT- televisio- ohjelmaan. Materiaalia aiheesta riittää netissä ja hieman jo lehdistössäkin.

      • MOT ja Kuningaskuluttaja
        Huijattu minäkin... kirjoitti:

        Hienoa että huijaus sai vihdoin kasvot. Lopetetaan yhdessä suomesta tämä rahastus- Tarjosin itse eilen juttua MOT- televisio- ohjelmaan. Materiaalia aiheesta riittää netissä ja hieman jo lehdistössäkin.

        saisivat tästä oivan tutkivan journalismin aiheen koska vedätys on kansainvälinen ja aivan hemmetin iso!

        Myös minulta Pasille hattu päästä!

      • ottaakin...
        MOT ja Kuningaskuluttaja kirjoitti:

        saisivat tästä oivan tutkivan journalismin aiheen koska vedätys on kansainvälinen ja aivan hemmetin iso!

        Myös minulta Pasille hattu päästä!

        Pitää yrittää tarjota Kuningaskuluttajalle...

      • juttuvinkki,
        ottaakin... kirjoitti:

        Pitää yrittää tarjota Kuningaskuluttajalle...

        minä laitoin jo.

      • myös minulta
        Huijattu minäkin... kirjoitti:

        Hienoa että huijaus sai vihdoin kasvot. Lopetetaan yhdessä suomesta tämä rahastus- Tarjosin itse eilen juttua MOT- televisio- ohjelmaan. Materiaalia aiheesta riittää netissä ja hieman jo lehdistössäkin.

        toivon että hän näkee tämän.

        Kelpo mies, rohkea!

    • pommituksen kohde.

      Laitoin näille muutama sata kertaan raskailla liitteillä ladatun viestin ja lopulta hermostuivat sen verran, että tuli selkeä irtisanominen heidän puoleltaan ja peräti pyyntö tältä kusipäältä keskustella ongelmasta ja siitä, että lopettaisin pommittamisen. Itse laitoin liitteenä heidän pyytämän irtisanomisilmoituksen (heidän määrittelemällä tekstillä) ja Lada mainoksen 7megaa. Lähtin sen noin 300 kertaa vuorokauden aikana useasta osoitteesta ja teki tehtävänsä. Mutta ilmoitin tälle paskiaiselle, että ei riitä, haluan heidän irtisanomisilmoituksen minun määrittelemällä tekstillä ja jatkan edelleen pommittamista.
      Tehkää samoin muutaman päivän ajan ja laitetaan heidät vastaamaan. Tässä kaikille yhteystieto;

      Mobile: 49 (0) 173 68 777 10
      Email: [email protected]
      Skype: christian.boeltz
      be2 GmbH - Bösch 82 - CH-6331 Hünenberg

      Lisäksi laittakaa aina asiakaspalvelu@be2 ja [email protected]

      Tsemppiä kaikille ja laittakaa sähköpostit laulamaan. Pidetään heihin läheistä yhteyttä koko rahalla;-))

      • yhteyttä

        Joo-o, tykkään sun tyylistä.

        Ei muuta kuin lisää laulua koko rahalla, sanoo

        kaksimannerta at gmail.com

    • höynätetty.

      Mulla on saman laisia kokemuksia kuin edellä justiin asken tuli sähköpostiin
      Ilmoitua että kuin he eivät voi veloittaa jäsenmaksuja tililtä että pitäisi pistää
      Tilitys ajan tasalle, eikä muuten onnistu kun,Vaihdoin kaikki tiliä koskevat
      Numerot eipähän veloitella ilman mun lupaa enää.

    • Muuan hyvä mies

      Minä en uskalla enää osallistua ulkomaalaisiin seuranhakupalveluhin.Samanlainen palvelu on tuolla Eliitillä. Mitenkään ei pääse eroon, jos sinne on ehtinyt kirjautua mukamas ilmaiseksi. Sitten alkaa rahastus. Se on kertakaikkiaan loppu.
      Jos ei kaveria muuten löydy hyvälle miehelle, niin olkoon. Sitten elelen yksin.
      Kaikki seuranhakupalvelut perustuvat rahastukseen.En osallistu. Pahinta on se, ettei niistä tahdo päästä irti. Käytetään härskisti hyväksi.

    • catariina1212

      Löysin tämän deittisivuston viime lauantaina 2.3.-13 ja tyhmyyksissäni liityin .Onneksi vain 1kk:ajaksi.En suostunut maksamaan luottokortillani,niin sain saksalaisen pankin tilinumeron,johon maksoin.Sen jälkeen alkoi sotku ja sekaannus,Minulle ilmaantui viisi käytäjätunnusta,joilla kaikilla toivotettiin tervetulleeksi sivustolle.Samaan syssyyn sähköpostiini ilmestyi toistakymmentä innokasta tapaamispyyntöä.Jätin asian sikseen.Poistin seuraavana päivänä viestit.
      Joka kerta,kun kirjauduin sivuille,edellinen tunnus oli varattu ja tarjottiin uutta.Minut toivotettiin tervetulleeksi kaikilla tunnuksilla,ettei sähköpostiin enää muuta mahtunutkaan.Vastasin yhteen tapaamispyyntöön ja kun pyysin vastausta,ilmestyi sivulle huomautus,etten ole vielä tilannut heidän hienoa privaattiohjelmaansa.ts.vastaukseni tälle henkilölle ei lähtenyt minnekään.Kirjoitin asiakaspalveluun tiukkasävyisen kirjeen ja uhkasin mennä huomenna käymään kuluttajaviranomaisen luona.Siitä seurasi,etten pääse millään tunnuksilla noille sivuille.Kiitän onneani,etten käyttänyt luottokorttia.Heille tuntui olevan viimeinen pisara,kun tiedustelin,onko laillista kysya ihmisten vuosiansioita ja mihin he sitä tietoa tarvitsevat.Ihmettelin myös sitä,kun en edes ehtinyt täyttää profiiliani loppuun,kun jo oli seitsemän innokasta tutustumispyyntöä.Linevätkö edes oikeita ihmisiä? Onneksi olin kirjoiyyanut tärkeimmät asiat paperille.Tällaisiset huijausfirmat pitäisi saada poistettua kokonaan.En ikinä enää kokeile nettideittailua..Oppirahat näköjään joutuu maksamaan,

    • be222

      PYSYKÄÄ KAUKANA BE2:sta! Liityin BE2 jäseneksi heinäkuussa 2013 ja olin aluksi ilmaisjäsen. Heikolla hetkellä tilasin 1kk jäsenyyden. Siinä ei sanallakaan mainittu että premium jäsenyys jatkuisi automaattisesti. Ihmettelin kuukauden jälkeen että minulla oli edelleen kaikki oikeudet, mutta en ajatellut asiaa sen enempää. Huomasin toisen kuun jä'lkeenn että luottokortiltani oli veloitettu toinen kuukausi. En edes tiennyt sen olevan mahdollista. Suljin kortti heti ja onneksi eivät saaneet kolmatta kuukautta veloitettua. Olin yhteydessä asiakaspalveluun. Sieltä tuli vain että olen hyväksynyt heidän ehtonsa. Kun kirhjaudun palveluun en pääse poistamaan tietojani ennen kuin syötän uuden kortin tiedot. Tätä en tietenkään voi tehdä koska veloitus lähtisi heti. Kirjoitin että en ole tilannut jatkoa joten lopettaminen tai peruminen on hankalaa. Ilmoitin että en halua olla asikkaanne missään muodossa ja pyysin oistamaan profiilin. Vastauksena tuli vain että olen hyväksynyt ehdota ja syötö kortin tiedot. Muussa tapauksessa he laittavat maksut perintään. Ikävää että tällaiset yritykset saavat jatkaa huijaustoimintaansa ilman että saa liketoimintakieltoa!

    • piitter

      Oli se hyvä,että ehdin lukemaan tämän,enkä mennyt maksamaan huijareille!
      Kiitos-paljon kiitos1

    • höynäytetty79

      Ei voi muuta kuin ihmetellä tämän palvelun toimintaa:irtisanominen on tehty vaikeaksi ja kohta saa perintätoimistolta laskuja jos et ole maksanut pyydettyä summaa.

      • Anonyymi

        Pelkkä ilmoitus asiakaspalveluun riittää,koska olet oikeutettu 14 vuorokauden kuluessa tilauksen alkamisesta irtisanomaan sopimuksen ilman mitään erityistä syytä. Eikä tarvitse ilmoittaa millään kaavakkeita vaan pelkkä sähköposti riittää missä on nimi,maa ja sähköpostioseite. Tosin se pitää tehdä ennen,kun ne ovat päässeet veloitetaan sinun tilillesi kertaakaan. Tietenkin kortti on ku oletettavasti välittömästi Tuo on bulshittia, että laittavat perintäfirman perään. Asia on ihan yksiselitteinen jos olet ilmoittanut heille ennen,kun 14 vuorokautta tilauksen alkamisesta on kulunut niin se on siinä. Niin lukee myös heidän irtisanoutumis ohjeessaan. Kuolettaakaa ihmeessä kortti heti jos olette tähän liittyneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuluttajasuojaviranomainen vielä painotti,että älä maksa missään nimessä.

    • petetty

      Hyvät ihmiset,älkää liittykö tähän palveluun,karvaita kokemuksia hienojen sanojen takana.

    • Anonyymi

      Juuri sama täällä. Veivät rahaa tililtäni 131 € luvattomasti. Täytyy kuolettaa pankkikortti

    • Anonyymi

      Hei, tiliäni veloitettiin vaikken liittynyt palveluun milloinkaan. Olen tehnyt rikosilmoituksen, odotan poliisin yhteydenottoa.
      Ilso Myllykangas

      • Anonyymi

        Miten tuo on mahdollista???

    • Anonyymi

      Samaa mieltä. Peruminen on tehty tosi vaikeaksi. Irtisanomisilmoitus ei käyny. Suljin tänään kortin, ettei maksuja enää veloitettaisi. Laitoin viime viikolla peruuttamisilmoituksen. Siitä tuli myöhemmin ilmoitus, että tilaus on irtisanottu. VAROKAA TÄTÄ BE2 DEITTISOVELLUSTA!!! JA LUKEKAA SOVELLUSEHDOT!!!

    • Anonyymi

      Minulle kävi samoin nyt joulun aikana, mutta havahduin että oli huijaus. Yst. terv [email protected]

    • Anonyymi

      Minulta viety 179 € , vaikka en ole ko. firman kanssa missään tekemisissä T. Kari

    Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2691
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      154
      1290
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1145
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      979
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      939
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe