Kokemuksia synnytyksen käynnistämisestä?

Onkohan kellään kokemuksia synnytyksen käynnistämisestä?? Mistä syystä on tarvinnut käynnistää? Itellä saattaa olla tiedossa, mut lääkäri ei ole vielä täysin päättänyt. Lähinnä oon seurannassa sinne lasketun ajan tienoille.
Olisi kiva, jos joltakin kuulis omia kokemuksia.
9485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minulla on molempien lasten synnytykset käynnistetty aikanaan(lapset jo 14- ja 9-vuotiaat).

Ensimmäinen oli 16pv lasketun ajan yli eikä vieläkään osoittanut merkkejä ulostulosta, joten synnytys käynnistettiin kalvot puhkaisemalla, kai annettiin jotakin lääkettä myös. Synnytys kesti yhteensä reilut 3 tuntia.

Toinen käynnistettiin jo kun oli 2pv lasketun ajan yli myös kalvot puhkaisemalla,koska lääkäri epäili lapsen syntyvän todella nopeasti edellisen nopean käynnistetyn synnytyksen vuoksi.Tämä synnytys kesti yhteensä 1tunti 13minuuttia eli nopeaa touhua oli.Ei ehtinyt edes kivunlievitystä saamaan(paitsi ilokaasua aluksi).

Yleisesti sanoen molemmat synnytykset meni todella nopeasti.Käynnistäminen ei tuntunut lainkaan epämiellyttävältä.Kipua tietysti oli, mutta unholaanhan se jää kun lapsen saa syliinsä. Ensimmäinen tuli ilman repeämisiä tai välilihan leikkaamisia, toinen sitten isompana vaati hieman paikkausta alapäähäni.

Jos olet ensisynnyttäjä, niin arvaan että jännittää. Jos taas olet jo konkari, niin tuskinpa kovasti eroaa aikaisemmasta synnytyksestäsi vaikka käynnistettäisikin.

Tämä minun mielipiteeni, tosin minulla ei kokemusta spontaanista synnytyksen käynnistymisestä.

Äänestä
  • ainakaan toistaseks oo jännittänyt yhtään sillä oon päättänyt olla ajattelematta kaikkea synnytyksestä aiheutuvia kipuja jne. Hyvillä mielin tässä odotellaan:) 26 4 ja prinsessa:)

    Äänestä

Käynnistettiin hepatoosin vuoksi rv 36 5 ja oli kyllä maailman kamalin kokemus! Kamalia supistuksia koko päivän taukoamatta ilman avautumista ja varsinainen avautumisvaihe supernopea ja superkivulias. Nyt odotan toista ja toivon sydämestäni ettei tarvitse enää käynnistellä ja ettei tulis taas raskaushepatoosia!

Äänestä

lapsivesi, mutta supistuksia ei tullut spontaanisti. Siksi käynnistys.
Oli paljon pidempiaikainen juttu, kun osasin ajatellakaan. Vei neljä päivää ennen kuin tosissaan pääsi synnyttämään. Lääkkeet tekivät supistuksia, mutta eivät avanneet paikkoja. Kärsivällisyys oli kovilla...

Äänestä

Ainokaiseni synnytys käynnistettiin 39 2 ison painoarvion vuoksi. Eka lääkkeitä, ei mitään. Yks välipäivä. Sit taas aamulla sairaalaan ja lääkkeitä, ei mitään. Seur. yönä lapsivesi meni klo0.30 ja supistukset alkoi siitä parin tunnin päästä. Itse olin kuvitellut supistukset niin kamaliksi ettei ne tosiasiassa niin kamalia ollut. Sain epiduraalin ja poika syntyi 8.30. Repeämä tuli, mutta parani nopeasti. Olisin voinut oman kuntoni vuoksi lähteä vaikka saman tien kotiin. Tuntui helpolta hommalta. Toivotaan että seuraavan kanssa pääsen yhtä helpolla =)

Äänestä

Kolme päivää oli laskettuun aikaa ja alkoi suht tuntuvat supistukset, kestivät läpi yön (sen verran kovia ettei saanut nukuttua) ja aamuyöllä sairaalaan mennessäni päättivät het aamulla seiskan kasin aikaan laittaa tippaan, nopeuttaakseen lapsen tuloa maailmaan kun kert supisteli eikä mitään tapahtunu. No esikoinen syntyi vasta 12h kuluttua, ja oli todella kivuliasta. En vaan osannut rentoutua mikä auttais paikkoja avautumaan..

Äänestä

Käynnistettiin kalvot puhkaisemalla yliaikaisuuden ja vähäisen lapsiveden vuoksi. Sairaalaan klo 9, kalvot puhkaistiin klo 10, heti alkoivat kipeät supistukset 5 min. välein. Epiduraalin sain klo 17, ponnistamaan pääsin 19.30. Lapsi syntyi 20.30. Kivuliasta toki, mutta luultavasti varsin normisynnytys. Hyvät kokemukset jäi!

Äänestä

Mulla ruvettiin käynnistelemään viikoilla 38 vauvan "liiallisen" painon vuoksi. Viikon lojuin sairaalassa pillereitä ottamassa eikä juuri mitään tapahtunut. Vähän tuli supistuksia mutta paikat ei auennut juuri ollenkaan. Sitten kontrolliultran jälkeen illalla alkoi supistelemaan tosi kivuliaasti ja sairaalaan jäätiin. 17.45min väkersin prinsessaa maailmaan kun ei meinannut paikat millään aueta. kalvotkin puhkaistiin ja välilihaa leikeltiin. oli elämäni järkyttävin synnytys. ensimmäinen sekä viimoinen semmoinen!:/

Äänestä
  • Mulla käynnistys ekan sektion takia vkolla 38 ettei lapsikaan kasvaisi liian isoksi. 3 kg sopii tulemaan. Nyt pitää alakautta. Menin osastolla jossa sain miedon tabun alapäähän se toinen ei cytotecia ja sitten alkoi parin tunnin päästä jo supisteleen, mutta vasta 21 alko tosi ärhäkät kunnon supistukset. Saliin 22 ja poika syntyi imukupin avulla klo.6. Itse avautuminen oli epin takia kivuton. Supistusten kanssa kärvistelin jonkun aikaa ennen epia ilokaasulla. Pahinta oli ponnistus, Kuitenkin ekan sektion takia tässä synnytyksessä olin ensisynnyttäjä joten siinä mielessä synnytys oli helppo. 21-06 ja koko ajan tapahtui avautumista ja vauva halus maailmaan. Itsekin yllätyin että alkoi käynnistyä noin aikaisin, koska lähdettiin epäkypsästä tilanteesta jne. Kuitenkaan en enää aio suostua alakautta synnyttään tuon imukupin ja sen takia välilihanleikkaamisen takia ja muitakin komplikaatioita meidän tuurilla vain sattui tulemaan. Toivotaan, että paranee. Nyt jos kolmanne haluan, on ainakin kunnon pelkosyyt saada suunniteltu sektio. Tässäkin synnytyksessä oli vaara joutua hätäsektioon, kuten ekalla kerralla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


^S-A^ kirjoitti:

Onkohan kellään kokemuksia synnytyksen käynnistämisestä?? Mistä syystä on tarvinnut käynnistää? Itellä saattaa olla tiedossa, mut lääkäri ei ole vielä täysin päättänyt. Lähinnä oon seurannassa sinne lasketun ajan tienoille.
Olisi kiva, jos joltakin kuulis omia kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu