Maailmanloppu tulee

Kuka näki dokumentin maailmanlopusta? Se oli ensimmäinen kiihkoton dokumentti, jossa oli tiede mukana todistamassa että maapallo lopettaa olemisensa nykymuodossa 21.12.2012, eli talvipäivän seurauksena.

Paljon on puhuttu että nykyisin ilmenevät oudot säätilojen vaihtelut johtuisivat kasivuonekaasuista, mutta sitä ei ole kukaan pystynyt todistamaan. Sen sijaan on teidetty jo pidempään, että maapallon akseli on kääntynty 0.5 astetta vuodessa. Tästä johtuu mm. napajäätiköiden sulaminen.

Napajäätiköiden sulaminen (massa vähenee navoilla) yhdessä öljyn pumppaamiseen lähi idässä (epätasapaino päiväntasaajan massassa) ja monet muut asiat saavat maapallon pyörimään epätasapainossa. Kun heilahtelu on tarpeeksi suurta, irtoaa kuu maan vetovoimasta. Ja sen seurauksena maapallo sinkoutuu avaruuteen sekä linnunratamme hajoaa.

On hyvä muistaa, että maapallon kuori on vain 20km paksu. Ja kaikki sen alla on kuumaa laavaa. Mutta jostain kumman syystä tällä kuorella on pystytty elämään melko pitkäänkin.

Kun navat kääntyvät tai maapallo joutuu voimakkaaseen heilahteluliikkeeseen, ei meitä pelasta mikään. Siksi varmaankin aihetta on pimitetty näinkin pitkään etteivät ihmiset heitä kaikkea lekkeriksi, vaan tekevät työtä viimeiseen päivään asti. 50-vuoden asuntolaina pitää nöyränä.

Itselläni ei vielä ole varaa jäädä pois työelämästä, mutta vuoden päästä aion jäädä "jäähdyttelemään". Saapahan kulkea maapalloa pitkin kolme vuotta, nähdä vielä paikkoja ja kuolla onnellisena. Sillä millään mitä nyt tehdään ei ole maailmanopussa merkitystä. Ei sen enempää osakekursseilla kuin rahallakaan. Tai sitten talojen ja kesämökkien omistusoikeuksilla.

Melko moni varmasti valitsee kuoleman oman käden kautta, mieluummin kuin jäätymisen tai tukehtumisen. Vai?
4521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kokeiles hiihtää tasamaalla ?


Yritä edes !

-leikkaa talteen-

Äänestä

Tapahtuuko se niinku yht, äkkisesti. Vai tuleeko tässä 3 v aikanana jotain ennusmerkkejä. Myrskyjä ja tornadoja nyt on kyl ollu jonkun verran.

Äänestä

Voisin mennä vaikka valalle siitä..

Ellei sitten koko maailma rajoitu TV:hen ja autolla/junalla/bussilla työhön ja kotia. Jos tuota voi elämäksi edes kutsua. Kaikki pyörii valuutan ympärillä..

Kai tuohon nyt jotain muutosta vois tullakin? kö?

Äänestä

Galaksit räjähtää ja Keinonen laskeutuu rankaisemaan kaikkia?

Tuo oli aika hauska tuo "Linnunrata hajoaa". Maapallolla on galaksiin yhtä paljon vaikutusta kuin hyttysen pieraisulla maapalloon...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


en ole valmis kirjoitti:

Kuka näki dokumentin maailmanlopusta? Se oli ensimmäinen kiihkoton dokumentti, jossa oli tiede mukana todistamassa että maapallo lopettaa olemisensa nykymuodossa 21.12.2012, eli talvipäivän seurauksena.

Paljon on puhuttu että nykyisin ilmenevät oudot säätilojen vaihtelut johtuisivat kasivuonekaasuista, mutta sitä ei ole kukaan pystynyt todistamaan. Sen sijaan on teidetty jo pidempään, että maapallon akseli on kääntynty 0.5 astetta vuodessa. Tästä johtuu mm. napajäätiköiden sulaminen.

Napajäätiköiden sulaminen (massa vähenee navoilla) yhdessä öljyn pumppaamiseen lähi idässä (epätasapaino päiväntasaajan massassa) ja monet muut asiat saavat maapallon pyörimään epätasapainossa. Kun heilahtelu on tarpeeksi suurta, irtoaa kuu maan vetovoimasta. Ja sen seurauksena maapallo sinkoutuu avaruuteen sekä linnunratamme hajoaa.

On hyvä muistaa, että maapallon kuori on vain 20km paksu. Ja kaikki sen alla on kuumaa laavaa. Mutta jostain kumman syystä tällä kuorella on pystytty elämään melko pitkäänkin.

Kun navat kääntyvät tai maapallo joutuu voimakkaaseen heilahteluliikkeeseen, ei meitä pelasta mikään. Siksi varmaankin aihetta on pimitetty näinkin pitkään etteivät ihmiset heitä kaikkea lekkeriksi, vaan tekevät työtä viimeiseen päivään asti. 50-vuoden asuntolaina pitää nöyränä.

Itselläni ei vielä ole varaa jäädä pois työelämästä, mutta vuoden päästä aion jäädä "jäähdyttelemään". Saapahan kulkea maapalloa pitkin kolme vuotta, nähdä vielä paikkoja ja kuolla onnellisena. Sillä millään mitä nyt tehdään ei ole maailmanopussa merkitystä. Ei sen enempää osakekursseilla kuin rahallakaan. Tai sitten talojen ja kesämökkien omistusoikeuksilla.

Melko moni varmasti valitsee kuoleman oman käden kautta, mieluummin kuin jäätymisen tai tukehtumisen. Vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu