Terve taas!

Olen ollut nyt melkoisen kauan poissa näiltä nurkilta...onko tapahtunut mitään mullistavaa edistystä keskustelun suunnassa? Vieläkö hakataan päitä samoihin puihin vai ollaanko joissain asioissa yhtä mieltä?
112634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pikemminkin keskustelu on degeneroitunut vielä heikkotasoisemmaksi kuin keväällä. Yhteisymmärrystä saavutetaan tuskin koskaan. Jotkut ketjut ovat suoranaista pikkulasten kinastelua, mistä voi kääntää syyttävän sormen kumpaankin suuntaan. Vaikka jotkut eivät suostuisikaan keskustelemaan asiallisesti, ei se tarkoita että tarvisi lähteä haukkumissotaan mukaan! (Anteeksi että vuodatan tämän sinulle, toivon vain että syylliset lukisivat tämän ja tuntisivat piston sydämessään, vaikka pahoin pelkään sen olevan turha toivo.)

Äänestä

eilen.
Se minulle on selvinnyt, ettei jääkaappini toimi ilman "jumalaista" vaikutusta. Se kun rikkoisi termodynamiikan toista pääsääntöä.
Tosin maapallo saa energiaa auringosta, mutta se on jonkinlaista "kuollutta" tai ainakin tappavaa energiaa, joten se ei tee evoluutiosta mahdollista.
Ilman yliluonnollisen väliintuloa ei paikallistakaan järjestystä voi tulla.....eikä jääkaappi voi toimia.


Taidan poistua vasemmalle. Palsta ravistelee liikaa maailmankuvani perusteita. Minä esimerkiksi olen pitänyt vakaumuksellisia uskovaisia keskimääräistä rehellisempinä ihmisinä.
Taidan kuitenkin olla Korkeamman suojeluksessa, koska jääkaappini pelaa vieläkin.

Äänestä
  • "Tosin maapallo saa energiaa auringosta, mutta se on jonkinlaista "kuollutta" tai ainakin tappavaa energiaa, joten se ei tee evoluutiosta mahdollista."

    Se on räjähtävää energiaa, koska aurinko on jatkuvassa räjähdystilassa. Tai jotenkin noin. Siksi auringon energia räjäyttää lian pois, mutta ei kelpaa esim. kemiallisten sidosten tekoon.

    Ja kaaosteoria sanoo että kaikki menee sekaisin. Oletettavasti suhteellisuusteoria sanoo että kaikki on suhteellista.


    "Minä esimerkiksi olen pitänyt vakaumuksellisia uskovaisia keskimääräistä rehellisempinä ihmisinä."

    Hyvä että tämä väärinkäsitys tuli kuitenkin korjattua, eikös vaan. :)

    Äänestä

Yksi sitkeähenkinen katolista kirkkoa inhoava maakeskisti-kreationisti (reformaatikko ?) on ollut täällä pitkään, koko kesän, ja turhaan koitettu osoittaa maan liikkuvan, tämä sama henkilö on evankelioinut myös tähtitiede ryhmässä ja jopa Youtubessa..

Osoittaakohan se tason laskua ? Toisaalta vuosia sitten täälläpäin oli joku lättymaasta jankkaava..

Äänestä

Mitä muutosta nyt olisi voinut tapahtua? Onko kreationistit saneet ensimmäisen todistusvoimaisen todisteen väitteileen?

Äänestä
  • "...Onko kreationistit saneet ensimmäisen todistusvoimaisen todisteen väitteileen?"

    Älä nyt sentään hulluja höpise! :D :D

    Äänestä

  • Monta todistetta on esitetty. Mutta se ei ole vain kelvannut. Evoluutiota puolestaan ei voi todistaa, koska sitä on mahdotonta todentaa. Kuka on elänyt satoja miljoonia vuosia niin, että olisi itse todennut evoluution kehityksen?

    Äänestä

  • r4t5yr6tfy kirjoitti:

    Monta todistetta on esitetty. Mutta se ei ole vain kelvannut. Evoluutiota puolestaan ei voi todistaa, koska sitä on mahdotonta todentaa. Kuka on elänyt satoja miljoonia vuosia niin, että olisi itse todennut evoluution kehityksen?

    Minä olen. Istuin takarivissä toisena oikealta kun maailma luotiin, en vain kyennyt dokumentoimaan koska kirjoitustaitoa ei ollut vielä keksitty valokuvauksesta puhumattakaan. Sekös minua ja muinaisia jumalia harmitti.

    Et sitten yhtään vanhempaa juttua löytänyt räävittäväksi? (Otsikon perusteella arvelin, että Jyrpä on pysynyt kaksi tuntia poissa ja palannut vereksin voimin.)

    1Äänestä

”Terve taas!”

Kaksi sanaa, joita jyrpä tai Mark5 eivät pääse koskaan sanomaan.

2Äänestä

Ei ole oikeastaan tapahtunut muuta mullistavaa poissaollessasi, muutakuin se, että joidenkin kretujen älykkäänä pitämä suunnittelu on osoittautunut aivan älyttömäksi raamatunkirjoittajien sairaan mielikuvituksen tuotteeksi ja naiviksi satuiluksi.

Eihän kuudessä yhdessä päivässä luoda ja suunnitella mitään laadukasta, eihän?

2Äänestä

Edelleen hakkaavat kreationistit päitään Nooan arkin lautoihin.
Mitään uutta ei ole palstala ilmenyt.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Justiina kirjoitti:

Olen ollut nyt melkoisen kauan poissa näiltä nurkilta...onko tapahtunut mitään mullistavaa edistystä keskustelun suunnassa? Vieläkö hakataan päitä samoihin puihin vai ollaanko joissain asioissa yhtä mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu