Mulla on ollut lapsesta asti mitä "eriskummallisempia pakko-oireita" ns. "perusjuttujen lisäksi". Nyt oireita on jatkunut 3 vuotta putkeen ja mennyt koko ajan pahemmaksi. Paroxetiinia olen syöny yli puol vuotta säännöllisesti, mutta pakko-oireet ei ole helpottanu, vaikka annostustakin oon nostanut. Enää sitä ei voi enempää nostaakaan, kun syön miltei maksimiannosta, mitä voi syödä. Muitakin SSRI-lääkkeitä olen kokeillut, mutta niistäkään ei ole ollut minkäänlaista apua ja neurolepteja en ikinä naamaani laita. Joku kysyi, että onko muillakin sitä, että kun joku oire helpottaa tai siitä pääsee eroon, niin tulee tilalle joku toinen, niin mulla on sitä kanssa, on ollut aina se on jo ihan vakiojuttu ja luulen, että monella muullakin tästä häiriöstä kärsivillä on sillä lailla. Alkoholia juon aika harvon ja vähän, mutta aina kun juon sitä, niin ihaninta siinä on se, kun oireet helpottaa ja rentoutuu, en kyllä kauheesti perusta alkoholista, mulle ainakin parempi tapa on rentouttaa aivoja benzolla. Oon syöny lorazepamia myös säännöllisesti yli puoli vuotta. Se ei paranna mitään vaivaa, mutta lamaa sen verran keskushermostoa, että rentoutuu vähän ja oireet helpottaa edes hiukan. Sitä mulla menee keskimäärin 1 päivässä,(1 mg). Riippuu tietysti päivästä. Muita lääkkeitä mulla ei sitten olekaan käytössä. Tämä pakko-oireinen häiriö on aiheuttanut mulle myös masennuksen ja lisäksi mulla on lievä paniikkihäiriö, ne kyllä painii ihan samassa sarjassa tän pakko-oireisen häiriön kanssa siis johtuu samasta syystä. Musta tuntuu, et multa puuttuu koko serotoniini aivoista kokonaan. Muidenkin välttäjäaineiden kulkemisessa kyllä on varmasti häikkää. Tämä on helvetin raskasta. Kokonaan en varmasti parane koskaan, mutta toivon, että oireet joskus lieventyisivät edes vähäksi aikaa kerrallaan.
kroonistunut pakko-oireinen häiriö
eikä lääkkeet auta
21022
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
auttavat jonkun verran mutta eivät tietenkään poista oireita kokonaan.
Muistaakseni mulle sanottiin joskus, että parantuminen vie 1-2 vuotta tai pidempäänkin. Ja multahan se vei sen 1,5-2 vuotta. Enkä vieläkä oo parantunu täysin. Tietyissä tilanteissa pakkoilen...