Hartte-Vainaan lihamakaronilaatikko-ohje
Kirjoittanut: Hartte-Vainaa 31.1.2006 klo 17.36
Näin valmistat helposti ja nopeasti maukkaan lihamakaronilaatikon:
1. Pyydystetään 5 dl makaroneja. Täysikasvuinenkin makaroniyksilö on hyvin pienikokoinen, siksi niitä on pyydystettävä satoja. Helpoimmin tämä onnistuu levittämällä kärpäspaperia tai ilmastointiteippiä liimapinta ylöspäin makaronilauman käyttämälle kulkureitille. Kaupoissa myydään myös näppärästi pussitettuja makaroneja. Ne eivät ole yhtä tuoreita ja meheviä kuin itsepyydetyt mutta suositeltavia metsästystaidottomille.
2. Makaronit tapetaan mahdollisimman kivuttomasti (itse tapan ne nauruun, pelkkä sukukalleuksien vilauttaminen riittää...) ja keitetään runsaassa vedessä.
3. Iloisina kuolleiden makaronien poristessa kattilassa käydään ampumassa naapurin puutarhasta yksi n. 400-grammainen jauheliha sekä leikkikenttää terrorisoinut isokokoinen sipuli. Nämä heitetään paistinpannulle ja ruskistetaan. Sipuli on syytä pilkkoa ensin, jauheliha sen sijaan murenee itsekseen ruskistuksen aikana.
4. Makaronikattila nostetaan liedeltä ja keittovesi poistetaan siivilää apuna käyttäen. Kattilan pohjaan kiinnipalaneet makaronit irrotetaan taltalla ja piilotetaan lieden ja keittiökaapiston välissä olevaan rakoon.
5. Pyydystetään lintulaudan liepeiltä sopivankokoinen vuoka haavia apuna käyttäen ja voidellaan se sisäpuolelta.
6. Kipataan makaronit, jauheliha ja sipuli vuokaan.
7. Muistetaan lihamakaronilaatikon valmistuksessa välttämätön munamaito. Kirmataan lähikauppaan ostamaan purkki maitoa. Näin sisäruokintakaudellahan tuoreen maidon pyydystäminen naapurin lehmän utareesta on hieman vaarallista. Laidunkaudella sen sijaan kannattaa ehdottomasti hakea maito tuoreena laitumelta, luonnollisesti yöaikaan ettei hyvänä haulikkoampujana tunnettu naapuri näe...
8. Kirmataan uudestaan lähikauppaan hakemaan niitä *@£¤=§@#:n kananmunia jotka unohtuivat ensimmäisellä reissulla.
9. Valmistetaan munamaito, lorautetaan se samaan vuokaan makaronien, jauhelihan ja sipulin kanssa ja tuupataan vuoka uuniin.
10. Puolen tunnin kypsennyksen jälkeen muistetaan kääntää uunin virta päälle ja asettaa lämpötilaksi 200 astetta.
11. Lopuksi muistetaan suola ja mausteet. Kirmataan lähikauppaan hakemaan niitä.
Näin olemme valmistaneet herkullisen lihamakaronilaatikon. Hyvää ruokahalua!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.