Ruotsi toimii

Ruotsi keskeyttää sotilasyhteistyön Venäjän kanssa
18.8.2008 18:00 (Päivitetty 18.8.2008 18:39)
Ruotsi keskeyttää sotilasalan yhteistyön Venäjän kanssa toistaiseksi, sanoo pääministeri Fredrik Reinfeldt.


Päätös koskee esimerkiksi laivastovierailuja ja korkean tason sotilastapaamisia.

Pääministeri ilmoitti ratkaisusta valtiopäivien ulkoasiainvaliokunnan kokouksen jälkeen.

Valiokunta arvosteli Venäjän tunkeutumista Georgiaan ja vaati Venäjää lopettamaan Georgian vakautta horjuttavat toimet, kuten teiden katkaisemisen ja muun infrastruktuurin tuhoamisen.

Valiokunta vaati myös tulitaukosopimuksen toteuttamista pikaisesti.

Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun professori Bo Huldt piti päätöstä odotettuna. Huldtin mukaan hallitus osoittaa, ettei se hyväksy Venäjän tunkeutumista pieneen maahan.

Sosiaalidemokraattien johtaja Mona Sahlin antoi tukensa ratkaisulle. Hän haluaisi myös EU:n lisäävän läsnäoloaan alueen maissa kuten Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja Moldovassa.


STT-TT
596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaikki toimintamme on aina venäläisten vastaista ja emme ole kuitenkaan nauraneet mätiä tankkeja tai ottaneet alokkaiden kidutusta esille. Meidän tulee pikaisesti olla normaali maa ja saada kaikkien normaalimaiden turvatakuut. Nato on täysin puolueeton ja kaikki puolueet luonnollisesti lännessä tukevat meidän rauhanenkeliämme Natoa. (Länsi ei välitä venäläistä valhepropagandaa uutisena, aina tietäjä tunnistaa jatkuvan saastaisen venäläisen petoksen).

Ruotsi ja Suomi ovat aina olleet venäläisen julmuuden vastaisia ja kanssakäyminen on vain muodollista, niitäkin on värittänyt venäläisten halu huijata ja osa lapsivangeista heittää jalkaa paraatissa, yhtään oikeaa päivää ei heillä ole ollut. Trikkuvat on kaikkien teidossa. Törkeä käytös oli paholainen (NL). Hulikaaniksi jo NL:ssa osoittautunut mafiapomo KGB:stä listii miliisin tuella (salamurhia toisensa jälkeen, kotoa noudetaan).

Ruotsin tunnistaa olleen päivästä toiseen vain Naton yhteistyökumppani sisäpiirissä Suomen kanssa ja Viron pakolaishallituksen ylläpitäjä. On korkea aika vahvistaa yhä edelleen puolustusta kohti osoitettua saksalaista päämäärää työllistää venäläiset humanitäärisesti ja riisua aseista. Tähtäimenä on maailman rauha.

On itsestään selvää kuulua Natoon. Tämä pitää meidät venäläisen suunnattoman julmuuden ulkopuolella. Me emme anna venäläisille mitään mahdollisuutta tai lupaa jatkaa etnistä puhdistusta ja hyökkäämistä naapureiden kimppuun. Mikään ei ole muuttunut siihen suuntaan, että tulisi aika ikinä siirtyä venäläisen julmuuden tukijaksi. Putinin tulee nähdä meidät Natossa. Pitkässä juoksussa Venäjästä tulee parlamenttaarinen maa, mutta se vie jopa satoja vuosia. Siellä ei koskaan pidetä vaaleja. NL:n julman KGB:n perilliset tekevät kansanmurhaa ja opposition vainot ovat kiihtyneet. Kahdenväliset suhteet ovat öljyrahan takaisin haaliminen ja tuotantolaitosten vieminen saksalaisille sinne. Lännen kupla on kuitenkin Venäjällä hyvin pieni. Viemme koneita ja saksalaiset autot kärsivät pilatussa infrassa lännen ja Idän välissä, mutta venäläiset voivat toimia sillanrakentajina ja hyväksyä myöhemmin humanitäärisen avun vapauden kaipuulle. Putin teki samaa KGB:ssä. Tuomio tulee piankin

Äänestä

Miksi Ruotsi ei katkaissut sotilasyhteistyötä USAn kanssa kun se hyökkäsi Irakiin tekaistuilla todisteilla?

On huvittavaa miten jotkut maat tuomitsevat oitis Venäjän, mutta katsovat läpi sormien toisten maiden tekemisiä.

Äänestä
  • USA ja Ruotsi ovat länsimaisia demokratioita jotka eivät hyväksy Saddamin murhia, eivät terroristien koulutusleirejä. Miljoonat erilaiset järjestöt ja seurat toimivat ilman vainoa. Ruotsi ja Suomi ovat kiinni siis USA:ssa, Meillä on kaikki yhteistä. Esim. länsimainen demokratia, lansimaiset uutiset, vapaa liikkuminen ja barbaaria on meistä erillään piikkilangalla, vaikka sieltä tulee rikollisia länteen. Turvallisuus järjestelyt ja paikkotietöjärjestelmä kaikki on lännen, myös aseet ovat lännessä aivan omaa luokkaansa. Rikollisuuden torjunta on yhteinen asia lännessä, samoin YK ja Vapauden patsas.


    Länsi joutuu viemään ruokaa, vaatteita, lääkkeitä, autoja, koneita ym. sinne missä ei osata mitään.

    Äänestä

  • Ei kukaan toimi itseään vas... kirjoitti:

    USA ja Ruotsi ovat länsimaisia demokratioita jotka eivät hyväksy Saddamin murhia, eivät terroristien koulutusleirejä. Miljoonat erilaiset järjestöt ja seurat toimivat ilman vainoa. Ruotsi ja Suomi ovat kiinni siis USA:ssa, Meillä on kaikki yhteistä. Esim. länsimainen demokratia, lansimaiset uutiset, vapaa liikkuminen ja barbaaria on meistä erillään piikkilangalla, vaikka sieltä tulee rikollisia länteen. Turvallisuus järjestelyt ja paikkotietöjärjestelmä kaikki on lännen, myös aseet ovat lännessä aivan omaa luokkaansa. Rikollisuuden torjunta on yhteinen asia lännessä, samoin YK ja Vapauden patsas.


    Länsi joutuu viemään ruokaa, vaatteita, lääkkeitä, autoja, koneita ym. sinne missä ei osata mitään.

    En myönnä, että kaikki olisi yhteistä. Joidenkin Natoon kuuluvien länsimaisten demokratioiden toimesta ihmisiä kidutetaan salaisissa vankiloissa, suljetaan vuosikausiksi vankilaan ilman oikeuden käyntiä, hyökätään öljyvaltioihin tekaistuilla todisteilla, tuomitaan kuolemaan alaikäisenä tehdyistä rikoksista jne.

    Isä ja poika Bush ovat aiheuttaneet useamman irakilaisen kuoleman kuin Saddam.

    Georgialla oli omaa luokkaansa olevia länsimaisia aseita. Sitten Venäjän poika otti ne pois...

    Äänestä

ulos Kiinanmeren harjoituksista ja Välimeren harjoituksistakin ja jo viime viikolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


................. kirjoitti:

Ruotsi keskeyttää sotilasyhteistyön Venäjän kanssa
18.8.2008 18:00 (Päivitetty 18.8.2008 18:39)
Ruotsi keskeyttää sotilasalan yhteistyön Venäjän kanssa toistaiseksi, sanoo pääministeri Fredrik Reinfeldt.


Päätös koskee esimerkiksi laivastovierailuja ja korkean tason sotilastapaamisia.

Pääministeri ilmoitti ratkaisusta valtiopäivien ulkoasiainvaliokunnan kokouksen jälkeen.

Valiokunta arvosteli Venäjän tunkeutumista Georgiaan ja vaati Venäjää lopettamaan Georgian vakautta horjuttavat toimet, kuten teiden katkaisemisen ja muun infrastruktuurin tuhoamisen.

Valiokunta vaati myös tulitaukosopimuksen toteuttamista pikaisesti.

Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun professori Bo Huldt piti päätöstä odotettuna. Huldtin mukaan hallitus osoittaa, ettei se hyväksy Venäjän tunkeutumista pieneen maahan.

Sosiaalidemokraattien johtaja Mona Sahlin antoi tukensa ratkaisulle. Hän haluaisi myös EU:n lisäävän läsnäoloaan alueen maissa kuten Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja Moldovassa.


STT-TT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu