Lentokoneiden kaappauksista:
Lentokoneet, joiden väitettiin osallistuneen terrori-iskuihin, ovat edelleen yhdysvaltain liittovaltion liikenneviraston rekisterissä.
Puolet terrori-iskuihin osallistuneista väitetyistä terroristeista on löytynyt elossa.
Yksikään matkustajakoneiden piloteista ei syöttänyt transponderiin (toisiotutka) kaappauksesta kertovaa koodia. Kaappausten pääteltiin tapahtuneen, koska koneet muuttivat kurssia ja kytkivät transponderit pois päältä.
Riippumaton tutkija Brian Downing Quig sanoo, että Boeing-koneiden ohjaamossa on piloteilla kuusi piilotettua paniikkikatkaisijaa, joilla hälytyttää lennonjohto kaappauksesta. Niitä ei käytetty. Brian Quig joutui henkilöauton yliajamaksi 16.6.2003 ja menetti henkensä.
Konekaapparit harjoittelivat Cesna- pienkoneilla, eivätkä olleet opettajien mukaan valmiita edes yksinlentoon niillä.
FBI oli konekaappareiden jäljillä jo lentotuntien aikaan, mutta CIA kielsi tutkimusten jatkamisen. ”Terroristeina” kyseessä on ”hyödylliset idiootit” tai tiedustelupalvelun ammattilaiset, joiden tarkoitus oli luoda pohjaa terroristikaappareiden oletetuille lentosuorituksille. Tämäkin todistaa, että Yhdysvallat vähintäänkin antoivat terroristi-iskujen tapahtuvan, mutta tarkempi tarkastelu vie järkyttävämpään lopputulokseen, itse suunniteltuun ja toteutettuun provokaatioon.
Alun perin julkistetuissa lentokoneiden matkustajaluetteloissa ei ollut ainuttakaan arabinimeä.
Yksi väitetyistä kaappareista Muhammed Attan jutteli terrori-iskujen jälkeen isänsä kanssa puhelimessa. Attan kertoi muun muassa passinsa varastetun. (Passi löytyi New Yorkin kaduilta, ilmeisesti mukamas lentokoneesta leijailleena) Suhteellisen kestävä passi, kun kaikkiaan kolmen lentokoneen mustat laatikotkin tuhoutuivat. Mustan laatikon pitäisi kestää kaikki kuviteltavissa olevat olosuhteet, yhdessäkään koneessa ne eivät jääneet jäljelle.
Todennäköisyyslaskentaan perehtyneet ihmiset voivat kuvitella minkä kaiken piti onnistua, että terroristit saivat iskunsa onnistumaan näinkin hyvin: Oletetaan, että lentokentän turvatarkastuksessa Yhdysvalloissa arabimiehen todennäköisyys
päästä lentokoneeseen veitsen ja muitten varusteitten (kaasupullot ja -naamarit, lentäjänunivormut ym) kanssa on 50%. Tällöin todennäköisyys sille, että kaikki 19 kaapparia pääsevät koneeseen on 0,5 potenssiin 19, mikä on noin 0,000 002 (kaksi miljoonasosaa). Tilanne on sama kuin 19 kolikon heitto tuottaa tuloksen 19 klaavaa (kokeile). Virallisen tarinan
toisistaan riippumattomien tapahtumaketjun osien muodostaman kokonaisuuden onnistumisen todennäköisyys on olematon. Lisäksi, kuten mainittua, yksikään lentokoneen lentäjä ei onnistunut lähettämään kaappaamisesta kertovaa koodia, vaikka se
nimenomaan kuuluu lentäjien peruskoulutukseen. Millä konstilla terroristit estivät jokaisessa koneessa koodin lähettämisen? Kuinka kukaan järkevä mies suunnittelee jostain luolasta käsin tuollaisen terroriteon, uskoen sen oikeasti onnistuvan? Lähtisitkö yrittämään?
Välittömästi terrori-iskujen jälkeen Yhdysvallat sai todisteita Osama Bin Ladenin osallisuudesta/syyllisyydestä terrori-iskuihin, mutta niitä todisteita ei ole julkisuuteen pystytty kertomaan. Miksi ei? Osama kielsi aluksi osallisuutensa terroritekoon, mutta jälkeenpäin hän on myöntänyt teon epämääräisissä videoissa ja ääninauhoilla. Merkkaavatko kyseiset nauhat
yhtään mitään nykypäivinä, kun on tietotekniikan avulla mahdollisuuksia editoida vaikka minkälaisia tapahtumia. Miksi Osama vaihtoi lausuntoaan?
Eräät tunnetuista iskuihin osallistuneista terroristeista olivat itse asiassa Israelin Mossadin agentteja. Aika mielenkiintoista, että Amerikkalaisten kaverivaltiosta liikenee myöskin miehiä tuhoamaan WTC-torneja ja iskemään Pentagoniin. Kaikki ulkopolitiikkaan perehtyneet tietävät, että näillä kahdella valtiolla on tietynlainen symbioosiliitto.
Väitökset siitä, että lentokoneet olisivat olleet kauko-ohjattavia saivat mielenkiintoisen käänteen, kun ainakin kolmen lennon matkustajaluetteloista on löytynyt Global Hawk kauko-ohjattavan suihkukoneen kehittelystä vastaavan Rayethon-yhtiön työntekijöitä. Lennolla 77 oli Rayethonin elektronisen sodankäynnin ohjelmistokehittelyn johtaja Stanley Hall.
Vuonna 2000 silloisen kuvernööri G.W.Bushin ulkopoliittinen-neuvonantaja Dov Zakheim totesi, että yhdysvallat tarvitsevat "uutta Pearl Harboria" ehdotettujen suunnitelmien nopean läpiviemisen mahdollistamiseksi. Nykyään Bush edelleen läpivie uusia terrorinvastaisia lakeja, jotka vievät kyseistä kansaa edelleen lähemmäksi poliisivaltiota, jossa pystytään valvomaan kaikkia. Eikö tämä ole hieman läpinäkyvää?
Philadelphiaan tipahtaneesta koneesta, joka väitetysti oli matkustajien takaisin kaappaama, soitettiin useita puheluita, joita voidaan kaikkia pitää vähintäänkin epäilyttävinä. Yhdessäkin mainittiin, että islaminnäköisillä terroristeilla olisi punaisia otsanauhoja, vaikka punainen väri ehdottomasti kielletty muslimimiehiltä. Heidän värejään ovat vihreä ja musta. Mielenkiintoinen puhelu oli myös Mark Binghamin puhelu äidilleen lennolta 93. Huomiota herättää seikka, että Mark aloittaa puhelun äidilleen sanoilla: " äiti, täällä Mark Bingham..." Voitko itse kuvitella itsesi soittamassa äidillesi ja esitteleväsi itsesi sekä etu- että sukunimelläsi?
Suuri osa puheluista tehtiin virallisen raportin mukaan kännyköistä, mutta yli 2.5 km korkeudesta ei saa millään kännykällä yhteyttä maahan. Jotkut mallit lopettavat toimimisen jo kilometrin korkeudessa. No se näistä puheluista, siirrytään vakavampiin epäkohtiin.
Rutiinitoimenpide, kun matkustajakone poikkeaa reitiltään, tai kytkee toisiotutkan pois päältä, on lähettää hävittäjä tarkastamaan tilanne. Koko sen lähes kahden tunnin ajanjakson aikana ensimmäisen koneen kaappauksesta aina Pennsylvaniassa tippuneeseen koneeseen, Yhdysvaltain ilmapuolustus oli lamaantunut. Yhtään hävittäjää ei lähetetty matkaan.
Ilmapuolustusesikunta väitti, että se joutui turvautumaan siviililennonjohdon-tutkaimiin, jotka taasen väittivät, että lentokoneita ei voinut seurata toisiotutkaimen pois kytkemisen jälkeen. Todellisuudessa toisiotutkan kytkeminen pois ei hävitä lentokonetta tutkasta, vaan ainoastaan lentokone ei enää lähetä lennonjohdolle omia identifioimistunnuksiaan ja eräitä tietojaan, mm lentokorkeutta.
Aina kun lento-onnettomuus, konekaappaus tms. sattuu Yhdysvalloissa, tehdään asiasta perusteellinen tutkimus. Tällä kertaa: ei mitään.
Mitä teki presidentti George W Bush kuultuaan lentokoneiden törmäyksestä? W oli lukemassa tarinoita Bookerin ala-asteen lapsille, kun hän sai tiedon iskuista. Bush ei siitä hätkähtänyt, vaan jatkoi lukutuokiotaan lapsille. Sillä aikaa valkoisessa talossa Bush senior ja varapresidentti Dick Cheney seurasivat tapahtumien kulkua. Tästä saadaan oikeata kuvaa siitä, ketkä ovat tällä hetkellä kyseisen valtion johdossa (Ja ketkä todellisuudessa terrori-iskutkin suunnittelivat).
Vähälahjainen ja älyllinen nukkepresidentti oli poissa jaloista, kun todelliset päättäjät tekivät työtään valkoisessa talossa.
Etukäteistieto iskuista oli todella laajalle levinnyt. Lukemattomat turvallisuuspalvelut varoittivat yksityiskohtaisesti amerikkalaisia kesän aikana, mm Ranska, Saksa, Venäjä, Israel, Egypti... Oikeusministeri Ashcroft lopetti reittilentokoneitten käyttämisen jo kaksi kuukautta etukäteen, Pentagonin korkeat virkamiehet peruivat 10.9. seuraavan päivän lentonsa ja jopa
muutamat koululaiset ennustivat opettajilleen terrori-iskut. Väitetään myös presidentin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Condoleeza Ricen varoittaneen ystäväänsä San Fransiscon pormestaria Willie Brownia, ettei hän lentäisi 11.9.-viikolla.
WTC-tornien sortumiset:
WTC:n tuhoutuminen oli yksi kaikkien aikojen suurimmista rakennuskatastrofeista, jossa vajaat 3000 ihmistä menetti henkensä. Tuli ei ole ennen eikä jälkeen tuota päivää saanut teräsrunkoista palosuojattua korkeaa rakennusta sortumaan. Näistä syistä voisi luulla, että sortumien onnettomuustutkintaan olisi panostettu tavallista enemmän.
Tutkijaryhmä koostui vapaaehtoisinsinööreistä, jotka saivat rahoitusta vaatimattomat 600 000 $. Tutkijoita ei päästetty onnettomuuspaikalle yhtä opastettua kierrosta lukuun ottamatta, eikä heillä ollut lainkaan valtaa raivaustyötä suorittavien urakoitsijoitten suhteen. Edes WTC:n rakennusten piirustuksia ei luovutettu tutkijoille kokonaisuudessaan.
Jostain syystä New Yorkin pormestarilla oli kauhea kiire kuljettaa raivatut teräspalkin uudelleen käyttöön ulkomaille. Monet sanovat tätä laittomana todistusaineiston tuhoamiseksi, kuten Bill Manning Fire-Engineer lehden päätoimittajakin vihaisena kirjoitti vuonna 2002.
WTC-tornien sortumisten virallista syytä ei kuitenkaan saatu selvitettyä. Epämääräisiä arvioita ”pannukakkuteoriasta”, eli kerrosten sortumisesta toistensa päälle, kyllä sateli.
Lentokoneen osuma WTC-2 torniin oli erittäin heikko, se osui rakennuksen kulmaan, jolloin suurin osa lentokoneen polttoaineesta (jonka sanottiin aiheuttaneen epänormaalin kova kuumuus, joka sulatti teräsrakenteita) paloi rakennuksen ulkopuolella suurena tulipallona. WTC-2 sai siis huonomman osuman, kuin WTC-1. Epäilyttävää asiassa on etenkin se, että
WTC-1 torniin osui aikaisemmin ja paljon pahemmin kuin WTC-2 torniin. MIKSI WTC-2 SITTEN SORTUI AIEMMIN? (Eli miksi väärä torni tuli ensin alas?) WTC-1 torniin lentokone osui aivan keskelle rakennusta ja kaikki koneen polttoaineesta paloi rakennuksen sisällä, silti se pysyi paljon pidempään pystyssä. Tuo syö uskottavuutta väitteeltä, että tulipalot olisivat sulattaneet teräsrakenteita. WTC-2 tornin perusteräsrakenteisiin ei edes osunut mikään, joten
voidaan sanoa lentokoneen ”menneen ohitse”. On täysin absurdia, että rakennus sortui nähdyllä tavalla.
Kyllä. WTC-tornit on suunniteltu kestämään matkustajakoneen törmäys, hieman pienemmän tosin, mutta sen liikenopeus on nopeampi, joten se aiheuttaa enemmän tuhoa rakennukseen.
Tornit tulivat alas vain reilua sekuntia hitaammin, kuin mitä samalta korkeudelta tipautettu auto olisi tippunut. Olivatko törmäyskohtien alemmat kohdat tehty sortumisen aikana paperista? Ne eivät vastustaneet lyhistymistä lainkaan.
Sortuma tapahtui myös täydellisen symmetrisesti ja siististi. Tornien lyhistyminen tapahtui joka kohdassa rakennusta samanaikaisesti. Aivan kuin rakennus olisi otettu hallitusti räjäyttämällä (panostamalla koko rakennus) alas. Asiantuntijat ovat spekuloineet myös mini-ydinaseen käytöstä rakennusten purkamissa. Miniydinase ei aiheuta vakavaa säteilyä, kuin aivan räjähdysalueelle ja se on tehokas ase noinkin massiivisen rakennuksen hallittuun alasottamiseen.
Viimeaikoina on tullut tietoja, että useat pelastuskoirat, jotka etsivät henkiin jääneitä raunioista olisivat kuolleet syöpään. (Viittauksia säteilyyn ja miniydinaseen käyttöön).
WTC-rauniot myös savusivat ja olivat lämpöiset monia kuukausia iskujen jälkeen, vaikka pelkässä painovoimaisessa sortumisessa ei vapaudu nimeksikään lämpöä. Vielä viisi päivää romahtamisten jälkeen raunioissa oli korkeimmillaan 740 celsiusasteen lämpötiloja (vaikka niihin olivat palomiehet ruiskuttaneet vettä). Miksi siis huimasti kohonneet lämpötilat? WTC-tornien raunioista löydettiin myös suuria lammikoita sulanutta terästä, minkäänlainen toimisto tai kerosiinipalo EI pysty sulattamaan terästä.
WTC-7:n sortuminen on koko terrori-iskujen järjettömin tapahtuma. Rakennukseen ei osunut yhtään lentokonetta, eikä siihen lentänyt kovinkaan paljoa tuhoutunutta materiaalia WTC-torneista 1 ja 2, tosin kuin kävi rakennuksille 5 ja 6 (jotka eivät siis sortuneet vaikka paloivat erittäin pahasti). WTC-7 torni on 47 kerroksinen rakennus, eikä siinä havaittu,
kuin muutamia toimistopaloja. Jos halutaan jotain vertauskohtaa näiden kahden rakennuksen välille, niin Madridissa riehunut 32-kerroksisen talon tulipalo roihusi vapaana kokonaisen vuorokauden, eikä se rakennus sortunut kuin osittain. Keskusteräsrakenteet pitivät rakennuksen pystyssä, kuten pitääkin.
Astuisitko sinä jalallasi yhteenkään kerrostaloon, jos pari toimistopaloa aiheuttaa koko rakennuksen yhtäaikaisen ja symmetrisen lyyhistymisen, pohjakerroksia myöten?
Outoa WTC-7 kerrostalon sortumisessa oli myös se, että sitä osattiin odottaa, nimittäin Pelastustöihin osallistunut liikkeenjohdon konsultti Indira Singh on kertonut, että palolaitos jo hyvissä ajoin alkoi tyhjentää rakennuksen ympäristöä kertoen, että rakennus tullaan ottamaan alas.
Miksi WTC-7 sitten ylipäänsä otettiin alas? Monet ovat spekuloineet, että ”seiskassa” oli koko iskujen operaation johto, jonka toimet sitten peitettiin ottamalla rakennus alas, eli tiedot jotka piti hävittää, hävitettiin rakennuksen mukana. WTC-7 rakennuksen sortuminen antaa jo selvän vihjeen siitä, että rakennuksia todellakin otettiin räjähteillä hallitusti alas, joten miksei sama voisi päteä WTC 1 ja 2 torneihin? Lentokoneet olivat selvästi silmänlumetta, joka antoi yleisölle
näyttävän tekosyyn tornien sortumiselle.
On yleinen harhaluulo, että WTC-isku aiheutti suuria menetyksiä yksityiselle pääomalle Yhdysvalloissa. Ehkä rikoksen selvittämisessä auttaisi vanha nyrkkisääntö: seuraa rahaa. WTC-kompleksi oli New Yorkin ja New Jerseyn satamalaitoksen omistama. Torneissa oli asbestiongelma ja niitten purkamistakin oli kaavailtu. Purkaminen kuitenkin todettiin erittäin
vaikeaksi ja kalliiksi.
Satamalaitos solmi koko WTC-kompleksista 99-vuoden leasingsopimuksen Larry Silversteinin kiinteistöyhtiön kanssa ja se astui voimaan 24.7.2001, kuusi viikkoa ennen iskuja. Silverstein sai sopimukseen poikkeuksellisen terrorismilausekkeen, jolla hän sai mahdollisuuden vetäytyä vastuistaan satamalaitosta kohtaan, mikäli WTC:tä kohtaa terrori-isku. Lisäksi Silverstein
korotti vakuutussummat moninkertaisiksi.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Tämä juttu todistaa ettei lentokoneita ollut. No-plane teoria on tästä lähtien faktaa. Tornit räjähdepurettiin ja kahdessa osassa. Kaikki videot todistavat samaa.
Nyt keskittykää vain siihen kuka ja ketkä moisia hömpsötyksiä suunnittelee. Ketkä siinä juonessa on mukana, on suuri joukkio. Melkein kuin politiikkaa. Mukana olijoiden puolue ja heidän kepposistaan kansalle kertova puolue.
Totuus on kova ase. Sillä kaataa loppu viimein huijareiden sakin. Ja koska tämä on politiikkaa, niin valehtelijat eivät piittää totuudesta, joten käyttäkää välillä muitakin keinoja saadaksenne ainakin tällä palstalla huijareita puolustavat hohhohörhöt naurunalaisiksi.
Makeat naurut sitä onkin saanut monesti kokea, kun on lukenut Hohhoijaan ja ex-Tohtorin surkuhupaisia kommentteja niin kuuhuijauksesta kuin wtc:stäkin.
Saisitte ottaa vielä Estonian ja Palmen samaan syssyyn, sillä nämäkin jutut johtavat sylttytehtaalle.
Tällaista rojua sinkoaa seinästä kon siihen törmätään, oli seinä mitä materiaalia tahansa.
Vaikka kone alla olevassa liitteessä katoaa seinään, niin seinästä ja koneesta sinkoaa rojua taivaalle törmäyshetkellä. Se ei mene seinästä läpi kuin kuuma veitsi voihin. Senhän pitäisi vielä räjähtääkin niinkuin elokuvissa.
Tämän linkin meille antoi ystävällisesti herra Hörhöhohhoijaa kuvitellen sillä kumoavansa jotain, mutta kumosikin itsensä.
Tässä linkki:
http://www.youtube.com/watch?v=--_RGM4Abv8
NO-PLANE tarina on totta.
Miksi hörhöilet retard? Etkö ymmärrä mitä eroa on pari metriä paksulla umpinaisella teräsbetoniseinällä ja muutaman kymmenen senttiä paksulla ikkunoiden aukottamalla teräspalkkiseinällä?
Miksi ydinvoimaloiden reaktoreiden ympärille rakennetaan pari metriä paksut teräsbetoniseinät, jos kerran ohut ikkunoilla varustettu teräsputkiseinä pystyisi suojaamaan ne jumbojetin kokoisten lentokoneiden törmäyksiltä?
Hohhoijaa teidän naurettavien pellejen hörhöilyjä.
Nyt tulee hieman offtopiccia.
Hohhoijaalla se tuo hörhöily vaan jatkuu. Hohhoijaa hörhöilee tuolla voimailupuolellakin. Yhteen hänen viestiinsä vastasin seuraavasti: Miksi vitussa hörhöilet? Hohoijaa sun hörhöilyjäs.
Ja kappas vain, seuraavana päivänä ko. ketjua ei enää ollut olemassakaan :D
Olipas massiivinen huuhaa-hörhöilypläjäys. Onko tuo teidän räjähdepurku-hihhulien raamattu? Hohhoijaa.
...sillä Raamattuhan on tunnetusti satua.
WTC- tornien sortumiseen 11.9.2001 liittyy muutamia fysiikan kannalta mielenkiintoisia kysymyksiä, jotka media on jättänyt systemaattisesti noteeraamatta.
Yksi tällainen kysymys on se, kuinka tornien rakennusmateriaaleista, mm. betonista, arviolta jopa miljoona tonnia pulverisoitui hienonhienoksi pölyksi? Mikä oli se fysikaalinen mekanismi, joka tämän sai aikaan, mikäli oletetaan tornien romahtaneen painovoimaisesti? Tähän liityy myös se kysymys, että varovastikin arvioiden tällaisen betonin(ja muiden rakennusmateriaalien) pulverisointiin hyvin hienojakoiseksi pölyksi tarvitaan tornien koko potentiaalienergiaa vastaava määrä energiaa ellei vieläkin enemmän!
Pölyn koostumusta analysoidaan tarkemmin tässä linkissä:
http://www.ehponline.org/members/2002/1 ... -full.html
Toinen mielenkiintoinen sortumisiin liittyvä kysymys koskee romahtamisessa syntyneitä pölypilviä, jotka hyvin nopeasti laajenivat jopa tilavuudeltaan kolminkertaisiksi itse tornien tilavuuteen verrattuna. Tästä voidaan laskea, että laajetessaan tämä pölypilvi teki ulkoista ilmanpainetta vastaan työtä, johon vaadittava energiamäärä oli taas varovastikin arvioiden tornien potentiaalienergian suuruinen ellei jopa yli!!
Mistä tämä kaikki energia oli peräisin, ja mitä ihmettä torneille itse asiassa tapahtui tuona kohtalokkaana päivänä 11.9.2001?
Tämäntyyppiset kysymykset ovat saaneet monet tutkijat julkisesti epäilemään sitä, että tornit romahtivat painovoimaisesti. Sen sijaan he olettavat, että tornit "otettiin alas" hallitulla räjäytyspurkamisella, joka tehtiin etukäteen torneihin asennetuilla räjähteillä.
Tämä on varsin tulenarka kysymys, koska se lähes automaattisesti tarkoittaa Bushin hallinnon syyttämistä 9/11 -tapahtumista "sisäpiirin" keikkana, koska kukaan tuskin uskoo, että muslimiterroristit olisivat kyenneet panostamaan torneja.
Kuitenkin, myös tämä räjähdepurkuteoria johtaa vaikeuksiin:
Tornit olivat sen verran isoja ja järeää tekoa, että tarvittava räjähdysainemäärä olisi ollut valtaisa, ja niistä olisi väistämättä jäänyt
paljastavia jääämiä. Kuitenkin, edes hallituissa räjähdepuruissakaan eivät rakennusmateriaalit pulverisoidu läheskään siinä mittakaavassa kuin 11.9.2001 tapahtui.
Mitä torneille sitten tapahtui?
Itse olen kehittänyt teorian, jonka mukaan tornit mahdollisesti "purettiin" tuhansilla erittäin pienitehoisilla vetypommeilla, jotka eivät olleet räjähdysvoimaltaan sen suurempia kuin normaalistikaan räjäytyspuruissa käytettävät "paukut". Näiden pommien tuottama miljoonien asteiden lämpötila olisi mielestäni hyvä selitys pulverisoitumiselle: Betonin kidevesi poistui väkivaltaisesti kiteistä, ja betoni "hajosi" tomuksi.
http://www.ehponline.org/members/2002/110p703-714lioy/lioy-full.html
Jotain aiemmin tuntematonta tapahtui talojen sorruttamiseksi.
1. Ei koneita teoria on totta.
2. Tulipalot eivät sorruttaneet taloja.
3. Arabi terroristit oli tekaistu juttu.
4. Perinteinen purkutapa ei selitä kaikkea.
5. Homman takana on jotain suurta ja tuntematonta.
Jos nuo kaikki ovat totta niin revi siitä sitten huumori. Olen tullut siihen tulokseen, että Hohhoijaa on oikeasti vähä-älyinen.
No tuo ainakin on totta.
Tuhtia asiaa. Ainakaan ei jäänyt epäselväksi, että koko tapaus on epäselvempi kuin maailmalle koitettiin selittää.
http://www.youtube.com/watch?v=8n-nT-luFIw&feature=related Vaikka tässä videossa näkyy paljon puheita pommeista, niin miksiköhän se jäi niin vähälle huomiolle.
kootut valheet nipussa.
Yksikään väite ei pidä paikkaansa!