Alempana mainitsit aidot profeettanne. Kun kysyttiin heidän profetioidensa perään, unohdit vastata. Kerropa nyt, että mitä merkittäviä profetioita he ovat esittäneet.
Ei pullostalle
kysymys.
22690
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
mieleeni asiat kuten;
Koko kirkkoa varten:
Kotivarasto ja 24 tai 72 tunnin reppu. On monessa paikassa osoittanut tarpeellisuutensa.
Perhejulistus joka tukee perheitä.
Varoitus taloudellisen tilan huononemisesta.
Kahvin ja tupakan vaarallisuus joka vasta 1970-80 luvulla todettiin
Uusien lähetyskenttien avaaminen ja Temppeleitten rakentaminen ja uuden kasvuajan alkaminen kirkossa.
Paikallisempia toimenpiteitä:
Jugoslavian lähetyssaarnaajien kotiin lähetys viikkoa ennen sodan alkamista.
Lähetyssaarnaaja konferanssin järjestäminen länsi puolelle Thaimaata aamuksi lolloin itäpuoli tuhoutui sunamissa.
ei ei pullosta
Jaa-a... Ei millään pahalla, mutta eipä noihin nyt juuri profetaalisuutta tarvita..
Koulussa meille esim. opetettiin, että taloudellinen tilanne vaihtelee noin seitsemän vuoden sykleissä, ja nykyään voi taloustieteilijöiltä kysyä ennusteita seuraaville vuosille.
Uusien "lähetyskenttien" avaaminen perustuu mormonijohtajien päätökseen.
Monet muut noista on pelkkään maalaisjärkeen perustuvia. Esim. Jugoslavian sota ei aivan yllätyksenä tullut.
Jugoslavian sodasta puheenollen: tiedän Jumalan miehiä (ei-mormoneita..), joita Jumala on lähettänyt nimenomaan sisällissodan keskelle esim. perustamaan raamattukoulua.
joille nuokaan asiat eivät ole päivänselviä, maalaisjärjen puuttuessa. Suomessakin, pääkaupungissa ihan, löytyy uusavuttomia, liikaakin.
Profeettakäsityksessäsi on jotain outoa, odotathan hänen olevan ennustaja. Ennustajaeukot hoitavat ennustamisen. Profeetan tehtävänä tuoda ihmisille julki Jumalan tahto, mutta valtaosa (muistele vaikka Raamatun profeettoja) heidän ajastaan kuluu jo ilmoitetun Jumalan sanan toistamiseen ja keraamiseen, ihmiset kun tuppaavat unohtamaan. Kuten jo Raamatun aikana.
Katsopa vain, Jesaja Jeremia, Aamos, Hoosea, Hesekiel,Miika, kaikki he muistuutavat samasta asiasta toistuvasti, viljamitta ei saa pienentää, köyhää ei saa huijata ja sortaa. Tuota samaa tehdään edelleen, siispä siitä pittämuituttaa. Turha mitään uutta opettaa, kun vanhakaan ei ymmärretä.
Opiskele (ja ymmärrä) lisää profeetan tehtävästä, meuhkaa vasta sitten.
Tiedän kyllä, että profeetan tehtäviin kuuluu monenlaisia asioita. En odota hänen olevan pelkästään tulevaisuuden ennustaja. Mutta Raamatun perusteella voi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että tulevaisuuden ennustaminen on yksi profeetan tehtävistä. Ja profetoimiseen kuuluu myös se, että Jumala paljastaa sellaisia asioita toisista ihmisistä, joita ei pelkästään järkeilemällä toisesta tiedä. Olen todistanut tällaisiakin asioita, aivan omakohtaisesti.
Jumalan tahdon julki tuomiseen ei välttämättä tarvita profeettaa. Jo kirjoitetun sanan pohjalta muistuttaminen kuuluu myös opettajan tehtäviin. Jumalan tahdon kertominen etupäässä uudestisyntymättömille ihmisille taasen on evankelistan "erityisalaa".
Yksittäisen seurakunnan kohdalla Jumalan tahdon julki tuominen taas voi kuulua esimerkiksi seurakunnan profeettojen, paimenten tai vanhinten tehtäviin. Tämä voi näkyä päätöksinä ja panostuksina joihinkin tiettyihin asioihin.
Profeettamme johtaa MAP- kirkkoa eli Jumalan kansaa. Kirjoitetaan, että "Herra ei tee mitään ilmoittamatta sitä ennen palvelijoilleen profeetoille". Se on Vanhassa testamentissa Amoksessa. Ilmoituksia tulee koko ajan kirkon tehtävän mukaan, mutta koko kirkkoa koskevat ilmoitukset tulevat vain kirkkomme presidentille.
Esimerkki paikallisesta ilmoituksesta: 1.5 vuotta sitten Tampereen vaarnasta lähetettiin lähetyssaarnaajia Amerikkaan. heille sanottiin, että heidän palatessaan Suomi on köyhtynyt. Näin on aivan kiistatta käynyt, katso ostovoimaa ruoan hinnannousun myötä, polttoaineiden hinnannousun aiheuttamaa kurjuutta monille, 12 kk euriborin nousua lähes kaksi prosenttia, tunnen monia joille se on ollut liikaa ja asunto on mennyt myyntiin. HEX- indeksit ovat totuisesti tippuneet tänä aikana, monet osakkeet 60 prosenttia. eikö se ole köyhtymistä, samoin työttömyys sahojen alasajosta johtuen. Ilmoitusta on siis Suomessakin. tämä kaikki kerrottiin etukäteen.
Kotivarasto on ollut todella tarpeellinen monissa maissa. Sekin saatiin Jumalan ilmoituksena. Lisäksi perhejulistus on todella tärkeää. Ei tarvii kun lukea Hesaria niin näkee miksi. Perheet kärsivät. Meillä MAP- kirkkolaisilla on maanantai perheilta ja perheemme voivat huomattavasti paremmin kuin keskivertoperhe Suomessa, sillä meillä on aikaa ja välittämistä lapsillemme. Tämäkin profeetan ohjauksen vuoksi.
Johtajia pitää olla, kyllä.
Näihin mainitsemiisi asioihin tosin ei tarvita mitään erityistä Jumalan ilmoitusta. Kyse on aika puhtaasti johtamisesta. Missään tapauksessa huonoja en sano näiden mainitsemiesi asioiden itsessään olevan, mutta asioiden johtamiseen tähän suuntaan ei tosiaan tarvita Jumalan ilmoitusta. Tarvitaan vain johtaja, joka sanoo että näin toimitaan ja sitten ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan tämän johtajan tahtoa.
Talouden suhteen saman asian Suomen tulevaisuudesta taas on varmasti ennustanut hyvin moni kansantaloustieteilijä.
Mormonijärjestön johtajalla ei siis tarvitse olla oikeasti kontaktia Jumalaan viedäkseen asioita mainitsemaasi suuntaan.
Minäkin seuraan ahkerasti taloutta uutisineen sattuneista syistä. Kukaan ei 1.5 vuotta sitten, ei yhtään kukaan, sanonut, että Suomella voisi mennä huonosti. Sitten on saanut lukea eri raporteista tilanteen tulleen täytenä yllätyksenä. kaikki mittarit olivat tukevasti vihreällä 1.5 vuotta sitten, vieläpä puoli vuotta sitten. Voitin juuri työpaikan vedon tällä asialla, sillä näin tapahtui eikä kukaan voinut kiistää profetian olleen oikean. ja se oli aivan ainoa sellainen koko Suomessa. kaikki sijoitusneuvojatkin ja kinteistönvälittäjät valoivat suloista ruususenuskoa taloudelliseen tilanteeseen. Tarkista vaikka, kyllä vesi pysyy ämpärissä.
tai "mormonijärjestön johtajalla" on luojan luomat aistit, kuulo ja näkö lukutaitoineen. Näillä hän toki tarkkailee ympäristöään, aivan kuten Vanhan Testamentin profeetatkin. Eivät he eikä nykyajan profeetta ole passiivinen radiovastaanotin, joka on kuuntelulla Jumalaan päin jatkuvasti. Aivan kuten VT:n profeetat pohtivat asioita ajatuksissaan, esittivät asian Jumalalle ja saivat vahvistuksen päätöksilleen tai sitten eivät, samalla tavalla ilmoitus Jumalalta toimii nykyisinkin.
Jokainen itse on velvollinen ja kykenevä pohtimaan omaa elinkenttäänsä ja etsimään vastaukset itse, sekä sen jälkeen kysymään Jumalalta, onko oma ajatus oikein. Vastaus tulee.
Koko kirkkoa ja maailmaa yleensä koskevat asiat ovat kirkon johtajien, profeertan, työsarkaa, jossa hän huolehtii tehtävästään saman periaatteen mukaisesti.
"Mormonijärjestön johtaja" pystyy varmasti omin avuinkin johtamaan kirkkoa, mutta Jumalalta on hyvä kysyä vahvistus asioille.
Näinhän ilmoitus toimii. Toisin kuin häthätää kuvitellaan.
samanlaista sepustusta ja Jumalan ohjausta monine esimerkkeineen olen kuullut mm. helluntaiseurakunnan ja vapaakirkon edustajilta ja monilta muiltakin.
Nyt oli kysymys siitä, että mitä ihan oikeita profetioita Map-kirkon profeetat saavat. Teidän mukaannehan vain Map-kirkon johtajat ovat profeettoja, joten pitäisi kyllä olla jotain aivan erityistä. Mm. satuilusi Suomen taloudesta on täyttä puppua, vaikka kuinka suggeroidut uskomaan: kukaan muu kuin...
kelpaa no minkä sillesitten tekee kun et halua et uskoisi vaikka enkeli taivaasta tulisi sitä sinulle selittämään... ajanhukkaa koko keskustelu.
ei ei pullosta
pullopojan sielunveli?
Kuka muka edes puolella sanalla vihjaisi Suomeen kohdistuvista vaikeuksista puolitoista vuotta sitten? Ei kukaan, kaikki olivat täynnä sinisilmäistä, ikuista talouskasvuoptimismia. minä olen sentään talousihminen koulutu´kseltani enkä nähnyt muita varoiruksia tulevasta kuin ainoastaan kirkossamme. nimeä joku muu varoitus, et löydä sillä niitä ei ole.
että olet nimimerkin "ei pullosta" sivupersoona. Ei kahta yhtä höhlää kai sentään edes Map-kirkkoon eksy...
Tunnen niin pankki- kuin kiinteistöalaakin enkä ole kenenkään kuullut esittävän noin yksisilmäisiä talouskasvuoptimismia vailla riskianalyyseja ja varautumista taantumaan kuin sinä esität!
Kyse on siitä, että optimismi oli kaikkialla muualla paitsi MAP- kirkossa joka oli ainoa joka tiesi tulevasta taantumasta ja Suomen köyhtymisestä. Muut olivat vain ruususen optimistisia. Monet ovat vieläkin optimistisia taloudelliseen tilanteeseen, vaikka oikeasti tilanne on jo vaikea.
Etpä maininnut 1.5 vuotta sitten lamaa ennustaneita ihmisiä. Et löysä koska kukaan muu ei uskonut että talouskasvu voisi häiriintyä. Sitten tuli yllättäen asuntolaina-asiat amerikkaan ja siitä se lähti pitkin maailmaa.
Tilanne pahenee vielä hirveästi. Tämä on ollut vasta alkusoiton alkusoittoa. Tosi köyhtyminen odottaa.
Myönnät siis olevasi Mikko Mormoni?
En nyt sentään ryhdy mainitsemaan tuntemiani finanssialan ihmisiä nimeltä! Kyllä tuo parin vuosikymmenen takainen lama opetti siihen, että niin kiinteistö- kuin muullakin finanssialalla päätöksiä ei tehdä luottaen jatkuvaan kasvuun, että kiinteistöjen hinta automaattisesti aina nousee. Kaikkeen varaudutaan.
Toisaalta sorrut ylidramatisointiin nykytilanteen osalta.
Pannaanpa korvan taakse ennustuksesi: "Tilanne pahenee vielä hirveästi. Tämä on ollut vasta alkusoiton alkusoittoa. Tosi köyhtyminen odottaa."
Voisiko kuvailla vielä vähän tarkemmin aikataulusta ja muistakin yksityiskohdista? Palataan aina tarvittaessa asiaan tällä palstalla.
Muuan Esko heittelee tälle palstalle aina silloin tällöin huuhaa-aloituksiaan. Hän ennusti suuren meteorin iskeytyvän maapallolle toissa vuoden lokakuun lopulla. Ennustukset muistetaan vielä...
Tosin sinun ennustuksesi on sen verran ympäripyöreämpi, että aina voit selitellä...
mikko tai pullosta, ole profeetta, vaan luettavissa ennustajaeukkojen ryhmään.
Joten älä sotke alkuperäistä aloitusta profeetoista tähän ennusteluasiaan.
Joitain vastauksia aiemmin kirjoitettuun siitä, tulivatko asiat yllätyksenä vai eivät...
12kk:n Euribor:
Oli itsestään selvää, että se tulee nousemaan niistä lukemista, joissa se oli. Itse ostin asunnon silloin, kun Euribor oli melkein alimmillaan, mutta tietysti tiedostin sen, että pari prosenttiyksikköä tullaan hyvin todennäköisesti ylös, joten no problem. Ei ollut mitään syytä olettaa, että todella matala korkotaso olisi pysyvä olotila.
Polttoaineen hinta:
Polttoaineen hinnannousu ei mikään suuri yllätys ole. Jo muutama vuosi sitten on esimerkiksi todettu, että Kiinan nopea talouskasvu on aiheuttanut öljyn saatavuuden vaikeutumista. Ja kun öljyn saatavuus vaikeutuu, myös hinta nousee. Öljytuotantoa tutkiva ASPO-yhdistys totesi muutama vuosi sitten, että öljyn tuotannon huippu olisi saavutettu vuonna 2004. Sittemmin näitä ennusteita on hieman päivitetty. Mutta ASPO-yhdistyksen ennusteiden kautta bensan hinnan muutoksiakin on voinut hyvin ennakoida.
Pörssikurssit:
Edellinen pörssitaantuma taisi olla vuonna 2001. Koulussa meille opetettiin, että talous kulkee noin seitsemän vuoden sykleissä, joten…
Kiinteistökaupat:
Kiinteistönvälittäjä nyt ei voikaan oikein sanoa, että vuoden päästä kiinteistöjen myyntitilanne tulee olemaan paljon vaikeampi. Julkisuudessa esitetystä ennusteestahan tulisi itseään toteuttava, ja suureen ääneen esitetyt ennusteet loisivat markkinoille epävakautta ja epäluottamusta. Tottakai välittäjien on pitänyt luoda markkinoille uskoa tulevaisuuteen. Mutta mitä välittäjät eivät ole voineet ääneen sanoa, se on viimeisten muutaman vuoden aikana sanottu ääneen melkein kaikissa kiinteistökauppaa koskettaneissa keskusteluissa, joissa olen itse ollut mukana.
Sijoitusneuvojat:
Sama mikä koskee kiinteisövälittäjiä, koskee myös sijoitusneuvojia. Jos ennustaa suureen ääneen pörssikurssien laskemista, saa ennustuksellaan aikaan epävakautta markkinoilla, ja ennustus voi sen myötä aiheuttaa kurssien laskun.
Ihmeellistä ettemme me kaikki kuulu white trash -ryysyköyhälistöön... Aatella, maapallolla on 6-7 miljardia ihmistä ja pienellä murto-osalla on niin vajavaiset kyvyt elää, että pitää luottaa johkin amerikkalaiseen liikemieheen jotta vois järjestää elämänsä mallilleen.
On se ihme.
että sait edes noin nerokkaan lauseen aikaiseksi.
Onneksi olkoon.
Herätyskellon soiton voi saada aikaiseksi. Lauseita saadaan aikaan.
Meitä on monta, jotka olemme saaneet todistuksen palautetusta evankeliumista, ja elämme periaatteiden mukaan. on elämänsisältö. Emme ole höhliä, vaan ne ovat, jotka tuhlaavat etsikkoaikansa maan päällä.