Että sinulla on vielä armon aikaa tehdä parnnaus synneistäsi?
Sinulla saattaa olla sellainen kuva mielessäsi, että vain upotus kasteen kautta pelastut.
Totuus on kuitenkin se, että vain uudesti syntyneenä ylhäältä sinä pelastut Joh. 3
Helluntailaisten opetus on siltä osin hahauttavaa.
Opettajiensa mukaan menevät kaikki muutkin harhaan.
Tärkeä opetus on tunista syntisi, tunnusta ne tee parannus.
Vesikaste antaa syntien anteeksi annon, mutta ei tee siitä lopulista anteeksi antoa, sinun tulee tehdä koko ajan maanpäällä parnnusta.
Eihän maanpäälä ole täydellistä ihmistä, vain Jeesus on synnitön.
Uudesti syntymässä annetaan Jeesukselle koko sydän ilman ehtoja.
Silloin Raamatun Sana, yhdessä Pyhän Hengen kanssa tekee työtä sydämessäsi ja sielullisuus ja Hengellisyys eroaa, ja Hengellisyys kasvaa.
Näin ollen sinulle selviää tämä asia, joka on totuus, ei taivastielle mennä mistään muualta, kuin Jeesuksen kautta, ja Jeesus on Totuus ja anteeksi anto.
Jeesus on myös lain täyttymys, Hän täydensi Jumalan käskyt rakkauden lailla.
Tämän, kun uskot vapaudut kaikesta sellaisesta opetuksesta, joka vie sinua pois Jeesuksesta.
Tahdo olla yksi heistä, jotka kuuluvat Jeesuksen ruumiin jäseniin.
Tee parannus itsessäsi, vaikka kuulut Helluntailais yhteisöön, jokaisessa yhteisössä on kokosydämisiä Jeesuksen palvelijoita.
Tänä aikana sinut punnitaan, jos olet uskollinen vähässä pannan sinut paljoa vartioimaan.
Tahtosi on se mitä tähän tarvitaan, tee tahtosi kanssa työtä.
Älä katso ystäviisi petyt, älä katso itseesi masennut, vaan katso Jeesukseen näet kirkauden toivon.

Vastaukset 5
Vanhimmat
>>>Että sinulla on vielä armon aikaa tehdä parnnaus synneistäsi?>Sinulla saattaa olla sellainen kuva mielessäsi, että vain upotus kasteen kautta pelastut.>Opettajiensa mukaan menevät kaikki muutkin harhaan.>Tärkeä opetus on tunista syntisi, tunnusta ne tee parannus.>Vesikaste antaa syntien anteeksi annon, mutta ei tee siitä lopulista anteeksi antoa, sinun tulee tehdä koko ajan maanpäällä parnnusta.>Eihän maanpäälä ole täydellistä ihmistä, vain Jeesus on synnitön.>Uudesti syntymässä annetaan Jeesukselle koko sydän ilman ehtoja.>Silloin Raamatun Sana, yhdessä Pyhän Hengen kanssa tekee työtä sydämessäsi ja sielullisuus ja Hengellisyys eroaa, ja Hengellisyys kasvaa.>Näin ollen sinulle selviää tämä asia, joka on totuus, ei taivastielle mennä mistään muualta, kuin Jeesuksen kautta, ja Jeesus on Totuus ja anteeksi anto.>Jeesus on myös lain täyttymys, Hän täydensi Jumalan käskyt rakkauden lailla.>Tämän, kun uskot vapaudut kaikesta sellaisesta opetuksesta, joka vie sinua pois Jeesuksesta.>Tahdo olla yksi heistä, jotka kuuluvat Jeesuksen ruumiin jäseniin.>Tee parannus itsessäsi, vaikka kuulut Helluntailais yhteisöön, jokaisessa yhteisössä on kokosydämisiä Jeesuksen palvelijoita.>Tänä aikana sinut punnitaan, jos olet uskollinen vähässä pannan sinut paljoa vartioimaan.>Tahtosi on se mitä tähän tarvitaan, tee tahtosi kanssa työtä.>Älä katso ystäviisi petyt, älä katso itseesi masennut, vaan katso Jeesukseen näet kirkauden toivon.
suurin epäuskontiellä vaeltaessa on ero elävän Jumalan yhteydestä..
...on se, että uskonnoton ei usko Synteihin. Joten miten niistä voi erossakaan silloin olla? Olematon ei muuta elämää miksikään.
Tahtoisin, että sinäkin saisit tuntea Herran Jeesuksen.
Kolkuta niin sinulle avataan, kun sinulle avataan niin tunnet tunteet, jotka sinulla on Jumalaa vastaan.
Minä taas haluaisin, että sinäkin ymmärtäisit uskontosi todellisen tarkoituksen, sen historian ja muut uskonnot mytologiat hyvin.