SaiPa on materiaaliltaan kyllä tällä hetkellä valitettavasti alakastin joukkue.
Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että Ässät on vielä selkeästi huonompi. SaiPalla on sentään laadukas maalivahti sekä kova ykköskenttä ja valmennuskin on laadultaan parempaa kuin Porissa, vaikka valmentajien kokemus antaisi muuta ymmärtää. Ässillä ei ole kuin yksi melkein entinen toipilas tähtipelaaja sekä pari nuorta joilta odotetaan käsittämättömiä, vaikka he eivät koko Suomen mittakaavassa ole edes mitenkään poikkeuksellisen lahjakkaita. Tehoja odotetaan aina eturivin kenttiin asti myös sellaisilta pelaajilta kuten esimerkiksi Aki Keinänen. Hän saattaa ihan OK ollakin, mutta muissa liigajoukkueissa vastaavan tason ja paremmatkin Mestis-miehet (esim. Virpiö JyPissä, Hattunen TPS:ssä, Virtala ja Nabb Lukossa) kamppailevat lähinnä kolmos-neloskentän viimeisistä paikoista. Ässillä näitä "junnutähtiä ja mestistähtiä" istutetaan pakon sanelemana eturivin pelipaikoille.
Näin huonolla joukkueella, mitä Ässät nyt on, ei ole lähdetty liigaan KOSKAAN aiemmin ja tämän ovat huomanneet myös porilaiskannattajat, kun kausikorttimyynti on esimerkiksi tavoitteisiin ja talousalueeseen nähden suorastaan säälittävää.
Ässät vs. SaiPa
11
592
Vastaukset
- SermiK
ja hatut saipalla mitään hyvää ykköskentää ole. Ja hyvä valmennus.juujuu..
- Lue tämä
Meille tuli Derek! Revi siitä!
- Lue tämäkin
No meille sen sijaan haetaan sentään ihan NHL.ssä asti pelanneita vahvistuksia, eikä mitään WCHL-lligan välimallin linkoja...
http://iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1574141 - ismo.
Lue tämäkin kirjoitti:
No meille sen sijaan haetaan sentään ihan NHL.ssä asti pelanneita vahvistuksia, eikä mitään WCHL-lligan välimallin linkoja...
http://iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1574141Hussey ei nyt hirveästi vakuuta. "NHL:ssä pelannut..." Mitä sitten? Esim. Uskon että Damon on ässille halvempi ja parempi hankinta kuin Hussey saipalle, vaikkei olekaan "NHL:ssä asti pelannut" pelaaja.
Hussey on saipalle kallis,epäurheilullinen ja tehoton pelailija. - Sehän on selvä
ismo. kirjoitti:
Hussey ei nyt hirveästi vakuuta. "NHL:ssä pelannut..." Mitä sitten? Esim. Uskon että Damon on ässille halvempi ja parempi hankinta kuin Hussey saipalle, vaikkei olekaan "NHL:ssä asti pelannut" pelaaja.
Hussey on saipalle kallis,epäurheilullinen ja tehoton pelailija."Damon on ässille halvempi ja parempi hankinta kuin Hussey saipalle"
Pakkohan teidän on niin uskoa, niinkuin teidän on pakko uskoa,että Kivenmäki on liigan paras, Salminen ja Jyrkkiö ovat kärkilahjakkuuksia, Määttä ja Uusitalo ovat ykköspakkiparitason miehiä, Luomala, Keinänen ja Pellinen on hyviä hankintoja, Kilpeläinen saa jotain kiinni ja että Suhonen on oikea valmentaja. Pakkohan teidän on tähän kaikkeen uskoa, eihän teillä ole muuta vaihtoehtoa... - ismo.
Sehän on selvä kirjoitti:
"Damon on ässille halvempi ja parempi hankinta kuin Hussey saipalle"
Pakkohan teidän on niin uskoa, niinkuin teidän on pakko uskoa,että Kivenmäki on liigan paras, Salminen ja Jyrkkiö ovat kärkilahjakkuuksia, Määttä ja Uusitalo ovat ykköspakkiparitason miehiä, Luomala, Keinänen ja Pellinen on hyviä hankintoja, Kilpeläinen saa jotain kiinni ja että Suhonen on oikea valmentaja. Pakkohan teidän on tähän kaikkeen uskoa, eihän teillä ole muuta vaihtoehtoa...Uskonpa tosiaan että Salminen ja Jyrkkiö ovat suomessa ikäluokkansa kärkilahjakkuuksia, johan sen ovat jo junioripelit ja nuorten maajoukkuepelit näyttäneet. Salminen lunastaakin jotänä vuonna odotuksia,kun taas jyrkkiö vuoden nuorempana luonnollisesti vasta vuoden päästä :)
Kivenmäki on ainakin parhaimpien joukossa,jossei sitten paras. Ainakaan saipalla ei yhtään Kivenmäen tasoista pelaajaa rosteristaan löydy.
Uusitalo tulee ensi kaudella olemaan ykkösparin mies, samoin hänen tasonsa on tällä hetkellä ykkösparin pelaajan tasolla,eli ei hätää. Määtän täytyy nyt ensin laihtua,katsellaan häntä sitten,lupaava kuitenkin.
Luomala on Ässille hyvä hankinta, asennen kunnossa ja jalat käy. Ensi kaudella uskonkin hänen tekevän enemmän pisteitä kuin saipan laiskan ja hitaan Tarvaisen. Keinänen ja Pellinen taas on Ässiltä paarempia hakuja kuin saipan Pyymäki ja Koskiranta.
Kun vielä omista junioreista on jo monta liigaan mahtuvaa nuorta,niin ei tilanne ole ollenkaan huono. Ei Äsät mitaleista tällä kaudella taistele mutta ei kyllä ole lähellä tippumistakaan,tuskin edes joutuu karsintoihin. Tällä kaudella kylvetään siemen todellan monen lupaavan pelaajan suhteen,jota voidaan maistella jo vuoden päästäkin.
Ei saipalla kyllä nyt kokoonpanoa ktsoessani vakuutavia pelaajia löydy kovin montaa. Ässiin kelpuuttaisin Immosen,Topon ja Tarkin. Varauksin Joukimaisen maalintekopotentiaalinsa vuoksi kuoluteetavaksi vaikka Kivenmäen rinnalle.
- Lasu!
Nii! Ite SaiPas pelanneena voin sanoa, et pienet seurat ei saa huipputason ryhmiä, oli mitkä joukkueet tahansa kyseessä.Big money talks, but team spirit walks.
- mm,,,,
Sen näkee tyhmä vuohikin. Kyllä muuten ässät on lähtenyt aiemmin tätäkin huonommalla joukkueella liikkeelle.
- Saipalla hyvä valmennus? Tämä menee kyllä tuonne kalsarikännijuttuihin.
Seurajohto saisi kyllä erota kun eivät hommiaan osaa tehdä. - HJKLOPIUYTR
mm,,,, kirjoitti:
Sen näkee tyhmä vuohikin. Kyllä muuten ässät on lähtenyt aiemmin tätäkin huonommalla joukkueella liikkeelle.
- Saipalla hyvä valmennus? Tämä menee kyllä tuonne kalsarikännijuttuihin.
Seurajohto saisi kyllä erota kun eivät hommiaan osaa tehdä."Sen näkee tyhmä vuohikin."
Näköjään. Mutta kukaan muu ei... - mm,,
HJKLOPIUYTR kirjoitti:
"Sen näkee tyhmä vuohikin."
Näköjään. Mutta kukaan muu ei...Mutta ei näytä eräille ässäantipaatigoille se käyvän .
Jouhkimaiset,Holmat nyt on mestiskamaa. - ässäfani
mm,, kirjoitti:
Mutta ei näytä eräille ässäantipaatigoille se käyvän .
Jouhkimaiset,Holmat nyt on mestiskamaa.ässät on selkeästi parempi kuin saipa ja joukkue vahvistuu kokoajan. odotan innolla ekaa keskenäistä peliä. t. ässäfani
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2393061Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell171718Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.211410- 1041238
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291231- 751147
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531052Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717957- 135952