Kyläpastori raiskasi minua kun olin pieni, ja vanhempani taputtivat tahtia vierellä. Olen siitä asti ollut yleinen huora lähipiirissäni, ja myös naapuritilan eläimille minua luovutetaan nussittavaksi. Uskisryhmässäni on tapana viillellä penistäni partaveitsillä, mikä on myös jättänyt arpia sieluuni. En minä tahallani ole ihan vitun runkku luuseri.
Anteeksi ystävät
Dhimmi (oikea)
7301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kyllä varmasti suurin osa palstalaisista ymmärtää että sulla on tosi vaikeaa.
jeesusteleva kiihkohihhuli on veljeni, jonka kulli nytkin supistelee perseessäni spermaa ruiskuttaen. Insesti on ihanaa, jopa Raamattu tukee sitä.
tasan yhtä typerä, kuin tuon nimen oikea käyttäjä.
Teen kohta oman nimimerkin tänne. Olen kyllästynyt nimimerkkejä kopioiviin, katkeriin ateisteihin. Nyt muutin vain provokaatiotyyliäni astetta räyhäävämpään suuntaan. Arvasin tietysti että on riski tulla leimatuksi itse kopioijaksi.
veljekset kuin ilvekset :D
http://www.grimmemennesker.dk/ugly-people-243.htm
Ihmisille, jotka eivät täytä länsimaisia kauneusvaatimuksia? Alhaista, jopa sinulta.
kuvassa olevat miehet olivat hyvän näköisiä, oletko eri mieltä? Minua ei naurattanut lainkaan.