Ero uskovan ja ateistin välillä

naispappeuden ja homoliittojen laita?
Antaudutko? Vai kovasti ja kylmästi tuomitset?

pääsit hihhuligalleriaan! voisitko vielä ystävällisesti paljastaa nimimerkkisi? oletko kenties dhimmeä?

on kielletty raamatussa. No, sinähän voit pyytää jeesukseltasi anteeksi ja se siitä, ei kun uutta valhetta putkeen vaan.

Voisitko sitten antaa meille anteeksi että olemme kovia ja kylmiä ja itsekeskeisiä? Oletan että annat anteeksi, koska olet arvatenkin uskova. Nyt kun olet antanut meille tämän anteeksi, asiassa ei taida olla enää mitään keskusteltavaa. Kiitos ja näkemiin.

Rehellinen ja aito uskova - ja ateisti eroavat toisistaan siinä, että ensinmainttu uskoo HYVÄÄN, eli esimerkiksi rehellisyyteen, sieluun, elämänsä korkeampaan merkitykseen ja tarkoitukseen jne.

Ateismi ja pahuus:
Monista vaikeistakin asioista tulisi kyetä keskustelemaan mahdollisimman rehellisesti, suoraan ja avoimesti. Ateismin ja pahuuden suhdetta pohditaan hieman seuraavassa.

Pahuus ilmenee korostuneena itsekeskeisyytenä jolloin ihmisessä korostuvat monet kielteiset luonteenpiirteet ja ominaisuudet. Korostuneen itsekeskeisille ihmisille eivät tosiasiat ja oikeudenmukaisuus ole ensisijaisen tärkeitä - tärkeintä heille on oma etu. "Oma etu" voi tarkoittaa heille oman maailmankatsomuksen tms. puolustamista tosiasioista, todellisuudesta - ja totuudesta - välittämättä.

Useimmille ateisteillehan eivät tärkeitä ole tosiasiat ja objektiivinen totuus. Tärkeämpää heille näyttää olevan OMA maailmankatsomus ja omat käsitykset yleisemminkin. Miksi he muutoin kieltäisivät mm. henkiolentojen ja sielun olemassaolon mahdollisuudenkin? Tai, heikomman ateismin ollessa kyseessä, ateistit USKOVAT että henkiolentoja ja sielua ei ole olemassa.

Ateistisen maailmankatsomuksen omaksuneella ihmisellä on lähes aina omanarvontunnossaan ja itsetunnossaan heikkoutta. Epäterveen itsetunnon syyt voivat olla moninaisia mutta ovat suurelta osin sielullisia - eivät siis pelkästään ihmisen kokemushistoriasta johtuvia. Itsekunnioituksen puuttumiseen liittyvät mm. moraalisen puolen heikkoudet, kuten älyllinen epärehellisyys ja epärehellisyys yleensäkin. Pahuuden ja pimeyden tiellä olevat ihmiset eivät kykene - tai tunne halukkuuttakaan - rehelliseen itsetutkiskeluun. He eivät usein miellä itseään pahoiksi vaikka tekisivät pahoja tekoja. Pahuuden tunnistaminen ja tunnustaminen - omassa itsessään - edellyttää älyllistä rehellisyyttä ja nöyryyttä. Ateisteilta näyttääkin puuttuvan juuri nöyryyttä ja nöyryyden tilalla on kovuutta ja ylimielisyyttä (liittyy epäterveeseen itsetuntoon).

Henkisen todellisuuden olemassaoloon uskominen edustaa hyvyyttä ja Valoa ja mm. siitä syystä useimmat ateistit vastustavatkin sellaista. Ateistismaterialistinen maailmankatsomus esineellistää ihmisen ja edustaa pimeyttä. Ihmisen arvostaessa ja kunnioittaessa aidosti itseään hän osaa yleensä arvostaa myös toisia ihmisiä. Kuinka ihminen voisi arvostaa itseään jos hän ei pidä sielun olemassaoloa mahdollisena?

Pahuus on kytköksissä sielun ikään ja henkiseen kypsyyteen. Se taas on kytköksissä kyvykkyyteen - ja halukkuuteen - rehelliseen itsetutkiskeluun. Uskonnollisuuden parhaita puolia on se, että monet uskoon tulleet ihmiset ovat muuttuneet positiivisella tavalla. REHELLISTEN ja aitojen uskovien ihmisten arvomaailma ja omanarvontunto on uskonnollisuuden myötä usein terveemmällä ja vakaammalla pohjalla kuin aiemmin.

Rehelliseen itsetutkiskeluun kykenevä ihminen pystyy tarkastelemaan mm. pelkojaan, tekojaan, motiivejaan ja negatiivisia ominaisuuksiaankin. Vastaavalla tavalla kuin psykoosista on vaikea parantua jos tilaansa ei itse tunnista, niin pahuudestakin on vaikea "parantua" jos ei pahuuttaan itse tiedosta ja halua muutosta.

Monet ateistit arvostelevat - ja usein syystäkin - uskovien ahdasmielisyyttä. Ihmisessä tärkeintä ja oleellsisinta kuitenkin on aitous, rehellisyys ja OIKEAMIELISYYS. Uskossahan kyse onkin USKOSTA, eli siis siitä, että uskova ihminen haluaa uskoa sielun, Taivasmaailman, jumalallisen tarkkailun yms. olemassaoloon. Se on siis halua uskoa HYVÄÄN ja myös toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen.

On olemassa runsaasti myös sellaisia ihmisiä jotka todella TIETÄVÄT sielun, henkiolentojen yms. olemassaolosta jotain. Tietoa on kertynyt heille usein kokemusperäisesti vaikka oikeaa ja luotettavaa tietoa voi saada myös muuta kautta.

Sulkiessaan Henkisen Todellisuuden (sielun, henkiolennot, jumalolennot jne) olemassaolon mahdollisuudenkin pois - ateistit eivät ole älyllisesti rehellisiä. Miksi he eivät voi rehellisesti tunnustaa että eivät tiedä, jos eivät tiedä?

Tietämättömyys ja ymmärtämättömyys liittyvät usein inhimilliseen pahuuteen. Monet ihmiset kuitenkin muuttuvat oikean henkisen tiedon myötä paremmiksi ja vastuullisemmiksi ihmisiksi. On kuitenkin olemassa myös ihmisolentoja joihin oikea henkinen tietokaan ei juurikaan vaikuta.

Pahuutta ja pimeyttä edustaa epärehellisyys, ylimielisyys, välinpitämättömyys jne. Miksi ateistit ovatkaan niin välinpitämättömiä ja epärehellisiä totuuden suhteen? Jos ihminen ei tiedä jotakin, niin ainakin hän voi tiedostaa - ja rehellisesti tunnustaa - että ei tiedä.

Miksi niin monet ateistit kestävät niin heikosti asiallistakaan kritiikkiä? - Jos maailmankatsomus on vakaalla ja rehellisellä pohjalla niin ihminen yleensä kestää kaikenlaista asiallista kritikkiä maailmankatsomuksensa suhteen.