Anteeksianto

miten voi uskoa jumalan anteeksiantoon kun tuntuu ettei jumala voi antaa tekojani anteeksi?
12442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hyvä neuvo käytettäväksi aina, kun on vaikea uskoa: lue Raamatusta kaikki lupaukset, jotka Jumala on ihmiselle luvannut. Niitä on paljon! Herkuttele lupauksilla kuin lapsena karkkipäivänä. Tekee hyvää.

Lisäksi minua on puhutellut Paavalin vakuutus siitä, että ihminen ei voi tehdä mitään autuutensa hyväksi: Gal2:21 "Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan."

Kristus todella kuoli, kaikkien meidän syntiemme puolesta. Golgatalla pestiin pois ihmiskunnan koko syntikuorma, myös sinun ja minun. Kristus ei kuollut turhaan, me todella olemme syntisiä, niin syntisiä, että vain Jumalan täydellinen uhri riittää ne sovittamaan. Jumalan työ myös riittää, emme kai me voi lisätä siihen yhtään mitään, mikä olisi tarpeen. Eikö ole hullu ajatuskin, että meidän tarvitsisi vielä auttaa Jumalaa asiassa, jonka Hän kerran otti asiakseen hoitaa pois päiväjärjestyksestä!

Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.

Sinä olet huutanut Herraa avuksi nytkin kirjoittaessasi tänne palstalle, joten hyvällä polulla olet.

Siunausta elämääsi ja rohkeutta uskoa Jumalan lupauksiin.

Äänestä

Hei tyttönen =)

Sinut on ilmeisesti Korkeimman väkevä käsi vienyt sille paikalle, jossa ihmisen oma mahdottomuus alkaa paljastua. Jumalan Pyhä Henki näyttää sinulle mikä ihminen todella on, sydämessään saakka. Kun peite katoaa silmiltä oman synnin ja syntisyyden suhteen, se on pelottava paikka. Omatunto vahvistaa oikeaksi Jumalan Sanan: se, mitä Jumala käskyissään vaatii, on oikeaa ja rakkaudellista, mutta minä en kykene mihinkään siitä. Jokainen Sana Raamatussa paljastaa mikä minä olen.

Mutta kuule mitä Jumala Sanassaan sanoo ihmisistä: "kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään." Room. 3:12

Kaikki - kelvottomia Jumalan edessä. Ihmisen parhainkin teko on Jumalan edessä kuin tahrainen vaate. Olemme synnin orjia, synnin vallassa. Yhtä vähän kuin ihonväriään voi muuttaa, "Yhtä mahdotonta on teidän tehdä hyvää, niin syvälle pahaan te olette juurtuneet!" Jer. 13:23

Näin laittaa Raamattu peiliä kasvojemme eteen, eikä se ole kiva näky, varsinkin kun sydän Pyhän Hengen työn tuloksena todistaa, että näin se on.

Niin, Jumalan Pyhä Henki paljastaa ensin tämän: ihminen ei voi omien tekojensa kanssa kestää Pyhän Jumalan kasvojen edessä - syntivelka on aivan liian suuri, että ihminen voisi sitä koskaan maksaa.

Juuri siksi Jeesuksen piti tulla. Meistä ei ollut, eikä edelleenkään ole, itseämme auttamaan. Siksi Jumala lähetti Poikansa Vapahtamaan meidät synneistämme. Jeesus otti harteilleen ja kantoi ristille koko maailman synnin, jotta meillä olisi rauha Jumalan kanssa. Hänen ristintyössään on se peruste, jolla sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi. "Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti." Room. 5:6

Kenen synnit Jeesus sovitti? Millä perusteella voit uskoa itsesi niiden onnellisten joukkoon? Tässä kohtaa Raamattu käyttää aivan yksinkertaista kieltä.

"Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta." Hepr. 2:9

"Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta"
1. Tim. 2:6

.."ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi" Joh 3:16

"Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman."
1. Joh. 2:2

Siis kaikkien ihmisten edestä! Jos olet ihminen - jos olet osa tätä "koko maailmaa", kuulut ihmisen langenneeseen sukuun, niin sinun puolestasi! Me tällaiset tarvitsemme armahdusta. Muutoin meillä ei olisi mitään toivoa.

"yksi on kuollut kaikkien edestä" 2. Kor. 5

Saat turvata tähän aivan yksinkertaisella uskolla, kuin lapsi. Kristus pyhitti sinut ristin puussa. Siinä sinusta tehtiin Jumalan lapsi. Muuta perustusta syntien anteeksiannolle ei ole. Jumala tarjoaa armoaan Kristuksessa, ja jos se sinulle kelpaa, ota vastaan, älä hylkää. Jos odotat sellaista hetkeä, jolloin tunnet olevasi tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi synnitön voidaksesi vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen, voin vakuuttaa sinulle: sellaista hetkeä ei tule. Vain syntinen voi vastaanottaa armon. Muille se ei kelpaa. Ei Jeesus tullut kutsumaan terveitä vaan sairaita.

Tiedätkö, et sinä itsestäsi edes tuollaista toivetta keksisi: kaivata Jumalan anteeksiantoa, yhteyttä Häneen, joka on tämän maailman Luoja. Tällaista toivetta ei kukaan muu sinussa saa aikaan kuin Pyhä Henki. Raamattu sanoo, ettei kukaan ihminen itsessään edes etsisi Jumalaa. Isäsi kaipaa sinua.

Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa on järjelle ja tunteellekin aivan käsittämätön asia. Vain Jumalan omiin sanoihin turvaamalla voit vakuuttua siitä. Tunteesi vaihtelevat, mutta Jumalan Sana ei muutu. Hän ei valehtele niin kuin ihminen, vaan jokainen Hänen lupauksensa on luotettava kuin peruskallio.

Jumala ojentaa armonsa aivan alas asti, ei puoliväliin. Ellei hän niin tekisi, minäkään en ikinä ulottuisi siihen. Näin Vappuna Jeesus-marssilla pikkuisen mäyräkoiran, joka kulki ihmisten kenkien korkeudella. Sillä oli loimi selässä. Siinä luki "Niin alhaalla ei kukaan kulje...ettei siellä Jeesus ois". Niin se on, oikeasti - se ei ole vain fraasi :)

On olemassa pyyntö, jota Kaikkivaltias Jumalamme ei voi olla täyttämättä, ja se on tuo, että pyydät häneltä anteeksi syntejäsi, turvaten Jeesuksen täytettyyn ristintyöhön. Sen pyynnön hän toteuttaa aivan varmasti. Jeesus on maksanut sinusta täyden ja kalliin hinnan. Hänen verensä peittää varmasti kaikki syntisi ja syntisyytesi. Hän rakastaa sinua paljon enemmän kuin voit arvatakaan.

Hän tahtoo antaa sinulle uskon, joka ei ole peräisin sinusta itsestäsi, vaan Jumalasta. "Se on Jumalan teko, että te uskotte."

Jumala vetoaa sanassaan: "Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden." 2. Kor. 5:20 Kristuksen vanhurskaus, pyhyys ja puhtaus on ainut, joka kelpaa kerran tuomiolla Jumalan edessä. Se on se pelastuksen vaate, jossa ei ole ryppyä ei tahraa.

Omaa sisintä tutkimalla löytyy vain sitä pimeyttä, mitä jokainen ihminen pulppuaa. Mutta mene sinne, missä tiedät kuulevasi julistettavan Jeesuksen täytettyä työtä. Sinne, missä mahdollisimman paljon kerrotaan Jeesuksesta ja hänen rististään. Kuulemasi ja lukemasi evankeliumin sanan kautta Pyhä Henki saa tehdä varsinaisen työnsä: synnyttää hiljaa uskon syntien anteeksiantamukseen ja ylläpitää sitä joka päivä.

Lain tiellä ponnistelu ei synnytä uskoa, vaan sen kuuleminen, miten synnit on anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. "lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?" Gal. 3:2

Mene ehtoolliselle, jossa kohtaat Vapahtajasi. Saat uskoa yksinkertaisella tavalla Jeesuksen sanat: "...sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet." Joh. 6:54

Siunausta sulle!

ps. kannattaa lukea tämä kristillinen kirjaklassikko, jossa tätä valtavaa armoa ihmetellään ja tarkastellaan (Thomas Wilcox: Kallis hunajan pisara) http://www.kirjasilta.net/wilcox/hy/hy.html

Äänestä

Joskus on hyvin vaikea antaa itselleen anteeksi ja hassua kyllä olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu ylpeydestä. Tunteet ovat hyvä asia mutta emme saa antaa niiden johtaa itseämme harhaan. Jumala on antanut myös meille ymmärryksen ja tahdon jonka voimme asettaa Jumalan sanan alaiseksi. Jumalan sanasta löytyy paljon asioita jotka ovat syntiä ja jokainen joutuu toteamaan että vääriä tekoja ja asioita elämästä löytyy. Mutta Jumalan sanasta löytyy myös apu kun ihminen joutuu siihen tilaan, että tajuaa väärin tehneensä. Ja tämä apu on se että Jumala syntyi ihmiseksi (Jeesuksessa) ja sovitti ihmisen synnit.
Miksi kaikki tämä vaiva jos hän ei olisi valmis antamaan anteeksi. Ei minullakaan ole muuta kuin turvana Jeesuksen sovitus työ Jumalan edessä. Olen onnistunut tekemään asioita joita ei voi korjata, mutta sekin on kääntynyt parhaakseni Jumalan armosta.


Joh.3
13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh. 3&rnd=1064951981882

Äänestä

Muista, että paholainen yrittää saada sinut uskomaan JUURI niin ettet voisi ''nousta'' ylös! Älä luovuta, varmasti Jumala rakastaa sinua ja haluaa antaa anteeksi. Onhan Hän sanonut niin Sanassaan.

Jeesus armahti syntistä naista ja sanoi hänelle 'En minäkään sinua tuomitse, mene, äläkä tästedes enää syntiä tee.'

Raamatun mukaan epäusko on syntiä, epäusko Jumalan Sanaa kohtaan. Epäusko on se joka saa aikaan synnin tekemisen, tupakointi, juominen, kiroileminen jne..ovat epäuskon=synnin seurauksia.

Mitä tahansa oletkin tehnyt, niin varmasti Jumala tahtoo sinulle antaa anteeksi.
Ainoa synti Raamatun mukaan, jota ei anteeksi anneta on Pyhän Hengen pilkka.

Äänestä
  • hengen pilkalla tarkoitetaan? vai että tupakoiminen on syntiä? miten perustelet tuon.. tai juominen? juomisesta ymmärrän kyllä että se voi ajaa syntiin mutta että tupakoiminen? itse en polta ihmettelen vaan..

    Äänestä

  • pera kirjoitti:

    hengen pilkalla tarkoitetaan? vai että tupakoiminen on syntiä? miten perustelet tuon.. tai juominen? juomisesta ymmärrän kyllä että se voi ajaa syntiin mutta että tupakoiminen? itse en polta ihmettelen vaan..

    Asia on niin vaikea että käännän sen toisinpäin. Mistä tiedän että ei ole tehnyt Pyhän Hengen pilkkaa. Ei on tehnyt sitä jos on huolissaan siitä onko tehnyt sellaista. Ei ole voinut tehdä sitä jos ei ole koskaan tuntenut Jumalaa. Raamatussa Jeesus puhuu tästä asiasta ja hän kohdistaa sanansa osalle sen ajan fariseuksista tilanteessa, jossa hän Jumalan voimalla auttoi parantaen ihmisiä. Nämä saivat tikustellen oman sydämensä pahuuden voimasta siitä pahan asian väittäen tuntevansa Jumalan.
    Ymmärtäisin että Pyhän Hengen pilkka on jatkuvan tahallisen paaduttamisen tulos johon minä uskovana saattaisin yltää. Sitä en voisi tehdä vahingossa vaan tietoisesti esim valtaa haluten siten paatuen loputtomiin sen seurauksena. Eli esim. nämä ihmiset jotka näillä sivuilla pilkkavat Jumalaa ja meitä uskovia eivät ole tehneet Pyhän Hengen pilkaa.

    30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
    31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
    32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.
    33 Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 12&rnd=1065155324532

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä.
    Ei ihmiset ole synnittömiä eikä täydellisiä, joten välillä joutuu pyytämään anteeksi Jumalalta.
    Muista, että Jumala rakastaa sinua.

    Äänestä

Raamatussa lukee, että vaikka sinun tekosi olisivat verenpunaiset, tulevat ne villan valkoisiksi.

Koska Jumala rakastaa ihmisiä, niin saat anteeksi jos vain olet tosissasi silloin kun pyydät anteeksi.
Se millä tavalla sinä tunnet ei kuitenkaan ole sama asia miten Jumala ajattelee, koska Hän on kaikkivaltias ja henki.

Minäkin olen joutunut pyytämään monia kertoja anteeksi uskoen, että ne myös on mahdollista anteeksi saada. Jätä vain murheesi Jeesukselle, koska jos uskot niin sinulla on silloin siihen mahdollisuus.

Äänestä

on raskaudenkeskeytys. Olin silloin todella masentunut, mutta siltikään en voi puolustella tekoani ja tuntuu, ettei jumalakaan voi tälläista asiaa anteeksi antaa, koska en itse pysty antamaan itselleni koskaan anteeksi.

Äänestä
  • Kuule mitä Jumala sanoo sanassaan:

    "-- Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. -- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa." Jes. 1:18

    Kuka saa uskoa tämän? ...että vaikka synti olisi kaikkein kamalin, vaikka rikos olisi kirkuvanpunainen - Jumala puhdistaa hänet? Valkeaksi kuin lumi - puhtaaksi, tahrattomaksi, Jumalan silmissä pyhäksi.

    Ne saavat uskoa sen, jotka synnin hädässä ja kadotuksen uhan tunnossaan turvaavat Jeesukseen - huutavat Jumalan ainoaa Poikaa avukseen.

    "Kristuksen veressä meillä on lunastus,
    rikkomustemme anteeksianto." Ef. 1:7

    "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa." Room. 8:1

    Jumala on sanonut tämän sanassaan. Hän on luvannut sen. Joka laittaa turvansa Jeesukseen, häntä ei kohtaa Jumalan tuomio. Jeesuksen ulkopuolella ei ole pelastusta kenelläkään ihmisellä, mutta Jeesuksen kautta jokaisella, joka häneen uskoo.

    Usko se, että Jumala pitää sen minkä lupaa. "Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään." 4. Moos. 22

    Usko siihen Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi: syntisen, ansiottoman ja epäuskoisen taivaaseen kelpaavaksi.

    "Jos taas jollakulla ei ole ansioita, mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi." Room. 4:5

    Apostoli Paavali oli ennen Jeesuksen kohtaamistaan murhamies: hän vainosi kristittyjä, kidutti ja tappoi. Ajattele mikä synti se oli Jumalan edessä! Mutta häntäkin kohtasi Jeesuksen rakkaus ja armo. Hän kohtasi Jeesuksen, joka kysyi häneltä "miksi vainoat minua?" Jeesus antoi kaikki hänen syntinsä anteeksi, ja antoi suuren tehtävän.

    Tätä Paavali ihmetteli yhä uudelleen, ja julistaa, suuret syntinsä hyvin tietäen: "Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin." 1. Tim. 1:15

    Et ole suurin syntinen: Jeesus halusi valita Paavalin armonsa julistajaksi, jottei kukaan voisi sanoa: olen liian syntinen, jotta Jeesuksen veri voisi riittää pelastuksekseni. Älä halveksi sen veren arvoa: se oli Jumalan Pojan veri, joka sovitti syntisi.

    Kun kohtaat Jumalan armon Kristuksessa,
    ja Hänen rakkautensa saa alkaa hoitaa sinua,
    siinä voit opetella hiljaa armahtamaan myös
    itseäsi.

    Jumala ei syytä sinua, koska hänen Poikansa on kärsinyt kaikkien syntiesi rangaistuksen ristillä. "Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet."
    Jes. 53:4-5

    Sinuna kävisin ripittäytymässä jollekin papille tai muulle sielunhoitajalle. Kertoa sen mikä on taakkana sydämelläsi, ja kuulla omin korvin mitä Jumala on luvannut niille, jotka tulevat hänen eteensä haluten tunnustaa syntinsä. Niissä synneissä, joita on kaikkein vaikein uskoa Jumalan edessä anteeksi, on helpottavinta käydä ripittäytymässä. Papeilla on vaitiolovelvollisuus.

    Käy myös ehtoollisella ja kuuntele mitä Jumala lupaa siinä. Ja ota vastaan, uskoen aivan yksinkertaisesti, että Jumalan omiin sanoihin voi luottaa. Anna pelastaa itsesi: turvaa Jeesukseen.

    Suurempi kuin sydämesi,
    Jumalan on rakkaus...

    Siunausta sinulle murheesi alla!

    Äänestä

  • Sinä pystyt antamaan itsellesi anteeksi , koska Jeesus antaa sinulle anteeksi.

    Hän on jo sovittanut syntisi ja tekosi. Sinun on nyt vain päästävä tuosta syyllisyyden tunteesta ja ymmärrettävä, että olet jo sovittanut omalta kohdaltasi katumuksella tuon tekosi.

    Nyt vain lepäämään Jumalan rakkaudessa ja armossa.

    Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ainoastaan se , että kadut ja pyydät anteeksi tekojasi puhdistaa sinut. Luota Jeesuksen sovitustyöhön.

    Paavali oli ennen uskoon tuloaan kauhea rikollinen ja murhamies, mutta Jeesuksen opetukset tekivät hänestä mitä pyhimmän ja hienoimman ihmisen. Hän katui tekojaan ja alkoi kulkemaan Jeesuksen viitoittamaa tietä, koska oli saanut anteeksi entisen elämänsä.

    Rukoile, että Pyhä henki puhdistaisi sydämesi ja ottaisi tuon synnintaakan pois omalta tunnoltasi.
    Olet jo varmaankin kauna kantanut tuota taakka.
    Jeesus on tuo taakan kantja, sinunkinpuolestasi hän on sovittanut ristinkuolemalla tekosi.

    Ole armollinen jo itsellesi ja katso Jumalan armoon.
    Hän rakastaa sinua. Kukaan ei tuomitse.
    Puhdistu sisko kulta ja anna Jeesuksen täyttää mielesi.

    "Hän on poistava kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva eikä syntiä ole enää oleva, sillä kaikki entinen on kuollut"

    siunausta ja rauhaa

    Äänestä

  • syntinen kirjoitti:

    Sinä pystyt antamaan itsellesi anteeksi , koska Jeesus antaa sinulle anteeksi.

    Hän on jo sovittanut syntisi ja tekosi. Sinun on nyt vain päästävä tuosta syyllisyyden tunteesta ja ymmärrettävä, että olet jo sovittanut omalta kohdaltasi katumuksella tuon tekosi.

    Nyt vain lepäämään Jumalan rakkaudessa ja armossa.

    Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ainoastaan se , että kadut ja pyydät anteeksi tekojasi puhdistaa sinut. Luota Jeesuksen sovitustyöhön.

    Paavali oli ennen uskoon tuloaan kauhea rikollinen ja murhamies, mutta Jeesuksen opetukset tekivät hänestä mitä pyhimmän ja hienoimman ihmisen. Hän katui tekojaan ja alkoi kulkemaan Jeesuksen viitoittamaa tietä, koska oli saanut anteeksi entisen elämänsä.

    Rukoile, että Pyhä henki puhdistaisi sydämesi ja ottaisi tuon synnintaakan pois omalta tunnoltasi.
    Olet jo varmaankin kauna kantanut tuota taakka.
    Jeesus on tuo taakan kantja, sinunkinpuolestasi hän on sovittanut ristinkuolemalla tekosi.

    Ole armollinen jo itsellesi ja katso Jumalan armoon.
    Hän rakastaa sinua. Kukaan ei tuomitse.
    Puhdistu sisko kulta ja anna Jeesuksen täyttää mielesi.

    "Hän on poistava kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva eikä syntiä ole enää oleva, sillä kaikki entinen on kuollut"

    siunausta ja rauhaa

    Kiitos teille kaikille, jotka olette kirjoittaneet minulle. Olo on teidän ansiosta jo hieman parempi. Olen ottanut Jeesuksen sydämeeni ja tuntenut jo jonkinlaista rauhaa sisälläni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttönen kirjoitti:

miten voi uskoa jumalan anteeksiantoon kun tuntuu ettei jumala voi antaa tekojani anteeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu