Scifi-Jumala

Hei, ihmiset!

Kristinusko väittää, että Jumala on muun muassa
kaikkitietävä, kaikkivaltias ja ehdottoman hyvä
(ehdoton agapee-rakkaus).

Maailmassa on kuitenkin niin paljon kärsimystä,
että on välillä vaikea uskoa ehdoitta rakastavaan
ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan.
Niinpä itse olen päätynyt ajattelussani teologisiin
hypoteeseihin, joissa "meidät on luotu suoraan taivaaseen",
ja/tai "olemme osamme ihmismuotoisessa elämässämme jopa
mahdollisesti ennen syntymäämme valinneet". Tai että
joku ylijumaluus on itsepäisyyksissään päättänyt
opettaa meille kaiken kärsimällä kantapään kautta.

Itse henkilökohtaisesti "ainakin yhden ihmistä korkeamman
voiman olemassaolosta vakuuttuneena" uskon, että tämä
todellisuus on ainakin jossain määrin illuusio.

Jonkinlainen "scifi-hypoteesi" voisi olla esimerkiksi että
"olisimme rivi sähköaivoisia robotinpäitä ja keskeytyssilmukassa
pyöriviä jumalallisia ohjelmistoja littanalla
maapallolla, ja näemme unta biologisesta elämästä".
Korkeammat oliot voisivat syöttää tietoisuuksiimme koko
tämän simulaatio-/harhamaailman. Nämä oliot voisivat
lokaalisti tai globaalisti lisätä tai poistaa
harhamaailmamme luonnonlakeja, joten ihmeet olisivat
lokaalisti tai globaalisti mahdollisia. Simulaatiota seuraamalla nämä
jumaluudet voisivat "nähdä ajatuksemme ja tekomme".
Koska uskoni johonnkin korkeampaan voimaan on suhteellisen vankka,
olen myös päätynyt ajattelussani teologioihin, joissa on
mahdollista että Jumala ja/tai jumalat ja/tai jumaluudet huijaavat ihmisiä.

Nimittäin suurin huijaus on mielestäni se, että maailma näyttää
varovaiselle skeptikolle ja tiedeuskovaiselle ateistiselta tai
agnostistiselta. Toinen suuri huijaus on, että tietyt opinkappaleet
uskomalla ja omaksumalla voisi pelastua. Kolmas
huijaus on se, että pidetään pelastumisen kannalta
oleellisena, että uskotaan pyhien kirjojen tiettyjä mahdollisia
tapahtumisia historiallisiksi faktoiksi. Ikään kuin
vaadittaisiin pään sisäistä "uskonaikakonetta".

Emme elä "Teletappi"-todellisuudessa,
jossa auringolla on lapsenkasvot ja -persoona. On vaikea
löytää kaiken uskontokritiikin kestävä vakaumus, kun
muun muassa näyttää alkuun siltä, että ihmisen ajatuksia ei
lue kukaan, eikä näytä olevan jumalallisia kameroita
ja mikrofoneja seuraamassa mitä tapahtuu.

1

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksvaann

      Kyllä Jumala jokaisen ihmisen sydämeen näkee.

      Kun kristinuskoa lähtee tutkimaan niin huomaa että syvällisempää ja jotain suurta tulee löytämään.
      Armo etenkin.

      Onhan monikin ajatellut että meitä hiujataan mutta onko sellaiseen uskominen todellakin tervettä ja elämää parantavaa?

      Maailma ei ole aina kiva paikka.
      Meillä on kuitenkin valta auttaa muita.

      Jumala vaikuttaa aina elämässämme.

      Ei ole kysymys pelkän lain noudattamisesta vaan tunnustamisesta että me olemme pieniä.
      Jumala on antanut meille vapaan tahdon tulla Pelastuksen luo.
      Tulla Jeesusken luo.

      Saamme tulla ahtaalle portille ja tunnustaa että olemme syntisiä.
      Minä olen syntinen siinä missä muutkin.

      Jeesus oli ristillä kaikkien takia.
      Jokainen voi pelastua.

      Jeesus ei ketään luotaan aja pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia

      "Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak
      Maailman menoa
      54
      4042
    2. Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei

      Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka
      Maailman menoa
      33
      3069
    3. Yks vähemmän

      Yks narkki täälläkin vähemmän,m.t. sai mitä halusi😎
      Kiuruvesi
      35
      2688
    4. Nyt voin sanoa että vtuttaa!

      Kertaa sata 💯
      Ikävä
      33
      1926
    5. Kaunis Martina taas lehtihaastattelussa - kommentoi Stefua

      Martina sanoi, että Isabella on käytännössä aina hänen kanssaan. "Minä olen se vanhempi, joka ottaa 100-prosenttisen vas
      Kotimaiset julkkisjuorut
      489
      1578
    6. Oletko onnellinen

      Kun ei enää nähdä?
      Ikävä
      52
      1504
    7. Gallup: Kenet sinä haluaisit nähdä Yökylässä-sarjassa?

      Yökylässä Maria Veitola -sarjaa on nähty jo 10 kautta tv:ssä, ja Veitola on yöpynyt satojen suomalaisten julkkisten kode
      Tv-sarjat
      45
      1422
    8. Anteeksi

      Anteeksi 😭😭😭. Olet rakas❤️. En juo enää liikaa. 😭
      Ikävä
      41
      1330
    9. Minun kultani

      Mistä saataisiin sulle hyvät henkselit? 🤗😘
      Ikävä
      69
      1267
    10. Mitäs mieltä

      Hakeekohan pikkunennmies alavuden kaupunginjohtajaksi? Pakkoliitos ähtäri-alavus. Taas olis mieliharmi johtamassa suoho
      Ähtäri
      17
      1216
    Aihe