Muslimiyhteisön johtomies taas tuomiolla Joensuussa
21.8.2008 11:07
Miestä syytetään pahoinpitelystä.
Reilut puoli vuotta sitten 45-vuotias Pohjois-Karjalan muslimiyhteisön johtohenkilöihin kuuluva joensuulaismies tuomittiin entisen vaimonsa uhkailusta. Hän oli uhannut tappaa entisen vaimonsa. Mies kuuluu Pohjois-Karjalan muslimiyhteisön johtohenkilöihin. Asiasta kertoo Karjalainen.
Nyt mies oli tuomiolla syytettynä pahoinpitelystä, lievästä pahoinpitelystä ja kotirauhan rikkomisesta. Mies tunkeutui entiseen kotiinsa, jossa olivat hänen vuosina 1990 ja 1991 syntyneet tyttäret sekä vieraana ollut nuorukainen.
Mies pahoinpiteli nuorempaa tytärtään potkimalla tätä jalkoihin useita kertoja jalkoihin. Vieraana ollutta miestä hän pukkasi päällään.
Miehelle tuomittiin 60 päiväsakkoa. Lisäksi pahoinpitelemälleen tyttärelle isän on korvattava kivusta ja särystä 600 euroa sekä henkisestä kärsimyksestä 800 euroa. Kotirauhan rikkomisen osalta miehen on korvattava toiselle tyttärelleen henkisestä kärsimyksestä 500 euroa ja entiselle vaimolleen 300 euroa.
Tapon uhkailusta, useista pahoinpitelyistä selviää näin vähällä, kun on oikea uskonto, oikea väri ja tarpeeksi partaa. Ja hyyssärit tykkäävät.
Arvatkaa paljon valkoiselle ja mieluiten suomalaiselle olisi ropissut, jos vastaavasti olisi tehnyt ja vielä muslimille?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo olisi tietysti ollut rasistinen rikos muslimia kohtaan, mutta homma ei toimi toisin päin vaikka usein esim. somalit käyvät suomalaisten päälle vain sen takia koska nämä ovat valkoisia.
Saihan tuossa toinen muslimi herjauksesta isot korvaukset koska oli kuulemma kärsinyt niin paljon henkisesti. :))
"Arvatkaa paljon valkoiselle ja mieluiten suomalaiselle olisi ropissut, jos vastaavasti olisi tehnyt ja vielä muslimille?"
Saman verran, mikäli tekoon ei olisi liittynyt rasistisia elementtejä.