Herää kysymys, onko Georgia elinkelpoinen itsenäisenä valtiona, ainakaan nykyisen johdon alaisuudessa?
Ei kykene itsenäiseen maanpuolustukseen.
Saatuaan asevoimiinsa tukea muualta, käyttää sen heti sotilaalliseen hyökkäykseen, rikkoen kaikkia tehtyjä sopimuksia, viimeisimmät tehty muutama tunti ennen hyökkäystä Tshinvaliin.
Ei selviä taloudellisesti ilman ulkovalloilta jatkuvasti saamaansa avustusta, eli on näin ollen riippuvainen toisten valtioiden avusta, johtaa ja on jo johtanut siihen, että maasta tulee jonkun suurvallan sotilastukikohta rahaa vastaan. Nyt Georgia on USA:n maksullinen sotilastukikohta, mikä on epäloogista, koska USA ei ole sen rajanaapuri. Georgia tulisi siis liittää johonkin sen rajanaapureista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eihän maa ole muuta kuin Usa:n agressio Venäjää kohtaa ja jalansija alueen öljyyn Yhdysvalloille. Harmi että georgialaiset ovat näköjään liian tyhmiä tajutakseen hyväksikäytön itse.
Georgialla kulissi itsenäisyys,maantalous aivan retuperällä.
Shakasvili on Usan toimesta lahjottu tekeen
Georgiasta käytännössä Usan sotilastukikohdan,
omat kansalaiset on sivuseikka Shakasvilille,
niin kuin Georgian hyökkäys osoitti,ei välitä
kansansa hyvinvoinnista,omat mammonat menee
edelle.