Mitenkä kirkosta eroaminen vaikuttaa lasten kummeuteen. Meneekö kummille tieto siitä että lapset eivät kuulu enää kirkkoon?
Kummit
Ylivaltioneuvos
14647
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ole mikään sellainen asema, mistä seuraisi mitään juridisia velvoitteita. Jos kummilapset eroavat kirkosta, niin on aivan heidän oma asiansa, kertovatko he siitä kenellekään.
On ongelma myös toisinpäin. Kertoako kummilapselle ja hänen vanhemmilleen, jos kummi eroaa kirkosta? Kummius on silti voimassa, vaikka kirkosta eroaisikin. Kummin tehtävä on huolehtia lapsen kristillisestä kasvattamisesta. Sitä voi toteuttaa kuulumatta kirkkoon. Kirkosta eroaminen ei tarkoita sitä automaattisesti, ettei eroaja uskoisi Jumalaan. Paljon erotaan kirkosta protestin vuoksi. Jotkut eroajat liittyvät esim. vapaisiin suuntiin. Suomen Vapaakirkko on kasvattanut jäsenmääräänsä viime vuosina.
lapsillamme joilla on kummit on myös hyvät kummit.
nuorinta lastamme ei kuitenkaan voitu kastaa, kun Luterilainen kirkko ei hyväksynyt helluntai seurakuntaan kuuluvia kummeiksi ja siksi yksi lapsistamme ei voi kuulua kirkkoon.
Tietoa ei mitenkään automaattisesti mene kummilapsille eikä toisinpäinkään.
Evlut kirkon virallisen teologian mukaan kummius on pysyvää. Toisaalta maallisen lainsäädännön mukaan kummiudesta ei seuraa sen enempää oikeuksia kuin velvollisuuksia, eli kyse on vain rituaalisesti vahvistetusta ystävyyssuhteesta. Kysymys "kummiuden säilymisestä" on siksi tavallaan sisällötön.
Vertailun vuoksi: perintö jaetaan papin siunauksista täysin riippumatta - hautaansiunaamisella ei siis ole juridista vaikutusta. Avioliitolla taas on, koskien mm. lasten oletusarvoista isyyttä. Nykyisen lain mukaan kirkollisesti solmittu avioliitto säilyy, vaikka pari eroaisi kirkosta.
Kummilla on kirkossa hengellinen tehtävä. Hän sitoutuu lapsen kristilliseen kasvatukseen, osallistuu toimituksessa lapsen siunaamiseen, lausuu uskontunnustuksen lapsen puolesta, rukoilee lapsen puolesta, osallistuu konfirmaatiossa nuoren siunaamiseen.
Jos nyt kummi hylkää uskonsa ja eroaa kirkosta, silloin loppuu myös hengellinen kummius. Jos kummi siitä huolimatta osallistuu näihin hengellisiin tehtäviin, hänen toimintansa saa omituisen luonteen. Jos kummiksi lupautunut on lupautuessaan jo tietoisesti hylännyt uskonsa, hänen toimintansa on omituista.
Pienikin uskon kipinä riittää kummin kutsumukseen, tietoinen uskon kieltäminen ja hylkääminen ei. Silloin kummiksi kutsutun tulee kieltäytyä tehtävästään.
Tosiasiallisesti kummius loppuu kirkosta erottaessa, koska kummin pätevyysvaatimuksiin kuuluu kirkon jäsenyys.(KJ 2:17)
Täytyy vissiin luoda "omakummijärjestelmä", niin kaikkia lapsia kohdellaan tasavertaisesti.
Kirkko vaan ajatytelee seksuaalisesti poikkeavia aikuisia ja heidän tarpeitaan ja lapset on jätetty hunningolle.
http://www.oulunseurakunnat.fi/nyt/prime101/prime100.aspx
"Kummius on tarkoitettu pysyväksi ja kestäväksi, siitä ei voi luopua.", "Kummeja ei periaatteessa voi vaihtaa, sillä kummiutta ei voi ottaa keneltäkään pois, ei siinäkään tapauksessa, että kummi eroaa kirkosta. Kummeja voi ainoastaan lisätä."
Mutta kuten kirjoitettu, ei kummilla ole lakisääteistä pakkoa tehdä yhtään mitään. Poliisi ei tule tuomaan sakkolappua kristillisen kasvatuksen laiminlyömisestä.
Olen tietoinen kummiuden teologisesta merkityksestä. Mutta olen yhtä tietoinen siitä, että suurelle osalle - uskoakseni enemmistölle - kummin tehtävä ei ole uskonnollinen.
Hassua, jos kirkollisen toimituksen yhteydessä lupaudutaan kummiksi ja samalla ajatellaan, että tehtävä ei ole uskonnollinen. En kehtaisi ajatellakaan tuollaista, saati lausua sitä julki.
Venäjällä on tehty tutkimus, jonka mukaan suurempi osa ihmisistä oli ortodokseja kuin kristittyjä. Tästä voinee päätellä, että ortodoksisuus on monelle osa kulttuuria, ei uskonto.
Samanlainen tilanne lie Suomessakin. "Kristillisyys" täällä on kai kulttuuria ja asia jota ei isommin uskontona pidetä. Tämä on osin ehkä luontainen seuraus siitä, että kristinusko on valtauskonto (ei tarvitse pitää itseään mitenkään erityisesti kristittynä, jos "kaikki" ovat kristittyjä; vastaavasti esim. minä en koe erityisesti olevani valkoihoinen). Toiseksi kirkko itsekään ei ehkä korosta kovin paljon uskonnollista merkitystä. Tai en minä tiedä - kysyykö pappi että "Ymmärrättekö te nyt, että tämä on uskonnollinen kannanotto?".
Kummius ei todellakaan edellytä uskomista. Meillä on tapaluterilainen suku, kukaan ei usko mihinkään yliluonnolliseen. Kummius nähtäköön huolenpitona, sitä oma kummini harjoitti ja kuten myös itsekin.
Kastepappi tiesi että olen ateisti kun hänen vetämänsä riparin kävin, ja tiesi myös että eroaisin kirkosta heti kun minusta tulisi serkkuni kummi. Ei ollut hänen puoleltaan mitään ongelmaa, kuten ei myöskään tytön vanhempienkaan puolelta, kummankin puolesta vain parempi että lapsi pysyy kaukana kristillisestä kasvatuksesta.
Kummius on vain perinne, mikä ihme siinä on niin vaikea ymmärtää? Vain kiihkokristitty haluaa uskoa että joulu, pääsiäinen, ripille pääsy, avioliitto tai nyt vaikkapa kaste merkitsisi nykyään jotain hengellistä.
Itsekin kai liityn kirkkoon häiden takia, mutta sitten taas takaisin väestörekisteriin.
Onko toi insinöörin ajattelua? Jos kuuluu kirkkoon, osallistuu hengellisessä tilaisuudessa uskontunnustuksen lausumiseen ja siunaa lapsen, se ON uskonnollinen kannanotto. Mitä temppuja sun mielestä pitää tehdä, että se kelpaa ateistille uskon ilmaisuksi. Taitaa olla ateistien juoni tää: Sanotaan kaikesta, että se ei ole oikeaa uskomista, niin lopulta ihmiset uskoo sen. (Samaa metodia muuten vapaat suunnatkin käyttää).
"Kastepappi tiesi että olen ateisti kun hänen vetämänsä riparin kävin, ja tiesi myös että eroaisin kirkosta heti kun minusta tulisi serkkuni kummi. Ei ollut hänen puoleltaan mitään ongelmaa, kuten ei myöskään tytön vanhempienkaan puolelta, kummankin puolesta vain parempi että lapsi pysyy kaukana kristillisestä kasvatuksesta."
- Lapsen vanhemmat siis toivoivat, että lapsi pysyisi kaukana kristillisestä kasvatuksesta, mutta silti liittivät kirkkoon. Miksi?
Kuten tässäkin ketjussa alemmasta vastauksesta näet, niin nykyinen menettely ei tosiaan näytä riittävän. Siitä meillä ei ole erimielisyyttä, etteikö kummilupauksen antamisen yms. *pitäisi* riittää. Mutta reaalitodellisuudessa ei näköjään riitä.
Vapaamuotoinen kysymyskö tuossa pitäisi olla, jolla asia varmistettaisiin? Niin että ennen kastetta pappi kysyisi kummiehdokkaalta "Millä tavalla sinä NN aiot huolehtia lapsesi MMn kristillisestä kasvatuksesta?" Jos kysymykseen ei voisi vasta kyllä/ei, niin se pakottaisi ajattelemaan asiaa.