Vanhurskauttaminen on kaiken perusta kristinuskossa

Jos vanhurskauttamisoppiin tulee vika, niin perustus on silloin hikalle rakennettu. Ja siltä perustukselta nouseva rakennus menee vääjäämättä vinoon.

Sen tähden vanhurskauttamisopista puhutaan ja kirjoitetaan päivittäin, koska ihmisen luonnossa on perisynnin seurauksena taipumus vanhurskauttaa itse itsensä. Juurisyy tähän on ylpeys. Ihminen ei luonnostaan myönnä sitä, ettei hänestä ole taivaan kansalaiseksi ilman lahjaksi saastua Kristuksen vanhurskautta.

Jos ei muuta, niin ainakin hyväntahtoisesti haluan auttaa kärsivää Jeesus-parkaa vanhurskauttamisessani.

Keinoja tähän löytyy runsaasti. Itse asiassa kristinuskon nimellä kulkevat monet eri nimiset liikkeet ovat syntyneet juuri tästä ajatuksesta, auttaa Jeesusta vanhurskauttamisessa. Jokaisella liikkeellä on sitten omat traditionsa, ja opetuksensa siitä miten tämä vänkärin homma hoidetaan käytännössä ja kunniallisesti.

Tätä taipumusta Paavali nimittää hapatteeksi joka hapattaa koko taikinan, ellei sitä perata juurineen pois.
551046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Itä löytyy sinusta ja koko seurakunnastasi.
Niin ja kuinkas suu pannaan tämän Ylpeyden kohdalla, samaa maata olette kaikki.
Jhttp://vakas.se/sida1.
html avioero.htmla syyn tähän löydät täältä.

Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Miksi taas näitä älyttömyyksiä? Keskustelun aloitus oli asiallinen. Onko tällaien palsta häiriintyneille ihmisille jonkunlainen ärsyke?

    Äänestä

  • pliiiiis! kirjoitti:

    Miksi taas näitä älyttömyyksiä? Keskustelun aloitus oli asiallinen. Onko tällaien palsta häiriintyneille ihmisille jonkunlainen ärsyke?

    Olevan joop:

    Äänestä

Nyt puhutaan kristinopista, siitä kuinka ihminen pääsee Jumalan yhteyteen.

Avioro on kipeä paikka monille, joiden avioliitto on tällä tavalla päättynyt.
Siitäkin voisimme keskustella, mutta eri avauksessa.

Äänestä

yleisin tapa auttaa Jumalaa ihmisen vanhurskauttamisessa on lapsikaste.

"Jos ei muuta, niin ainakin hyväntahtoisesti haluan auttaa kärsivää Jeesus-parkaa vanhurskauttamisessani."

Siinähän vanhemmat hyväuskoisuudessaan kuvittelevat, että he voisivat omalla "uskonnollisella" teol-
laan pyhittää vauvan.

Raamatun mukaan kuitenkin ihminen vanhurskautuu armosta, uskomalla Jeesukseen.
Room 5:1
"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa."

Äänestä
  • Sinulla on muukaisen ääni kellossasi.

    Kasteessa Jeesus Kristus puetaan kastettavan ylle. Kasteessa ei ole mitään ihmisen tekemää, kun se toimitetaan pienelle lapselle.
    Kasteelle mennään omasta puolestaan tyhjänä, vaastaanottamaan USKOSSA Kristukselta lahjavanhurskaus.

    Mutta jos kasteelle mennään itse rakennetun vanhurskauden kanssa ikäänkuin valmiina, vain vahvistamaan oma vanhurskaus, niin silloin se täyttää ansioon perustuvan vanhurskauden koko tunnusmerkistön.

    Äänestä

  • Lapseksi syntynyt kirjoitti:

    Sinulla on muukaisen ääni kellossasi.

    alkaen ihmistekoa.
    Vanhemmat päättävät viedä vauvan kasteelle, pappi
    määrää kasteajan, suntio kantaa vettä kastemaljaan...jne.
    Missä vaiheessa kysytään Jumalan mielipidettä?????
    Miten vauva MENEE KASTEELLE vastaanottamaan uskoa???
    Sehän viedään väkisin!

    Ihmisetkö määräävät, milloin Jumalan pitää toimia????

    Äänestä

  • Kastehan on alusta kirjoitti:

    alkaen ihmistekoa.
    Vanhemmat päättävät viedä vauvan kasteelle, pappi
    määrää kasteajan, suntio kantaa vettä kastemaljaan...jne.
    Missä vaiheessa kysytään Jumalan mielipidettä?????
    Miten vauva MENEE KASTEELLE vastaanottamaan uskoa???
    Sehän viedään väkisin!

    Ihmisetkö määräävät, milloin Jumalan pitää toimia????

    Itsevanhurskaalle ja Nikodemukselle onkin mahdotonta käsittää, että Jumala tekee yksin kaiken.
    Jumalan sana ei menetä tehoaan siitä, että joku viedään sitä kuulemaan.
    Uskon saaminen ei ole kiinni menemisestä, vaan Jumalan iankaikkisesta sanasta.

    Äänestä

  • hyvä Nikodemos! kirjoitti:

    saarnata evankeliumia ja kastaa uskoontulleet,
    jos Jumala tekee kaiken??????????

    Lukeeko teidän Raamatussanne:
    Menkää kaikkeen maailmaan ja niin Jumala saarnaa evankeliumia ja kastaa.....????????

    Ap. t. 3:1   Ja Pietari ja Johannes menivät pyhäkköön yhdeksännellä hetkellä, rukoushetkellä.
    Ap. t. 3:2   

    Silloin kannettiin esille miestä, joka oli ollut rampa hamasta äitinsä kohdusta ja jonka he joka päivä panivat pyhäkön niin kutsutun Kauniin portin pieleen anomaan almua pyhäkköön meneviltä.

    Ap. t. 3:3   Nähdessään Pietarin ja Johanneksen, kun he olivat menossa pyhäkköön, hän pyysi heiltä almua.
    Ap. t. 3:4   Niin Pietari ja Johannes katsoivat häneen kiinteästi, ja Pietari sanoi: "Katso meihin."

    Ap. t. 3:5   Ja hän tarkkasi heitä odottaen heiltä jotakin saavansa.
    Ap. t. 3:6   Niin Pietari sanoi:

    "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy."
    Ap. t. 3:7   Ja hän tarttui hänen oikeaan käteensä ja nosti hänet ylös; ja heti hänen jalkansa ja nilkkansa vahvistuivat,
    Ap. t. 3:8   ja hän hypähti pystyyn, seisoi ja käveli; ja hän meni heidän kanssansa pyhäkköön, käyden ja hypellen ja ylistäen Jumalaa.

    Ap. t. 3:9   Ja kaikki kansa näki hänen kävelevän ja ylistävän Jumalaa;

    Äänestä

  • annettiin käsky kirjoitti:

    saarnata evankeliumia ja kastaa uskoontulleet,
    jos Jumala tekee kaiken??????????

    Lukeeko teidän Raamatussanne:
    Menkää kaikkeen maailmaan ja niin Jumala saarnaa evankeliumia ja kastaa.....????????

    Nämä vanhemmat tuovat lapsensa Jeesuksen syliin Pyhä Kasteen kautta.

    Etkö ymmärrä, ettei se opetulapsi ihmisen sydäntä avaa ja uskoa tee, vaan sen tekee Jumala sanansa kautta!!!

    Äänestä

  • Lapseksi syntynyt kirjoitti:

    Nämä vanhemmat tuovat lapsensa Jeesuksen syliin Pyhä Kasteen kautta.

    että lapset ovat tukevasti Jeesuksen sylissä
    ilman vanhempien tekojakin!!!!!!
    Ei siinä vettä tarvita.
    Jeesus itse sanoi:
    "Senkaltaisten on taivasten valtakunta".

    Äänestä

  • Etkö vieläkään tajua, kirjoitti:

    että lapset ovat tukevasti Jeesuksen sylissä
    ilman vanhempien tekojakin!!!!!!
    Ei siinä vettä tarvita.
    Jeesus itse sanoi:
    "Senkaltaisten on taivasten valtakunta".

    Et käsitä koko asiaa. Kirjoita vaan aivan rauhassa, kyllä nettiin bittejä mahtuu.

    Äänestä

  • en lähde tuollaiseen kirjoitti:

    Et käsitä koko asiaa. Kirjoita vaan aivan rauhassa, kyllä nettiin bittejä mahtuu.

    Vanhemmat ja kummit yrittävät auttaa Jumalaa ja ku-
    vittelevat, että he voivat omalla teoillaan pelastaa
    pienen, viattoman vauvan, joka Jeesuksen sanojen
    mukaan on jo autuas ja taivaskelpoinen ilman mitään
    kastetta.
    Jeesuskaan ei kastanut lapsia, ainoastaan siunasi
    heitä!
    Mutta tätähän sinä et näköjään käsitä!

    Ihmisillä kun on tarve auttaa Jumalaa.

    Äänestä

  • pitää paikkansa! kirjoitti:

    Saatana on kateellinen ja vihainen kun lapset pääsevät Pyhässä Kasteessa Jeesuksen syliin, tunnusta pois.

    Koska et ymmärrä mitään Kristillisestä kasteesta, niin voisitko olla hiljaa.

    Jeesus ei ihmisenä ollessaan kastanut ketään, ei aikuisia eikä lapsia. Hän opetti että sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä.

    Noustuaan ylös kuolleista Jeesus setti Pyhän Kasteen ennen taivaaseen astumistaan. Ja käski kastaamaan JOKAISAEN IHMISEN Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

    Matt. 28:19   Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    Matt. 28:20   ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Hänen opetuslapsensa kastoivat ihmisiä, kun he tulivat uskoon,
    Joh 2:22 ja 4:1
    "Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean erämaahan ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi."

    Eikö Jeesuksen suorittama kaste olekkaan "kristillinen"????????

    Mutta vauvoja ei Jeesus kastanut. Ainoastaan Hän
    siunasi heitä. Lapset eivät tarvitse kastetta!
    Miksi teidän on vaikea käsittää näin yksinkertaista asiaa?

    Mutta asia sisältö on juuri näin, mutta asettaisin tuon luvun 18 jakeen vielä tähän .

    Vielä on muitakin kohtia joissa siitä manitaan. Lukija voi ostaa kirjan. Kaste kirkon alkuaikoina .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    koska lapsetkin ovat sovitettuja Jeesuksen uhrikuoleman kautta. He eivät tarvitse kastetta!
    2. Kor 5:19
    "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman
    itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikko-
    muksiaan."

    Jeesus itse sanoi, Matt 19:14
    "Antakaa lasten olla! Älkääkä estäkö heitä tulemasta
    minun tyköni, sillä sen kaltaisten on taivasten valtakunta."

    Uskonnolliset ihmiset eivät luota Jeesuksen sanoihin, vaan koettavat omalla opillaan estää
    lapsia olemasta kelvollisia SELLAISENAAN ja vaati-
    vat näille kastetta.
    He luulevat, että näin voivat täydentää Jeesuksen
    uhrikuolemaa!

    Äänestä

  • kateellinen, kirjoitti:

    >>>koska lapsetkin ovat sovitettuja Jeesuksen uhrikuoleman kautta. He eivät tarvitse kastetta!
    2. Kor 5:19
    "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."
    -----------
    Aivan väärä luulo sikäli, että kukaan ei voi omistaa Kristusta ilman sanaa ja sakramentteja.

    Tämä 2Kor5:19 ei todista yhtään mitään kenenkään pelastuksesta. Siinä on kysymys yleisestä vanhurskaudesta, joka ei pelasta ketään.
    Muutenhan maailmassa olisi nytkin 6 miljardia pelastettua, eikä lähetystyötä tarvittaisi ollenkaan.

    Äänestä

  • Jeesus kastoi ja kirjoitti:

    Hänen opetuslapsensa kastoivat ihmisiä, kun he tulivat uskoon,
    Joh 2:22 ja 4:1
    "Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean erämaahan ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi."

    Eikö Jeesuksen suorittama kaste olekkaan "kristillinen"????????

    Mutta vauvoja ei Jeesus kastanut. Ainoastaan Hän
    siunasi heitä. Lapset eivät tarvitse kastetta!
    Miksi teidän on vaikea käsittää näin yksinkertaista asiaa?

    Sinulla on asiat kasteen kohdalla täysin pimeänä.
    Ota nyt ensin selvää siitä, mikä kaste on ja milloin se asetettiin.

    Äänestä

  • väite!! kirjoitti:

    Sinulla on asiat kasteen kohdalla täysin pimeänä.
    Ota nyt ensin selvää siitä, mikä kaste on ja milloin se asetettiin.

    Raamattua, kun et muista, että Jeesus, opetuslapset, Paavali, Kornelius, vanginvartija ja KAIKKI MUUT
    Raamatun uskovat kastettiin aikuisina!

    Oliko heidän kasteensa väärä?

    Äänestä

  • väitteitä tääl kirjoitti:

    >>>koska lapsetkin ovat sovitettuja Jeesuksen uhrikuoleman kautta. He eivät tarvitse kastetta!
    2. Kor 5:19
    "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."
    -----------
    Aivan väärä luulo sikäli, että kukaan ei voi omistaa Kristusta ilman sanaa ja sakramentteja.

    Tämä 2Kor5:19 ei todista yhtään mitään kenenkään pelastuksesta. Siinä on kysymys yleisestä vanhurskaudesta, joka ei pelasta ketään.
    Muutenhan maailmassa olisi nytkin 6 miljardia pelastettua, eikä lähetystyötä tarvittaisi ollenkaan.

    "Antakaa lasten olla. Älkääkä estäkö heitä"!

    Maailmassa ei ole 6:tta miljardia pelastettua, koska
    kaikki luopuvat tuosta viattomuuden tilastaan:
    Kaikki ovat syntiä tehneet!!!!!

    Sen tähden Jeesus sanoi:
    "Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnatta-
    va kaikille kansoille."
    Luuk 24:46

    Äänestä

  • lukea ollenkaan kirjoitti:

    Raamattua, kun et muista, että Jeesus, opetuslapset, Paavali, Kornelius, vanginvartija ja KAIKKI MUUT
    Raamatun uskovat kastettiin aikuisina!

    Oliko heidän kasteensa väärä?

    Tietysti heidät kastettiin aikuisena!
    Miten se asia liittyy lapsikasteeseen?
    Kun et näitä asioita lainkaan ymmärrä, jätä sikseen, jooko?

    Äänestä

  • Jeesuksen sanoja: kirjoitti:

    "Antakaa lasten olla. Älkääkä estäkö heitä"!

    Maailmassa ei ole 6:tta miljardia pelastettua, koska
    kaikki luopuvat tuosta viattomuuden tilastaan:
    Kaikki ovat syntiä tehneet!!!!!

    Sen tähden Jeesus sanoi:
    "Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnatta-
    va kaikille kansoille."
    Luuk 24:46

    Puhuit itsesi pussiin.

    Sinun oivalluksiasi voi joku halveksia.

    Äänestä

  • ja hohhohh kirjoitti:

    Puhuit itsesi pussiin.

    koville?
    Ota Raamattusi pois pussista:
    Ap 2:41
    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
    Vauvoista ei ole mitään mainintaa!

    Äänestä

  • entä sitten?? kirjoitti:

    Tietysti heidät kastettiin aikuisena!
    Miten se asia liittyy lapsikasteeseen?
    Kun et näitä asioita lainkaan ymmärrä, jätä sikseen, jooko?

    selvää opetusta uskoontulleiden kasteesta.
    Ap 8:12
    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

    Vauvakastettahan Raamattu ei tunne.
    Eikö niin!

    Joka haluaa puskea päänsä pensaaseen, SANOIN JO AIEMMIN osta kirja : Kaste kirkon alkuajoilta. Kirjoittanut Antti Laato .

    XSaat kaiken sen tiedon mitä tarvit, ainiin se on Åbo Akademi
    Biskopagatan 16 , Fin - 20500 Åbo

    Äänestä

  • tooooivotonta kirjoitti:

    Sinun oivalluksiasi voi joku halveksia.

    Sieltä ne asiat selviävät!
    Lapsikaste on katolisen kirkon keksintö!

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Joka haluaa puskea päänsä pensaaseen, SANOIN JO AIEMMIN osta kirja : Kaste kirkon alkuajoilta. Kirjoittanut Antti Laato .

    XSaat kaiken sen tiedon mitä tarvit, ainiin se on Åbo Akademi
    Biskopagatan 16 , Fin - 20500 Åbo

    kirkon keksimiä harhaoppeja.
    Raamattu kun ei tunne vauvakastetta!

    Äänestä

  • Raamattua!! kirjoitti:

    Sieltä ne asiat selviävät!
    Lapsikaste on katolisen kirkon keksintö!

    miksi tulit taas tänne häiriköimään ja rähjäämään?

    Äänestä

  • jättää Raamatun kirjoitti:

    selvää opetusta uskoontulleiden kasteesta.
    Ap 8:12
    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

    Vauvakastettahan Raamattu ei tunne.
    Eikö niin!

    Hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala.

    Äänestä

  • Raamattua, eikä kirjoitti:

    kirkon keksimiä harhaoppeja.
    Raamattu kun ei tunne vauvakastetta!

    Sinulle ainakaan ei Raamatun lukemisesta ole mitään selvinnyt!

    Äänestä

  • todella toivotonta kirjoitti:

    miksi tulit taas tänne häiriköimään ja rähjäämään?

    että teille on tärkeintä tuo katolisen kirkon eli
    porttokirkon keksintö, lapsikaste.
    Tekään ette ole löytäneet yhtään kohtaa Raamatusta,
    jossa olisi selvästi kastettu vauvoja.
    Nuo perhekuntakasteetkin koskivat vain sellaisia
    perheitä, jossa kaikki tulivat uskoon,
    Ap 18:8
    "mutta synagoogan esimies, Krispus, ja koko hänen
    perhekuntansa uskoivat,... ja heidät kastettiin."

    Onko se häiriköintiä, jos tuon esille Jumalan sanaa?

    Äänestä

  • Raamattua!! kirjoitti:

    Sieltä ne asiat selviävät!
    Lapsikaste on katolisen kirkon keksintö!

    pystytkö näyttämään yhdenkin paikan missä sanotaan ettei lapsia saa kastaa? hekin kuuluvat perhekuntaan aniakin meidänlapset kuuluvt meidän perheeseen
    ellei lapsia ole kastettu lapsena silloin he menevä tietenkin aikuisen kasteelle joten raamatun aikana ei vielä ollut paljoakaan kastettuja lapsia siksi heidät pitikin kastaa aikuisia

    Äänestä

Palstalla keskustellaan vanhurskauttamisesta.

Äänestä
  • vauva vanhurskautetaan lapsikaseessa!

    Äänestä

  • opin mukaan kirjoitti:

    vauva vanhurskautetaan lapsikaseessa!

    Se on juuri niin. Vauva vanhurskautetaan lapsikasteessa. Tästä on Tri A. Laato kirjoittanut kirjan .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Se on juuri niin. Vauva vanhurskautetaan lapsikasteessa. Tästä on Tri A. Laato kirjoittanut kirjan .

    on toinen:
    Room 3:28
    "Niin siis päätämme, että ihminen vanhurskautetaan
    uskon kautta, ilman lain tekoja."

    Kasteen yhteydessä ei ole minkäänlaisia adjektiiveja. Ei etuliitteitä eikä takaliitteitä.

    Joka uskoo ja Kastetaan se pelastuu, tämä on Jumalan sana. Kasteelle ei ole olemassa mitään ikärajaa. Vauvasta vaariin ja mummuun, yksi ja sama Kaste. Kaste Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

    ihminen vanhurskautetaan?

    Miten viatonta tarvitsee vanhurskauttaa?
    Ps 106:38 mukaan lapset ovat VIATTOMIA!!!!!

    esimerkillään, minkälainen tuo yksi kaste on:

    1. Piet 2:21
    "Että noudattaisitte Hänen jälkiään."

    Mark 10:39
    "Sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin."

    Äänestä

  • määrää, milloin kirjoitti:

    ihminen vanhurskautetaan?

    Miten viatonta tarvitsee vanhurskauttaa?
    Ps 106:38 mukaan lapset ovat VIATTOMIA!!!!!

    Kysymyksessä on vain erään nimimerkin tulkinta, joka ei oikeastaan kerro asiasta mitään, jos verrataan sitä kirjaan.

    Silloin kun nimellä herjataan, pitää olla oma nimi, että asianomainen VOI VETÄÄ TARVITTAESSA SINUT herjaamisesta OIKEUTEEN.

    Äänestä

Täällä on tarkoitus keskustella vanhurskauttamisesta, kuinka se tapahtuu Raamatun ilmoituksen mukaisesti.

Äänestä
  • ihmisen vanhurskauttamisesta, pitää hylätä kaikki
    ihmistekoiset oppirakennelmat ja turvautua ainoastaan Raamattuun:
    Room 3:28
    "Niin siis päätämme, että ihminen vanhurskautetaan
    uskon kautta, ilman lain tekoja."

    Paavali vahvistaa tämän asian vielä Room 5:1
    "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet,
    niin meillä on rauha Jumalan kanssa."

    Harvinaisen selvää tekstiä. Turha tähän on sotkea
    lapsikastetta!

    Äänestä

  • Silloin, jos keskustellaan kirjoitti:

    ihmisen vanhurskauttamisesta, pitää hylätä kaikki

    Tiedätkö sinä kuka täällä sotkee vanhurskauttamiseen lapsikastetta?

    Ei ole olemassa mitään ikäkausikasteita tai muita kasteita, on vain Pyhä Kaste joka tehdään aina mahdollisimman varhain, silloin kun vanhemmat ovat uskossa.

    Ole hyvä ja poistu, täällä keskustellaan vanhurskauttamisesta.

    Äänestä

  • Silloin, jos keskustellaan kirjoitti:

    ihmisen vanhurskauttamisesta, pitää hylätä kaikki
    ihmistekoiset oppirakennelmat ja turvautua ainoastaan Raamattuun:
    Room 3:28
    "Niin siis päätämme, että ihminen vanhurskautetaan
    uskon kautta, ilman lain tekoja."

    Paavali vahvistaa tämän asian vielä Room 5:1
    "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet,
    niin meillä on rauha Jumalan kanssa."

    Harvinaisen selvää tekstiä. Turha tähän on sotkea
    lapsikastetta!

    Jos sinulla on yhtään omaatuntoa, mene pois täältä riitelemästä. Kasteelle on oma palstansa, saat siellä kirjoittaa vallan siitä.

    Äänestä

Hän vanhurskauttaa sen jolla on usko Jeesukseen.

Äänestä

Mark. 16:15   Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia

*) kaikille luoduille.

Mark. 16:16   Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Täällä höyryää eräs häirikkö joka väittää etteivät lapset ole luotuja, eivätkä niin muodoin tarvitse Kastetta.

Jeesus on asettanut Pyhän Kasteen koskemaan YKSISELITTEISESTI jokaista luotua.

Joku hereetikko väittää puolestaan ettei lasta voi kastaa, koska hänellä ei ole uskoa. Hän päättelee järjellään ettei lapsi voi uskoa koska hän ei ole aikuinen. Jeesus sanoo juuri päinvastoin. Aikuinen ei voi pelastua ellei hän tule lasten kaltaiseksi.

Olisi mielenkiintoista tietää mistä tällainen hereesia on aikanaan syntynyt. Raamattu ei nimittäin kertaakaan mainitse ettei lapsella olisi uskoa.

Uskoako hereetikkoja vai Jeesusta. Se on valinnan paikka jokaisella. Hereetikkoa seuraamalla ei pääse taivaaseen, se on asian vakavampi puoli. Jeesus on tie totuus ja elämä.

Äänestä
  • syntynyt", joka ei luota edes Jeesuksen sanoihin ja
    esimerkkiin.Jesushan ainoastaan siunasi lapset,
    ja sanoi: Senkaltaisten on taivasten valtakunta!!!
    Lapset eivät Jeesuksen mukaan tarvitse kastetta!

    Kyseinen nimimerkki et tajua edes, mitä itse kirjoittaa:
    "Mark. 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."

    Jeesus käski mennä SAARNAAMAAN!!!

    Sen jälkeen ne jotka uskovat, kastetaan:
    Ap 2:41
    "Jotka nyt ottivat hänen sanasa vastaan, ne kas-
    tettiin."

    Ei Pietari ruvennut kastamaan kaikkea kansaa, vaan
    ainoastaan ne, jotka uskoivat.

    Eikä Pietari kehoittanut hakemaan vauvoja kas-
    tettavaksi!

    Mutta tämä tuntuu olevan "lapseksi syntyneelle"
    liian vaikeaa käsittää!

    Äänestä

  • nimimerkki "lapseksi kirjoitti:

    syntynyt", joka ei luota edes Jeesuksen sanoihin ja
    esimerkkiin.Jesushan ainoastaan siunasi lapset,
    ja sanoi: Senkaltaisten on taivasten valtakunta!!!
    Lapset eivät Jeesuksen mukaan tarvitse kastetta!

    Kyseinen nimimerkki et tajua edes, mitä itse kirjoittaa:
    "Mark. 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."

    Jeesus käski mennä SAARNAAMAAN!!!

    Sen jälkeen ne jotka uskovat, kastetaan:
    Ap 2:41
    "Jotka nyt ottivat hänen sanasa vastaan, ne kas-
    tettiin."

    Ei Pietari ruvennut kastamaan kaikkea kansaa, vaan
    ainoastaan ne, jotka uskoivat.

    Eikä Pietari kehoittanut hakemaan vauvoja kas-
    tettavaksi!

    Mutta tämä tuntuu olevan "lapseksi syntyneelle"
    liian vaikeaa käsittää!

    Sisäinen rauha sinulta puuttuu, mistä johtuu tuo riidanhaluisuus. Sinulla on voimakas pakottamisen tarve. Kukaan ei kuitenkaan tunne hengen yhteyttä sinunlaisesi kanssa. Saat sentakia olla yksin.
    Ole vaan kasteesta mitä mieltä haluat. Et selvästikään ymmärrä näitä asioita. Häpäiset vain itsesi ja annat huonon kuvan tuolla tyylillä.

    Äänestä

  • jostakin itsellesi? kirjoitti:

    sitä rauhaa on?eipä siltä vaikuta...

    Äänestä

Ainakin vanhoillislestadiolaisuudessa oleva vanha hapatus avioerosta,ettei muka erota saisi minkään syyn tähden.

http://vakas.se/sida1.html avioero.html

Katsokaa tuolta siellä selitetään asia niinkuin se pitääkin, ilman hapatteita tai muita mausteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lapseksi syntynyt kirjoitti:

Jos vanhurskauttamisoppiin tulee vika, niin perustus on silloin hikalle rakennettu. Ja siltä perustukselta nouseva rakennus menee vääjäämättä vinoon.

Sen tähden vanhurskauttamisopista puhutaan ja kirjoitetaan päivittäin, koska ihmisen luonnossa on perisynnin seurauksena taipumus vanhurskauttaa itse itsensä. Juurisyy tähän on ylpeys. Ihminen ei luonnostaan myönnä sitä, ettei hänestä ole taivaan kansalaiseksi ilman lahjaksi saastua Kristuksen vanhurskautta.

Jos ei muuta, niin ainakin hyväntahtoisesti haluan auttaa kärsivää Jeesus-parkaa vanhurskauttamisessani.

Keinoja tähän löytyy runsaasti. Itse asiassa kristinuskon nimellä kulkevat monet eri nimiset liikkeet ovat syntyneet juuri tästä ajatuksesta, auttaa Jeesusta vanhurskauttamisessa. Jokaisella liikkeellä on sitten omat traditionsa, ja opetuksensa siitä miten tämä vänkärin homma hoidetaan käytännössä ja kunniallisesti.

Tätä taipumusta Paavali nimittää hapatteeksi joka hapattaa koko taikinan, ellei sitä perata juurineen pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu