Vanhojen oppien päivitys

Vetosolmu

Vasemmisto kaipaa selkeästi uskoa puheisiinsa, sillä vanhat opit eivät enää sovellu osoittamaan kehityksen suuntaa. Kun raha, energia ja muutkin tavarat liikkuvat vapaasti valtiosta toiseen, yrityselämä hakeutuu sinne, missä voitot maksivoituvat. Sopeutuminen pieniin tuloihin onnistuu parhaiten siten, että alennetaan elintasoamme.

Köyhtyvälle väestölle on rakennettava asuntoja, joissa voi pärjätä pienillä tuloilla. Tietysti syntyy slummien tapaisia lähiöitä, kuten nyt jo on Euroopassa, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. Fyysisesti vahvat ottavat vallan reviirillään, joten kuri säilyy kaikkialla, jos heidän annetaan toimia vapaasti.

Ihmisoikeuksista voidaan puhua kauniisti ja toteuttaa niitä rikkaimmilla asuinalueilla, mutta muualla vallitsee katujen laki. Kaikilla tulee olla oikeus puolustaa itseään asein, joten niiden hankkimista on helpotettava. Puukoin ja kirvein kyetään jo nyt murhaamaan, joten luodit tuovat uhreillekin ainoastaan helpon tavan kuolla.

Vastuuta kantaville enemmän palkkaa, sillä hekin joutuvat lukemaan aiheuttamastaan kaaoksesta iltapäivälehtien rikosuutisista.

7

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Vasemmisto kaipaa selvästi uskoa puheisiinsa" Totta kai kaipaa, kun ei ole kuultu mitään uusia ajatuksia tai ideoita vaan haukuttu muita.

      Elintason alentaminen voi auttaa tilapäisesti, mutta pitemmän päälle Suomi vajoaisi kehitysmaiden joukkoon.

      Siitä, että Suomessa ei ole oikeutta puolustaa itseään olen samaa mieltä. Jos joku lyö sinua ja laitat kätesi suojaksi ja lyöjä satuttaa nyrkkinsä käteesi joudut maksamaan lyöjälle korvauksia kivusta ja särystä ja masennuksesta ja muusta. Mielestäni väkivallan lisääntymisen syynä on se ettei väkivallantekijän tarvitse pelätä uhrinsa puolustautumista. Kaikille pitäisi turvata oikeus itsensä puolustamiseen ja suojelemiseen ilman pelkoa rangaituksi joutumisesta. Tämä vähentäisi myös väkivaltaa.

      • Vetosolmu

        Mutta ei tietenkään kaikkialla. Maa kannattaa jakaa varallisuuden mukaisiin koulupiireihin, sillä kaikkia lapsia emme kykene enää opettamaan kovin paljon. Pääasia on saada nuori työhön jo koulutuksen aikana, sillä yritykset tarvitsevat ilmaistyövoimaa. Osin malli on jo käytössä, vaan kehitystä ei saa jarruttaa liiaksi.

        Mitä ilmeisimmin kannattaa jakaa Suomi eri osiin, sillä tehdaspaikkakunnilla olevan väen koulutusta kannattaa vähentää, mutta kaupungeissa viihtyvän yläluokkaisen yhteisön opiskelua lisätä. Tämäkin kehitys on jo olemassa, mutta eroja on entisestään lisättävä.

        Suomi ei voi menestyä, jollei kaikkein älykkäimmille suunnata voimavaroja nykyistä enemmän. Pelkkä äly ei riitä, vaan on otettava huomioon myös ihmisen sosiaalinen osaaminen, joka on työväestön piirissä aivan erilainen kuin sivistyneistön parissa. Vasemmisto voi ottaa oppia Kiinasta, missä etujoukkojen sosiaaliset taidot ovat paljon paremmat kuin maaseudun asukkaiden.

      • itselleen parhaat palat
        Vetosolmu kirjoitti:

        Demarithan antavat jo nyt työttömille 8 euroa päivässä. Kyllä sillä pitää pärjätä.

    • varma.kosto

      on matkailu nähtävyyksiä! Meillä on varallisuutta, kun jaamme sen oikein. Nykyinen hallitus tuntuu jakavan varallisuutta, vain rikkaille ja äveriäälle porukalle. Kun tilanne jatkuu kovin kauan tälläisena,niin levottomuudet ja väkivalta saa jalan sijaa. Ökytalot ja rikkaat saa palkata vartiat vartioimaan omaisuuksiaan. Sen jälkeen ihmishenki on halpaa!

      • Vetosolmu

        Tosiaan! Matkailua voidaan edistää toisinkin keinoin kuin valokuvaamalla joulupukkia, sillä jotkut ovat erittäin kiinnostuneita slummeista. Siellähän on mahdollista järjestää kiertoajeluja panssaroiduissa autoissa, joista voidaan tehdä pikavisiitti turvallisimpana pidettyyn hierontapisteeseen.

        Kaikkein rikkaimmat suojautuvat jo monin tavoin, mutta jossain vaiheessa he kaikki asentavat sellaiset ikkunatkin, jotka eivät rikkoudu hevin. Samoin ovet tehdään vahvoiksi, kuten myös korkeahkot aidat, joita kiertää sähköistetty piikkilanka. Työllisyys paranisi jossain päin maailmaa, kun väki ostaisi turvallisia tuotteita.

        Mikä parasta! Puolalaiset saisivat töitä, kun he tulisivat rakentamaan korkeita kiviaitoja, joita ei voisi läpäistä ilman tankkia. Vartijoiksi voitaisiin palkata vuokratyövoimaa, jolle maksettaisiin palkkaa hänen synnyinmaansa työehtojen mukaan.

        Aseteollisuus lisäisi myös suojaliivien myyntiä. Keskituloiset ostaisivat taloihinsa kameroita, että syylliset saataisiin selville, jos jotain tapahtuu.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3823
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      103
      3465
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      79
      3165
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3065
    5. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2733
    6. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      96
      2541
    7. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      49
      2298
    8. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      23
      2234
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      19
      1969
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1594
    Aihe