Näin

6159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Asenteellinen piirros. Siinä pikkukarhu Etelä-Ossetiaa pidetään ison karhun Venäjän pentuna, eli oletetaan, että Venäjällä olisi siten joku oikeus ojentaa Georgiaa.

Äänestä

Tapahtui samoin kuin talvisodan alla. Fasistinen Sur-Suomi ärsytti heikkoa Neuvostoliittoa, ammuskeli Mainilassa viattomia puna-armeijalaisia, hyökkäsi monin paikoin mm. Lapissa rajan yli. Stalinin johtaman puna-armeijan oli pakko tulla puolustamaan suomalaisten työläisten vapautta ja elintasoa.

Äänestä
  • Etelä-Ossetia joutui isomman roistovaltion, eli Georgian hyökkäyksen kohteeksi. Kyllä olisi Suomellekin Talvisodassa kelvannut ison karhun apu, jos sellaista olisi ollut tarjolla. Jatkoilla sitten mentiinkin suden suuhun vapaaehtoisesti, melkein.

    Äänestä

  • Osuu hyvin kirjoitti:

    Etelä-Ossetia joutui isomman roistovaltion, eli Georgian hyökkäyksen kohteeksi. Kyllä olisi Suomellekin Talvisodassa kelvannut ison karhun apu, jos sellaista olisi ollut tarjolla. Jatkoilla sitten mentiinkin suden suuhun vapaaehtoisesti, melkein.

    Suomelle kelpasi Saksan apu, kun iso karhu alkoi öykkäröimään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Suomelle kelpasi Saksan apu, kun iso karhu alkoi öykkäröimään.

    Saksa tarvitsi Suomen apua päästäkseen karhun kimppuun takaakin päin.

    Äänestä

  • Osuu hyvin kirjoitti:

    Etelä-Ossetia joutui isomman roistovaltion, eli Georgian hyökkäyksen kohteeksi. Kyllä olisi Suomellekin Talvisodassa kelvannut ison karhun apu, jos sellaista olisi ollut tarjolla. Jatkoilla sitten mentiinkin suden suuhun vapaaehtoisesti, melkein.

    Mitä sille Venäjän Abhasian sotaan 90-luvun alussa palkkaamalle ja kouluttamalle Šamil Salmanovitš Basajeville nykyisin kuuluu. Koska hän kuitenkin antoi oman merkittävän panoksensa Suhumin syväsataman haltuunotossa. Niin antakaas arvata. Vähintään Venäjän armeija eversti ellei jopa kenraali.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


se ...... kirjoitti:

kävi:

http://crap.teurasporsaat.org/?i=6592

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu