EU=Illuminati

Elämme EU-syksyä 2008.Olemme olleet osa Saatannallista systeemiä toistakymmentä vuotta,systeemiä johon meidät valehtelemalla ja kansanäänestys uusimalla väkisin ajettiin.Kohta on mennyt kaikki,Suomen perustuslakia myöten(ks.Lissabonin sopimus)eikä meiltä edes kysytty mielipidettä.Kiroamme bensa-asemalla ja kaupan kassalla laskua vaan emme ymmärrä mikä tämän aiheuttaa.Kyseessä on uuden maailman järjestyksen esiintulo johon kuuluu esim.äänestävän keskiluokan alasajo ja köyhyyden lisääminen.Köyhät ei äänestä,kuten kaikki gallupit osoittavat.Katsokaa Wikipediasta Bildenberger-ryhmä,ketä siihen kuuluu ja mitä asiaa se ajaa.Aivopestävänä suomalaisista ovat olleet mm.Lipponen,Niinistö,Ollila ym ym.lista on pitkä.Ihmettelette miksi mistään ei ole kuulunut mitään.Ei tietenkään,koska media (suomalainenkin) on tämän eliitin valvonnassa.Internet on ainoa väylä tämänkaltaisen tiedon levittämiseen.Mitä siis voimme tehdä?Ehkä ratkaisu on Soinin Timo(ei EU:lle,ei hitossa Natoon) ehkä jokin muu.Vaan ei mikään valtapuolueista jotka ovat myyneet sielunsa jo aikoja sitten.Lopuksi harras pyyntö:Ajatelkaa ihmiset maailmaanne 10,20 tai 30 vuotta sitten,mikä on muuttunut HENKISELLÄ tasolla paremmaksi?Tuskin mikään.
5419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on karjalainen, karjalaisille "Karjala takaisi keinoja kaihtamatta" on kuin tauti.

Hyvät lähialuesuhteet vaativat ei-karjalaista politiikkaa.

Äänestä
  • puolestapuhuja puolueohjelmansa vastaisesti. Tosiaan jo keväällä Soini sanoi "Kyllä Natoon".

    Äänestä

  • on Naton kirjoitti:

    puolestapuhuja puolueohjelmansa vastaisesti. Tosiaan jo keväällä Soini sanoi "Kyllä Natoon".

    Soini on paljastumassa periaatteettomaksi pyrkyriksi. Presidentinvaaleja hän oli ratkaisemassa sosialisti Tarja Halosen eduksi, ja nyt Soini lipuuttaa Naton puolesta. Ehkä Soinista tulee vielä kunnon NEOKONSERVATIIVI: onhan hän puhunut (aivan Bushin, Blairin ja Sarkozyn malliin) islamin kulttuuriamme rikastuttavasta vaikutuksesta...

    Äänestä

keinoja päästää EU:sta eroon?

Äänestä
  • Nykyisen kestämättömän maailmantalouden romahdus voisi avata monet silmät näkemään sionistisen järjestelmän hulluuden ja tuhoisuuden ja auttaa eurooppalaisia vapautumaan USA-Israel-NATO-EU:n kuristusotteesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissyourfreedomgoodbye kirjoitti:

Elämme EU-syksyä 2008.Olemme olleet osa Saatannallista systeemiä toistakymmentä vuotta,systeemiä johon meidät valehtelemalla ja kansanäänestys uusimalla väkisin ajettiin.Kohta on mennyt kaikki,Suomen perustuslakia myöten(ks.Lissabonin sopimus)eikä meiltä edes kysytty mielipidettä.Kiroamme bensa-asemalla ja kaupan kassalla laskua vaan emme ymmärrä mikä tämän aiheuttaa.Kyseessä on uuden maailman järjestyksen esiintulo johon kuuluu esim.äänestävän keskiluokan alasajo ja köyhyyden lisääminen.Köyhät ei äänestä,kuten kaikki gallupit osoittavat.Katsokaa Wikipediasta Bildenberger-ryhmä,ketä siihen kuuluu ja mitä asiaa se ajaa.Aivopestävänä suomalaisista ovat olleet mm.Lipponen,Niinistö,Ollila ym ym.lista on pitkä.Ihmettelette miksi mistään ei ole kuulunut mitään.Ei tietenkään,koska media (suomalainenkin) on tämän eliitin valvonnassa.Internet on ainoa väylä tämänkaltaisen tiedon levittämiseen.Mitä siis voimme tehdä?Ehkä ratkaisu on Soinin Timo(ei EU:lle,ei hitossa Natoon) ehkä jokin muu.Vaan ei mikään valtapuolueista jotka ovat myyneet sielunsa jo aikoja sitten.Lopuksi harras pyyntö:Ajatelkaa ihmiset maailmaanne 10,20 tai 30 vuotta sitten,mikä on muuttunut HENKISELLÄ tasolla paremmaksi?Tuskin mikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu