Lisää rahaa

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) lisäisi rahaa kansalliseen puolustukseen.

Häkämies sanoi Ylen uutisten haastattelussa, että suhteet Venäjän ja Naton kesken ovat jännittyneet ja kansainvälinen ilmapiiri on totaalisesti muuttunut.

Venäjän sotilaallinen hyökkäys Georgiaan muutti ministerin mukaan myös Suomessa esitetyt arviot turvallisuusympäristön myönteisestä kehityksestä.

Häkämies arvioi, että nykyisessä tilanteessa kansallisen puolustuksen merkitys vahvistuu. Se vaatii edelleen kasvavaa rahoitusta. Puolustusmateriaalien kallistumiseen pitäisi vastata 50 miljoonan euron lisärahoituksella.
hs
------------------------------------------------


Puolustusministeri on täysin oikeassa. Reilusti lisää rahaa puolusukseen ja heti.
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Häkämiestä kiivaasti. Ironista, että stalinistit ja muu sossuväki, joka pyrkivät pitämään Suomen irti länsimaista ja Natosta, joutuvat nyt antamaan tukensa Häkämiehelle. Vahva oma puolustus on ainoa tae siitä, että maltillinen enemmistä suomalaisista suostuu siihen että suomea ei liitetä puolustusliittoon.

Nyt tukea Häkämiehelle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puolustukseen kirjoitti:

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) lisäisi rahaa kansalliseen puolustukseen.

Häkämies sanoi Ylen uutisten haastattelussa, että suhteet Venäjän ja Naton kesken ovat jännittyneet ja kansainvälinen ilmapiiri on totaalisesti muuttunut.

Venäjän sotilaallinen hyökkäys Georgiaan muutti ministerin mukaan myös Suomessa esitetyt arviot turvallisuusympäristön myönteisestä kehityksestä.

Häkämies arvioi, että nykyisessä tilanteessa kansallisen puolustuksen merkitys vahvistuu. Se vaatii edelleen kasvavaa rahoitusta. Puolustusmateriaalien kallistumiseen pitäisi vastata 50 miljoonan euron lisärahoituksella.
hs
------------------------------------------------


Puolustusministeri on täysin oikeassa. Reilusti lisää rahaa puolusukseen ja heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu