kenenkään opetuksen tarpeessa, sillä uusestisynnyttänne te olette päässeet Jumalan valtakunnan osallisuuteen ja saatte kaiken siitä valtakunnasta.
Teillä on kuitenkin tehtävänne seurakunnan rakentamiseksi, eli jonkun on Jumala valjastanut profeetaksi, jonkun opettajaksi, jollakin on terveeksi tekemisen lahja jne ja kaikki nämä lahjat on tarkoitettu seurakunnan rakentumiseksi, ei yksilöä varten, vaan seurakuntaa varten.
Nikodemus, joka uskoi Jeesuksen olevan Jumalasta, ei siltikään ollut vielä kokenut uudestisyntymistä, eli uskon tulo ei vielä tarkoita, että ihminen on uudestisyntynyt.
Jeesus opettaa Nikodemukselle uudestisyntymisen edellytykset, eli kertoo, että joka uskoo Häneen, eli Jumalan Sanaan, saa sen uskon kautta syntyä uudeksi vedestä ja Hengestä, eli elävän veden lähteestä, Herrasta.
Jeesus on Jumalan Sana, joka tuli keskuuteemme tuoden valon ja joka tahtoo siihen valoon päästä, uskoo Jumalan Sanan ja hylkää lihan tahdon, eli riisuuntuu lihallisuudesta ja näin antaa sinetin sille, että Jumala on totinen ja siitä seuraa uudestisyntyminen.
Kautta aikojen täällä on ollut väärä opetus uudestisyntymisen osalta. Jotkut opettavat, että uudestisyntyy siinä kasteessa, joka vauvalle annettaan ja jotkut opettavat, että uudestisyntyy siinä kasteessa, joka otetaan uskon tulon jälkeen. Vesikaste ei ratkaise uudestisyntymistä, vaan sen ratkaisu on USKO, sillä vesikasteen jälkeen tulee Jeesus ja kastaa omansa, heidät, jotka uskovat Jumalan Sanan ja elävät sen Sanan mukaisesti hyljäten lihallisuutensa ja näin antaen tilan Jumalan tulla itseensä asumaan. Vesikasteesta saattaa kulu pitkäkin aika Henki kasteen tulemiseen.
Ennen uudestisyntymistä ihmiset kokevat tyhjennysvaiheen, jonka Jeesus/Jumalan Sana tekee omalla vallallaan, eli Sana puhdistaa ja Pyhä Henki vaikuttaa voimana Sanan puhdistustyössä.
Johannes 3
1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
9 Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle: "Kuinka tämä voi tapahtua?"
10 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä!
11 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme.
12 Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?
13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."
22 Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi.
23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.
24 Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen.
25 Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta.
26 Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: "Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä".
27 Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.
28 Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty.
29 Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.
30 Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.
31 Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien.
32 Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan.
33 Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen.
34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

Vastaukset 20
Vanhimmat
tekemään Jumalan Tahdon, sen mitä Hänestä on kirjoitte profeettojen kautta.
Jumalan Sana sikisi Pyhästä Hengestä tänne ja näin Hän tuli tänne valmistettuun ruumiisen, jonka niemeksi Jumala käski antaa JEESUS ja Jumala ilmoitti, että joka uskoo Jeesuksen nimeen ja kuulee Jeesuksen opetukset ja tekee niiden mukaan, saa siirron Jumalan valtakuntaan, jonka Jeesus perusti ja joka tuli näkyviin sen sukupolven aikana, jolloin Jeesus tästä opetti, eli muutamat siitä sukupolvesta saivat nähdä Jumalan valtakunnan ilmestymisen.
Jumalan valtakunta ilmestyi sen mukaan, kun ihmisiä syntyi uudeksi, sillä Jumalan valtakunta on uudestisyntyneiden sisällä ja siksi uudestisyntynyt ilmentää aina rauhaa ja rakkautta, sillä aseet on auroiksi taottu Jumalan valtakunnassa.
Jeesus opetti kolme vuotta antaen tarkan tiedon Jumalan Tahdota ja joka välissä Hän muistutti, että rakkaus täyttää kaiken lain, eli he, jotka alkoivat ja alkavat tavoitelle rakkautta kaikessa saivat ja saavat syntyä uudeksi Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä, eli he saavat sitä vettä, joka johdattaa elämään ja sammuttaa janon ja tuo valon.
Eli, siksi Jumalan valtakunta ilmaantui silloin, kun Jeesus siitä opetti sille sukupolvelle, joka Häntä kuuli, sillä muutamat sen sukupolven aikaisista alkoivat uskoa Sanan mukaisesti ja alkoivat elää Sanan opettamalla tavalla ja tulivat kykeneviksi hylkäämään lihallisuuden Hengen tieltä ja näin ilmaantui Jumalan valtakunta, joka on tänäänkin täällä ja on ollut kautta aikojen, mutta niin salattuna, että ulkopuoliset eivät siitä tiedä, eivätkä sinne pääse.
tempausta varten, eli jokainen, Jumalan valitsema joutuu käymään Sanan puhdistuksen läpi ja se ei todellakaan ole helppoa, kuten Malakiassa sanotaankin, että "kuka kestää", mutta sen kestää Jeesuksen rakkauden tähden. Varsinkin kultaisiksi astioiksi valitut joutuvat kokemaan syväpuhdistuken, eli tuntemaan kovimmin kultasepän tule ja pesijäin saippuan.
Malakia 3
1 Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.
2 Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
3 Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.
4 Ja Herralle ovat otollisia Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat niinkuin ammoin menneinä päivinä ja muinaisina vuosina.
5 Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.
6 Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:
7 isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?"
8 Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa.
9 Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta.
10 Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.
11 Ja minä karkoitan nuhtelullani teiltä syöjäsirkat turmelemasta teidän maanne hedelmää, eikä teidän viiniköynnöksenne kedolla ole hedelmätön, sanoo Herra Sebaot.
12 Ja teidän onneanne kiittävät kaikki pakanat, sillä te tulette olemaan ihasteltu maa, sanoo Herra Sebaot.
13 Ynseät ovat teidän puheenne minua vastaan, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?"
14 Te sanotte: "Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä.
15 Nyt me kiitämme julkeitten onnea. Ne, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ne tulevat raketuiksi. He kiusaavat Jumalaa, mutta pelastuvat."
16 Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät.
17 Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee.
18 Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.
olinkohan turhan piikikäs? Olisi kai pitänyt vähän miettiä tuota ilmaisua.
Tää asia ei vaan mulle kirkastu samalla tavalla, ainakaan vielä. Opiskelen sitä Raamatusta, jos kerkeän...
No, ainakin olemme siitä yksimielisiä, ettei uudestisyntyminen tule kasteessa...
Minusta on hienoa että arvostat toisten leivisköitä ja palvelutehtäviä. Se on aika harvinaista.
vaan kiivailit sen opin puolesta, minkä olet saanut. Kyllä sinulle vielä selviää nämä asiat ja kannattaa lukea ennenkaikkea tästä uudestisyntymisestä Johannes kolmosesta, sillä Jeesus todellakin sanoo, että ihmisen on synnyttävä uudeksi vedestä ja Hengestä jos aikoo nähdä Jumalan valtakunnan, joka on täällä ja koska me tiedämme, että Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa, niin silloin tiedämme myös sen, että uudestisyntyneetkin ovat kaikkea tuota.
Pääasia on, että uskoo Jumalan Sanan ja tavoittelee rakkautta, koska rakkaus on täyttänyt lain ja koska Jeesus niin opettaa, niin on lihan ymmärrys, eli järkeily pantava syrjään ja vain uskottava Sanan opetus.
Voiman uskoa Sanan opetukset antaa Jumala, uudestisyntymisen antaa Jumala, vapauden, rakkauden, rauhan ja ilon antaa Jumala, eli ihmisen tehtäväksi jää tahtoa tulla Jumalan kuvaksi ja tahtoa saada kyvykäs usko Jumalan Sanaan.
huom. en ole ehdottomasti jotain mieltä vaan avoin muunlaisillekin näkemyksille. Vaikka nää opilliset jutut tuntuu ahdistavilta.
Siis tavoitella rauhaa ja rakkautta ja keskustella opillisista asioista tuntuu vaikeelle yhtälölle.
Nää asiat ois ehkä pitäny tutkii aikoja sitten Herran kanssa. Vaikka jossain mielessä on niinkin että voi olla onnellisesti uudestisyntynyt ilman ett on kuuullu koskaan edes koko sanaa ja päinvastoin...
on ihmisiä, jotka ovat uudestisyntyneet tietämättä, että sellaista voi edes tapahtua. Tässä yksi sellainen kirjoittelee sinulle, sillä en ollut saanut opetusta uudestisyntymisestä ja siksi minulle olikin valtava ihmettelyn aihe, kun eräänä Pyhäin miesten päivänä Jumala synnytti minut uudeksi. Se oli elämäni ihmeellisin tapahtuma, vaikka olenkin paljon kokenut monelaisia, esim. aina hetkessä parantunut kaikista sairauksista, niin uudestisyntyminen oli aivan erikoista.
Kaikki eivät tietenkään koe sitäkään tapahtumaa samalla tavalla, sillä me kaikki olemme yksilöitä Jeesuksen edessä ja Hän tietää miten kanssamme toimia.
Opilliset asiat eivät olekkaan tähdellisiä heille, jotka uskovat rakkauteen aivan kuin itsestään, mutta heille nämä opilliset kysymykset ovat ratkaisevia, jotka ovat kasvaneet väärään ymmärrykseen ja joita Jumala rakastaa kutsuen nyt oikean opetuksen kautta yhteyteensä. Moni eksyy huonojen huoneenhaltijoiden toimesta, mutta Jeesus etsii nyt heitä johdattaakseen heidät totuuteen ja vapauteen.
Tiedämmehän me sen, että taivaassa on ilo yhden eksyneen löytymisestä niin suuri, että ei edes ne 99 valossa pysynyttä sitä iloa tuota. Minäkin olen sen ilon tuottanut taivaaseen, sillä minäkin olin eksynyt(:, mutta Jeesus löysi minut, minun onnekseni. Kiitos ei ikinä lakkaa.
Kirjoitit mm että "ennen uudestisyntymistä ihmiset kokevat tyhjennysvaiheen,jonka...."
Erikoisesti Jobin kirja avasi silmäni.Job pelkäsi Jumalaa , mutta vasta kun Jumala näytti koettelemusten kautta hänelle mahtinsa kertomalla yksityiskohtaisesti luomansa maailman kaikki pienet hienoudet ,yksityiskohdat ja yhteensopivuudet , Job tajusi miten suuri Jumala on ja miten kaikki on Hänen vallassaan.Job 42:3 ...Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioita, joita en käsitä-ne ovat minulle liian ihmeellisiä.Jae 5..Vain korvakuulolta sinut tunsin .Nyt ovat silmäni nähneet sinut.Jae 6.Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa.
itseäni Jobiin, sillä minunkin on sanottava se, että ennen, kuin Jeesus avasi ymmärrykseni, puhuin minäkin mitään ymmärtämättä. Jouduin käymään kovan koululun lävitse ennen, kuin jumalan kuva puhdistui minusta poissa ja sain tulla elävän Jumalan yhteyteen, joka ei edes muistuta sitä kuvaa, jonka olin Hänestä rakennellut itseni ja muidenkin uskomuksista.
Puhdistus- ja tyhjennysvaihe on välttämätön, jotta uusi voi astiaan tulla. Jeesus ei sekoita vanhaa ja uutta, vaan tekee kaiken uudeksi.
Tuo tuomasi Jobin kirjan kohta oli todella hyvä, näin me uudestisyntyneet teemme yhteistyötä. Kiitos sinulle ja Jeesukselle.
päissäni kaikkia mieleenjuolahtavia Raamatunpaikkoja, tälläsiä löysin:
"Joka on Kristuksessa on uusi luomus..."
"laittakaa pois vanha ihmisenne jonka mukaan te ennen vaelsitte..."
Sitten nää uskovat jotka elää ja puhuu sopimattomasta...
Onko kaikki koskaan tulleetkaan uskoon, siis katuneet ja hylänneet synnin ja alkaneet turvaamaan Jeesukseen ja kyselemään hänen tahtoaan? Vai ovatko vaan tehneet ratkasun ymmärtämättä ees mitä on tekemässä.
Tai jos on tullu uskoon niin on saanu huonoa ravintoa ja heti joutunu sivuraiteelle.
"kaupungin asema on hyvä, (on hengellistä toimintaa) mutta vesi on huonoa ja maassa syntyy keskosia." Eli jotain vikaa sanomassa. Entä nää keskoset? Ovatko uudestisyntyneitä jos jäävät "henkiin?"
Sit löyty tämmönen Raamatun paikka: Matt19:28: Nin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkauden valtaistuimella, saatte tekin jotka olette minua seuranneet istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahta sukukuntaa." Tän voi ymmärtää monelllakin tavalla, ett ois useampi uudestisyntyminen tai 1 joka saa lopullisen täyttymyksensä taivaassa????
Sitte apostolit kysy joltain seurakunnalta että "saitteko Pyhän Hengen kun tulitte uskoon" eikä ne raukat ees tiennnyt että Pyhää Henkeä on olemassakaan. Oppi oli vasta päässä, ei vielä sydämessä. ai se löytyki apt19:2
1 kor 3:1 Niinpä, veljet minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
1kor 3:3 olettehän vielä lihallisia. Sillä kkun keskuudessannen on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin.
Lapset on syntyneitä. Voivat olla kurittomia ja lihallisia mut syntyneitä ja lapsia kuitenkin.
Mut toisaalta nää galatalaiset, nekin oli syntyneitä ja Paven piti kivulla ne synnyttää uudelleen kun olivat joutuneet lain alle?
Tämmösiä löysin... en tiie saako tästä mitään tolkkua kukaan kun koitan ehkä liikaakin pelkistää sanomisiani kun pitäs mennä muitten askareitten pariin.
olenko siis uudestisyntymätön kun elämä on joskus vaikeeta???
kun jotkut asiat ahdistaa ja kiusaa
vai vaan herkkä
joskus kestää kauan ennenkuin voin jättää asiat Herralle.
ja herätät uinuvia. Uudestisyntyminen tapahtuu vain heille, jotka eivät jää lihallisuuteen, vaan tahtovat seurata Jeesusta kaikessa ja kuten Paavali sanookin, niin toisinaan ihminen pitää kivulla uudelleen synnyttää uskomaan. Paavalin työ oli tosi rankaa, sillä usko Jeesuksen opettamalla tavalla oli vielä niin uuttaa, että monet palasivat kertatoisensa jälkeen lain alle ja tietenkin houkuttelijoita siihen oli kaikkialla ja siksi ympärileikkauksia ja sen semmoisia tekoja puolustettiin ja kuten tiedämme Paavali joutui välillä ilman yhdenkään ihmisen apua vastustamaan näiden lain alle johdattajien tekoa, mutta Jeesus aina voimana. Pietarikin lankesi joskus ulkokultaisuuteen, mutta myöhemmin katui ja puolusti Paavalia.
Nuo ihmiset, jotka sanovat uskovansa, mutta hedelmä osoittuu lihanhedelmäksi, eivät ole tulleet koskaan uskoon, vaan ovat joko johdattuneet väärälle polulle, tai leikkivät uskovansa, sillä Jeesukseen uskovat ei puhu sopimattomia, eikä tee lihantekoja, eli Sanaan uskova tavoittelee rakkautta kaikessa Jeesuksen opetuksen mukaan.
Uudestisyntyminen tapahtuu jokaiselle, joka totisesta mielestä osoittaa tahtonsa seurata Jumalan Sanaa/Jeesusta ja näin antaa oman sinetinsä Jumalan totisuudesta, eli ei usko ole kepeä asia, eikä siinä voi uneen uinahtaa, sillä alusta asti meidän on valvottava itseämme. Tiedämme senkin, että monet valvovat mielummin kaikkia muita, kuin itseään ja siksi ilkeilevät ja syyttävät toisia ja luulevat sen todellakin olevan oikeaa uskoa. Eksytys on ovela, mutta Jeesusta/Jumalan Sanaa seuraava ei eksy millään, se on mahdotonta, sillä Jumala antaa nöyrille VOIMAN tulla Jumalan lapsiksi.
sinä ainakin olet. En tiedä oletko uudestisyntynyt, mutta se ei ole nyt tärkeintäkään. Sen tiedän, että sinä kasvat Jumalaa kohden ja se on tärkeintä.
Se, missä emme ole vielä täydelliseksi tulleet on armossa turvassa, eli se, missä emme kykene vielä Jumalan Tahtoa tunnistamaan, emmekä omaa vielä täydellistä kykyä tulla Sanan tekijöiksi, on rakkauden peitossa ja Jumalan Pojan uskossa, eli turavassa ja kasvatus etenee ja saavuttaa täyttymisensä.
Itse olen aina ollut uskovainen, mutta Jeesukseen uskoon tulin vasta nuorena aikuisena ja siitä alkoi kasvatus, joka johti uudestisyntymiseen. Uudestisyntymistä ei voi ottaa itse, se annetaan ja siksi uudestisyntymistä on turha tavoitella, mutta rakkautta tulee tavoitella. Jumala antaa uudestisyntymisen, mutta omalla ajallaan.
Itse uskoin Jumalan Sanaan/Jeesukseen vuosia ja sitten kerran, itselleni yllätyksenä, sain uudestisyntymisen.
Miksi sinua ahdistaa ja mistä johtuu, että et osaa vielä luovuttaa kaikkea Jeesukselle on kysymys, jota tietenkin kannattaa pohtia, mutta aina ei ihminen löydä siihen vastausta, mutta onneksi ei tarvitsekkaan löytää, sillä Jeesus on Ylilääkäri, joka tietää syyn kaikkiin sairauksiin ja siksi kykenee ne parantamaan.
Eli, älä pelkää, äläkä kiirehdi, vaan tavoittele rakkautta ja kasva rauhassa ja kestä, kestä, rauha valtaa vielä ne tilat, jotka nyt ovat vielä rauhattomia ja vaivan alla.
sellanen sana että "orjuutta" eli vaikka joku hyväkin profeetta ja hengenmies olis sitämieltä etten olis uskossa tai uudestisyntynyt niin sehän on vaan sen ihmisen mielipide,
jolla ei pidä itteensä kiusata.
sellaista vauhtia, että kohta sinua ei ihmiset kykene orjuuttamaan mielipiteineen. Alistetaan itsemme pelkästään Jumalan Sanan alammaisuuteen, ei yhdenkään ihmisen alammaisuuteen.
Vaikka me olemmekin täällä matkakumppaneita, niin silti jokainen seisoo yksin Jumalan edessä, sinne ei mennä parina, eikä kollektiivina, ei edes puolisoina ja siksi me emme vastaa toistemme teoista, emme edes puolisomme, vaan me vastaamme omista teoistamme ja pyrimme hyvällä elämällä olemaan esimerkkinä muillekkin ja jos Jeesus valjastaa meidät, vaikka opettamaan, tai profetoimaan seurakunnan rakentumiseksi, niin silloin me teemme sitä työtä.
Jeesus antaa aikanaan jokaiselle tehtävänsä seurakunnan rakentamiseksi, mutta ensin Hän puhdistaa astian ja sitten täyttää uudella ja sitten tulee tehtävä.
Kaiken minäkin olen joutunut oppimaan suorassa koulutuksessa, ilman yhdenkään ihmisen apua, paitsi, että minua on kohdannut niin ihana armo, että minulla on todelliset uskonystävät ja hyvä hengellinenkoti, mutta siltä olen ollut siinä asemassa, että minut on valittu ottamaan koulutus vastaan Jumalalta, ei ihmisiltä ja kuten olen kertonut, kovat olen minäkin kokenut, tavattoman kovat, mutta kauan olen saanut jo olla vapaa, iloinen ja rauhallinen ja siihen Jeesus jokaisen omansa kasvattaa.
johdattaa ovat Jumalan lapsia.
mutta ihmiset ovat usein täynnä turhaa pelkoa, mutta, kun rakkaus tulee täydelliseksi karkoittuu turha pelko poissa.
1. Joh. 4:18
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
kirje Tiitukselle, 3:5 ...pelasti Hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansioista vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.
1 Piet 1:23 Te jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Milloin uudestisynnyin? Jo lapsena päätin että isona minusta tulee uskova. Rippikoulussa "tein ratkaisun". Mietin kuinka pääsisin ryyppyporukasta eroon ja löytäisen ystäviä. Senäkukkasen osa pelotti, siitä oli jo kokemusta. Minulle oli jäänyt tilkka kossua kaappiin. Eihän hyvää ainetta voinut pois kaataa... seuraukset olivat kauheat. Olin monta vuotta hunningolla. Silti joskus Jumala lähetti jonkun muistuttamaan että pitäisi hylätä synti.
Viimein olin todella tukalassa tilanteessa. Sakkovankeus uhkasi. Asuin tyypin kanssa jota inhosin ja joka hakkasi minua. Alkoi jo pelottaa että jompikumpi kuolee...
Silloin tuli mieleen ettei se uskovan elämä voisi tämän pahempaa ainakaan olla.
Tunsin että joku näkymätön käsi tarttui elämääni ja alkoi johdattaa sitä oikeaan suuntaan. Palasin lapsuuden kotiini. Juominen jatkui vielä rankempana.
Sitten löysin tulevan mieheni. Hänen äitinsä oli olevinaan uskova vaikka oli kiinni mm. joogassa ja horoskoopeissa.
Sitten alkoi armolahjaherätys paikkakunnallamme.
Anoppikokelas alkoi käydä tilaisuuksissa ja raamattupiireissä ja sai minutkin mukaan.
Pyysin Jeesusta elämäni herraksi. Huolenani oli että kuinka pääsisin viinasta eroon. Siihen aikaan joimme jo aika harvoin, mutta silti se pelotti. Eipä ole tarvinnut juoda...
Tupakasta pääsin kun aloin maksaa kymmenykset. Ei ollut varaa polttaa. Avoliitosta pääsin kun menin naimisiin.
Eräässä elämäni vaiheessa Jumala laittoi minut selkä seinää vasten. Kasva tai tuhoudu. Eihän siinä muu auttanut kuin alkaa ottaa hapuilevia askeleita oikeaan suuntaa. Sain kokea kuinka Jumala johdatti ja raivasi esteitä ja siirsi vuoria kivi kerrallaan.
"minä sanoin hädässäni, kaikki ihmiset on valehtelijoita"
se pitäs antaa anteeksi koska he eivät tiedä mitä he tekevät.
minua te jotka vanhurskauteen pyritte, te jotka Herraa etsitte.
Katsokaa kalliota josta olette lohkaissut, ja kaivosonkaloa josta olette kaivetut.
Katsokaa Aabrahamia, isäänne ja Saaraa joka teidät synnytti. Sillä hän oli vain yksi kun minä hänet kutsuin;
mutta minä siunasin hänet ja enensin hänet.
Niin Herra lohduttaa Siionin, lohduttaa sen rauniot, Hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin ja sen arosta kuin Herran puutarhan;
siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni.
Jesaja 35
1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.
valoa. Sinä olet rehellinen ja etsit Jumalan valtakuntaa ja katsoppa vain, eräänä päivänä sinä kerrot kaikkille, että Jumalan valtakunta on ihana paikka, jossa ihminen saa kasvaa ja levätä. Täällä valtakunnassa me elämme kaikki joka hetkisen parannuksen oikeudessa ja siksi synti ei meihin pesää tee. Siihen olemme saaneet VOIMAN Jumalalta.
On sinun ja Jeesuksen yhteinen tieto, missä vaiheessa kasvatuksesi on ja oletko päässyt jo tänne valtakuntaan, sitä ei kukaan muu voi sanoa, mutta sen voin sanoa, että suuntasi on oikea, eli olet kapealla, mutta ihanalla tiellä ja se johdattaa väkisinkin sinut kotimaahan, eli Jumalan valtakuntaan, sillä ihanalta tieltä ei eksy kukaan, siitä Jumalan Sana pitää huolen.
Opimme hylkäämään lihantahdon, eli riisutumaan lihallisesta ja pukeutumaan Jeesukseen Kristukseen, sillä Hänen ruumiinsa jäseniä me olemme, eikä maailmalla ole meihin valtaa.
Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä ja se on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.