VAROITUS!

Nyt ei kannata ostaa asuntoa! Hinnoissa on edelleen järkyttävästi ilmaa ja se ilma on pikkuhiljaa pihisemässä ulos. Kohta kuitenkin pamahtaa, kun työttömyys kääntyy kasvuun, inflaatio pysyy korkealla ja korot vähintään nykyisellä tasollaan.

Suurimpina häviäjina ovat ne poloiset nuoret parit, jotka ostivat 350 000 euron omakotiunelman 30 vuoden maksuohjelmalla. Nyt maksuerät ovat tapissa ja pelko toisen työpaikan menettäisestä saattaa realisoitua odotettua nopeammin.

Olkaa siis varovaisia. Mikäli asunto on aivan pakko ostaa, niin tingatkaa reilusti.

Kommenttina Uusiksen lehtihaastatteluun. Ei inflaatio pelasta ketään. Inflaatio vain pahentaa asioita.
81445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ainakin lainojen korkojen on ennustettu jopa laskevan tulevina aikoina... että silleen. Sitten on helpompaa maksaa (ainakin osa lainasta). Nykyinenkin korkotaso on käsittömän alhainen verrattuna 90 lukuun. Silloinkin on luottoa ollut ja PALJON!

Äänestä

KYLLÄ NÄIN TULEE KÄYMÄÄN, TAAS ON OMISTUKSIA LIUKUNUT LIIKAA VÄÄRIINKÄSIIN, RAHA KERÄÄ TAAS KUNNON POTIN, VOI NÄITÄ RAUKKOJA TAAS KUN JOUTUVAT MAKSUMIEHIKSI.NYT VIELÄ ON MAHDOLLISTA NE JOTKA ON ITSE RAKENTANEET KYPROC KASANSA HALVALLA PÄÄSTÄ OMILLEEN, MUTTA JOTKA OVAT OSTANEET SEN VALMIINA JA SIJOITUS MIELESSÄ, VOI NÄITÄ.

Äänestä
  • isot kirjaimet=huutaminen

    Opetelkaa kirjoittamaan!

    Äänestä

  • huutaa? kirjoitti:

    isot kirjaimet=huutaminen

    Opetelkaa kirjoittamaan!

    että isot kirjaimet ovat huutamista?
    En ole kuullut koskaan aapisenkaan huutavan.
    Ei pidä kytkeä asioita, jotka eivät kuulu yhteen.

    Äänestä

  • huutaa? kirjoitti:

    isot kirjaimet=huutaminen

    Opetelkaa kirjoittamaan!

    SORRY JOS HERÄTIN, JA ANTEEKSI KANTAVA ÄÄNENI
    PUHETYÖLÄISENÄ JOUDUN ESITTÄMÄÄN ASIANI MAHDOLLISIMMAN SELKEÄSTI JA KUULUVASTI JOTTA TAKAPENKKILÄISETKIN PYSYY HEREILLÄ, HUONOSTI ILMASTOIDUSSA AUDITORIOSSA, JOSSA EI OLE ÄÄNEN TEHOSTUS LAITTEITA JA AGUSTIIKKA EI OLE PARAS MAHDOLLINEN.

    Äänestä

  • on päättänyt kirjoitti:

    että isot kirjaimet ovat huutamista?
    En ole kuullut koskaan aapisenkaan huutavan.
    Ei pidä kytkeä asioita, jotka eivät kuulu yhteen.

    SIITÄ PAASATAAN TIETOKONEKURSSIN ALKEISJAKSOLLA, KUN SAADAAN LUPA ALKAA KOKEILLA KIRJOITTAMISTA JA OPETTELEMAAN QUEEN JÄRJESTELMÄSSÄ OLEVIEN NAPPULOIDEN PAIKKOJA.

    Äänestä

sitä hetkeä kun maksuvaikeuksissa olevat(yleensä ja
työnsä menettäneet (hyvinkään villatehdas on tässä hyvä esimerkki siitä että lama on ovella:)) rysäyttävät asuntonsa kerralla myyntiin ja runsauden pulassa asuntojen hinnat lähtevät ankaraan laskuun.
näin ollen on valinnan varaa hyvissä ja halvoissa asunnoissa.JESS:)

sääliksi pikkasen käy niitä nuoria jotka ovat kiillottaneet julkisivunsa velkarahalla ja
joutuvat nyt kärsimään tästä.no nuorena se vitsa on väännettävä ja oppirahat maksettava.eikö näin joku viisas ole aikoinaan sanonut?

Äänestä
  • yleensä työnsä menettäneet ja ylivelkaantuneet nuoret

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tilastonainen kirjoitti:

Nyt ei kannata ostaa asuntoa! Hinnoissa on edelleen järkyttävästi ilmaa ja se ilma on pikkuhiljaa pihisemässä ulos. Kohta kuitenkin pamahtaa, kun työttömyys kääntyy kasvuun, inflaatio pysyy korkealla ja korot vähintään nykyisellä tasollaan.

Suurimpina häviäjina ovat ne poloiset nuoret parit, jotka ostivat 350 000 euron omakotiunelman 30 vuoden maksuohjelmalla. Nyt maksuerät ovat tapissa ja pelko toisen työpaikan menettäisestä saattaa realisoitua odotettua nopeammin.

Olkaa siis varovaisia. Mikäli asunto on aivan pakko ostaa, niin tingatkaa reilusti.

Kommenttina Uusiksen lehtihaastatteluun. Ei inflaatio pelasta ketään. Inflaatio vain pahentaa asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu