Hattuilua

Piispoilla ja semmoisilla on niitä pannumyssyjä, hiipoiksikohan niitä sanotaan. Miksi ne käyttävät niitä, kun UT:ssa on tämmöinen:

1. Kor 11
3 Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala.
4 Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä.

Naiset puolestaan istuvat seurakunnassa päät paljaina useasti:

5 Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois.

Mistä mahtaa olla kyse? Häpäiseekö vaikkapa piispa Heikka päänsä eli kristuksen, jos hän pannumyssy päässään erehtyy rukoilemaan? Ja entäs naiset seurakunnissa paljain päin? Eikö sekin ole krisselle melko häpeällistä? Hyi hyi.
10181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kalahattuiset miehet kuuluvat muinaisiin pakanakultteihin mm. Daagonnin papit olivat sellaisia. Myös Baalilla oli myös korkea hattu jne. eli perinne lienee peritynyt pakana uskonnoista eli mitä korkeampi hattu: sitä jumalattomampi virka.

Äänestä

ateistina vastata niin kyseessä on noiden arabi-heimojen perinne ja kun se Raamatussa määrätään niin kyllä kristittyjen naisten Suomessakin pitäisi pukeutua mustaan kaapuun niin että silmät vaan näkyy.

Islam-uskoiset enimmäkseen vielä noudattaa noita määräyksiä mutta meillä länsimaissa kristityt vaativat heitä lopettamaan tuon pahana pitämänsä tavan vaikka Raamatussakin se määrätään.

Kristinuskon ja Islamin juuret on lähtöisin samoilta heimoilta ja heillä on yhteinen iso Jumala.
Roomalaiset jotka sitten lähtivät kristinuskoa levittämään unohtivat nuo Paavalin määräykset pukeutua arabi-heimojen asuun ja hyvä niin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ateistina minäkin tätä asiaa kyselen. Ihmetyttää, kun sieltä raamatusta usein kaivellaan ohjeita muille, mutta itse eivät kristityt niitä kaikkia noudata. Onko se jotain ulkokultaisuutta että nuhdellaan muita raamatun käskyjen rikkomisesta vaikka ei itsekään niitä kaikkia jaksa noudattaa. Sitä minä vaan että eikö siitä olisi jo aika luopua?

    Äänestä

  • höpöhöpö. lue kulttuurihistoriaa tai edes hesarin sunnuntainumero, jotta saisit yleissivistystä.

    Äänestä

  • hekooo kirjoitti:

    höpöhöpö. lue kulttuurihistoriaa tai edes hesarin sunnuntainumero, jotta saisit yleissivistystä.

    Lause aloitetaan isolla alkukirjaimella.

    MItä mieltä muuten olet itse asiasta? Lahkonne päämiehethän tässä rikkovat Jumalanne sanaa vastaan.

    Äänestä

Eikö se ole auki sieltä päälaelta eikä ole varsinainen lakki?

Sitten toisaalta nämä pukeutumisjutut menee sarjaan ulkokultaisuus josta varotetaan.

Sitten kolmanneksi hämää, ettei Paavali itse kirjoittanut mitään mitä sen nimissä kulkee.

Paavali opetti, että naisen hiukset on naisen huntu ja naisella tulisi olla pitkät hiukset, jotka peittävät pään. Ei siis saanut ajella päätään kaljuksi vaan pää tuli peittää hunnulla eli hiuksilla koska hiukset ovat naisen kruunu.

Olen huvikseni lukenut Raamatusta nämä jutut. Ei siellä mitään burkhapakkoa ole. Islamin Koraanin ja kristinuskon Raamatun pukeutumisasiat poikkeavat toisistaan.

Äänestä
  • Ja ne muistuttaakin siksi selvästi maissa käveleviä lohia, kuten pakanalliset esi-isänsäkin muinaisissa pakanakulttuureissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    >>> Eikö se ole auki sieltä päälaelta eikä ole varsinainen lakki? > Sitten toisaalta nämä pukeutumisjutut menee sarjaan ulkokultaisuus josta varotetaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8653165 kirjoitti:

    >>> Eikö se ole auki sieltä päälaelta eikä ole varsinainen lakki? > Sitten toisaalta nämä pukeutumisjutut menee sarjaan ulkokultaisuus josta varotetaan.

    Ja ne ovat aivan eri asia kuin Mooseksen laki, ja jopa Herran laki jonka Hän kirjoitaa Hengellään UUDESSA LIITOSSA elävien uudestisyntyneiden ihmisten sydämiin. Mooseksen laki annettiin ja osoitettiin vain jo Egytistä, orjuuden pesästä ulostuodelle kansalle: tekekään synti suureksi että armo heillekin kelpaisi*. Heitä "säilytettiin": lain asettamen ulkoistenkin pelotteiden ja uhkien "vartioimana" uskoa varten joka olis ilmestyvä, - joka muuttaa hengellisesti alakäiset ja alkeisvoimen alla elävät: täysivaltaisiksi Jumalan lapsiksi. Lakia ei koskaan ole asetettu pakanain "kannettavaksi ikeeksi". Lue Apostolien tekojen 15-luku. Tämä siitäkin huolimatta että: Luther ja katolisen ovat sokeudessaan tahtoneet esiintyä lain opettajina vaikka eivät ymmärtäneet itsekää (lain ja evankeliumin eroa) mitä opettivat. 1 Tim.1:6,7. Lakia ei koskaan annettu tai asetettu Jumalan toimesta pakanain keskuuteen. Tästä syystä UT sisältää kehotuksen sanoja uudestisyntyneille: koska he elävät vielä "lihassa eli lihan ruumiissa elettävää aikaa"; - ettei kukaan "lihan pettämänä" eksysi seuraamaan sitä, - vaan kasvaisi Hengen uudistavat voiman johdossa, - uudistuen myös: "mielensä hengeltä".

    Äänestä

  • Aloittaja

    KEHOTUKSEN SANAT" kirjoitti:

    Tuo hattukielto on Paavalin kirjeessä Korinttolaisille. Siis kirjoitettu Uudessa liitossa, uuden testamentin puolella. Tiedän että mielestänne jeesus kumosi vanhan liiton uhrilait (vaikka sanojensa mukaan ei tullutkaan kumoamaan lakeja ja profeettoja, vaan vahvistamaan ne).

    Kielto käyttää hattua rukoillessa on Paavalin kirjeessä, ja Paavali oletettavasti tunsi jeesuksen uuden liiton ja sen mukanaan tuomat opit. Siitä huolimatta Paavali kirjoitti tuon käskyn raamattuun. Aivan turha sotkea tähän vanhan liiton "kumottuja" lakeja, sillä niistä ei nyt ollut kyse.

    Joka tapauksessa ongelman ydin on tämä: miksi raamatusta löytyy kielto, jota ei ole tarkoitus noudattaa? Miksi väitetään että raamattu ei olisi ristiriitainen, kun se aivan selvästi on, kehoittaessaan toimimaan omia sääntöjään vastaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8653165 kirjoitti:

Piispoilla ja semmoisilla on niitä pannumyssyjä, hiipoiksikohan niitä sanotaan. Miksi ne käyttävät niitä, kun UT:ssa on tämmöinen:

1. Kor 11
3 Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala.
4 Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä.

Naiset puolestaan istuvat seurakunnassa päät paljaina useasti:

5 Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois.

Mistä mahtaa olla kyse? Häpäiseekö vaikkapa piispa Heikka päänsä eli kristuksen, jos hän pannumyssy päässään erehtyy rukoilemaan? Ja entäs naiset seurakunnissa paljain päin? Eikö sekin ole krisselle melko häpeällistä? Hyi hyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu