eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä.
Olemme tulossa juuri tuohon aikakauteen. Oletko valmis!
Olemme tulossa juuri tuohon aikakauteen. Oletko valmis!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
ehkä me olemme jo sillä aikakaudella, mutta ei kuolema meitä pakene, vaan siirtyy sinne jossa se meitä odottaa.
oletko sinä valmis?
se on totista totta. Ruuan hinta nousee pilviin jo senkin vuoksi, kun etanolin tuotantoa lisätään autoilun alttarille.
Enää eí tarvita kuin yksi neutronipommi, joka saastuttaa lopunkin ruuan tuotantoon tarkoitetun maan, niin se on siinä.
Tai sitten sota Lähi-idässä, jonka seurauksena Israel, pakotetaan käyttämään ydinasetta, jos sillä sitä edes onkaan.
Mutta ei tuokaan selitä sitä, miksi kuolema pakenee sitä etsiviä?
Yksi selitys on se, että itsemurha kandidaatit elvytetään ja hoidetaan terveiksi.
Toinen on se, että paholainen haluaa omiaan kiduttaa jo täällä elävien maassa. Kuten manaaja elokuvassa kävi ilmi.
Toinen esimerkki löytyy osoitteessa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000336&posting=22000000035436872
unissa eli meedio saarnaajien uhrit.
minä etsi mitään sellaista mitä ei ole.
on valitettavasti jo ollut.
On alkamassa uusi aikakausi ja uusi uljas maailma uusine ihmisrotuineen.
keksimää kusetusta. Jeesuksen Kuolleista nouseminen aloitti maapallolla lopun ajan. Pimeys lisääntyy, koska ihmiset ovat hyljänneet ainoan auttajan Jeesuksen.
ei ole, voima pitää lähteä meistä itsestä.
On typerää luottaa johonkin "yliluonnolliseen" apuun.
"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä,
niin minä tahdon auttaa sinua,
ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Auttaja on ja yliluonnollinen, mutta kunniaa hän ei anna kenellekään.
Niille joilla on Jeesuksesta, käsin tehtyjä epäjumalaia , Herra sanoo:
" Huutakaa niitä avuksenne hätänne päivänä, en minä teitä auta"
Pelastakoot ne teidät hätänne päivänä"
sinä valmis hyvä NIMIMERKKI ilm 9:6 ?
(ilm 1:4-5) Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,
--> Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
Mutta lisätään vielä tämä:
" Se joka uskoo Poikaan sillä on iankaikkinen elämä, mutta se, joka ei ole kuuliainen (tottele) Poikaa , se ei ole elämää näkevä....Joh 3: 36
Nyt vasta kokonaisuus on täydellinen.
Jos laki on kirjoitettu sydämiimme, tiedämme mihin lakia lainmukaisesti tulee käyttää??
Jumalan sanaa kohtaan kuuluu olennaisesti perillepääsyn ehtoihin.
Kirjeissään Johannes sanoo sen myös näinkin:
Jolla poika on sillä on elämä, Jolla Jumalan poikaa ei ole sillä ei ole elämääkään.
Mielenkiintoista on myös se, että samassa yhteydessä sanotaan:
Jolla Poikaa ei ole sillä ei ole Isääkään !!!
pääset.
on perseestä.
Pyhä Kaste on avain.
toivoon.
Ensin usko sitten kaste.
(Joh 3:3) Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
harvahan se syntinsä tunnustaa ja menee kasteelle jos ei usko, että " Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu"
Mutta uskokin ilman tekoja on kuolut...siksi Jumala antoi lakinsa, että ihminen voisi jotkain tehdä kasteen jälkeen. " Teemmekö lain mitättömäksi uskon kautta?
Pois se, vaan me vahvistamme lain!
Tosin: " Ilman minua te ette voi mitään tehdä" Jeesus
" Kukaan teistä ei tule Isän tykö, muutoin kuin minun kauttani " Jeesus
Eipä teillä ole muuta vaihtoehtoa, kuin se että odotatte " vanhurskasten ylösnousemusta" kun Jeesus saapuu.
Eivät kuolleet ehdi ennen eläviä taivaaseen!
Minä olen ylösnousemus ja elämä" Tämä elämä ei ole vielä ilmestynyt
herättämään kuolleita, mutta tosin hän ilmestyy, sillä " kaikella on määräaikansa, auringon alla"
Joten et pääse, ennenkuin aika on! Ja aika ei ole heti kuoleman jälkeen,...tosin kuolleelle sillä ei ole merkitystä,...sillä tuonelassa ei ole aikaa ja aikaa on riittävästi!
Mitä sä avaimella teet, ellei olisi avaimen pesää/ lukkoa!
Molemmat tarvitaan!
"Olemme tulossa juuri tuohon aikakauteen. Oletko valmis!"
Tarkemmat päivämäärät täältä:
http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html
Raamatusta löytyy aina uusia asioita.
Jeesuksen sanat: Anova saa, Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan sisältää todella laajat näköalat meille kaikille.
siinä vilisee varmat päivämäärät ja herätys sanat.
Viisi tyhmää odottelivat ylkäänsä. Yllätys, yllätys.
Ylkä saapui ja viisaat meni. Herra, Herra sinun nimessähän minäkin toimin.
Herra sinun nimessä profetoin.
Bileankin profetoi rakasti kuitenkin vääryyden palkkaa ja sai aikaan paljon pahaa.
Kuningas Aahabilla oli viisisataa Profeettaa jotka toimivat valheen hengessä.
Kolmekymmentä vuotta olen kuunnellut herätys höpinöitä. Aina kun Suomessa on järjestetty jokin evankelioimis kamppanja mukaan tulee myös aina nämä Aahabialaiset profeetat ja lupaavat suuria voittoja.
Kuitenkaan mitään ei tapahtunut.
Paransin sairaita.
Juudas Iskariotkin paransi.
Herätin oikeasti kuolleita enkä vain saarnannut herätystä.
Ajoin ulos riivaajia sinun nimessäsi ja kuitenkin sinä sanot;
En tunne sinua, mene pois minun luotani sinä laittomuuden tekijä.
Kun laittomuus pääsee valtaan kylmenee useampien rakkaus.
Meillä tulee olla rakkaus totuuteen ettemme eksyisi kaiken maailman opeissa ja ihmisten arpapeleissä.
Filippus saarnasi Kristusta.
Nyt saarnataan suuvaahdossa herätystä ja terveisiä milloin mistäkin, muttei ylhäältä Valkeuksien Isältä.
Jeesus sanoi: että Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen Kristuksena lihaksi ja muistuttaa teitä kaikesta siitä mitä hän sanoi ja tekee.
Samariassa syntyi terveen julistuksen vaikutuksesta kääntyminen pimeydestä valkeuteen. Synnit tunnustettiin ja hyljättiin niin syntyi suuri ilo.
Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn: Menkää kertomaan ihmisille ilosanomaa Jumalan antamasta pelastuksesta
nyt julistajat hokevat Herra anna herätys,
kun pitäisi itse mennä kertomaan kaikkeen maailmaan ilosanomaa.
Teidän syntinne on sovitettu.
Velkanne on maksettu.
Tulkaa kaikki on jo valmista.
Anna sovittaa itsesi Jumalan kanssa.
Katso hän seisoo ovella ja kolkuttaa, ystäväni avaa ovesi anna Jeesuksen pestä pois syntisi ja sovittaa itsesi Jumalan Isäsi kanssa.
Jeesus sanoi: " Te ette tiedä siitä päiväsytä , päivää ettekä hetkeä ( tuntia)
Joten pötyä, hölynpölyä,,,,jätä päivät ja hetket ( pois),,,niin katsotaan sitten uudelleen!
Olen näköjään taas muodissa jäljessä. En tod. etsi kuolemaa. Syntymää etsin nykyään aika usein.
Taidan jäädä yksin tänne planetalle, kun muut ovat menneet...
Ja kuoleman pakenemisesta. Viikatemies on tapanut kadulta missä asun jo kuusi ihmistä kolmessa vuodessa. (ei ole iso tie, kaikki naapurit tuttuja)Eikä hän ole katsonut ikää. Se siitä pakenemisesta. Itse tässä saa paeta henki hieverissä.
(2Kr 5:17-21) Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Jos kerran haluat uudestisyntyä = tulla Jeesuksen omaksi niin rukoile ääneen seuraavan tyyppinen rukous:
Herra Jeesus minusta tuntuu, että "Taidan jäädä yksin tänne planetalle, kun muut ovat menneet..."
Mutta Tuossa Korinttolais kirjeessä sanoit pakanain apostolin kautta:
"Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
Isä Jumala anna minulle laikki minun syntini anteeksi Jeesuksen ristinveri uhrin kautta.
Rakas Jeesus tule minuua asumaan ja stnnytä minutkin elävään toivoon. Kiitos Jeesus, etten enää ole tyhjä tynnyri, vaan sinun lapsesi.
Ole hyvä ja ota myös pelot pois, siunaa myös naapureitani parannuksen armolla.
Lohduta surevia jotka vieläkin kaipaavat läheisiään.
Tuo tuolle kadulle tulevaisuus ja toivo. Kiitos Jeesus, että sinä autat tässäkin asiassa.
Tunnusta jollekin ihmiselle että nyt uskot Jeesukseen niin sinun nimesi kirjoitetaan elämän kirjaan ja usko jonka Jeesus vaikuttaa alkaa toimia käytännössä. Siunausta teille Kaikille.
http://tv7.maxinetti.fi/
http://www.radiodei.fi/index.php?sid=115
" Minä katselin maata, ja katso se oli autio ja tyhjä. ja taivasta eikä siinä valoa ollut"
" Minä katselin ja ei olut yhtään ihmistä. ja kaikki taivaan linnut olivat paenneet pois..
" Sillä näin sanoo Herra koko maa tulee autioksi,
vaikka en minä siitä peräti loppua tee"
Jeremian 4 luku 23 sta eteenpäin.
Tee siinä sitten tuhannen vuoden rauhan valtakunta, sellaisessa kunnossa olevalle planeetalle!
Kuten jotkut kehtaavat ehdotella!
Ilmestyskirja on vanhan Johanneksen Patmoksen saarella hourailua, jossa on kaikki kirjat ja aikajaksot sekaisin.
Ei mitään todellisuuspohjaa.
Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!
Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,
ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
ilm 1: alusta sanotaa, että se on autuuden kirja. Niille, jotka sitä lukevat ja ojentautuvat sen mukaan.
Siinä kerrotaan mihin ihmisten valinnat johtavat ja kuinka Jumala kaikesta huolimatta tulee voittamaan tuhoajat.
Pimeys katoaa ja Tuhat vuotinen rauhan valtakunta tulee toteutumaan.
Rauhan valtakunta..taivaassa, jonne Jeesus tulee omansa hakemaan , tuhanneksi vuodeksi!
Sen ajan : " Maa oli autio ja tyhjä, enkä minä siinä valoa nähnyt, eikä ollut yhtään ihmistä"....Raamattu
elävät.
Jos elävät, niin silloinhan he ovat Raamatussa ja me sen ulkopuolella!?
eivätkä vääristä opeillaan raamatun ilmoitusta.
" Maa oli autio ja tyhjä, enkä minä siinä valoa nähnyt, eikä ollut yhtään ihmistä"
"Maa oli autio ja tyhjä," Adventistien oppi lähtee siitä olettamuksesta, että kun maa on autio ja tyhjä ihmisistä, niin silloin saatana ei voi enää ketään kiusata, eikä eksyttää.
Raamatun mukaan asia ei ole näin yksioikoinen.
Miksi sitten he opettavat noin, johtunee siitä että, heillä ei ole helvettiä niin täytyyhän saatanallekin paikka löytää.
Heidän mukaan kukaan ei joudu ikuisesti olemaan tulijärvessä, ei edes saatana.
Kyllä Adventisteillä on paljon annettavaa meille jokaiselle, mutta Tarkastakaa onko asia sanan mukainen.
Sillä, Jeremiahan jatkaa: " Minä katselin, ja katso, ei ollut yhtään ihmistä,
ja kaikki taivaan linnut olivat paenneet pois"
...ja kaikki sen kaupungit olivat kukistuneet Herran hänen vihansa hehkun edessä!
" Sillä näin sanoo Herra:
Koko maa tulee autioksi, vaikka minä en siitä peräti loppua tee" Jeremia 4: 23-27
Ei tämä oppi adventistien opetukselta vaikuta, vaan Herran itsensä usko ja todistus on kyseessä!
Eikös sinulle ole opetettu Jeesusta ja ihmisiähän se saatana kiusaa...ja kumpiakaan ei ole silloin maanpäällä!
Meinaatko opettaa että saatana luo uusia ihmisä maan tomusta, joita sitten kiusaisi?
Älä opeta niin täällä, tulee sinulle vain paha mieli, sillä tunteehan täällä Raamatun monet muutkin kuin vain minä!!
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
Jooel 3:19
Egypti tulee autioksi, ja Edom tulee autioksi erämaaksi väkivallan tähden, jota ne ovat tehneet Juudan lapsille, kun ovat vuodattaneet viatonta verta heidän maassansa.
" Maa oli autio ja tyhjä, enkä minä siinä valoa nähnyt, eikä ollut yhtään ihmistä"
niinkuin käy ilmi linkki osoitteesta:http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000037607992