Kuinka

käydä synnintunnustuksella?
14810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

sietää.

Äänestä
  • kuka ei!

    Äänestä

kuin tarvitsee. Rippi-isä antaa tarkemmat ohjeet.

Äänestä

Joku kerkesi jo sanomaan, että liian usein synnintunnustuksella käyminen on pappien kiusaamista. Kiusaaminen on taas työsuojelurikos. Vastuu kiusaamisen estämisestä kuuluu työnantajalle. Tästäpä tuleekin mielenkiintoinen kuvio. Työnanatajana toimii nykyisin seurakunnanneuvosto.

Seurakunnanneuvostosta pitää siis valita rippipoliisit, jotka seuraavat, kuka käy milloinkin ja tekee päätöksen milloin on liian usein eli milloin on menty kiusaamisen puolelle. Tästä taas seuraa ranagaistustoimenpiteet (mallia Purmonen), jossa seurakunnanneuvosto kutsuu liian usein ripittäytyvän nuhteluun ja määrää karenssin. Sopisikohan tämä poliisitehtävä pappien rouville, jos heitä on riittävästi neuvostossa. Lisärangaistus voisi olla taloudellinen. Korotettua kirkollisveroa joutuisivat maksamaan liian usein käyvät. Pilottikokeilu voitaisiin käynnistää Helsingin seurakunnassa!

Äänestä

sinut riehkille. Oma rippi-isäni on sanonut, että on hyvä ripittäytyä 2-4 kertaa vuodessa, siis silloin, jos ei ole sattunut mitään sellaista, jota erityisesti katuisi.

Äänestä
  • hyvältä.

    Äänestä

Vanhoissa, pitkän perinteen ortodoksimaissa monesti käydään synnintunnustuksella AINA ennen eukaristiaa. Tietysti silloin tunnustus saattaa kestää lyhyemmän aikaa kuin jos käy kerran, pari vuoteen.

Minusta ei ole liikaa käydä joka kerran ennen eukaristiaa, jos käy ehtoollisella harvemmin kuin kerran kuussa. Ja monen kohdallahan on juuri näin.

Tietysti nämä ovat henkilökohtaisia asioita. Vaikea sanoa mitään yleispätevää, keskustelu rippi-isän kanssa auttaa.

Suomen luterilais-ortodoksisessa kirkossa ei tunnetusti piitata pätkän vertaa katumuksen sakramentista. Täällähän väki lompsii ehtoolliskalkille, vaikkei olisi eläessänsä käynyt synnintunnustuksella. Eli siinä mielessä mitään paineita ei ole. Meillähän on tämä autonominen kirkkomme, saamme siis ihan itse luoda omia "ortodoksisia" käytäntöjä ja viskata kaanonit sun muut romukoppaan!

Äänestä
  • Kreikassa eivät nämä ihanteet toteudu. Tietysti luostareissa, mutta tavallisissa seurakunnissa käy ihmisiä ehtoollisella, kun vaikkapa kirkon ohi kulkiessaan tulee mieleen että menenpä katsomaan, josko saisin ehtoollisen, johon sitten osallistutaan viime tingassa.
    Vanhojen ortodoksimaiden ihannointi on perusteetonta: paikoin toteutuvat ihanteet, toisin paikoin hällä väliä - aivan kuten meillä.

    Äänestä

  • "Täällähän väki lompsii ehtoolliskalkille, vaikkei olisi eläessänsä käynyt synnintunnustuksella"

    Kun koululaiset tulevat kirkkoon, heidän osallistumisensa katumuksen sakramenttiin on ilahduttavan runsasta.

    Jokainen kristinoppikoulun käynyt on ainakin sen yhteydessä ollut "synnintunnustuksella".

    Aikuisena ortodoksiseen kirkkoon liittynyt on ainakin kerran ollut synninunnustuksella, ennen mirhavoitelua/kastetta toimitetaan myös katumuksen sakramentti. Ja mikäli yhtään olen asioista perillä, osallistuu moni tästä joukosta katumuksen sakramenttiin säännöllisesti.

    Nostaisinkin kaipaavan katseeni kohti aikuisikäisiä "syntymäortodokseja", yleisesti ottaen ainakin joillakin paikkakunnilla heitä näkee suhteessa harvoin riähkällä - tai mitentuota nytsitten kutsutaankaan.

    Monikohan suomalainen ortodoksi on ihan kokonaan välttynyt siitä.
    Jokunen sylivauva ja joukko pieniä lapsia, ehkä.

    Äänestä

  • vain kerran kuussa tai harvemmin. Me aktiiviset kaupunkilaisortodoksit käymme pyhillä useimmiten kerran viikossa, ja sen tähden olemme sopineet rippi-isämme kanssa, että meidän ei tarvitse käydä ennen jokaista ehtoollista synnintunnustuksella.

    Kehotankin ap:ta keskustelemaan asiasta oman rippi-isänsä kanssa ja sopimaan siitä, milloin hän käy katumuksen sakramentilla. Jos vakituista rippi-isää ei ole kehotan etsimään sellaisen.

    Äänestä

  • lompsivat kirjoitti:

    "Täällähän väki lompsii ehtoolliskalkille, vaikkei olisi eläessänsä käynyt synnintunnustuksella"

    Kun koululaiset tulevat kirkkoon, heidän osallistumisensa katumuksen sakramenttiin on ilahduttavan runsasta.

    Jokainen kristinoppikoulun käynyt on ainakin sen yhteydessä ollut "synnintunnustuksella".

    Aikuisena ortodoksiseen kirkkoon liittynyt on ainakin kerran ollut synninunnustuksella, ennen mirhavoitelua/kastetta toimitetaan myös katumuksen sakramentti. Ja mikäli yhtään olen asioista perillä, osallistuu moni tästä joukosta katumuksen sakramenttiin säännöllisesti.

    Nostaisinkin kaipaavan katseeni kohti aikuisikäisiä "syntymäortodokseja", yleisesti ottaen ainakin joillakin paikkakunnilla heitä näkee suhteessa harvoin riähkällä - tai mitentuota nytsitten kutsutaankaan.

    Monikohan suomalainen ortodoksi on ihan kokonaan välttynyt siitä.
    Jokunen sylivauva ja joukko pieniä lapsia, ehkä.

    "Jokainen kristinoppikoulun käynyt on ainakin sen yhteydessä ollut "synnintunnustuksella"."

    No tuostako pitäisi olla iloinen? Että leirillä on pelleilymielessä luultavasti kerran käyty? Kerran elämässä, vaikka Katumuksen sakramentin pitäisi olla jatkuvaa.

    "Aikuisena ortodoksiseen kirkkoon liittynyt on ainakin kerran ollut synninunnustuksella,.."

    Taas tuo ainakin kerran! Usko nyt että ei ole syytä iloita jos on kerran käynyt. Se ei ole jatkuvaa silloin.

    .." ennen mirhavoitelua/kastetta toimitetaan myös katumuksen sakramentti. Ja mikäli yhtään olen asioista perillä, osallistuu moni tästä joukosta katumuksen sakramenttiin säännöllisesti."

    No se voi olla että monet liittyneet osallistuu sakramenttiin useammin.

    "Nostaisinkin kaipaavan katseeni kohti aikuisikäisiä "syntymäortodokseja", yleisesti ottaen ainakin joillakin paikkakunnilla heitä näkee suhteessa harvoin riähkällä - tai mitentuota nytsitten kutsutaankaan."

    Mikä räähkä tai räkä se synnintunnustus nyt on. Kummaa karjalaisuuden palvontaa. ettei vaan Jumala unohtuisi kun mesotaan ympäri kaikissa sarafaaneissa venäläistä leikkien.


    "Monikohan suomalainen ortodoksi on ihan kokonaan välttynyt siitä.
    Jokunen sylivauva ja joukko pieniä lapsia, ehkä."

    Iso osa aikuisista ortoista ei ole käynyt kriparia. Eikä useimmat osallistu kirkon elämään mitenkään. eli aika paljonon siltä välttyneitä aikuisissa ortodokseissa.

    Äänestä

saattaisi olla, kuinka harvoin voi käydä synnintunnustuksella...

Äänestä
  • Muistaakseni olet katolilainen?

    Äänestä

kiusata pappeja samoilla hölinöilla viikosta toiseen. Haukkukaa toisianne perin pohjin seuraavat viisivuotta ja sitten kaatakaa kaikki pappien niskaan. Amen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


usein voi kirjoitti:

käydä synnintunnustuksella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu