Vastustajat hermostuneita mm sonni palkattu kirjoittamaan

Lisäksi suurenrahan puolueen mies ostaa turun partasuulle kaljaa jotta tämä jatkaisi ps:ten panettelemista.
4143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aika pitkää.

Äänestä

pieniä ettei teille tarvitse olla mitään vastustajia, kun teistä ei ole vastustajiksi. sonnimiehen jutut on sonnimiehen juttuja, ja isot puolueet ei taas korvaansa lotkauta jollekkin 5-6% persuporukalle.

Äänestä
  • Perussuomalaisissa on puutteensa. Sitä ei kukaan kansallismielinen kiistä. Mutta muutakaan vaikutuskanavaa ei ole. Meidän on toimittava siltä pohjalta joka on olemassa. PS on kulkemassa oikeaan suuntaan. Sen linja kovenee koko ajan. Tämä tapahtuu luonnon välttämättömyydellä. Vastustajat ovat alkaneet pelätä. Juuri se onkin päämäärämme. Kansankokonaisuuden tervehtyminen on pantu alulle.

    Äänestä

  • Rautanyrkki kirjoitti:

    Perussuomalaisissa on puutteensa. Sitä ei kukaan kansallismielinen kiistä. Mutta muutakaan vaikutuskanavaa ei ole. Meidän on toimittava siltä pohjalta joka on olemassa. PS on kulkemassa oikeaan suuntaan. Sen linja kovenee koko ajan. Tämä tapahtuu luonnon välttämättömyydellä. Vastustajat ovat alkaneet pelätä. Juuri se onkin päämäärämme. Kansankokonaisuuden tervehtyminen on pantu alulle.

    Ihmiset kuvittelevat, että kyseessä on todellinen poliittinen vaihtoehto, vaikka kyse on vain Johtajan henkilökohtaisesta bisneksestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perussuomalaiset voittoon ! kirjoitti:

Lisäksi suurenrahan puolueen mies ostaa turun partasuulle kaljaa jotta tämä jatkaisi ps:ten panettelemista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu