KAIKKI NAAMIOITUMAAN MIELENOSOITUKSISSA

Hallitus suunnittelee kieltävänsä naamioitumisen mielenosoituksissa mm. henkilöllisyyden suojaamistarkoituksessa.

Aionkin tästä lähtien käydä paljon aiempaa tiheämmin mielenosoituksissa, ja aina naamioituneena.

Kommandopipoja myy ainakin Salainen Agentti. Ehdotuksia hyviksi naamioiksi, sekä ostopaikkoja että kotitarvikkeista väsättyinä? (Sukkahousut on vähän turhan korni, mutta miksei)
7385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

joo vedä sä vaan ne sukkahousut päähän ja täydennä asukokonaisuutta pukeutumalla hameeseen.

Äänestä

Joo mennään kaikki naamiaisiin kun Hallitus suunnittelee kieltävänsä naamioitumisen mielenosoituksissa mm. henkilöllisyyden suojaamistarkoituksessa.

Herää pahvi!

Äänestä

Pukeudutaan naisiksi! sukkiksen jalkaan ja kaikki naamioitumaan! Hei ihan oikeesti mennään! Tänään jo? Vai? Tuletteks te mukaan naamioitumaan sukkahousiuhin?

Äänestä

vaikka mielenosoituksetkin kiellettäisiin kokonaan samantien.
Mitäpä niillä aikaan saadaan,
jos poliitikot jotain ovat päättäneet muuttaa, sehän tapahtuu vaikka koko kansa olisi mieltä osoittamassa.
Mutta naamioitumisesta, voihan sitä aina panna jonkin näköisnaamion päälle, vaikkapa Paavo-naamarin. Mutta kaikilla ei tietysti saa olla sama naamari, saattaa poliisi alkaa epäillä.

Äänestä

Mukana! Kontrolliyhteiskunta sen kuin pahenee, jos ei enää saisi anonyymisti mieltään osoittaa.

Äänestä

On ihan oikein että jos naamiot kielletään mielenosoituksissa, koska kun käyttää naamiota, voi helpommin tehdä mielenosoituksissa lain vastaisia asioita jäämättä kiinni. Mahdollista on esim. se että naamioitunut henkilö A pahoinpitelee henkilön B, tai rikkoo jonkun omaisuutta mutta ei jää välttämättä kiinni naamion takia. Vai onko oikein että lain rikkojat pääsevät kuin koira veräjästä

Äänestä

Tiestikös, tuollainen toiminta saa anonyymipalveluntarjoajille puhelinsoittoja, langan toisessa päässä on rikospoliisi. Eli
>Keskusteluissa ei saa:
> * Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan

Juuri näin teit.

>Lue tarkemmat keskustelun ohjeet ennen kuin >kirjoitat viestin.

Taisi unohtua? Anarkialle voisi olla oma keskustelupalstansa jossa EI olisi mitään vastuita ja ei myöskään kehoteta ketään menemään sinne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naamiomies kirjoitti:

Hallitus suunnittelee kieltävänsä naamioitumisen mielenosoituksissa mm. henkilöllisyyden suojaamistarkoituksessa.

Aionkin tästä lähtien käydä paljon aiempaa tiheämmin mielenosoituksissa, ja aina naamioituneena.

Kommandopipoja myy ainakin Salainen Agentti. Ehdotuksia hyviksi naamioiksi, sekä ostopaikkoja että kotitarvikkeista väsättyinä? (Sukkahousut on vähän turhan korni, mutta miksei)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu