Ihmisellä

mitään arvoa. Yritykset ovat tulleet ihmisen paikalle ja niitä tekohengitetään kaikin mahdollisin keinoin. Väkeä potkitaan pihalle, toimipisteitä suljetaan, siirrytään halvan työvoiman maihin ja ties mitä. Ihmiset jätetään roikkumaan oman onnensa nojaan ja pahimassa tapauksessa köyhyys kolkuttaa ovella.

Energiaa on saatava lisää mutta mihin sekin kaikki menee kun ei ole ketään sitä kohta käyttämässä. Myydäänkö sekin ulkomaille? Eikö tämä maa enää mitään muuta aio tuottaa?

Moni yrityskin on paennut täältä kun homma vaan ei toimi. Kaikki maksaa aivan liikaa ja lisää veroja ym. kuluja ilmestyy aivan tyhjästä. Kuka tänne edes viitsisi jäädä?

Maaseutu autioituu ja isommassa kuvassa tämä maa on maaseutu. Maaltapako on jatkunut jo hyvän aikaa eikä loppua näy. Kaikki pyörii kohta aivan minimi miehityksellä ja ainoastaan välttämätön säilyy ja sekin aika kehnonlaisesti hoidettuna.

Ruusuista on mutta ketäpä tämmönen kyläpahanen enää kiinnostaa. Kaiki pois vaan täältä kun vielä pääsee.
2267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pentti Linkola on siis voittanut.

Äänestä

Aivan väistämättä. Kuvaamasi kehitys ei voi toteutua täydellisesti ellei kansanvaltaa lakkauteta ja valtaa siirretä yrityksille. Ihmiset kyllä tajuavat ajoissa pitää puoliaan. Mistäs nämä poliitikot sitten äänensä haalivat jos eivät kansalaisiltaan? Kyllä se muutos sieltä tulee. Väistämättä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ole enää kirjoitti:

mitään arvoa. Yritykset ovat tulleet ihmisen paikalle ja niitä tekohengitetään kaikin mahdollisin keinoin. Väkeä potkitaan pihalle, toimipisteitä suljetaan, siirrytään halvan työvoiman maihin ja ties mitä. Ihmiset jätetään roikkumaan oman onnensa nojaan ja pahimassa tapauksessa köyhyys kolkuttaa ovella.

Energiaa on saatava lisää mutta mihin sekin kaikki menee kun ei ole ketään sitä kohta käyttämässä. Myydäänkö sekin ulkomaille? Eikö tämä maa enää mitään muuta aio tuottaa?

Moni yrityskin on paennut täältä kun homma vaan ei toimi. Kaikki maksaa aivan liikaa ja lisää veroja ym. kuluja ilmestyy aivan tyhjästä. Kuka tänne edes viitsisi jäädä?

Maaseutu autioituu ja isommassa kuvassa tämä maa on maaseutu. Maaltapako on jatkunut jo hyvän aikaa eikä loppua näy. Kaikki pyörii kohta aivan minimi miehityksellä ja ainoastaan välttämätön säilyy ja sekin aika kehnonlaisesti hoidettuna.

Ruusuista on mutta ketäpä tämmönen kyläpahanen enää kiinnostaa. Kaiki pois vaan täältä kun vielä pääsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu