Mitkä ovat mieleen painuneimmat hetket sarjassa?
Omasta mielestän vaikuttavimmat tapahtumat liittyvät ylikonstaapeli Mertonin toimintaan silloin, kun nuori Tom Nicholson sai surmansa virantoimituksessa.
Heti Nicholsonin surmanneen laukauksen jälkeen Mertonilta pääsi tuskainen lausahdus: "oh God no...".
Tomin hautajaisissa Merton piti mielestäni yhden tv-historian kauneimmista ja liikuttavimmista muistopuheista, raavaan miehenkin silmäkulmaan nousi silloin kyynel.
Myös Philin ja Ginan Daniel-pojan kuolema nosti vahvasti palan kurkkuun.
Mieleen painuneet hetket?
21
1521
Vastaukset
- -Liz
Nuo samat myöskin täältä,ja lisäksi ainakin Kate Rowanin kuolema. Se kun Nick jäi leskeksi. Se hetki, jolloin Nick seisoi poliisitalon ovella lumisatten alkaessa itkien on jotenkin jäänyt elävästi mieleen.
Sitten maggien miehen kuolema. Siinä tulipalossa. Se sykähdytti jo ensimmäisellä kerralla, mutta vielä uusintanakin. Kuten myös Steve Cranen kuolema.
Eli kuolemat onvat jääneet eniten mieleen. Johtuisiko hienoista näyttelijäsuorituksista ja dramaattisuudesta. Nämä tilanteet ovat tässä sarjassa yleensä todentuntuisia.- Tätiliini
paljoakaan lisättävää paitsi Alfredin kuolema. Tosi kumma juttu, että vain näitä negatiivisia asioita tulee mieleen. Onhan siellä mukaviakin asioita tapahtunut, esim......................noh...??? Ehkä eräät tietyt tulevat vuosia odotetut häät olisivat sellainen juttu.
- ensin kieltämä
Tätiliini kirjoitti:
paljoakaan lisättävää paitsi Alfredin kuolema. Tosi kumma juttu, että vain näitä negatiivisia asioita tulee mieleen. Onhan siellä mukaviakin asioita tapahtunut, esim......................noh...??? Ehkä eräät tietyt tulevat vuosia odotetut häät olisivat sellainen juttu.
suru Alfredin jälkeen, kun hän itki penkillä , se on jäänyt noiden muidenkin muistojen mukana tarkkaan muistiin.
Muistaakseni silloinkin Peggy-täti meni häntä lohduttamaan, että näin Peggy aina on lopulta Davidin puolella.
- koukkuuntunut
Kaikki yllämainitut, mutta myös ne hetket, kun Alf on mennyt jutustelemaan epävirallisesti ihmisten kanssa, ja näin saanut asioita selville. (hyviä ja pahoja) Näkee että hän saa luottamusta osakseen, ja ihmisten on helppo avautua hänelle.
- Hill.st.
Aivan!
Alfissa on muutenkin piileviä ja hienoja kykyjä. Aina, kun joku innokas poliisimies tai miksei siviilikin, esim valtuuttettu Jowett sotkee asioita, osaa Alf pitkällä paikallistuntemuksellaan ja pelisilmällä lopulta paikata tilanteen. Onhan Alf pelastanut muutaman kerran ylikonstaapeleitakin vaikeista tilanteista. Myös Alfin ikäluokkaa olevat naiset tahtovat olla sulaa vahaa Alfista puhuttaessa.
Kate Rowanin menehtymiseen liittyy myös varsin vaikuttava kohtaus. Siina Nick menee tyttärensä kanssa sillalle ja katsojalle annetaan sellainen kuva, kuin Nick aikoisi pudottaa tyttärensä jokeen. Näin ei kuitenkaan onneksi käy vaan Nick toteaa jotenkin niin, että:"elämän on jatkuttava". Kate Rowanin menehtyminen ei ollut hieno tapahtuma mutta tuo siltakohtaus oli.
- reetu
Mertonin lähtö vaimon psyykkisten oireitten takia.
-Vernonin lähtö jossa suru muuttui älyttömän hauskaksi loppuhuipennukseksi
- Lordi Ashfordlyn vanha(!) taloudenhoitaja osoittautuu murhaajaksi
-Peggy väittää olevansa lordin serkku
-David ottaa hoopoja kuvia tutuistaan, esim Gina kasvonaamiossa - Retkuilija
kun arkku jäi hautajaisissa kellumaan...
- Tätiliini
Tuo oli kyllä paha:):)
- Tätiliini
Tätiliini kirjoitti:
Tuo oli kyllä paha:):)
ja nahkatakissa oli myös aika mahtava näky! Jaksossa missä oli rakastunut Jennyyn.
- Hill.st.
Äsken oli myös hyvä kohtaus, kun Miller otti kiinni entisen komppanianpäällikkönsä. Walker tietenkin oli hetken ikävästi vaarassa.
- tullut hulluksi"
:Sanoi Gina ja pudotti kylpytakin lattialle. WOW Tämä varmasti pysyy mielessäni pitkään.
- Aidensfield arms
- Vernonin lähtö ja loppukuvat hänestä naiseksi pukeutuneena
- M. Trentin nolo kiinnijääminen pettämisestä ja rakastajattaren kosto. Pelottava nainen..
- Rosien tulo sarjaan, hän on yksi lempihahmoistani
- Alfredin kuolema
- Phillin poikamainen ihastus Debbieen ja salama-avioituminen - Hilpeä
Se Daniel-vauvan kuolema on jäänyt erityisesti mieleen.
- määvaan
Ainakin nämä:
-Greengrassin lähtö
-Vernonin tulo ja lähtö
-Vernonin rikastuminen - ja köyhtyminen
-Philin ja Ginan suhde, pikku-Daniel
-Craddockin hyvät ilmeet ja sarkasmi :)
-Steve Cranen kuolema
-Jenny ja Dennis Mertonin tarina
-Alfredin kuolema
Lisäksi monet hupaisat kommellukset, etenkin Vernon-David-akselilla!- Tätiliini
voisi vielä lisätä kohtauksen, missä Jackie ilmoittaa Mikelle jättävänsä tämän ja rakastuneensa toiseen. Olin niin kiukkuinen että olin vähällä kajauttaa kahvimukini teeveeruutuun! Piti oikein toppuutella itseään että: hei,haloo, tämä on vain tv-sarja:)
- <<<<
SE ETTÄ MITEN DENNIS MERTON KOHTELI VAIMOAAN
- tarvitse....
huutaa...
- Hill.st.
Katselin vanhoja jaksoja. Ihan hyvä kohtaus on sekin, kun Raymond Craddock kertoo Oskarille, että hänen vaimonsa on lähtenyt yhteisestä kodista. Craddock murehtii elämänsä menneen muutenkin hukkaan. Oskarhan lohduttaa Craddockia ja toteaa heidän olevan eri koulukunnan poliisimiehiä mutta Craddockin olevan hemmetin hyvä poliisi.
Sarjassa osataan kuvat hyvin iloja ja suruja sekä myötäelämistä varsinkin suruissa.- Tätiliini
sellainen aito ja lämmin välittäminen lähimmäisestä. Esim. jenkkisarjoissa hätäisesti tokaistaan jotain yhdentekevää ja taas viipotetaan tukka putkella lounaalle tai bisnes-miittinkiin.
- Forgetful Fiona
Ne dramaattisimmat ja surullisimmat tapaukset jäävät parhaiten mieleen, ja niitä tässä sarjassa on riittänyt.
Huvittaviakin kohtia tosin on ollut:
- Greengrass juuttuu joulupukkina kiinni savupiippuun
- Bernie ihastuu Jennyyn ja patsastelee hetken farkuissa ja nahkatakissa
- David voittaa runokilpailun
Yksi syy sarjan jatkuvaan suosioon onkin varmaan se, että sen huumori on hyväntahtoista. Kenellekään ei naureta halveksivasti, vaan lämpimästi ja ymmärtävästi. Aluksi eivät roistotkaan olleet kovin pahoja, mutta muutaman viime kauden aikana rikokset ovat selvästi raaistuneet. Kylän omat "rakastettavat rosvot" ovat kaikki pohjimmiltaan hyväsydämisiä, vaikka yrittävätkin ansaita leipänsä huijaamalla muita ihmisiä.- Hill.st.
Olen edellisen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. Aito toisesta välittäminen on maailmasta katoamassa. Tässä sarjassa sitä kuvataan hyvin, onko sitten tuon ajan Englannissakaan ollut noin hyvin on vaikeaa sanoa. Joka tapauksessa on mukavaa ja rentouttavaa katsoa tuollaista tv-sarjaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3186884Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss693986- 2083115
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242837- 741932
- 1461702
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2101692Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201528Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1631521- 891418