yksityiset lääkäriasemat

sulla on oikein yöunetkin mennyt mokoman takia...
Luultavasti lääkäri tutkiiperäsuolen siten ettei asiakas edes sitä huomaa asennolla ei niin väliä ammattilainen on ammattilainen...
Rohkeesti vaan tutkittavaksi...

Useastihan naisilla tämän tyyppiset vaivat johtuvat peräaukon yksisuuntaisesta liikenteestä.

Määräänkin näin virtuaalisena reseptinä reilunkokoisen anustapin ja runsaasti vasiliinia, jolloin jo muutaman hoitokerran jälkeen vaivat ovat muisto vain, eikä tarvitse enää jännittää ulostamista, eikä myöskään ilman päästämistä hississä.

Terveisin Tri Per Saukko, perslogian lisenssiaatti.

Minä tuossa kävin ottamaan selvää asiasta kun luin viestisi. Tuttavani on sairaanhoitaja ja epäili että sinun vaivasi on vaan ummetusta.

Lues tämä:

Ummetuksena pidetään sekä suolen normaalia harvempaa toimintaa että ulostamisvaikeutta. Ummetus ei liity normaaliin vanhenemiseen, mutta vähäinen liikunta, niukkakuituinen ravinto, nesteiden riittämätön käyttö ja ulostamistarpeen laiminlyöminen myötävaikuttavat siihen, että se on yleinen vaiva pitkäaikaishoidettavilla. Monet sairaudet ja lääkkeet voivat niinikään aiheuttaa ummetusta. Ulostetukkeuma, ohivuotoripuli ja ulosteenpidätyskyvyttömyys (ulosteinkontinenssi) ovat vanhuksen ummetuksen tavallisia lisätauteja etenkin vuodepotilailla. Huolellinen esitietojen selvittäminen, peräsuolen tunnustelu ja vatsan röntgentutkimus ilman varjoainetta luovat perustan ummetuksen selvittämiselle laitoshoidossa. Ummetuksen aktiivisella hoidolla ulosteinkontinenssi voi korjaantua vuosienkin jälkeen. Liikunnan, nesteiden ja ravintokuidun lisääminen, säännöllisen ulostamiskäytännön omaksuminen ja ummetusta aiheuttavien lääkkeiden pois jättö muodostavat ummetuksen ehkäisyn ja hoidon perustan. Suolen kunnollisen tyhjennyksen jälkeen ensisijaislääkitys on ulostemassaa lisäävä kuitulisä leseen tai ns. bulkkikilaksatiivin (Agiocur, Agiolax, Laxamucil, Lunelax, Vi-Siblin) muodossa. Lisätehoa saadaan tarvittaessa laktuloosista (Levolac, Loraga) ja/tai magnesiumhydroksidista (Magnesiamaito). Suolen toimintaa kiihdyttäviä ulostuslääkkeitä (laksatiiveja) voidaan käyttää tietyissä tilanteissa muun hoidon tukena. Vaikeassa ummetuksessa peräsuoli on tyhjennettävä ruiskein muutaman päivän välein.

Johdanto
Ummetus ja uloteenpidätykyvyttömyys ovat pitkäaikaishoidettavien tavallisimmat paksunsuolen toiminnan häiriöt. Vanhainkotiasukkaista joka toisella suoli toimii normaalisti, sairaaloiden pitkäaikaihoidettavista korkeintaan yhdellä viidestä (taulukko 1). Avohoidossa suolen toimintahäiriöt ovat naisilla tavallisempia kuin miehillä, mutta laitoshoidossa sukupuolieroa ei enää ole havaittavissa.

Samanaikainen ummetus, ulosteinkontinenssi ja virtsanpidätyskyvyttömyys on erityisesti vuodeosastoilla yleinen, hoitohenkilökuntaa henkisesti ja fyysisesti kuormittava oireyhtymä. Koska suolen toimintahäiriöt liittyvät usein ravinnon vähäiseen kuitupitoisuuteen, niukkaan nesteiden nauttimiseen, suolen toimintaan vaikuttaviin kroonisiin tautitiloihin, suoliston sairauksiin, toimintakyvyn heikentymiseen, liikuntakyvyttömyyteen, dementoitumiseen ja lääkkeiden käyttöön, niiden asianmukainen ehkäisy ja hoito on haaste moniammatilliselle yhteistyölle.

Avain suoliston toimintahäiriöiden onnistuneeseen ehkäisyyn on kuntouttavassa hoitotyössä. Huolehtimalla pitkäaikaishoidettavien henkilöiden liikuntakyvyn säilymisestä, riittävästä ravinnon (kuidut, valkuaisaineet) ja nesteiden saannista sekä fyysisestä ympäristöstä (turvallisen liikkumisen mahdollistaminen ja WC-tilojen optimointi) luodaan perusedellytykset suolen normaalille toiminnalle.

Määritelmä
Yksiselitteistä ummetuksen määritelmää ei ole. Ummetuksena voidaan pitää harvaksi käynyttä ulostamistaajuutta tai ulostamisen vaikeutumista. Tutkimuksissa usein käytetty ummetuksen määritelmä on, että suoli toimii harvemmin kuin kolmasti viikossa ja/tai ulostaessa joutuu pinnistelemään useammin kuin joka neljännellä kerralla. Todellisena sairautena ummetusta tulisi pitää vasta, kun peräaukkokanavan yläpuolisessa peräsuolen osassa (ampullassa) on sormella tunnettavissa suuri ulostemäärä ja/tai ilman varjoainetta otetussa vatsan natiiviröntgenkuvassa on havaittavissa normaalia enemmän ulostetta paksusuolen ja/tai peräsuolen alueella.

Laitosasukkaiden/-potilaiden ja hoitohenkilökunnan ummetuskäsitykset poikkeavat tutkimusten mukaan toisistaan. Ikäihmisille ulostamiseen liittyvät vaikeudet (kipu, pinnistely) ovat keskeisemmässä asemassa kuin ulostustiheys. Koettujen oireiden selvittely on näin ollen keskeistä pyrittäessä ummetuspotilaiden oikeaan taudinmääritykseen (diagnoosiin) ja hyvään hoitoon. Erityisesti dementiapotilaiden kohdalla oireiden määrittely perustuu kuitenkin suurelta osin hoitohenkilökunnan havaintoihin.

Normaalin suolentoiminnan edellytykset
Normaalin ulostamisen kannalta paksusuolen kuljetustoiminnan, imeytymisen ja ulostamisheijasteiden (-refleksien) häiriötön toiminta on tärkeää. Paksusuolen kuljetustoiminnan säätely on monimutkainen tapahtuma, jossa suolen supistukset toimittavat ulosteen vähitellen peräsuoleen. Paksusuolen keskeisenä tehtävänä on siirtää nestettä suolensisällöstä verenkiertoon. Suolen toiminnan hidastuminen johtaa imeytyvän nestemäärän lisääntymiseen, jolloin uloste muuttuu kovaksi. Ruokaileminen ja liikunta saavat hermoston välityksellä (n. gastrokolinen refleksi) aikaan voimakkaita supistuksia paksusuolessa ja ulosteen venyttäessä peräsuolen seinämää aktivoituvat ulostamisheijasteet. Ulostamisen toistuva lykkääminen vaimentaa heijasteet ja johtaa ummetukseen.

Ummetus ei ole normaaliin vanhenemiseen liittyvä ilmiö. Vastoin yleistä luuloa terveeseen ikääntymiseen ei kuulu ulostamistaajuuden tai suolensisällön läpikulkuajan hidastumista. Paksusuolen loppuosan tai peräsuolen alueen liikkuvuus ei myöskään muutu.

Ummetuksen syyt
Vanhuksilla kuten nuoremmillakin henkilöillä voi ohimenevästi esiintyä ummetusta mm. ruokailutottumusten muutosten, matkojen, psyykkisten jännitystilojen tai lyhytaikaisen sairaalahoidon yhteydessä. Ohimenevän ummetuksen mahdollisuus tulee huomioida erityisesti vastikään osastolla tulleiden kohdalla, jotta tila ei pitkittyisi ja mutkistuisi.

Ensi- ja toissijaiset tekijät, jotka voivat aiheuttaa kroonisen ummetuksen pitkäaikaishoidettaville, on koottu taulukkoon 2. Fyysinen passiivisuus, erityisesti vuodelepo, lamaa voimakkaasti suoliston kuljetustoimintaa ja on tärkeä ummetuksen aiheuttaja. Merkittäviä ensisijaisen ummetuksen syitä laitoshoidossa ovat myös nestevajaus ja kuituköyhä ruokavalio. Kuiturikasta ravintoa käyttävän tulisi suositusten mukaan nauttia 1.5-2 litraa nesteitä vuorokaudessa. Tämän toteuttaminen käytännön hoitotyössä vaatii hyvin suunnitellun yksilöllisen päiväohjelman varsinkin huonokuntoisten, nielemisvaikeuksia potevien potilaiden kohdalla. Huonosti hoidetut hampaat ja sopimattomat proteesit ovat laitosvanhuksilla yleisiä rajoittaen erityisesti kuitupitoisen ravinnon nauttimista. Heikot vatsalihakset voivat olla esteenä riittävän vatsaontelon sisäisen paineen aikaansaamiseksi ulostamisyrityksen yhteydessä.

Pitkäaikaishoidossa kyvyttömyys huolehtia ulostamisesta ajallaan on tavallinen ummetukseen johtava tekijä. Ulostusheijasteet käynnistyvät mahan tai peräsuolen täyttymisen yhteydessä. Jos henkilö toistuvasti lykkää tarpeilla käymistä refleksit vaimenevat ja altistavat ummetukselle. Laitoshoidossa WC:hen pääsyn lykkääntymisen syynä voivat olla mm. itsenäisen liikkumisen esteet, toilettitilojen vähäisyys/etäisyys, yksityisyyden puute, asukkaan/potilaan kyvyttömyys ilmaista ulostamisen tarvetta ja avustavan henkilöstön riittämättömyys.

Monet sairaudet lamaavat suolta. Vaikka suolistosairaudet eivät ole tavallisia ummetuksen syitä pitkäaikaishoidossa, tulee esim. maligniteetin mahdollisuus pitää mielessä erityisesti äkkiä pahentuvan ummetuksen syynä. Vastaavasti on pyrittävä asianmukaisesti diagnosoimaan ja hoitamaan peräaukon kivuliaat sairaudet, kuten haavaumat. Dementia, Parkinsonin tauti, aivohalvauksen jälkitila, sokeritauti, kilpirauhasen vajaatoiminta ja masennus ovat pitkäaikaishoidettavilla vanhuksilla tavallisia sairauksia, jotka osaltaan saattavat myötävaikuttaa ummetuksen kehittymiseen.

Myös lukuisat lääkkeet voivat myötävaikuttaa ummetuksen kehittymiseen ja pitkittymiseen. Nesteenpoistolääkkeet saattavat lamata suolen motoriikkaa ja kuivattaa suolen sisältöä. Tahdosta riippumatonta parasympaattista hermostoa lamaavat valmisteet eli ns. antikolinergit, aiheuttavat usein ummetusta. Näistä laitoshoidossa paljon käytettyjä ovat tietyt vanhemman polven masennuslääkkeet, psykoosin oireita vähentävät lääkkeet (neuroleptit) ja parkinsonismilääkkeet. Morfiinityypiset kipulääkkeet aiheuttavat usein hankalahoitoisen ummetuksen. Myös paljon käytetyt tulehduskipulääkkeet saattavat hidastaa paksusuolen toimintaa. Rauta-, alumiini ja kalsiumvalmisteet sekä tietyt verenpaine- ja sydänlääkkeet (esim. verapamiili) on niinikään liitetty ummetukseen. Vuosikymmeniä kestävä suolen toimintaa kiihottavien ummetuslääkkeiden käyttö aiheuttaa toisinaan suolen täydellisen lamaantumisen.

Ummetuksen tyypit
Ummetus voi olla spastista tai atonista. Spastista ummetusta potevilla "suoli on supussa". Näillä potilailla paksunsuolen supistukset aiheuttavat alavatsakipuja ja uloste on papanamaista.

Atonisessa ummetuksessa suoli on "veltto". Tähän ummetuksen muotoon ei liity vatsakipuja, vaikka paksusuoli saattaa olla täynnä ulostemassaa. Atoniseen ummetukseen liittyy toisinaan ulosteenpidätyskyvyttömyys. Tällöin ulostetta valuu anaalikanavasta peräsuolessa olevan ulostemassan sivuitse. Joskus vetistä ulostetta valuu niin paljon, että puhutaan ohivuotoripulista. Tila saatetaan diagnosoida väärin ripuliksi.

Osalla potilaista vaikeutunut ulostaminen liittyy peräsuolen ja anaalikanavan lihasten yhteistoimintahäiriööön. Tällöin normaalia peräsuolen supistumista ei seuraa peräsuolen sulkijalihaksen rentoutuminen. Näillä potilailla peräsuolen tunto on alentunut eivätkä he useinkaan ole tietoisia peräsuoltaan täyttävästä ulostemassasta.

Ummetuksen lisätaudit
Ummetuksen ennaltaehkäisyn ja hoidon merkitys korostuu tarkasteltaessa ummetuksen moninaisia lisätauteja eli komplikaatioita (taulukko 3). Kuumeilu ja sekavuus ovat esimerkkinä sellaisista oireista, joiden liittäminen perussyynä olevaan ummetukseen edellyttää korkeaa ammattitaitoa hoitohenkilökunnalta ja laitosvanhuksia hoitavilta lääkäreiltä.

Ulostetukkeuma (ulosteimpaktio) kehittyy hiljalleen potilaan viivyttäessä ulostamista ja suolen epätäydellisten tyhjennysten myötä. Yli puolella tällaisista potilaista havaitaan peräsuolta sormin tunnusteltaessa eli tuseeratessa suuri kiinteä ulostemassa. Tarvittaessa diagnoosi varmistetaan ilman varjoainetta tehtävällä ns. natiiviröntgentutkimuksella. Tukkeuman kovettuessa muodostuva ulostekivettymä (fekalooma) voi aiheuttaa suolistohaavauman ja jopa puhkeaman. Ulostetukkeuma voi johtaa bakteerien esiintymiseen veressä ja tästä johtuvaan kuumeiluun. Ulostetukkeuma ja -kivettymä aiheuttavat joskus paikallisia lisätauteja, kuten peräsuolitulehduksen, pukamien pahentumisen ja peräsuolen esiinluiskahtamisen. Virtsateihin kohdistuvan painevaikutuksen kautta ne saattavat aiheuttaa myös tiheentynyttä virtsaamistarvetta, virtsankarkailua, virtsatieinfektioita ja jopa mekaanisen virtsatietukoksen.

Ulosteinkontinenssi on virtsainkontinenssin ohella merkittävin geriatristen sairaalapotilaiden perushoidon ongelma. Laajetessaan peräsuolen ulostemassa työntyy peräaukkokanavaan. Ajan mittaan tukkeuma vaimentaa peräsuolen venyttymisen tunnetta, jolloin potilas ei enää havaitse ulostamistarvetta. Kova ja kuiva ulostemassa ärsyttää suolen limakalvoja aiheuttaen runsaan limanerityksen. Lähes vetistä ulostetta valuu useita kertoja päivässä massan venyttämän peräaukon läpi. Näin käy etenkin dementoituneilla potilailla. Ulostetukkeuman poistaminen ja ummetuksen tehokas hoito palauttavat useimmille pidätyskyvyn jopa vuosien pidätyskyvyttömyyden jälkeen.

Laajentunut ja veltto koolon (mega- eli jättikoolon) johtuu useimmiten pitkään kestäneen ummetuksen hoidon laiminlyönnistä ja ulosteen kasautumisesta. Sen komplikaatioina esiintyy mm. suolen kiertymiä, jotka ovat erityisesti dementoituneiden ja Parkinsonin tautia sairastavien vuodepotilaiden ongelma. Suolen kiertymässä oireet vaihtelevat vatsan vähäisestä turvotuksesta voimakkaisiin kouristaviin vatsakipuihin. Paksusuolen loppuosan tähystys (sigmoideoskopia) riittää useimmissa tapauksissa hoidoksi, mutta toisinaan joudutaan turvautumaan leikkaukseen.

Suolisto-oireiden lisäksi vanhuspotilaan ummetus voi ilmetä yleisoirein, kuten kuumeiluna, päänsärkynä, väsymyksenä, ruokahaluttomuutena, ristiselän kipuna, masentuneisuutena, levottomuutena tai sekavuutena. Myös rintakivut ja sydämen rytmihäiriöt saattavat toisinaan liittyä suoliston toimimattomuuteen.

Ummetuksen diagnostiikka
Oirekuvan kirjavuus ja ulosteinkontinenssiin liittyvä "väärä ripuli" saattavat peittää alkuperäisen syyn. Ummetusta on osattava epäillä vanhuspotilaan monenkirjavien oireiden syyksi. Lisäksi on muistettava, että tunnustelu peräsuolen kautta ei aina riitä ummetuksen poissulkuun.

Laitoshoidossa olevan ummetuspotilaan tutkimisessa huomioitavia seikkoja on koottu taulukkoon 4. Natiivimaharöntgen täydentää lääkärintutkimusta kertomalla ulosteen määrän ja jakautumisen paksusuolessa. Paksusuolen varjoainetutkimus (kolografia) ja tähystys (sigmoidoskopia/kolonoskopia) ovat avohoitopotilasta tutkittaessa keskeisiä, mutta tulevat pitkäaikaishoidossa harvemmin kyseeseen. Niitä on kuitenkin harkittava ainakin syöpäepäilyn yhteydessä (esim. silloin kun leikkauskelpoiselle potilaalle ilmaantuu äkillisesti paheneva ummetus).

Ummetuksen hoito
Tilapäiseen ummetuksen hoitoon käy mikä ummetuslääke tahansa. Pitkittyneen ummetuksen hoito aloitetaan suolen tyhjennyksellä, jonka jälkeen huolehditaan suolen toiminnan normalisoinnista (taulukko 5). Tarvittaessa käytetään laksatiiveja ja vaikeissa tapauksissa myös pienoisperäruiskeita.

Hoidon päämääränä on palauttaa suolen normaali toiminta ummetuksen taustasyiden poissulkemisen jälkeen. Liikunnan lisääminen on suotavaa, mutta vuodepotilaiden kohdalla on tyydyttävä käyttämään potilas säännöllisesti pystyasennossa. Vanhusten tulisi suositusten mukaan nauttia vähintään 1,5 litraa nesteitä vuorokaudessa kuivumisen ja ummetuksen ehkäisemiseksi. Erityisen tärkeää ohje on kuituvalmisteita nauttivilla henkilöillä. Tarvittaessa nesteiden saanti varmistetaan nestelistaa seuraamalla. Riittävästä nestemäärästä huolehtiminen on hoitohenkilökunnan vastuulla. Omaisia tulee myös kannustaa juottamaan potilaita.

Liukenematon ravintokuitu kasvattaa ulostemäärää, sitoo runsaasti vettä ja lisää ulostamistaajuutta. Vehnäleseiden avulla (5-20 g/vrk) voidaan vähentää ummetuslääkkeiden käyttöä laitoshoidossa. Kuitulisän vaikutus suolen toimintaan näkyy yleensä parin viikon kuluessa. Leseet on lisättävissä esim. puuroon tai jogurttiin. Hoidon toteuttamista on mahdollista yksinkertaistaa lisäämällä leseitä laitoskeittiössä osaksi potilaiden ruokaa. Alkuvaiheessa kiusallisten ilmavaivojen takia on syytä suurentaa annosta vähitellen viikkojen kuluessa. Leseiden vaihtoehtona voidaan käyttää suolen sisältöä lisääviä ns. bulkkilaksatiiveja (Agiocur, Agiolax, Laxamucil, Lunelax, Vi-Siblin).

Aamupalan jälkeinen säännöllinen 20-30 minuutin istunto saattaa käynnistää hormonaalisesti välittyvän gastrokolisen refleksin suolessa ja johtaa usein normaaliin ulostamistapaan. WC:tä tai WC-istuinta käyttäville asukkaiden/potilaiden ponnistamista helpottaa olennaisesti kyykkyasento, joka saadaan aikaan jalkojen alle asetettavalla korokkeella. Lisäksi vanhusten tulisi päästä WC:hen aina tarpeen ilmaantuessa. Riittävästä intimiteettisuojasta on huolehdittava. WC-tilojen asianmukaisuuden ja hyödyllisten apuvälineiden tarpeen arvioimiseksi suositellaan yhteispalaveria fysioterapeutin ja/tai toimintaterapeutin kanssa. Erityistyöntekijöitä on muistettava konsultoida myös uudisrakennuksia ja saneerauksia suunniteltaessa.

Kaikki lääkkeet, jotka voivat aiheuttaa ummetusta, tulisi mahdollisuuksien mukaan lopettaa. Kuitenkin spastisen ummetuksen hoidossa voidaan käyttää pieniä annoksia antikolinergisiä lääkkeitä. Myös metoklopramidi (Metopram, Primperan) saattaa helpottaa supussa olevaa suolta. Paksunsuolen motoriikkaa lisäävät laksatiivat voivat erityisesti näillä potilailla aiheuttaa kiusallisia vatsakipuja.

Atonisessa, veltossa ummetuksessa tärkeintä on koprostaasin laukaisu eli suolen tyhjentäminen ulostetukkeumasta. Parafiiniöljyä (esim. 30 ml tunnin välein noin kymmenen tunnin ajan) on käytetty ulostepaakun pehmentämiseen ja poistamiseen. Aspiraatiovaaran vuoksi potilaan on oltava vähintään puolittain istuvassa asennossa. Seuraavina päivinä on syytä tyhjentää suoli pienoisperäruiskein. (Myös vesiperäruiskeita voi suhteellisen turvallisesti käyttää vanhuspotilailla.) Peräruiskeita käytetään päivittäin, kunnes suoli on tyhjentynyt.

Joskus suoli on tyhjennettävä sormin peräsuolen kautta tunnustelemalla. Lidocain-geelin käyttöä suositellaan paikallisen kivun lievittämiseksi. Vaikeasti laukeavissa ulostetukkeumatapauksissa voidaan turvautua polyetyleeniglykolin (Colonsteril) käyttöön. Tarvittaessa kunnollinen tyhjentyminen tulee varmistaa natiiviröntgenkuvauksella.

Tyhjennyksen jälkeenkin veltto suoli saattaa toimia huonosti. Tällöin voidaan joutua turvautumaan kuituvalmisteiden (leseet, bulkkilaksatiivit) ohella muihin ulostelääkkeisiin. Kyseeseen tulevat esim. osmoottisesti vaikuttavat laktuloosi (Levolac, Loraga) ja magnesiumhydroksidimikstuura (Magnesiamaito), yksin tai yhdistelmänä. Vaikeissa tapauksissa on turvauduttava suolen motoriikkaa stimuloivaan sennaan (Exprep, Pursennid) tai bisakodyyliin (Metalax, Toilax).

Senna saa suolen toiminnan aikaan yleensä 8-12 tuntia lääkkeen nauttimisen jälkeen, mutta pitkäaikaishoidettavilla normaali suolen toiminta saatetaan saavuttaa vasta useiden viikkojen (ad 10 viikkoa) päivittäisen käytön jälkeen. Lääke on syytä antaa nukkumaan mennessä ja annosta tulee säädellä kunkin potilaan vasteen mukaan. Kun suolen säännöllinen toiminta on saavutettu, jatketaan ylläpitolääkitystä kaksi tai kolme kertaa viikossa tapahtuvalla annostelulla. Natriumpikosulfaatilla (Laxoberon, Pico-Salax), joka lisää ulostemassan vesimäärää, on saatu yhtä hyviä tuloksia kuin sennalla. Se on turvallinen lääke, jota voidaan tarvittaessa käyttää pitkiä aikoja.

Bisakodyyli- ja glyseriinisuppositoriot ovat erityisen käyttökelpoisia peräsuolen ja anaalikanavan lihasten yhteistoimintahäiriöstä kärsivillä. Peräpuikko on parasta antaa heti aamiaisen jälkeen, jolloin se tukee gastrokolista refleksiä ja johtaa vatsan toimintaan 10-60 minuutissa. Bisakodyylisuppositorioiden päivittäinen käyttö voi aiheuttaa peräsuolen polttelua, minkä takia niitä ei tulisi käyttää useammin kuin kolmasti viikossa. Glyseriiniperäpuikot eivät ärsytä peräsuolta ja soveltuvat siten päivittäiseen käyttöön, mutta saattavat olla bisakodyyliä tehottomampia.

Luumusose ja senna-luumuseokset ovat yleisesti käytössä vuodeosastoilla. Luumujen kuten muidenkaan stimuloivien ummetuslääkkeiden jatkuvaa, päivittäistä käyttöä ei suositella suolistoatonian riskin vuoksi. On kuitenkin todennäköistä, ettei elämän loppuvuosiin rajoittuva stimuloivien laksatiivien käyttö ehdi aiheuttaa merkittävää suolen veltostumista.

Erittäin vaikeassa ummetuksessa, johon liittyy toistuvia ulostetukkeumia, on säännöllinen tyhjennys pienoisperäruiskein 5-7 päivän välein aiheellinen.