Karjala on kuvitteellinen maa-alue, joka saduissa sijaitsee Suomen suuriruhtinaskunnan rajan itäpuolella. Karjalaa ei todellisuudessa ole olemassa, vaan sen keksi tutkija Elias Lönnrot vuonna 1832. Vaikka Karjala on puhdasta fiktiota, silti monet, varsinkin vanhemmat ihmiset, tuntuvat ottavan myytin tosissaan. Karjala-myytin keskeisiä aineksia ovat yksisarviset, typeränkuuloiset jumalat ja loputtomat kasat ruokaa. Karjalaisten heimo on olemassa, mutta se ei asu Karjalassa vaan Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, joista jälkimmäinen on historiallisesti pikemminkin Savoa kuin Karjalaa.
Karjala-myytti
Karjala-innostus juontaa juurensa 1800-luvun alkupuolelle, jolloin suomalaisten oli ikävä asustella Venäjän vallan alla. Tuota ikävyyttä lievittämään julkaistiin kaunokirjallisia pokkareita, joissa todisteltiin (virheellisesti, totta kai), kuinka erityislaatuinen ja hieno kansa suomalaiset olivat. Myöhempi kirjallisuudentutkimus on sittemmin nimittänyt tuon ajan kirjallisuutta "turhaa toivoa typerille" -kirjallisuudeksi (3T). Kuuluisimpia 3T-teoksia on Lönnrotin kirjoittama Kalevala, jonka kautta Karjala-buumi löi lopullisesti itsensä läpi. Koska kirkko oli jo satoja vuosia opettanut, että kaikki, mikä kirjassa lukee, on totta, niin ei mikään ihme, että köyhät torpparit innostuivat.
Lukuisat Karjalan-etsintäretket kuitenkin päättyivät venäläisten kiväärituleen, kun tyhmät torpparit lähtivät itään kohti Karjalan kermaa virtaavia jokia. Lönnrot on testamentissaan tästä kusetuksesta hieman pahoillaan.
Karjala 1900-luvulla
Vaikka kukaan Karjalaa etsimään lähtenyt ei palannut reissultaan, eikä kukaan sieltä ikinä lähettänyt edes postikorttia, ei Karjala-hölmöily sammunut edes uudelle vuosisadalle tultaessa. Muut Karjala-intoilijat kuten Akseli Gallen-Kallela, Jean Sibelius ja Eino Leino pitivät fiktion rattaat pyörimässä julkaisemalla lisää kaikenlaista Karjalaan liittyvää. J.V. Snellmannin kerrotaan todenneen Leinolle, että "ette nyt jaksais olla vedättämättä niitä törppöjä enää enempää", kun kuvitteellisen maapläntin palvonta alkoi saada jo vaarallisia mittasuhteita. Aikalaisten mukaan Leino oli vastannut: "Vitut."
Räikeimmin Karjalan olemattomuus ja vitsin saamat mittasuhteet tulivat esiin fiaskossa nimeltä talvisota, jossa Suomen armeija puolusti maapalaa, jota ei ollut olemassakaan. Mannerheim otti myytistä kaiken irti ja sai pidettyä sotilaat ruodussa lupaamalla, että kaikki saavat maistaa Karjalan marsipaanipuista ja jäätelölähteistä, kunhan nyt vain naapurit saadaan pidettyä rajan takana.
Karjala nykyään
Karjala-buumi on jo hieman laantumassa, mutta edelleen jossakin voi törmätä mummoon, joka väittää kiven kovaan asuneensa Karjalassa. Yleensä hän aloittaa lauseensa "Kaik jäi. Hevostakkaan ee siinä rytäkässä homattuna ohtaa mukkaan kö...". Nämä kannattaa jättää vaille huomiota. Ylipäätään kaikki vastaan tullut 3T-materiaali kannattaa polttaa, mukaan lukien olut. Sisäministeriössä on valmisteltu lakiesitystä, jossa kaikki Karjalaan liittyvä materiaali julistettaisiin pannaan ja sen hallussapito ja levittäminen muuttuisi rangaistavaksi. Esitystä vastustavat lähinnä eläkeläiset Itä-Suomesta.
Radikaaleimmat Karjala-hörhöt koettelevat Suomen ja Venäjän ulkopoliittisia suhteita lähettelemällä itään uhkauskirjeitä, joissa tätä kuvitteellista maapalaa vaaditaan takaisin. Suomen Postissa onneksi tunnetaan pahimpien häirikköjen käsiala, joten selkkaukset voidaan eliminoida heti alkuunsa.
Keskeisiä piirteitä
Karjala-myyttiin kuuluu kaikenlaista typerää alkaen kaulattomasta kitarasta.
- Karjalassa asuu jumalia ja suuria suursuomalaisia, kuten Väinämöinen ja Kekkonen.
- Karjala on ikivihreistä maista koostuva paratiisi, jonka keskellä on Laatokka-niminen nuoruudenlähde.
- Karjalaiset ovat iloista porukkaa, jotka pukeutuvat kirkkaisiin kansallispukuihin ja soittavat jotain kitaran näköistä vempelettä sylissään.
- Paikalliset puhuvat outoa murretta, jossa persoonapronominit kuulostavat kissan miukunalta.
http://hiki.pedia.ws/wiki/Karjala

Vastaukset 9
Vanhimmat
Olet saanut noi ydinkysymykset juuri kohdalleen.
Karjalan takaisinvaltaus vaatii todellakin mielikuvitusta.
Karjalan palautus 1800 -luvun alussa vahvisti suomen kielen asemaa. Ruotsin kieliset eivät tästä pitäneet. Tämä kieteisenä seikkana mainittakoon, mitä palautukseen tulee 1800 -luvulla. Näitä kielteisiä seikkoja ei pidä unohtaa. Jos ne unohtaisi niin voitaisiin syyttää realismin puutteesta.
1. Pakkoluovutetussa Karjalassa on asunut aina suomalaisenemmistö riippumatta siitä, minkä man hallussa se on ollut.
2. Vasta vuodesta 1944 lähiten on tältä alueelta karjoitettu sodalla alkuperäisasukkaat ja asutettu väkeä aivan muualta tilalle. Ihmisoikeusrikos.
3. Jo Venäjä tsaari tunnusti alueen 1812 (ns. Vanha Suomi, nimikin kertoo, keitä siellä on asunut) Suomen suurruhtinaskuntaan kuuluvaksi.
4. Suomen istenäisyessä 1917 sen syntyneen valtion rajat määriteltiin Tartossa 1920.
5. Imperialistinen Neuvostoliitto valloitti Suomelle laillisesti kuuluneen alueen 1939 ja kahden sodan seurauskena alue liitettii Neuvostoliittoon ja alueelta ajettiin aklkuperäisasukkaat pois ja asutettiin väkeä muualta tilalle.
Suomalaisilla on täysi oikeus vaatia tuota aluetta takaisin.
Tämä oli hauska :)
Ensin: " Pakkoluovutetussa Karjalassa on asunut aina suomalaisenemmistö..." sitten kirjoittaja itse kumoaakin seuraavassa kohdassa ensimmäisen kohdan "aina": "Vasta vuodesta 1944 lähiten on tältä alueelta karjoitettu..." (tarkoittanee karkoitettu, jos ei ole itse heimo.pee asialla)
Seuraava hauskuus: "Jo Venäjä tsaari tunnusti alueen 1812 (ns. Vanha Suomi, nimikin kertoo, keitä siellä on asunut)" Suomi oli vuoteen 1809 saakka pelkkä Ruotsin maakunta, eli suomalaisetkin olivat ruotsalaisia muun maailman näkövinkkelistä. Itsekin suomalaiset heräsivät suomalaisuuteensa vasta kun maakunnasta tuli autonominen osa Venäjää, kansallistunne heräsi. Ennen kansallistunnettahan suomalaiset eivät pitäneet itseään edes omana kansanaan.
Lisää palauttajakerhon opinkappaleita: "Suomen istenäisyessä 1917 sen syntyneen valtion rajat määriteltiin Tartossa 1920." No kappas, niin tehtiinkin. Oikeasti Suomi kyllä itsenäistyi jo vuonna 1917, mutta itänaapurin kanssa rajalinjoista päästiin sopuun vasta 1920. Ennen tätä sopua suomalaiset yrittivät siirtää sitä rajaa itään ja sama yrityshän toistui sitten parin kymmenen vuoden päästä.
Ja gramofoni jatkaa toistamista: "kahden sodan seurauskena alue liitettii Neuvostoliittoon ja alueelta ajettiin aklkuperäisasukkaat pois ja asutettiin väkeä muualta tilalle. "
Jo vain. Peruspalauttaja ei tietenkään muistele sitä, että sen jälkimmäisen sodan aikana Suomi yritti itse tasan tarkkaan ihan samaa, mistä tuossa nyt itänaapuria moitiskelee. Palauttajalle riittää se, ettei Suomi onnistunut, eli murhan yrityskään ei ole hänelle rangaistava teko, koska uhrihan jää henkiin.
"Suomalaisilla on täysi oikeus vaatia tuota aluetta takaisin. "
Suomalaisilla ehkä, sehän kuuluu jo sananvapauteenkin vaatia mitä haluaa, mutta Suomen valtio on siitä oikeudesta virallisesti luopunut.
"Ensin: " Pakkoluovutetussa Karjalassa on asunut aina suomalaisenemmistö..." sitten kirjoittaja itse kumoaakin seuraavassa kohdassa ensimmäisen kohdan "aina": "Vasta vuodesta 1944 lähiten on tältä alueelta karjoitettu..." (tarkoittanee karkoitettu, jos ei ole itse heimo.pee asialla) "
Etkö nyt käsitä, että tuo "aina" tarkoittaa ENNEN sitä, kun sieltä ajettiin suomalaiset pois?
"Seuraava hauskuus: "Jo Venäjä tsaari tunnusti alueen 1812 (ns. Vanha Suomi, nimikin kertoo, keitä siellä on asunut)" Suomi oli vuoteen 1809 saakka pelkkä Ruotsin maakunta, eli suomalaisetkin olivat ruotsalaisia muun maailman näkövinkkelistä. Itsekin suomalaiset heräsivät suomalaisuuteensa vasta kun maakunnasta tuli autonominen osa Venäjää, kansallistunne heräsi. Ennen kansallistunnettahan suomalaiset eivät pitäneet itseään edes omana kansanaan. "
Maura vaan, kun et mistään mitään ymmärrä. Suomen suurruhtinaskunta syntyi Suomen sodan jälkeen 1809. Tämä suurruhtinaskunat muodostettiin juuri SUOMALAISESTA ALUEESTA, suomalaisten asuma-alueesta. Tututat tuota jo monen kertaan esiin tuotua "eivät tunteneet itseään suomalaisiksi"-mantraa. Miten ihmeessän aluesta voitiin käyttää nimeä Suomen suurruhtinaskunta, jos suomalaisia ei muka siellä ollut?
Vuosien 1323 Pähkinasaaren ja 1940 Moskovan rauhan välissä eli 617 vuoden aikana oli vain 90 vuoden jakso vuosina 1721-1811, jolloin Venäjä ei tunnustanut Rajajoen linjaa. Tarton rauhassa ei tarvinnut vaatia rajalinjan siirtoa.
Rauhansopimuksen johdannossa viitataan Suomen itsenäisyyden tunnustamiseen vuosien 1917-1918 vaihteessa. Tuossa johdannossa todetaan, että "Venäjä on tunnustanut Suomen valtakunnan Suomen Suuriruhtinaanmaan rajoissa".
Tämän vanhan rajankulun tunnustaminen on vahvistettu Tarton rauhansopimuksen 2. artiklan 2. momentissa, jonka mukaan Petsamon eteläpuolella raja kulkee "Jaurijärven lähellä olevasta Korvatunturin rajapyykistä numero 90 Laatokkaan saakka, sen poikki ja Karjalan kannaksen poikki Suomen ja Venäjän tähänastista rajaa pitkin sen päätekohtaa Suomenlahden rannalla
Keisari Aleksanteri I palautti tsaari Pietari Suuren Viiprin länsipuolelle siirtämän rajan takaisin rajajoelle 1812.
"Lisää palauttajakerhon opinkappaleita: "Suomen istenäisyessä 1917 sen syntyneen valtion rajat määriteltiin Tartossa 1920." No kappas, niin tehtiinkin. Oikeasti Suomi kyllä itsenäistyi jo vuonna 1917, mutta itänaapurin kanssa rajalinjoista päästiin sopuun vasta 1920. Ennen tätä sopua suomalaiset yrittivät siirtää sitä rajaa itään ja sama yrityshän toistui sitten parin kymmenen vuoden päästä. "
Mitä yrität sanoa? Väititkö siis, että 1920 Tartossa ei määritelty itsenäisen Suomen rajoja?
"Jo vain. Peruspalauttaja ei tietenkään muistele sitä, että sen jälkimmäisen sodan aikana Suomi yritti itse tasan tarkkaan ihan samaa, mistä tuossa nyt itänaapuria moitiskelee. Palauttajalle riittää se, ettei Suomi onnistunut, eli murhan yrityskään ei ole hänelle rangaistava teko, koska uhrihan jää henkiin. "
Peruspalauttaja sanoo vain sen, että JO vuonna 1939 Karjala, Suomen laillinen alue RYÖSTETTIIN Suomelta ja Moskovan rauhassa tämä ryöstö sitten "laillistettiin". Ilman 1939 sota ei olisi tullut koko Jatkosotaakaan.
"Suomalaisilla ehkä, sehän kuuluu jo sananvapauteenkin vaatia mitä haluaa, mutta Suomen valtio on siitä oikeudesta virallisesti luopunut"
Ja sinä uskot, että maapallon kaikista rajoista juuri tuo Stalinin pakkoraja on ikuisesti sinetöity paikalleen?
separatisitista paatosta..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000800&posting=22000000037488521
ja haista sitä siinä sinulle faktaa tarpeeksi käpykaartilaisen jälkeläinen.
kerro nyt, miltä maistuu kun tunnut tietävän