Huoruuden suoruus

Huora, tuo maailman vanhin ammatti herättää usein keskustelua. Se minkä huoraamiseksi koemme, riippuu paljon siitä miten itse elantomme hankimme. Omasta mielestäni kaikki toiminta, missä ihminen saa rahallisen korvauksen on huoraamista,siis itsensä tai aikansa myymistä.
Mutta koska työntekeminen rahallista korvausta vastaan on "babylonissa" yhteiskunnan perusta, niin huoraamiseksi kuvitellaan lähinnä prostituutio,
jonka koetaan olevan seksipalvelujen myymistä. Protituoituja usein myöskin halveksitaan tai koko ammattikunnan toimintaa pyritään vaikeuttamaan,
koska huoraamisen suoruus onkin haitallista monille, varsinkin naisille jotka käyttävät seksiä miehensä ohjailemiseen, kiristämiseen ja manipulointiin.

Kuten aikasemmin totesin, se minkä huoraamiseksi koemme, riippuu siitä mitä itse teemme.

Monen mielestä huoraamista ei ole, jos nainen saa lahjaksi korun,vaatteita tai lomamatkan ja
vastapalvelukseksi harrastaa seksiä lahjan antajan kanssa, joten tämäntyyppinen seksiinjohtava toiminta on lisääntymässä, vaikka jotkut sen huoraamiseksi kokevatkin.
Huoramiseksi voidaan myös kokea hierontapalvelu, vaikka hieroja ei edes seksipalveluja antaisikaan, sillä asiakas kokee mielihyvää ja jopa kiihottuu koskettelusta.
Stripparit eivät ole mielestään huoria, vaikka hyväilevätkin miehiä samalla, kun miehet tyydyttävät itseään.
Monet mallit eivät koe missään nimessä olevansa huoria, vaikka elättävätkin itsensä myymällä kuviaan, joita katsellen jotkut taas harrastavat seksiä.
On monia eri ammatteja joissa ansaitaan pelkästään siksi, että joku ihminen haluaa kiihottua seksuaalisesti, mutta niitä ei koeta huoraamiseksi, näitä ovat puhelintytöt, roolileikki palvelut,hieronnat,monet mallit, stripparit, elokuva ja videotähdet.

Tällähetkellä virallisesti huoraaminen ja maksullinen seksi tarkoittaa lähinnä penetraatiota vaginaan tai suuseksiä, kun taas maksusta, suuteleminen, sukuelinten hieronta tai kehonsa antaminen hyväiltäväksi ei huoraamista muka ole.

Monet luokittelevat synniksi/huoraamiseksi kaikken toimintaa missä rahastetaan ihmisten seksinhalulla, heidän mielestään ihmisiä voi kuitenkin rahastaa heidän voitonhimon tai mielihyvän tavoittelun takia. Voisiko olla niin, että kaikki toiminta missä ihminen ostaa mielihyvää tai hankkii nautintoa rahalla on huorintekemistä ?

Varsinaisista seksi palveluista sen verran, että ei se ole pelkkää kurjuutta, vaan on olemassa paljon ihmisiä, jotka pitävät työstään sen hyvine ja huonoine puolineen.. Ala ei ole myöskään vain miesten dominoiva, vaan niin seksipalvelujen kuin pornoteollisuuden johdossa on suhteellisen paljon naisia.Seksialalla on toki hyväksikäytettyjä siinä missä kaikilla muillakin aloilla, mutta kumpikohan sukupuoli hyväksikäyttää toista seksiä apuna käyttäen kokonaisuudessaan enemmän ?

Feministejä huoruus koskettaa syvästi, onhan seksipalveluista elantonsa saavista enemmistö naisia.
Mutta naisvallasta ja naisten epäoikeudenmukaisuudesta kertoo paljon ideologia, jossa seksin myyminen sallitaan ja ostaminen kielletään, huumausaineita vastaan kun taistelaan päinvastaisin keinoin.
771577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

siksi kukaan nainen ei vastaa tähän järkevästi tai rehellisesti!

tai ollenkaan!

koska olethan mies silloin et voi olla oikeassa!
ja siksi tämä maailma on miesvaltainen paikka!

onneksi!

Äänestä

Miten huora voi olla vanhin ammatti, koska maksun hankkijan täytyi kuitenkin olla metsästäjä/poppamies/suojelija/tms.?

Seksi on mielletty ihmisen kaikista intiimeimmäksi osaksi. Siksi tämän läheisyyden jakaminen rahasta on eri asia, kuin vaikkapa toisenlaisen palveluksen tekeminen, kuten putkien korjaaminen, joka ei vaadi läheisyyttä asiakkaan kanssa.

Seksissä fyysisesti miehen on helpompi saavuttaa nautinto ja naiselle se on kulttuurillisista ja rakenteellisista syistä vaikeampaa. Nainen myös vahingoittuu seksissä helpommin.

Pari/muusuhdetyöhön panostamalla ratkottaisiin ihmisten seksiongelmia huomattavasti hedelmällisemmin ja ketään loukkaamatta, kuin kannustamalla seksin ostoon.

Nainen ei ole luonnostaan haluton, eikä mieskään aina ole valmis. Jos miehestä tuntuu, että hän saa seksiä vaimoltaan palveluksena, kannattaisi mennä seksiterapeutin puheille ja miettiä, miksi vaimo ei koe hyötyvänsä seksistä tai miksi mies kokee sen palkintona.

Äänestä
  • ei siis mitään järkeä ollut tossa vuodatuksessa.

    Kuka mies on sinua niin viiltänyt ettet enää rakkauden suloisuuteen vastata voi? oi kaunis kukkani solanaksen vasalli

    ps. kuuntele biisi nimeltä makambo joku kirjotti tänne et kaikki ongelmat paranee ja nehän parani!

    Äänestä

  • " Seksi on mielletty ihmisen kaikista intiimeimmäksi osaksi. Siksi tämän läheisyyden jakaminen rahasta on eri asia, kuin vaikkapa toisenlaisen palveluksen tekeminen, kuten putkien korjaaminen, joka ei vaadi läheisyyttä asiakkaan kanssa. "

    Mielletty ja mielletty. Eikö se ole kuitenkin jokaisen yksilön asia, mieltääkö seksin kaikkein intiimeimmäksi osaksi vai ei. Ja on monia muitakin ammatteja, jotka vaativat läheisyyttä, kuten kampaaja, hieroja jne. Se, että läheinen kontakti tapahtuu sukupuolielimiä käyttäen, lienee kuitenkin kunkin yksilön asia, miten sen kokee ja miten siihen suhtautuu.

    Lisäksi kun otetaan huomioon, että osa seksipalveluksia myyvistä voi valita asiakkaitaan varsin hyvin. Jos nainen on kaunis tai mies komea, on hänellä noiden avujensa puolesta vara valita asiakkaitaan jopa paremmin kuin monessa muussa ammatissa.

    Minä en esim. 35 vuotiaana miehenä ole löytänyt yhtään työtä/ammattia, jota tekisin vapaaehtoisesti. Joudun siis myymään itseäni rahan vuoksi. Jos seksiä naisille myyville miehille olisi yhtä hyvät markkinat kuin miehille seksiä myyvillä naisilla on, tekisin ilomielin seksityötä ennemmin kuin mitään työtä, jota olen joutunut rahan takia tähän mennessä tekemään.

    Äänestä

  • mies 20v kirjoitti:

    ei siis mitään järkeä ollut tossa vuodatuksessa.

    Kuka mies on sinua niin viiltänyt ettet enää rakkauden suloisuuteen vastata voi? oi kaunis kukkani solanaksen vasalli

    ps. kuuntele biisi nimeltä makambo joku kirjotti tänne et kaikki ongelmat paranee ja nehän parani!

    ...se spiidin vetäminen, niin järki alkaa ehkä hahmottua myös sinulle. Jos ei, niin älä huoli, autuaita ovat stupidot.

    Äänestä

  • Vanhin ammatti käsitys on peräisin siitä, että varsinkin heteroseksissä on kysymys individuaalisesta, yksilön halusta ja hyödystä, kun menneisyydessä ihmiset tekivät kaiken muun yhteisönsä hyväksi.
    Sitä on vain vaikeat tajuta nykyisessä kulttuurissa kasvaneena.

    Katsotko siis että läheisyyden jakaminen rakasta on paheellista ?

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    " Seksi on mielletty ihmisen kaikista intiimeimmäksi osaksi. Siksi tämän läheisyyden jakaminen rahasta on eri asia, kuin vaikkapa toisenlaisen palveluksen tekeminen, kuten putkien korjaaminen, joka ei vaadi läheisyyttä asiakkaan kanssa. "

    Mielletty ja mielletty. Eikö se ole kuitenkin jokaisen yksilön asia, mieltääkö seksin kaikkein intiimeimmäksi osaksi vai ei. Ja on monia muitakin ammatteja, jotka vaativat läheisyyttä, kuten kampaaja, hieroja jne. Se, että läheinen kontakti tapahtuu sukupuolielimiä käyttäen, lienee kuitenkin kunkin yksilön asia, miten sen kokee ja miten siihen suhtautuu.

    Lisäksi kun otetaan huomioon, että osa seksipalveluksia myyvistä voi valita asiakkaitaan varsin hyvin. Jos nainen on kaunis tai mies komea, on hänellä noiden avujensa puolesta vara valita asiakkaitaan jopa paremmin kuin monessa muussa ammatissa.

    Minä en esim. 35 vuotiaana miehenä ole löytänyt yhtään työtä/ammattia, jota tekisin vapaaehtoisesti. Joudun siis myymään itseäni rahan vuoksi. Jos seksiä naisille myyville miehille olisi yhtä hyvät markkinat kuin miehille seksiä myyvillä naisilla on, tekisin ilomielin seksityötä ennemmin kuin mitään työtä, jota olen joutunut rahan takia tähän mennessä tekemään.

    "Jos nainen on kaunis tai mies komea, on hänellä noiden avujensa puolesta vara valita asiakkaitaan jopa paremmin kuin monessa muussa ammatissa."

    Pitää paikkansa.

    On myös olemassa pajon naisia, jotka hakevat tietoisesti varakasta miestä, miestä joka kustantaisi heille paremman elämän.
    Miksi jos mies tekee sitä päivän, eikä vuosia, on muka enemmän syntiä.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Vanhin ammatti käsitys on peräisin siitä, että varsinkin heteroseksissä on kysymys individuaalisesta, yksilön halusta ja hyödystä, kun menneisyydessä ihmiset tekivät kaiken muun yhteisönsä hyväksi.
    Sitä on vain vaikeat tajuta nykyisessä kulttuurissa kasvaneena.

    Katsotko siis että läheisyyden jakaminen rakasta on paheellista ?

    Miksi menneisyyden ihmiset mielestäsi mielsivät seksin individuaalia hyödyttäväksi? Mikä todistaa sen puolesta?

    Mitä paheellinen on? Syntiä? Mitä synti on? Minusta seksikauppa on rikos ihmisyyttä vastaan. En siis vastusta sitä, koska se olisi mielestäni rietastelua tms., vaan koska siinä ihmisistä tehdään romua.

    Äänestä

  • mies 20v kirjoitti:

    ei siis mitään järkeä ollut tossa vuodatuksessa.

    Kuka mies on sinua niin viiltänyt ettet enää rakkauden suloisuuteen vastata voi? oi kaunis kukkani solanaksen vasalli

    ps. kuuntele biisi nimeltä makambo joku kirjotti tänne et kaikki ongelmat paranee ja nehän parani!

    Jos olet 10. asiakas sinä päivänä tai 10 asiakasta vastaan ottanut, niin siitä 10. toimituksesta on kyllä rakkauden suloisuus useimmiten kaukana.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    " Seksi on mielletty ihmisen kaikista intiimeimmäksi osaksi. Siksi tämän läheisyyden jakaminen rahasta on eri asia, kuin vaikkapa toisenlaisen palveluksen tekeminen, kuten putkien korjaaminen, joka ei vaadi läheisyyttä asiakkaan kanssa. "

    Mielletty ja mielletty. Eikö se ole kuitenkin jokaisen yksilön asia, mieltääkö seksin kaikkein intiimeimmäksi osaksi vai ei. Ja on monia muitakin ammatteja, jotka vaativat läheisyyttä, kuten kampaaja, hieroja jne. Se, että läheinen kontakti tapahtuu sukupuolielimiä käyttäen, lienee kuitenkin kunkin yksilön asia, miten sen kokee ja miten siihen suhtautuu.

    Lisäksi kun otetaan huomioon, että osa seksipalveluksia myyvistä voi valita asiakkaitaan varsin hyvin. Jos nainen on kaunis tai mies komea, on hänellä noiden avujensa puolesta vara valita asiakkaitaan jopa paremmin kuin monessa muussa ammatissa.

    Minä en esim. 35 vuotiaana miehenä ole löytänyt yhtään työtä/ammattia, jota tekisin vapaaehtoisesti. Joudun siis myymään itseäni rahan vuoksi. Jos seksiä naisille myyville miehille olisi yhtä hyvät markkinat kuin miehille seksiä myyvillä naisilla on, tekisin ilomielin seksityötä ennemmin kuin mitään työtä, jota olen joutunut rahan takia tähän mennessä tekemään.

    Vaikka yksilö itse ei mieltäisi seksiä mitenkään intiimiksi, niin yhteisö jokatapauksessa kohtelee häntä yksilönä, joka jakaa intiimin elämänalueen rahasta.

    Harva yksilö jaksaa moista painetta haavoittumatta.

    Äänestä

  • K-18 kirjoitti:

    Miksi menneisyyden ihmiset mielestäsi mielsivät seksin individuaalia hyödyttäväksi? Mikä todistaa sen puolesta?

    Mitä paheellinen on? Syntiä? Mitä synti on? Minusta seksikauppa on rikos ihmisyyttä vastaan. En siis vastusta sitä, koska se olisi mielestäni rietastelua tms., vaan koska siinä ihmisistä tehdään romua.

    Jos tutkii ihmisten suhtautumista seksiin vanhoissa kulttuureissa,ja vertaa käytäntöä joka on yleinen vieläkin ns. sivistymättömissä maissa, kertoo seksuaalisuuden muutoksesta.
    Maissa missä ei ole pakkokoulutusta seksuaalisuuden opettelu on hyvin erilaista jopa avoimenpaa,seksiin perehdytään ensin oman sukupuolen jäsenten kanssa,kysymykssä ei ole penetraation harjoittelu eikä parisuhde vaan yleensä useiden henkilöiden harrastama nautintojen tutkiskelu.

    Vasta juutalaisuuden ja kristinuskon myötä ihmiselämän tarkoitukseksi tuli avioliitto,sekä yksiavioisuus joten seksiin suhtautuminen muutui täysin

    Jos ihminen omasta vapaasta tahdostaan käyttää kehoaan ansaitsemiseen, onko se rikos ihmisyyttä vastaan ?
    Eikö rikos olisi kieltää tekemästä sitä ?

    Niin että takaisin luontoon, sitä mieltäkö olet? Luuletko että mitenkään voit tuollaisilla argumenteilla pysäyttää kehityksen kulun, ts. naisten omaan tahtoon ja tietoisuuteen perustuvan kehittymisen kohti riippumattomuutta miehisestä vallanhalusta. Ei tule onnistumaan.

    Toki yksilöt parisuhteissaan voivat tehdä luottamuksellisia sopimuksia keskenään, mutta yleensä ottaen naiset ovat oppineet kantamaan oman vastuunsa valinnoissaan eivätkä kovin perinteisiin/uhrautuvaisiin valintoihin halua enää taipua. Viattomuuden/tiedostamattomuuden aika on ohi. Toki jokainen voi parisuhteissaan
    tuota tilaa tavoitella ja rakastavassa suhteessa niitä kokeekin, ainakin hetken häivähdyksinä.

    'Jos ihminen omasta vapaasta tahdostaan käyttää kehoaan ansaitsemiseen, onko se rikos ihmisyyttä vastaan ?
    Eikö rikos olisi kieltää tekemästä sitä ?'

    Luulen että miesprostituoiduille tulee olemaan enenevissä määrin kysyntää. Nainen oppii riippumattomuutensa myötä suhtautumaan tuohon asiaan aivan yhtä yksioikoisesti kuin miehet sitä rummuttavat. Vai onko se rikos jos nainen haluaa pelkkää puhtaalla rahalla ostettua nautintoa?

    Äänestä

  • K-18 kirjoitti:

    Vaikka yksilö itse ei mieltäisi seksiä mitenkään intiimiksi, niin yhteisö jokatapauksessa kohtelee häntä yksilönä, joka jakaa intiimin elämänalueen rahasta.

    Harva yksilö jaksaa moista painetta haavoittumatta.

    Pitää alkaa muokkaamaan yhteisön asenteita. Tuo vetoomuksesi kuulostaa samalta, jolla puolusteltiin homouden kriminalisointia aikanaan. Koska yhteisö suhtautui siihen, kahden ihmisen väliseen asiaan, kielteisesti, vedottiin siihen, että homojen psyyke ei kestä. Lisäksi keksittiin vaikka kuinka paljon selityksiä, miksi homojen suhde ei ole kahden ihmisen välinen asia, vaan vaikuttaa yhteiskuntaan niin ja näin.

    On aika nöyryyttävää olla myös siivooja. Kyllä siitä kuulee niin paljon vittuilua ja saa osakseen ylenkatsetta. Yhteiskunnassa normitetaan niin monia asioita, yhteisö ei kohtele ihmisiä tasa-arvoisesti. Kyllähän yhteisö saattaa suhtautua esim. naiseen joissain ammateissa halveksivasti tai pilkaten. Tai mieheen. Ei siitä ole kauaa, kun vaikka kosmetologimiehiä haukuttiin homoiksi ja haukutaan vieläkin. Pitäisikö siis yksilöitä suojella siltä, että sellaiset ammatit kielletään, jossa he joutuvat yhteisön ylenkatsomisen kohteeksi.

    Perkele on se kumma, jos mä tai kuka tahansa haluaa myydä seksiä, niin sitä ollaan kieltämässä. Se on täysin kahden ihmisen välinen juttu. Toisin kuin monet muut ammatit. Niissä on vielä joku riistäjä viemässä selkänahasta siivunsa. Ja turha selittää, ettei ole pakko tehdä. On pakko tehdä vaikka mitä paskaa elääkseen.

    Mahdollisesti seksiammattilaiset voisivat vähän paremmin, jos yhteisö ei tuomitsisi heitä. Tällä hetkellä olemme päättämässä suunnasta. Joko muutetaan yhteisöä vähemmän ihmistä välineellistäväksi tai sitten hyväksytään se täysin. Itse kannatan ensimmäistä vaihtoehtoa, koska seksityössä on mielestäni muitakin ongelmia, kuten taudit ja alalla mahdollisesti vastentahtoisesti olevat.

    Lyön vaikka vetoa, että keskimäärin alalle alkavat ovat tasapainottomampia, itsetuhoisempia ja itseinhoisempia, kuin muu väestö. Toki poikkeuksia löytyy, eihän mikään ihmisjoukko ole homogeeninen.

    ..samanlaisilta perusteluilta, joilla homoseksuaalisuuden kriminalisointia puolustettiin.

    " Joko muutetaan yhteisöä vähemmän ihmistä välineellistäväksi tai sitten hyväksytään se täysin. "

    Palkkatyö esineellistää ihmisen.

    " seksityössä on mielestäni muitakin ongelmia, kuten taudit ja alalla mahdollisesti vastentahtoisesti olevat. "

    Monissa ammateissa on ammattitaudit ja niiltä koitetaan suojautua mahdollisimman hyvin, kuitenkaan lakkauttamatta ammatteja. Voi kumpa voisimmekin lopettaa ammatit sen perusteella, että alalla on työssä ihmisiä vastentahtoisesti. Tai vaihtotehtoisesti kumpa voisimme tehdä yhteiskunnasta sellaisen, että kenenkään ei tarvitsisi tehdä mitään vastentahtoisesti...huh huh.

    " Lyön vaikka vetoa, että keskimäärin alalle alkavat ovat tasapainottomampia, itsetuhoisempia ja itseinhoisempia, kuin muu väestö. Toki poikkeuksia löytyy, eihän mikään ihmisjoukko ole homogeeninen "

    Pätee varmaan moniin ammatteihin. Muuten tuotakin on käytetty perusteena homouden kriminalisoinnille. Ja siitä on paljon tutkimuksiakin esim. sellaisia että homot ovat enemmän psyyken ongelmista kärsiviä. Mitä sitten.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    " Seksi on mielletty ihmisen kaikista intiimeimmäksi osaksi. Siksi tämän läheisyyden jakaminen rahasta on eri asia, kuin vaikkapa toisenlaisen palveluksen tekeminen, kuten putkien korjaaminen, joka ei vaadi läheisyyttä asiakkaan kanssa. "

    Mielletty ja mielletty. Eikö se ole kuitenkin jokaisen yksilön asia, mieltääkö seksin kaikkein intiimeimmäksi osaksi vai ei. Ja on monia muitakin ammatteja, jotka vaativat läheisyyttä, kuten kampaaja, hieroja jne. Se, että läheinen kontakti tapahtuu sukupuolielimiä käyttäen, lienee kuitenkin kunkin yksilön asia, miten sen kokee ja miten siihen suhtautuu.

    Lisäksi kun otetaan huomioon, että osa seksipalveluksia myyvistä voi valita asiakkaitaan varsin hyvin. Jos nainen on kaunis tai mies komea, on hänellä noiden avujensa puolesta vara valita asiakkaitaan jopa paremmin kuin monessa muussa ammatissa.

    Minä en esim. 35 vuotiaana miehenä ole löytänyt yhtään työtä/ammattia, jota tekisin vapaaehtoisesti. Joudun siis myymään itseäni rahan vuoksi. Jos seksiä naisille myyville miehille olisi yhtä hyvät markkinat kuin miehille seksiä myyvillä naisilla on, tekisin ilomielin seksityötä ennemmin kuin mitään työtä, jota olen joutunut rahan takia tähän mennessä tekemään.

    Onko seksi siis alunperin kahden ihmisen välinen asia (johon kiintymyskin olennaisena osana kuuluu) vai onko se kauppatavaraa?

    Jos seksin myyminen/ostaminen olisi täysin verrattavissa mihin tahansa kaupankäyntiin tai mihin tahansa ammattiin, niin miksi lapsille ja nuorille edelleen opetetaan perinteisiä arvoja - seksi kuuluu rakastavaan suhteeseen ja tärkeintä on toisen kunnioittaminen. ...Siitä olisi varmaan parasta luopua, etteivät kasva liian siveellisiksi ja muita huomioiviksi.

    Huoraaminen pitäisi esitellä yhtenä vaihtoehtona kun yläastelainen miettii itselleen ammattia. Vai onko tosiaan näin? Onko se todella vain ammatti muiden joukossa? Onko tuttavapiirissäsi/suvussasi nuoria tyttöjä - kannustaisitko heitä tälle alalle?

    Sanot vielä, että "Joudun siis myymään itseäni rahan vuoksi." Siis myytkö todella ruumistasi, käyttääkö joku ruumistasi omaan tarkoitukseensa ja antaa siitä sinulle rahaa? Ennemmin voisit puhua aikasi myymisestä tai työpanoksesi myymisestä. Tuskin sentään ruumistasi kauppaat.

    Jos sinä olisit "ilomielin" huorana, se kertoo jotain vain omasta ajatusmaailmastasi, ei siitä että huoraaminen olisi jotain johon ihmisiä pitäisi kannustaa.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    Pitää alkaa muokkaamaan yhteisön asenteita. Tuo vetoomuksesi kuulostaa samalta, jolla puolusteltiin homouden kriminalisointia aikanaan. Koska yhteisö suhtautui siihen, kahden ihmisen väliseen asiaan, kielteisesti, vedottiin siihen, että homojen psyyke ei kestä. Lisäksi keksittiin vaikka kuinka paljon selityksiä, miksi homojen suhde ei ole kahden ihmisen välinen asia, vaan vaikuttaa yhteiskuntaan niin ja näin.

    On aika nöyryyttävää olla myös siivooja. Kyllä siitä kuulee niin paljon vittuilua ja saa osakseen ylenkatsetta. Yhteiskunnassa normitetaan niin monia asioita, yhteisö ei kohtele ihmisiä tasa-arvoisesti. Kyllähän yhteisö saattaa suhtautua esim. naiseen joissain ammateissa halveksivasti tai pilkaten. Tai mieheen. Ei siitä ole kauaa, kun vaikka kosmetologimiehiä haukuttiin homoiksi ja haukutaan vieläkin. Pitäisikö siis yksilöitä suojella siltä, että sellaiset ammatit kielletään, jossa he joutuvat yhteisön ylenkatsomisen kohteeksi.

    Perkele on se kumma, jos mä tai kuka tahansa haluaa myydä seksiä, niin sitä ollaan kieltämässä. Se on täysin kahden ihmisen välinen juttu. Toisin kuin monet muut ammatit. Niissä on vielä joku riistäjä viemässä selkänahasta siivunsa. Ja turha selittää, ettei ole pakko tehdä. On pakko tehdä vaikka mitä paskaa elääkseen.

    ..prostituutio ole hiukan laajempi yhteiskunnallinen kysymys kuin vain pelkkä "kahden ihmisen välinen juttu". Varsinkin kun kolmantena pyöränä hommassa toimii tavallisesti järjestäytynyt rikollisuus.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    Pohjimmiltaan asia on kahdenvälinen. Tai jos bordellien pito sallitaan, normaali yrittäminen ja työsuhde asiakkaineen. Hmm. Järjestäytynyt rikollisuus. Sitä on mukana esim. tupakan ja laittoman alkoholin salakuljetuksessa. Kielletään siis tupakka ja alkoholi. Sitä on mukana autokaupassa/varaosakaupassa, kielletään siis auto- ja varaosakauppa. Järjestäytynyt rikollisuus on mukana ravintola-, rakennus-, siivous-, ja monien muiden alojen yrityksissä. Niissä tehdään rahanpesua ja hommia tehdään pimeästi järjestäytyneiden rikollisten toimesta. Eiköhän siis kielletä nekin ammatit, kaikki sitä mukaa, kun kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen löytyy.

    Muuten kieltolain aikaan järjestäytyneet rikollisorganisaatiot salakuljettivat viinaa suomeen. Kun hommasta, siis viinan myymisestä tehtiin laillista, rikollisuus väheni. Vieläkin sitä on lähinnä korkean verotuksen vuoksi.

    Jos halutaan pilkkua viilata ja sekaantua toisten asioihin, kaikki ovat laajempia yhteiskunnallisia asioita.

    Eikö millään mene jakeluun, että jos joku haluaa myydä seksiä jollekin toiselle, se on heidän kahden välinen asia. Tai että jos joku haluaa harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, se on heidän kahden välinen asia silloinkin, vaikka siihen sisältyy rahallinen korvaus. Se rahallinen korvaus ei muuta sitä asiaa miksikään.

    Kaikki, jotka yleensäkään tietävät mistään mitään, tietävät sen, että esim. Suomessa huorabisnes on pääosaltaan itämafioiden hallussa.

    Toki siellä seassa on joitakin suomalaisia reppananaisia.

    Venäjän ja Viron mafiat ovat jakaneet Suomen alueellisesti, jotta ei tule turhia tappeluja. Esim. Helsingin itähuoria pyörittää Viron mafia, Turun itähuoria Venäjän mafia jne.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    ..samanlaisilta perusteluilta, joilla homoseksuaalisuuden kriminalisointia puolustettiin.

    " Joko muutetaan yhteisöä vähemmän ihmistä välineellistäväksi tai sitten hyväksytään se täysin. "

    Palkkatyö esineellistää ihmisen.

    " seksityössä on mielestäni muitakin ongelmia, kuten taudit ja alalla mahdollisesti vastentahtoisesti olevat. "

    Monissa ammateissa on ammattitaudit ja niiltä koitetaan suojautua mahdollisimman hyvin, kuitenkaan lakkauttamatta ammatteja. Voi kumpa voisimmekin lopettaa ammatit sen perusteella, että alalla on työssä ihmisiä vastentahtoisesti. Tai vaihtotehtoisesti kumpa voisimme tehdä yhteiskunnasta sellaisen, että kenenkään ei tarvitsisi tehdä mitään vastentahtoisesti...huh huh.

    " Lyön vaikka vetoa, että keskimäärin alalle alkavat ovat tasapainottomampia, itsetuhoisempia ja itseinhoisempia, kuin muu väestö. Toki poikkeuksia löytyy, eihän mikään ihmisjoukko ole homogeeninen "

    Pätee varmaan moniin ammatteihin. Muuten tuotakin on käytetty perusteena homouden kriminalisoinnille. Ja siitä on paljon tutkimuksiakin esim. sellaisia että homot ovat enemmän psyyken ongelmista kärsiviä. Mitä sitten.

    Tämä homoseksuaalisuuden kieltämiseen ja muihin ammatteihin vertaaminen on vain temppu, jolla yrität kieltää prostituution ongelmat.

    Loppujen lopuksi mikään ongelma ei ansaitsisi ratkaisua, koska aina löytyy muitakin ongelmia. Miksi parantaa sairaita ihmisiä, kun kehitysmaissa heitä kuolee kuitenkin? Miksi puhua saasteista, kun rikollisuus rehottaa kaduilla?

    Seksin oston kannattajien argumenteissa on se vika, että he yrittävät esittää ihmiskaupan täydellisenä elämänä ja haalivat todisteeksi yhden "salonginpitäjän", joka iltalehdissä kehuu alan mukavuutta.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    Pohjimmiltaan asia on kahdenvälinen. Tai jos bordellien pito sallitaan, normaali yrittäminen ja työsuhde asiakkaineen. Hmm. Järjestäytynyt rikollisuus. Sitä on mukana esim. tupakan ja laittoman alkoholin salakuljetuksessa. Kielletään siis tupakka ja alkoholi. Sitä on mukana autokaupassa/varaosakaupassa, kielletään siis auto- ja varaosakauppa. Järjestäytynyt rikollisuus on mukana ravintola-, rakennus-, siivous-, ja monien muiden alojen yrityksissä. Niissä tehdään rahanpesua ja hommia tehdään pimeästi järjestäytyneiden rikollisten toimesta. Eiköhän siis kielletä nekin ammatit, kaikki sitä mukaa, kun kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen löytyy.

    Muuten kieltolain aikaan järjestäytyneet rikollisorganisaatiot salakuljettivat viinaa suomeen. Kun hommasta, siis viinan myymisestä tehtiin laillista, rikollisuus väheni. Vieläkin sitä on lähinnä korkean verotuksen vuoksi.

    Jos halutaan pilkkua viilata ja sekaantua toisten asioihin, kaikki ovat laajempia yhteiskunnallisia asioita.

    Eikö millään mene jakeluun, että jos joku haluaa myydä seksiä jollekin toiselle, se on heidän kahden välinen asia. Tai että jos joku haluaa harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, se on heidän kahden välinen asia silloinkin, vaikka siihen sisältyy rahallinen korvaus. Se rahallinen korvaus ei muuta sitä asiaa miksikään.

    ..jakeluun, koska väitteesi ei pidä paikkaansa. Prostituutio on lukuisine haitallisine lieveilmiöineen vallan muuta kuin esittämäsi harmiton kahden kauppa. Tosiasioilta silmänsä sulkeminen ei asiaa muuta miksikään.

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    Kaikki, jotka yleensäkään tietävät mistään mitään, tietävät sen, että esim. Suomessa huorabisnes on pääosaltaan itämafioiden hallussa.

    Toki siellä seassa on joitakin suomalaisia reppananaisia.

    Venäjän ja Viron mafiat ovat jakaneet Suomen alueellisesti, jotta ei tule turhia tappeluja. Esim. Helsingin itähuoria pyörittää Viron mafia, Turun itähuoria Venäjän mafia jne.

    Sinulla on ainakin niin paljon tietoa, että kannattaisi mennä kertomaan se rikospoliisillekin, jotta voisivat puuttua toistaiseksi laittomaan paritukseen.

    Niin se oli viinabisneskin rikollisliigojen hallussa kieltolain aikana, toki siellä oli joku yksittäinen trokarireppanakin joukossa.

    " Toki siellä seassa on joitakin suomalaisia reppananaisia. "

    Halveksit tuossa ihmistä, joka itse valitsee tiensä. Epäilen, että kohdatessasi tuollaisia naisia, joutuisit pian keskustelussa itse "reppanan" asemaan. Toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä miten sinä arvioit noita naisia. Jos he ovat oikeustoimikelpoisia, ei heidän seksin harrastamisensa, rahasta tai ilman, pitäisi kuulua sinulle lainkaan. Kyse on ihan samasta asiasta kuin siitä, että haluaisit puuttua homojen tai muiden seksiin. Jos minä myyn seksiä jollekin naiselle, siitä ei ole kennellekään sivulliselle haittaa. Toki aina voi selittää häiritsevästä toiminnasta sun muuta, mutta kyllä tuo lentokenttäkin tuossa häiritsee ihmisiä, samoin marketin asiakkaat pörrätessään ympäriinsä kotinin lähellä.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    ..jakeluun, koska väitteesi ei pidä paikkaansa. Prostituutio on lukuisine haitallisine lieveilmiöineen vallan muuta kuin esittämäsi harmiton kahden kauppa. Tosiasioilta silmänsä sulkeminen ei asiaa muuta miksikään.

    Varastettua tavaraa myydään, on laittomia televisioita, kännyköitä, salakuljetettua viinaa yms. Rikos on tuotteen varastaminen tai vaikka työntekijän pakottaminen tekemään jotain. Seksi kahden ihmisen välillä, vaikka sitten rahasta, on täysin kahden välinen asia. Jos siinä harjoitetaan rikollisuutta, se on sitten eri asia. Rikollinen on se pakottaja. Pitäisikö kotipalvelutyö kieltää koko maailmasta. Nimittäin ympäri maailmaa, jopa suomessakin on kotipalvelutyöhön pakotettuja ihmisiä. Jenkeissä se on varsin yleistä.

    Bisnes lailliseksi vaan ja sitten rikollisten metsästykseen. Aika vaikea olisi itämafian pyörittää bordellia, kun sinne välillä tehtäisiin tarkastus, jossa tarkastettaisiin, että siellä työskentelevät samat henkilöt, jotka yritys on ilmoittanut henkilökunnakseen ja tietysti palkanmaksu ym. seuranta tapahtuisi normaali kirjanpidon kautta.

    ...bisneksen laillistamisesta on jankutettu tällä palstalla uupumiseen asti, joten en jatka siitä aiheesta. Edellisiin keskusteluihin viitaten voin kuitenkin todeta, että maailmalta saatujen esimerkkien perusteella on perusteltua suhtautua asiaan hyvin kriittisesti.
    Muuten argumenttiesi perussisältö taitaakin olla se, että kun kerran rikollisuutta on ja on aina ollut, ei siihen kannata puuttua, vaan laillistaa samoin tein vaikka pedofilia ja henkirikokset. Noin kärjistettynä.

    " Muuten argumenttiesi perussisältö taitaakin olla se, että kun kerran rikollisuutta on ja on aina ollut, ei siihen kannata puuttua, vaan laillistaa samoin tein vaikka pedofilia ja henkirikokset. Noin kärjistettynä. "

    Pedofiliassa ja henkirikoksissahan tehdään pahaa toiselle vasten hänen tahtoaan tai niin, että toinen osapuoli ei ole oikeustoimikelpoinen (lapsi).

    Bordellitoiminta taas on aivan sama kuin siivousfirma. Siivous itsessään ei ole rikollista eikä pahaa. Niinpä sitä voidaan myös myydä palveluna yritystoiminnan muodossa. Myöskään seksiä, jossa ketään ei ole pakotettu mihinkään, ei kukaan voi osoittaa pahaksi itsessään, joten on loogista, että sitä saisi harjoittaa myös yritystoimintana. Jos mihin tahansa asiaan liittyy pakottamista, on se sitten eri juttu ja rikollista ja siihen rikokseen on puututtava.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    Sinulla on ainakin niin paljon tietoa, että kannattaisi mennä kertomaan se rikospoliisillekin, jotta voisivat puuttua toistaiseksi laittomaan paritukseen.

    Niin se oli viinabisneskin rikollisliigojen hallussa kieltolain aikana, toki siellä oli joku yksittäinen trokarireppanakin joukossa.

    " Toki siellä seassa on joitakin suomalaisia reppananaisia. "

    Halveksit tuossa ihmistä, joka itse valitsee tiensä. Epäilen, että kohdatessasi tuollaisia naisia, joutuisit pian keskustelussa itse "reppanan" asemaan. Toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä miten sinä arvioit noita naisia. Jos he ovat oikeustoimikelpoisia, ei heidän seksin harrastamisensa, rahasta tai ilman, pitäisi kuulua sinulle lainkaan. Kyse on ihan samasta asiasta kuin siitä, että haluaisit puuttua homojen tai muiden seksiin. Jos minä myyn seksiä jollekin naiselle, siitä ei ole kennellekään sivulliselle haittaa. Toki aina voi selittää häiritsevästä toiminnasta sun muuta, mutta kyllä tuo lentokenttäkin tuossa häiritsee ihmisiä, samoin marketin asiakkaat pörrätessään ympäriinsä kotinin lähellä.

    "Sinulla on ainakin niin paljon tietoa, että kannattaisi mennä kertomaan se rikospoliisillekin, jotta voisivat puuttua toistaiseksi laittomaan paritukseen."

    varmasti tekevät voitavansa tälläkin sektorilla käytettävissä olevien resurssiensa puitteissa.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    " Muuten argumenttiesi perussisältö taitaakin olla se, että kun kerran rikollisuutta on ja on aina ollut, ei siihen kannata puuttua, vaan laillistaa samoin tein vaikka pedofilia ja henkirikokset. Noin kärjistettynä. "

    Pedofiliassa ja henkirikoksissahan tehdään pahaa toiselle vasten hänen tahtoaan tai niin, että toinen osapuoli ei ole oikeustoimikelpoinen (lapsi).

    Bordellitoiminta taas on aivan sama kuin siivousfirma. Siivous itsessään ei ole rikollista eikä pahaa. Niinpä sitä voidaan myös myydä palveluna yritystoiminnan muodossa. Myöskään seksiä, jossa ketään ei ole pakotettu mihinkään, ei kukaan voi osoittaa pahaksi itsessään, joten on loogista, että sitä saisi harjoittaa myös yritystoimintana. Jos mihin tahansa asiaan liittyy pakottamista, on se sitten eri juttu ja rikollista ja siihen rikokseen on puututtava.

    ..paljon luulet keskimääräisen prostituoidun asiakkaan olevan kiinnostunut siitä, miten vapaaehtoisesti nainen hommassa mukana? Että taustalla ei ole minkään asteista pakottamista, huumevelkoja tai -riippuvuutta tai muita tekijöitä, joiden perusteella naisen vapaaehtoisuutta voidaan kyseenalaistaa. Pointti ei kuitenkaan ollut tuo, vaan se, että prostituution hyväksyminen sillä perusteella, että maailmassa on rikollisuutta, on ajattelun laiskuutta.

    Vapaaehtoiseen, freelancepohjaiseen "kutsumusprostituutioon" en vielä ole muodostanut kantaa.

    Bordelli ei ole sama kuin siivousfirma. Mutta jos et eroa nyt tajua, niin tuskin tulet tajuamaankaan.

    " prostituution hyväksyminen sillä perusteella, että maailmassa on rikollisuutta, on ajattelun laiskuutta. "

    Äläpäs vääristele juttujani. Pointti on nimenomaan se, että prostituution kieltäminen sillä perusteella, että maailmassa on rikollisuutta, on ajattelun laiskuutta. Jos jonkun asain ympärillä on rikollisuutta, vaikkapa tv-kaupan, ei se tee televisiosta, sen ostamisesta ja myymisestä rikollista itsessään. Jos seksin ympärillä on rikollisuutta, ei se tee seksistä itsessään rikollista.

    Prostituution kieltäminen sillä perusteella, että seksin tai seksikaupan ympärillä on rikollisuutta, on ajattelun laiskuutta.

    Bordelli ei ole sinulle sama kuin siivousfirma, jollekin toiselle se voi sitä olla.

    " Mutta jos et eroa nyt tajua, niin tuskin tulet tajuamaankaan. "

    Tuossa alennut siihen tilanteeseen, johon keskustelussa yleensä syyllistytään, kun asiaperusteet loppuvat; ryhdytään aliarvioimaan toisen keskustelijan älyä tai ymmärrystä. Se ei ole mikään argumentti.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    " Muuten argumenttiesi perussisältö taitaakin olla se, että kun kerran rikollisuutta on ja on aina ollut, ei siihen kannata puuttua, vaan laillistaa samoin tein vaikka pedofilia ja henkirikokset. Noin kärjistettynä. "

    Pedofiliassa ja henkirikoksissahan tehdään pahaa toiselle vasten hänen tahtoaan tai niin, että toinen osapuoli ei ole oikeustoimikelpoinen (lapsi).

    Bordellitoiminta taas on aivan sama kuin siivousfirma. Siivous itsessään ei ole rikollista eikä pahaa. Niinpä sitä voidaan myös myydä palveluna yritystoiminnan muodossa. Myöskään seksiä, jossa ketään ei ole pakotettu mihinkään, ei kukaan voi osoittaa pahaksi itsessään, joten on loogista, että sitä saisi harjoittaa myös yritystoimintana. Jos mihin tahansa asiaan liittyy pakottamista, on se sitten eri juttu ja rikollista ja siihen rikokseen on puututtava.

    katsomaan johonkin hoitokotiin entisiä prostituoituja vaikkapa about 5-kymppisinä.

    Siellä moni on masentuneena, alkoholisoituneena jne. Siellä nämä 5-kymppiset viettävät "vanhuuttaan" hieman erilaisissa tunnelmissa kuin ne saman ikäiset naiset, jotka keksivät nuorempina itselleen jonkin muun ammattinimikkeen kuin "huora".

    Ellet usko, niin juttele sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat tekemisissä kyseisten ikääntyvien ex-huorien kanssa ammattinsa vuoksi.

    Prostituutio on naista alentavaa ja naisen ihmisarvoa mitätöivää puuhaa. Siksi maahamme pitäisi saada mahdollisimman pian sekä seksin ostamisen että myymisen kieltävä laki.

    Asiaa on aivan turha kaunistella ja tehdä huorista "viattomia kukkaistyttöjä", jotka auttavat miesparkoja pussien tyhjentämisessä. Tekevät ikäänkuin tärkeää sosiaalista auttamistyötä.

    Hevon paskat noille ajatuksille!

    PS. Anteeksi hieman brutaali lopetus.

    Äänestä

  • Näin se menee(m) kirjoitti:

    Ensinnäkin aloituksesi oli halventava aikuiselle miehelle. Huono aloitus, jos yrittää vakuuttaa järjellisin argumentein.

    " katsomaan johonkin hoitokotiin entisiä prostituoituja vaikkapa about 5-kymppisinä.
    Siellä moni on masentuneena, alkoholisoituneena jne. "

    Joo. Mene sinä psykiatriseen sairaalaan katsomaan tämän yhteiskuntamme syrjimiä, erilaisiin paskahommiin pakottamia masentuneita ja uupuneita, joita ei päästetä työkyvyttömyyseläkkeell. Ihmisiä, jotka eivät olisi halunneet ikinä tehdä niitä töitä, joita ovat joutuneet tekemään, kun valinnan mahdollisuutta ei ole. Tämä yhteiskunta murskaa ihmisiä alleen kuin jyrä. On kaksinaismoralistista arvostella naisia, jotka valitsevat tuon uran. Se voi olla monelle helpompi kuin muut vaihtoehdot.

    Olet PÄSSI.

    Äänestä

  • Näin se menee(m) kirjoitti:

    Olet PÄSSI.

    sulla riittää äly juuri ja juuri edellisen kommenttisi kaltaiseen. jos minä olen pässi, sinä olet sitten vissiin joku kastemato :)

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    "Sinulla on ainakin niin paljon tietoa, että kannattaisi mennä kertomaan se rikospoliisillekin, jotta voisivat puuttua toistaiseksi laittomaan paritukseen."

    varmasti tekevät voitavansa tälläkin sektorilla käytettävissä olevien resurssiensa puitteissa.

    Aiko monessa yhteydessä on poliisijohto ollut sitä mieltä, että parituksen salliminen selkiyttäisi hommaa. Onhan se heidän kannalta hassua, että seksi on sekä kiellettyä että sallittua. Joka tapauksessa poliisijohdon näkemys on se, että parituksen laillistaminen auttaisi karsimaan rikollisuutta parituksen ympäriltä, mahdollistaisi sekä seksityöntekijöiden että alan yrittäjien suojelun.

    Äänestä

  • Näin se menee(m) kirjoitti:

    katsomaan johonkin hoitokotiin entisiä prostituoituja vaikkapa about 5-kymppisinä.

    Siellä moni on masentuneena, alkoholisoituneena jne. Siellä nämä 5-kymppiset viettävät "vanhuuttaan" hieman erilaisissa tunnelmissa kuin ne saman ikäiset naiset, jotka keksivät nuorempina itselleen jonkin muun ammattinimikkeen kuin "huora".

    Ellet usko, niin juttele sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat tekemisissä kyseisten ikääntyvien ex-huorien kanssa ammattinsa vuoksi.

    Prostituutio on naista alentavaa ja naisen ihmisarvoa mitätöivää puuhaa. Siksi maahamme pitäisi saada mahdollisimman pian sekä seksin ostamisen että myymisen kieltävä laki.

    Asiaa on aivan turha kaunistella ja tehdä huorista "viattomia kukkaistyttöjä", jotka auttavat miesparkoja pussien tyhjentämisessä. Tekevät ikäänkuin tärkeää sosiaalista auttamistyötä.

    Hevon paskat noille ajatuksille!

    PS. Anteeksi hieman brutaali lopetus.

    semmoisella lailla ei ole mitään merkitystä!
    kun on kysyntää on tarjontaa!tietysti on helppo ajatella"prostituutio on kiellettyä olemme tehneet voitavamme"todelisuudessa tilanne ei muutu miksikään!taidat olla itse aika lapsellinen kun puhut jotain lakien säätämisestä!miten se voisi auttaa?

    Äänestä

= prostituoitu (ottaa rahaa seksistä) sekä jokainen nainen, joka jakaa holtittomasti persettään eli syö ns. vieraissa pöydissä tai peuhaa ukkomiesten sängyissä.

Kyseessä halventava nimitys kyseisille naisille. Aiemmin käsitteellä "huora" tarkoitettiin vain maksullisia naisia.

Äänestä
  • "huora" sanaa käytetään petollisesta naisesta, joka jakelee itseään auliisti. Makusllisesta naisesta käytetään yleisemmin nimitystä prostituoitu, ilotyttö jne. Yhä harvemmin käytetään halveksivalta kalskahtavaa nimitystä "huora". Kertonee ammatin arvostuksen noususta.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    "huora" sanaa käytetään petollisesta naisesta, joka jakelee itseään auliisti. Makusllisesta naisesta käytetään yleisemmin nimitystä prostituoitu, ilotyttö jne. Yhä harvemmin käytetään halveksivalta kalskahtavaa nimitystä "huora". Kertonee ammatin arvostuksen noususta.

    "Yhä harvemmin käytetään halveksivalta kalskahtavaa nimitystä "huora". Kertonee ammatin arvostuksen noususta."

    aivoilla varustettu henkilö arvosta huoran ammattia.

    ..huora käytetään kaksinaismoralistisesti naisesta, joka antaa. Samoin kuin naisesta, joka ei anna. Varsin yleistä on tuon sanan käyttäminen täysin satunnaisesta ventovieraasta naisesta. Saati sitten seksuaalisuuttaan myyvästä naisesta. Myös tällä palstalla prostituutiokeskustelujen yhteydessä sangen suosittu sana. En tiedä, mistä olet saanut päähäsi ajatuksen ammatin arvon noususta. Taitaa olla tyypillistä vapaan prostituution puolustajan tekopyhää sievistelyä, jonka mukaan prostituutio on olevinaan täysin arvotuksista vapaa ammatti muiden joukossa.

    " Taitaa olla tyypillistä vapaan prostituution puolustajan tekopyhää sievistelyä, jonka mukaan prostituutio on olevinaan täysin arvotuksista vapaa ammatti muiden joukossa. "

    Mikä ammatti on täysin arvotuksista vapaa muiden joukossa?

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    "Yhä harvemmin käytetään halveksivalta kalskahtavaa nimitystä "huora". Kertonee ammatin arvostuksen noususta."

    aivoilla varustettu henkilö arvosta huoran ammattia.

    Sinun argumentointisi on kaiken alapuolella. Nimittäin sitä se keskustelussa on silloin, kun ei ole mitään perusteluita näkemykselleen ja kun yrittää aliarvioida toisten keskustelijoiden älyä tms.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    " Taitaa olla tyypillistä vapaan prostituution puolustajan tekopyhää sievistelyä, jonka mukaan prostituutio on olevinaan täysin arvotuksista vapaa ammatti muiden joukossa. "

    Mikä ammatti on täysin arvotuksista vapaa muiden joukossa?

    .., sähköasentaja, myyntiedustaja, maantieteilijä, parturi-kampaaja, kylmäkkö, lomittaja, elinkeinoasiamies, paperikoneenkäyttäjä, lakaisukoneenkuljettaja, kassa, kiinteistövälittäjä, insinööri, laatoittaja, rappari, puuseppä, merkonomi, hortonomi, tradenomi, medianomi, artesaani, geologi, antiikkikauppias, varastotyöntekijä, postinjakaja..........

    Ei noiden ammattien harjoittaminen herätä moraalis-eettis-yhteiskunnallisia kysymyksiä, kiivaita kannanottoja tai uinuvia asenteita läheskään samalla tavalla kuin prostituutio tai muu seksikauppa. Miksi väität muuta?

    On ollut aikoja ihmiskunnan historiassa, jolloin "kurtisaanit" ovat olleet erittäin arvostettuja! Kysehän on vain yhteiskunnan asenteista.

    Seksiin liittyy yleensäkin kiivaita asenteita. Ja on ihmisiä, joille ei riitä se, mitä he itse vällyjen välissä puuhaavat, vaan heillä on tarve puuttua muiden seksuaalisuuteen. Samanlaista kiivasta keskustelua käytiin vielä muutama vuosi sitten homouden suhteen, olihan se vähän aikaa sitten vielä kriminalisoitukin. Silloin se asia oli moraalis-eettinen yhteiskunnallinen kysymys. Tosiasia on, että seksikaupasta ei ole sinulle mitään haittaa, varsinkin jos bordellit laillistettaisiin. Siihen liittyvästä rikollisuudesta on haittaa, jos sellaista esiintyy, mutta niin on harmaasta organisoidusta rakennusbisneksestäkin tai tupakan salakuljetuksesta jne. Bordelli, jossa olisi kirjanpito, yritys kaupparekisterissä jne, ajaisi rikollisuuden pois alalta. Tai ainakin suojaisi alalla laillisesti ja laillisissa firmoissa työskentelevät. Emme voi kieltää rakentamistakaan sillä perusteella, että venäläiset ja virolaiset pyörittävät laittomia rakennusfirmoja, sellaiseen törmäsin kerran itsekin.

    ..siis edelleen heikolla pohjalla olevaa linjaasi perusteenasi se, että muihinkin aloihin liittyy rikollisuutta? Prostituutio pitää laillistaa, koska rikollisuutta ylipäänsä on olemassa? Ei mene läpi. Yhtä heikoissa kantimissa on oletusarvosi, jonka mukaan pidät prostituutiota tuikitavallisena ammattina. Se ei sitä ole. Minulla ei nyt ole aikaa ryhtyä inttämään, mutta voin kyllä perustellusti väittää, että seksikaupasta on kuin onkin myös minulle haittaa, yksi vahvimmista perusteluista on nimenomaan yleinen asenteellisuus, joka esineellistämisen hyväksymisestä seuraa. Muita perusteluja on tukuttain, mutta nyt minä lähden viikonlopun viettoon, enkä aio vaivautua pohdiskelemaan tätä keskustelua enää.

    " ..siis edelleen heikolla pohjalla olevaa linjaasi perusteenasi se, että muihinkin aloihin liittyy rikollisuutta? Prostituutio pitää laillistaa, koska rikollisuutta ylipäänsä on olemassa? Ei mene läpi. "

    Ei tarvitsekaan mennä läpi, koska en ole tuollaista esittänyt. Pedofilia on rikollista, koska toinen osapuoli on lapsi, ei oikeustoimikelpoinen henkilö, jolloin kyseessä on hyväksikäyttö. Pahoinpitely on rikos, koska toista ihmistä vahingoitetaan vieläpä vasten hänen tahtoaan. Muihinkin aloihin liittyy rikollisuutta, eikä niitä kielletä, vaan puututaan siihen rikokseen. Esim. pakottaminen on rikos. Jos joku ravintoloitsija pakotetaan vaikkapa maksamaan suojelurahaa tai allekirjoittamaan sopimus, on rikos se pakottaminen. Samoin kuin jos joku pakotetaan työskentelemään prostituoituna tai missä muussa tahansa tehtävässä, on rikos se pakottaminen, ei seksi itsessään. Kun myydään varastettua tavaraa, on rikos varkaus ja varastetun tavaran myyminen ja siihen puututaan. Tämä ei tee esim. televisiosta tai sen katsomisesta rikollista itsessään, vaan sen luvaton käyttö on rikos. Seksissä ei itsessään ole mitään rikollista. Jos seksiä harrastaa kaksi oikeustoimikelpoista ihmistä, se on heidän välinen asiansa, vaikka siihen sisältyisi maksu. Tämän vuoksi bordelliakaan ei pitäisi kriminalisoida, jos sitä pyöritetään liikeyrityksen lainsäädännön mukaan, koska myytävä palvelu ei ole itsessään rikollista tai vahingollista. Meillä myydään laillisesti ihmiselle paljon vahingollisempia asioita kuin seksi. Esim. tupakkaa ja alkoholia. Seksistä voidaan osoittaa enemmän positiivisia terveysvaikutuksia kuin negatiivisia. Jos et voi kriminalisoida seksiä tuotteena tai palveluna, et voi perustella sen kauppaamistakaan samoin ehdoin kuin muunkin tavaran tai palvelun kauppaa, vääräksi.

    " voin kyllä perustellusti väittää, että seksikaupasta on kuin onkin myös minulle haittaa, yksi vahvimmista perusteluista on nimenomaan yleinen asenteellisuus, joka esineellistämisen hyväksymisestä seuraa. "

    Joo. Kyllä minullekin on haittaa lenoasemasta lähelläni. Myös siitä on haittaa, että ihmisen on pakko ottaa vastaan tarjottua työtä työkkäristä, jos sellaiseen jamaan ajautuu. Minusta jo se, että toinen ihminen joutuu palvelemaan toista vaikka siivoojana, tarjoilijana tms. on melkoista esineellistämistä.

    Tekee mieli ihan hirveesti pillua... olen valmis vaikka maksamaan!

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    Sinun argumentointisi on kaiken alapuolella. Nimittäin sitä se keskustelussa on silloin, kun ei ole mitään perusteluita näkemykselleen ja kun yrittää aliarvioida toisten keskustelijoiden älyä tms.

    ..aliarvioida? Kommenttiesi perusteella käsitykseni älykkyydestäsi vaikuttaa jokseenkin realistiselta.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    " ..siis edelleen heikolla pohjalla olevaa linjaasi perusteenasi se, että muihinkin aloihin liittyy rikollisuutta? Prostituutio pitää laillistaa, koska rikollisuutta ylipäänsä on olemassa? Ei mene läpi. "

    Ei tarvitsekaan mennä läpi, koska en ole tuollaista esittänyt. Pedofilia on rikollista, koska toinen osapuoli on lapsi, ei oikeustoimikelpoinen henkilö, jolloin kyseessä on hyväksikäyttö. Pahoinpitely on rikos, koska toista ihmistä vahingoitetaan vieläpä vasten hänen tahtoaan. Muihinkin aloihin liittyy rikollisuutta, eikä niitä kielletä, vaan puututaan siihen rikokseen. Esim. pakottaminen on rikos. Jos joku ravintoloitsija pakotetaan vaikkapa maksamaan suojelurahaa tai allekirjoittamaan sopimus, on rikos se pakottaminen. Samoin kuin jos joku pakotetaan työskentelemään prostituoituna tai missä muussa tahansa tehtävässä, on rikos se pakottaminen, ei seksi itsessään. Kun myydään varastettua tavaraa, on rikos varkaus ja varastetun tavaran myyminen ja siihen puututaan. Tämä ei tee esim. televisiosta tai sen katsomisesta rikollista itsessään, vaan sen luvaton käyttö on rikos. Seksissä ei itsessään ole mitään rikollista. Jos seksiä harrastaa kaksi oikeustoimikelpoista ihmistä, se on heidän välinen asiansa, vaikka siihen sisältyisi maksu. Tämän vuoksi bordelliakaan ei pitäisi kriminalisoida, jos sitä pyöritetään liikeyrityksen lainsäädännön mukaan, koska myytävä palvelu ei ole itsessään rikollista tai vahingollista. Meillä myydään laillisesti ihmiselle paljon vahingollisempia asioita kuin seksi. Esim. tupakkaa ja alkoholia. Seksistä voidaan osoittaa enemmän positiivisia terveysvaikutuksia kuin negatiivisia. Jos et voi kriminalisoida seksiä tuotteena tai palveluna, et voi perustella sen kauppaamistakaan samoin ehdoin kuin muunkin tavaran tai palvelun kauppaa, vääräksi.

    " voin kyllä perustellusti väittää, että seksikaupasta on kuin onkin myös minulle haittaa, yksi vahvimmista perusteluista on nimenomaan yleinen asenteellisuus, joka esineellistämisen hyväksymisestä seuraa. "

    Joo. Kyllä minullekin on haittaa lenoasemasta lähelläni. Myös siitä on haittaa, että ihmisen on pakko ottaa vastaan tarjottua työtä työkkäristä, jos sellaiseen jamaan ajautuu. Minusta jo se, että toinen ihminen joutuu palvelemaan toista vaikka siivoojana, tarjoilijana tms. on melkoista esineellistämistä.

    ..käsität seksin myynnin yksityisasiaksi ja ylenkatsot tosiasiaa, että yksittäinen seksinostotapahtuma liittyy kokonaisuuteen nimeltään prostituutio. Harhaluulojesi vastaisesti prostituutioon liittyviä haitallisia lieveilmiöitä ei suinkaan vähennetä laillistamalla ilmiö, vaan laillisen toiminnan rinnalle saadaan kukoistava laiton bisnes, jonka kitkemiseen eivät riitä mitkään resurssit, vrt. Australia.

    "Seksistä voidaan osoittaa enemmän positiivisia terveysvaikutuksia kuin negatiitisia." Positiivisia kenelle? HIV-positiivisille? Positiiviset terveysvaikutukset pätevät varmasti niihin, jotka harjoittavat seksiä omasta tahdostaan omaksi ilokseen, ei köyhyyden tai huumevelkojen pakottamina tai edes vapaaehtoisesti maksua vastaan.

    Minusta tuo siivooja/tarjoilija/prostituoitu-analogia on lievästi sanottuna loukkaava.

    " ..käsität seksin myynnin yksityisasiaksi ja ylenkatsot tosiasiaa, että yksittäinen seksinostotapahtuma liittyy kokonaisuuteen nimeltään prostituutio. "

    Niin. Aivan kuin muuhunkin yrittäjyyteen liittyy yhteiskunnallisia vaikutuksia.

    " Harhaluulojesi vastaisesti prostituutioon liittyviä haitallisia lieveilmiöitä ei suinkaan vähennetä laillistamalla ilmiö, vaan laillisen toiminnan rinnalle saadaan kukoistava laiton bisnes, jonka kitkemiseen eivät riitä mitkään resurssit, vrt. Australia. "

    Ei mitään harhaluuloa. Markkinat ovat seksinkin suhteen rajalliset. Tottakai laillienn tarjonta, vie markkinoita laittomalta. Ja suojelee alalla olevia tehokkaasti. Suomalainen yrityslainsäädäntö ja valvonta on melkoisen tehokasta, vaikka meilläkin on harmaata taloutta. Ei esim. rakennusteollisuutta lakkauteta sen vuoksi, että alalla toimii myös harmaita yrittäjiä. Mitä enemmän laillista tarjontaa, sitä vähemmän kysyntää laittomalle. Niin se toimii viinankin suhteen.

    Ja edelleen, seksi itsessään ei ole luokiteltavissa vahingolliseksi tai kriminalisoiduksi, miksi siis sen tuottaminen palveluna voisi olla?

    Siksi että se alentaa/huonontaa naisen asemaa yhteiskunnassa.

    ..että perehdyt aiheeseen tarkemmin, ennen kuin jatkat pidemmälle. Väitteesi ovat vahvalla mutu-pohjalla, mitä taustaa vasten sinulla ei ole juurikaan perusteita mitätöidä kategorisesti aiheesta tehtyjä seurantatutkimuksia, joiden sisältöä et edes tunne. Olet taas yksi niistä, jotka jollain ihmeellisillä perusteilla vertaavat seksin kriminalisoimista viinan kieltolakiin. Viina on aina viinaa, eikä siitä kovin monenlaisia versioita ole saatavissa, mutta jos haluatkin naiskennella alaikäisiä pikkupoikia, et sellaista palvelua laillisesta bordellista saa. Laiton toiminta polkee hintoja ja tarjoaa halvalla laillisista taloista tautien/alaikäisyyden takia käännytettyjen prostituoiden palveluja sekä tuottaa mitä värikkäimpien perversioiden harrastajille "palveluja". Sanomattakin on selvää, että ko. palvelut ovat järjestäytyneen rikollisuuden hallinnassa.

    "Ja edelleen, seksi itsessään ei ole luokitaltavissa vahingolliseksi tai kriminalisoiduksi...." Luokiteltavissa millä kriteereillä? Voin varmuudella todeta, että kaupallisen seksin harrastaminen on vahingoittanut aika pirun montaa ihmistä.

    Äänestä

Oletko koskaan elämässäsi kyennyt lähestymään missään mielessä muita naisia kuin huoria?

Äänestä
  • Minulla on vaimo ja neljä lasta. Huoria en varmaan voisi lähestyä, koska en oikein ole saanut kicksejä irtosuhteistakaan (ennen avioliittoa). Eli en syty seksuaalisesti kovin hyvin tuntemattoman kanssa, vaatii vähän tutustumista, ainakin muutaman päivän. Eli tämä kysymys ei ole minulle henkilökohtainen. En näe kuitenkaan mitään syytä puuttua oikeustoimikelpoisten aikuisten välisiin suhteisiin, vaikka niissä liikkuisi raha. Koska seksi kahden aikuisen ihmisen välillä ei ole mitenkään paha asia, en voi hyväksyä että siihen puututaan, vaikka siinä liikkuisi rahaa. Homman ympärillä pyörivään rikollisuuteen olisi helpointa puuttua tekemällä hommasta laillista yritystoimintaa. Se nakertaisi harmaan talouden kysyntää sekä olisi helpompi valvoa. Ja tämä nimenomaan sen vuoks, että seksissä sinänsä ei ole mitään rikollista. Tämä niille, jotka alkavat selittämään murhien laillistamisesta. Makusllisia murhia ei voida laillistaa, koska murha ilman maksuakin on väärin toista ihmistä kohtaan. Seksi ei ole väärin, kun osapuolina on kaksi oikeustoimikelpoista ihmistä. Siivous ei ole väärin, hieronta ei ole väärin, siksi niihin voi perustaa yrityksiä.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    Minulla on vaimo ja neljä lasta. Huoria en varmaan voisi lähestyä, koska en oikein ole saanut kicksejä irtosuhteistakaan (ennen avioliittoa). Eli en syty seksuaalisesti kovin hyvin tuntemattoman kanssa, vaatii vähän tutustumista, ainakin muutaman päivän. Eli tämä kysymys ei ole minulle henkilökohtainen. En näe kuitenkaan mitään syytä puuttua oikeustoimikelpoisten aikuisten välisiin suhteisiin, vaikka niissä liikkuisi raha. Koska seksi kahden aikuisen ihmisen välillä ei ole mitenkään paha asia, en voi hyväksyä että siihen puututaan, vaikka siinä liikkuisi rahaa. Homman ympärillä pyörivään rikollisuuteen olisi helpointa puuttua tekemällä hommasta laillista yritystoimintaa. Se nakertaisi harmaan talouden kysyntää sekä olisi helpompi valvoa. Ja tämä nimenomaan sen vuoks, että seksissä sinänsä ei ole mitään rikollista. Tämä niille, jotka alkavat selittämään murhien laillistamisesta. Makusllisia murhia ei voida laillistaa, koska murha ilman maksuakin on väärin toista ihmistä kohtaan. Seksi ei ole väärin, kun osapuolina on kaksi oikeustoimikelpoista ihmistä. Siivous ei ole väärin, hieronta ei ole väärin, siksi niihin voi perustaa yrityksiä.

    ...et siis kuitenkaan pystyisi maksullisena seksikoneena toimimaan, kerroithan ettet kovin helposti syty satunnaisille suhteille. Pidemmän päälle se todennäköisesti rikkoisi oman arvon tuntoasi ellet jotenkin oppisi kovettamaan itseäsi. Todennäköisesti et kuitenkaan siinä onnistuisi, sillä fysiikkasi pettäisi ennen.

    Turhaa rehentelyä :DDD

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    kyllä se omanarvon tunto menisi, jos joutuisi toimimaan vaikka siivoojana. Ja hyvin pian.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    kyllä se omanarvon tunto menisi, jos joutuisi toimimaan vaikka siivoojana. Ja hyvin pian.

    mukavasti osannut munata itsesi tässä ketjussa.

    Ensin puolustat huoraamista kynsin hampain etkä ota onkeesi mitään järkiperusteluja siitä, että huoraaminen ei ole mitään tavoiteltavaa ja ansiokasta puuhaa.

    Sitten esität tässä upean ajatuksen omanarvontunnon menemisestä, jos joutuisit toimimaan siivoojana. Minä taas arvostan siivoojia siinä kuin muitakin kunniallisia ammatteja. Vaikka en nyt itse siihen ammattiin pyrkisikään, niin en kuuna kullan valkeana kirjoittaisi noin alentavaa kommenttia tänne.

    Siivoojat tekevät omaa arvokasta työtään, jotta muilla olisi miellyttävämmät työskentelypuitteet. Jokainen työntekijä on tärkeä omalla tavallaan.

    Mutta jatka sinä poika ylistyslaulujasi huorille. Taitaa mennä pienistä tuloistasi melkoinen osa huorien perseeseen. Isoja tuloja nimittäin ei noin typeriä kommentteja esittävällä tyypillä voi olla.

    Äänestä

  • Huoraton mies kirjoitti:

    Mielipiteesi käsitti hyvin vähän asiaa ja hyvin paljon toisen kirjoittajan arvostelua. Mitähän se kertoo keskustelun tasosta. En ole munannut lainkaan. Otin siivoojan esimerkiksi tuohon, koska hyvin paljon ihmiset joutuvat tekemään sellaisia töitä pakosta, joita he eivät missään tapauksessa muutoin tekisi.

    pakosta vai vapaaehtoisesti siinä loka-auton kuljettajan apumiehenä?

    Äänestä

  • Huoraton mies kirjoitti:

    pakosta vai vapaaehtoisesti siinä loka-auton kuljettajan apumiehenä?

    Siinäs näit. Munasit itse oikein pahoin. Taidat arvostaa itse prostituoidun ammattia korkeammalle kuin loka-auton kuljettajan apumiestä...eikä ihme. Kyllä moni mies mieluummin myisi seksiä naiselle kuin olisi loka-auton kuljettajan apumies, siivooja, palvelija, tarjoilija, mitä nyt kukin kokee vastenmieliseksi. Rupea sinäkin vaan myymään itseäsi, niin ei tarvitse nöyristellä nykyistä pomoasi :)

    käy vaimoasi. Taisit valehdella senkin asian.

    Äänestä

  • Dippadaa kirjoitti:

    käy vaimoasi. Taisit valehdella senkin asian.

    Ulkopuolisena täytyy sanoa Jannulla olevan hyvin
    perusteltuja sekä loogisia argumentteja. Opponent-
    tien henkinen & verbaalinen taso näyttää kulkevan
    niin pohjamudissa, ettei kunnollista keskustelua
    saada aikaan.

    Äänestä

  • Lehtokurppa kirjoitti:

    voi perustella hyvin ja loogisin argumentein?

    PS. Oletko huora?

    Äänestä

  • Silmät minullakin kirjoitti:

    voi perustella hyvin ja loogisin argumentein?

    PS. Oletko huora?

    ...riippuu siitä, mikä on lähtökohta.
    Jos olisin helluntaiseurakunnan jäsen, en varmaankaan puolustelisi maksullisen seksin autuutta raamattupiirin vetäjälle.
    Mutta aikuisena individualistina - mitä täysi-ikäiset ihmiset puuhavat pedissä keskenään, ei kiinnosta minua niin paljon, että haluaisin veromarkkoja tuhlattavan siihen, että poliisit hyökkäävät makuukammariin kypärät vinossa kyselemään kuka pani ketä ja millä hinnalla.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    Minulla on vaimo ja neljä lasta. Huoria en varmaan voisi lähestyä, koska en oikein ole saanut kicksejä irtosuhteistakaan (ennen avioliittoa). Eli en syty seksuaalisesti kovin hyvin tuntemattoman kanssa, vaatii vähän tutustumista, ainakin muutaman päivän. Eli tämä kysymys ei ole minulle henkilökohtainen. En näe kuitenkaan mitään syytä puuttua oikeustoimikelpoisten aikuisten välisiin suhteisiin, vaikka niissä liikkuisi raha. Koska seksi kahden aikuisen ihmisen välillä ei ole mitenkään paha asia, en voi hyväksyä että siihen puututaan, vaikka siinä liikkuisi rahaa. Homman ympärillä pyörivään rikollisuuteen olisi helpointa puuttua tekemällä hommasta laillista yritystoimintaa. Se nakertaisi harmaan talouden kysyntää sekä olisi helpompi valvoa. Ja tämä nimenomaan sen vuoks, että seksissä sinänsä ei ole mitään rikollista. Tämä niille, jotka alkavat selittämään murhien laillistamisesta. Makusllisia murhia ei voida laillistaa, koska murha ilman maksuakin on väärin toista ihmistä kohtaan. Seksi ei ole väärin, kun osapuolina on kaksi oikeustoimikelpoista ihmistä. Siivous ei ole väärin, hieronta ei ole väärin, siksi niihin voi perustaa yrityksiä.

    "..Tosiasia on, että seksikaupasta ei ole sinulle mitään haittaa, varsinkin jos bordellit laillistettaisiin..."

    "En näe kuitenkaan mitään syytä puuttua oikeustoimikelpoisten aikuisten välisiin suhteisiin, vaikka niissä liikkuisi raha. Koska seksi kahden aikuisen ihmisen välillä ei ole mitenkään paha asia, en voi hyväksyä että siihen puututaan, vaikka siinä liikkuisi rahaa."

    Olet väärässä näiden väitteiden suhteen. Toki jos kyseessä on kahden ihmisen välinen toimintasuhde, josta kukaan muu ei tiedä mitään, ei se muyöskään aiheuta mitään pahaa kollektiivisesti. Sen sijaan, jos kollektiivisella, yleisellä tasolla asia hyväksytään, myös muut ihmiset tulevat kuvioihin mukaan, ja sitä myötä seuraukset.

    Prostituution hyväksyminen yleisellä tasolla muokkaisi asenteita siten, että myös tavalliset naiset rinnastettaisiin huoriin, ja sitähän tavalliset naiset eivät halua, koska eivät ole huoria. Huoraamista pidetään yhteiskunnasamme vastenmielisenä ja negatiivisena ilmiönä, mitä se myös onkin. Uskon, että kutsumustyönä huoraamista harjoittaa hyvin harva nainen. Tuossa oli asiaosuus, miksi ei olisi hyväksyttävää sallia huoraaminen. Nyt tulee subjektiivinen , monren naisen omaama käsitys:Mikä olisi vastenmielisempää kuin olla jonkin likaisen, yököttävän väristyksiä aiheuttavan ruman miehen mällien kaatopaikkana, jossa olisi vieläpä mahdollisuus joutua pahoinpidellyksi, raiskatuksi, sukupuolitautien vaivaamaksi ja jopa ällötyksen raskaaksi panemana? Yök, yök ja vielä kerran yök. Yritäpä saada naisten asenne muutetuksi tuota käsitystä kohtaan? Ilmeisesti sinun kaltaistesi miesten tavalla ajattelevat miehet voivat harrastaa seksiä vaikka minkälaisen ällötyksen kanssa?

    Äänestä

  • Pannu kirjoitti:

    " Prostituution hyväksyminen yleisellä tasolla muokkaisi asenteita siten, että myös tavalliset naiset rinnastettaisiin huoriin "

    Noinko on. Sitten varmaan, kun ammattimainen siivous on hyväksytty, myös tavalliste ihmiset rinnastetaan siivoojiin. Ihme sammakoita sitä suusta päästetään! Miksi tavalliset naiset tai miehet rinnastettaisiin juuri huoriin, muiden ammattien joukossa?? Eli väitteesi on ihan hassu. Kyllä niitä bordelleja on ympäri maailmaa ja tavalliset naiset saavat olla rauhassa, ei heitä huoriin rinnasteta, kuten ei muihinkaan ammatteihin, joita naiset harjoittavat...hassua.

    " Uskon, että kutsumustyönä huoraamista harjoittaa hyvin harva nainen. "

    En minäkään harjoita ammattiani kutsumuksesta, hyvin harva sitä tekee. Monet tekevät työtään myös taloudellisesta pakosta! Kunpa noiden perusteella voisi kieltäytyä työstä ja silti elää. Tai pitäisikö sen perusteella, että jotain ammattia ei harjoiteta kutsumuksesta, kieltää koko ammatti??

    Eli asiaosuudessasi ei ollut mitään asiaa.

    Sitten se subjektiivinen puoli. Kyllä moni ihminen tekee mieluummin seksityötä hyvällä palkalla kuin jotain muuta paskaduunia pienellä palkalla.

    Äänestä

  • Lehtokurppa kirjoitti:

    ...riippuu siitä, mikä on lähtökohta.
    Jos olisin helluntaiseurakunnan jäsen, en varmaankaan puolustelisi maksullisen seksin autuutta raamattupiirin vetäjälle.
    Mutta aikuisena individualistina - mitä täysi-ikäiset ihmiset puuhavat pedissä keskenään, ei kiinnosta minua niin paljon, että haluaisin veromarkkoja tuhlattavan siihen, että poliisit hyökkäävät makuukammariin kypärät vinossa kyselemään kuka pani ketä ja millä hinnalla.

    Ajattele esim. yhdysvalloissa joissakin osavaltioissa, kun poliisi kyttää seksikauppaa ja jopa palkkaa poliiseja houkutuslinnuiksi, samaan aikaan ihmisiä kuolee väkivalta- ja huumerikollisuuden uhreina, koska poliisin resurssit eivät riitä.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    kyllä se omanarvon tunto menisi, jos joutuisi toimimaan vaikka siivoojana. Ja hyvin pian.

    ..osan opinnoistani siivoustöillä. Omanarvontuntoni ei mennyt miksikään. Sen sijaan ottaisin mieluummin viikon turpaani, sytyttäisin itseni tuleen ja hyppäisin pilvenpiirtäjän katolta kuin antaisin jonkun tuikituntemattoman äijän käpälöidä itseäni mistään hinnasta.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    " Prostituution hyväksyminen yleisellä tasolla muokkaisi asenteita siten, että myös tavalliset naiset rinnastettaisiin huoriin "

    Noinko on. Sitten varmaan, kun ammattimainen siivous on hyväksytty, myös tavalliste ihmiset rinnastetaan siivoojiin. Ihme sammakoita sitä suusta päästetään! Miksi tavalliset naiset tai miehet rinnastettaisiin juuri huoriin, muiden ammattien joukossa?? Eli väitteesi on ihan hassu. Kyllä niitä bordelleja on ympäri maailmaa ja tavalliset naiset saavat olla rauhassa, ei heitä huoriin rinnasteta, kuten ei muihinkaan ammatteihin, joita naiset harjoittavat...hassua.

    " Uskon, että kutsumustyönä huoraamista harjoittaa hyvin harva nainen. "

    En minäkään harjoita ammattiani kutsumuksesta, hyvin harva sitä tekee. Monet tekevät työtään myös taloudellisesta pakosta! Kunpa noiden perusteella voisi kieltäytyä työstä ja silti elää. Tai pitäisikö sen perusteella, että jotain ammattia ei harjoiteta kutsumuksesta, kieltää koko ammatti??

    Eli asiaosuudessasi ei ollut mitään asiaa.

    Sitten se subjektiivinen puoli. Kyllä moni ihminen tekee mieluummin seksityötä hyvällä palkalla kuin jotain muuta paskaduunia pienellä palkalla.

    ..oikein tietää, mistä puhut. Eihän tuosta asenteiden muuttumisesta tarvitse etsiä esimerkkejä sen kauempaa kuin Utsjoelta. Parinkymmenen kilometrin päässä kylältä toimi prostituoitujen leiri, ja heti prostituoitujen saavuttua alkoivat seuraukset näkyä kylällä asti. Paikallisia nuoria tyttöjä ruvettiin ahdistelemaan ja huorittelemaan sekä tarjoamaan myös heille maksua seksistä. Sama ilmiö on toistunut Helsingissä Aleksis Kiven kadun lähistöllä ja muusta maailmasta voidaan mainita Australian Victorian osavaltio, jossa bordellitoiminta laillistettiin katastrofaalisin seurauksin.

    Tuon sammakon sanoit sinä, en minä.

    Vertauksesi ontuu ja pahasti,

    1)todellisuus on sen näyttänyt jo toteen, sillä siivous on yleisesti hyväksytty ammatti, eikä aiheuta siivoojien kidnappauksia siivoamaan kidnappaajan omaa kotia ilmaiseksi.

    2)""Kirjoittanut: Lissu, 6.10.2003 klo 11.03:

    Et taida oikein tietää, mistä puhut. Eihän tuosta asenteiden muuttumisesta tarvitse etsiä esimerkkejä sen kauempaa kuin Utsjoelta. Parinkymmenen kilometrin päässä kylältä toimi prostituoitujen leiri, ja heti prostituoitujen saavuttua alkoivat seuraukset näkyä kylällä asti. Paikallisia nuoria tyttöjä ruvettiin ahdistelemaan ja huorittelemaan sekä tarjoamaan myös heille maksua seksistä. Sama ilmiö on toistunut Helsingissä Aleksis Kiven kadun lähistöllä ja muusta maailmasta voidaan mainita Australian Victorian osavaltio, jossa bordellitoiminta laillistettiin katastrofaalisin seurauksin""

    ..ikävä kyllä on olemassa miehiä, jotka rinnastavat mielessään naiset ja huorat synonyymeiksi ->

    3)""Kirjoittanut: SanaSeppo, 3.10.2003 klo 09.19:

    Huora
    = prostituoitu (ottaa rahaa seksistä) sekä jokainen nainen, joka jakaa holtittomasti persettään eli syö ns. vieraissa pöydissä tai peuhaa ukkomiesten sängyissä.

    Kyseessä halventava nimitys kyseisille naisille. Aiemmin käsitteellä "huora" tarkoitettiin vain maksullisia naisia.""
    ---

    ""Nykyisin ennemminkin
    Kirjoittanut: Jannu, 3.10.2003 klo 09.45:

    Nykyisin ennemminkin "huora" sanaa käytetään petollisesta naisesta, joka jakelee itseään auliisti. Makusllisesta naisesta käytetään yleisemmin nimitystä prostituoitu, ilotyttö jne. Yhä harvemmin käytetään halveksivalta kalskahtavaa nimitystä "huora". Kertonee ammatin arvostuksen noususta.""

    ->...arvostus tarkoittanee Jannun mielestä, että huorat ovat tavalliseen naiseen verrattavia.

    < "Uskon, että kutsumustyönä huoraamista harjoittaa hyvin harva nainen."

    En minäkään harjoita ammattiani kutsumuksesta, hyvin harva sitä tekee. Monet tekevät työtään myös taloudellisesta pakosta! Kunpa noiden perusteella voisi kieltäytyä työstä ja silti elää. Tai pitäisikö sen perusteella, että jotain ammattia ei harjoiteta kutsumuksesta, kieltää koko ammatti?? >

    Tarkoitin kutsumusammatilla sitä, että sinä oletat naisten tekevän mielellään huoran työtä ILMAN menneisyyden rasitteita, kuten lapsuudessa tapahtuneet hyväksikäytöt ym. On olemassa tutkimuksia, joissa on osoitettu prostituutiota harjoittavilla olevan taustalla juuri tätä, mikä aiheuttaa taasen sen, että omaan ruumiiseen ei suhtauduta kunnioituksella vaan annetaan hyväksikäytön jatkua, tosin korvausta vastan.

    Oli, mutta sinä et vain kässännyt sitä.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    ..osan opinnoistani siivoustöillä. Omanarvontuntoni ei mennyt miksikään. Sen sijaan ottaisin mieluummin viikon turpaani, sytyttäisin itseni tuleen ja hyppäisin pilvenpiirtäjän katolta kuin antaisin jonkun tuikituntemattoman äijän käpälöidä itseäni mistään hinnasta.

    Siinäs näät Lissu, että näin ne näkemykset eroaa. Minä taas mieluummin harrastaisin seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa rahasta kuin siivoaisin. Ja vaikka minulle siivoaminen on niin vastenmielistä ja omanarvontuntoa heikentävää, en minä sen perusteella yritä kieltää sinua toimimasta siivousalalla, perustellen että kun se heikentää itsetuntoakin niin paljon. Antaisit sinäkin minun harjoittaa sitä, mikä minun itsetunnolleni sopii paremmin.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    ..oikein tietää, mistä puhut. Eihän tuosta asenteiden muuttumisesta tarvitse etsiä esimerkkejä sen kauempaa kuin Utsjoelta. Parinkymmenen kilometrin päässä kylältä toimi prostituoitujen leiri, ja heti prostituoitujen saavuttua alkoivat seuraukset näkyä kylällä asti. Paikallisia nuoria tyttöjä ruvettiin ahdistelemaan ja huorittelemaan sekä tarjoamaan myös heille maksua seksistä. Sama ilmiö on toistunut Helsingissä Aleksis Kiven kadun lähistöllä ja muusta maailmasta voidaan mainita Australian Victorian osavaltio, jossa bordellitoiminta laillistettiin katastrofaalisin seurauksin.

    Poikkesin kesällä eräässä saksalaisessa suurkaupungissa. Toki tutustuin paikalliseen yöelämään, tosin lähinnä bubeja kiertämällä. Ravintolaelämä keskittyi tietylle alueelle ja siellä oli meno aivan kuten missä tahansa vastaavassa paikassa. Naisia ei huoriteltu tai ahdisteltu, eikä kukaan pitänyt naisia huorina, ei tosin kukaan tarjonnut ohi kulkeville naisille siivoushommiakaan, vaikka paikkakunnalla oli useampi siivousfirmakin, joiden palveluksessa suurin osa oli naisia :)

    Paikalliset tyypit halusivat näyttää, miten heillä on kaupallisen seksin tarjonta organisoitu. Vähän sivummalla oli sellainen katu, jossa seksiä tarjoavat naiset olivat ikkunoissa, keskustelivat potentiaalisten asiakkaiden kanssa, paikallinen "mama" oli alakerrassa vahdissa ja poliisi kävi kuulemma säännöllisesti katsomassa, että häirikköjä ei ollut. Kysyin paikallisilta ihmisiltä, miehiltä ja naisilta, miten katukäyttäytyminen toimii. He kertoivat, että no problem. Naisia ei ahdistella jne. Siis näitä esimerkkejä on puolesta ja vastaaan vaikka kuinka paljon. Ja myös historiassa. Taannoin, kun "kurtisaanin" ammatti oli arvostettua, he työskentelivät kaupunkien keskeisillä paikoilla ja ilmiöön oltiin sopeuduttu. Muut naiset saivat olla rauhassa. Usein muuten nämä kurtisaanit olivat myös vaikuttamassa yhteiskunnallisiin asioihin enemmän kuin muut naiset. Eli kyllä kyse on yhteiskunnan asenteista (ihmisten, esim. sinun), ei ilmiöstä itsessään.

    Äänestä

  • Papu kirjoitti:

    Tuon sammakon sanoit sinä, en minä.

    Vertauksesi ontuu ja pahasti,

    1)todellisuus on sen näyttänyt jo toteen, sillä siivous on yleisesti hyväksytty ammatti, eikä aiheuta siivoojien kidnappauksia siivoamaan kidnappaajan omaa kotia ilmaiseksi.

    2)""Kirjoittanut: Lissu, 6.10.2003 klo 11.03:

    Et taida oikein tietää, mistä puhut. Eihän tuosta asenteiden muuttumisesta tarvitse etsiä esimerkkejä sen kauempaa kuin Utsjoelta. Parinkymmenen kilometrin päässä kylältä toimi prostituoitujen leiri, ja heti prostituoitujen saavuttua alkoivat seuraukset näkyä kylällä asti. Paikallisia nuoria tyttöjä ruvettiin ahdistelemaan ja huorittelemaan sekä tarjoamaan myös heille maksua seksistä. Sama ilmiö on toistunut Helsingissä Aleksis Kiven kadun lähistöllä ja muusta maailmasta voidaan mainita Australian Victorian osavaltio, jossa bordellitoiminta laillistettiin katastrofaalisin seurauksin""

    ..ikävä kyllä on olemassa miehiä, jotka rinnastavat mielessään naiset ja huorat synonyymeiksi ->

    3)""Kirjoittanut: SanaSeppo, 3.10.2003 klo 09.19:

    Huora
    = prostituoitu (ottaa rahaa seksistä) sekä jokainen nainen, joka jakaa holtittomasti persettään eli syö ns. vieraissa pöydissä tai peuhaa ukkomiesten sängyissä.

    Kyseessä halventava nimitys kyseisille naisille. Aiemmin käsitteellä "huora" tarkoitettiin vain maksullisia naisia.""
    ---

    ""Nykyisin ennemminkin
    Kirjoittanut: Jannu, 3.10.2003 klo 09.45:

    Nykyisin ennemminkin "huora" sanaa käytetään petollisesta naisesta, joka jakelee itseään auliisti. Makusllisesta naisesta käytetään yleisemmin nimitystä prostituoitu, ilotyttö jne. Yhä harvemmin käytetään halveksivalta kalskahtavaa nimitystä "huora". Kertonee ammatin arvostuksen noususta.""

    ->...arvostus tarkoittanee Jannun mielestä, että huorat ovat tavalliseen naiseen verrattavia.

    < "Uskon, että kutsumustyönä huoraamista harjoittaa hyvin harva nainen."

    En minäkään harjoita ammattiani kutsumuksesta, hyvin harva sitä tekee. Monet tekevät työtään myös taloudellisesta pakosta! Kunpa noiden perusteella voisi kieltäytyä työstä ja silti elää. Tai pitäisikö sen perusteella, että jotain ammattia ei harjoiteta kutsumuksesta, kieltää koko ammatti?? >

    Tarkoitin kutsumusammatilla sitä, että sinä oletat naisten tekevän mielellään huoran työtä ILMAN menneisyyden rasitteita, kuten lapsuudessa tapahtuneet hyväksikäytöt ym. On olemassa tutkimuksia, joissa on osoitettu prostituutiota harjoittavilla olevan taustalla juuri tätä, mikä aiheuttaa taasen sen, että omaan ruumiiseen ei suhtauduta kunnioituksella vaan annetaan hyväksikäytön jatkua, tosin korvausta vastan.

    Oli, mutta sinä et vain kässännyt sitä.

    " 1)todellisuus on sen näyttänyt jo toteen, sillä siivous on yleisesti hyväksytty ammatti, eikä aiheuta siivoojien kidnappauksia siivoamaan kidnappaajan omaa kotia ilmaiseksi. "

    Kyllä palvelijoiksi pakotettuja löytyy jopa euroopasta.

    " Tarkoitin kutsumusammatilla sitä, että sinä oletat naisten tekevän mielellään huoran työtä ILMAN menneisyyden rasitteita, kuten lapsuudessa tapahtuneet hyväksikäytöt ym. On olemassa tutkimuksia, joissa on osoitettu prostituutiota harjoittavilla olevan taustalla juuri tätä, mikä aiheuttaa taasen sen, että omaan ruumiiseen ei suhtauduta kunnioituksella vaan annetaan hyväksikäytön jatkua, tosin korvausta vastan. "

    Joo. Samoja perusteita esitettiin aikanaan homouden kriminalisoinnin puolustamiseksi. Ja tutkimustuloksia riitti silloinkin. Tuo väitteesi prostituoitujen lapsuuden ongelmista ontuu senkin vuoksi, että lienet myös itse ollut kiivaasti selittämässä, kuinka esim. itäeuroopan tytöt ryhtyvät alalla KÖYHYYDEN vuoksi. Siis rahan takia. Ja luuletko, että köyhissä maissa on enemmän lapsuuden traumaisia. Mitä sitten, jos alalle ruvetaan rahan vuoksi. Ihmisiä on paljon sellaisissa hommissa, joita he eivät ikinä tekisi, jollei nälkä kurnisi vatsassa.

    Tästä voisinkin heittää pienen palautteen teille naisille, jotka olette äänestäneet noita suviannesiimeksiä ja halosia valtaan. Nuo naiset osaavat olla niin humaaneja joitain avun tarvitsijoita kohtaan kaukana täältä, mutta niin julmia suomalaista köhyää ja kurjaa kohtaan. Olosuhteita maassamme viilataan enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että ammatinvalintaa sanelee taloudellinen ahdinko enemmän kuin kutsumus. Raakaa kaksinaismoralismia, vedetään matto alta ja sitten paheksutaan esim. prostituutiota. Varmasti prostituutio on ammatti, johon ei moni ryhtyisi muutoin kuin rahan tarpeesta. Mutta niin on moni muukin homma sellainen, että se jäisi tekemättä, jollei rahan tarve vaatisi.

    Perustelusi nojaa siis siihen, että minä olen ollut selittämässä itätyttöjen huoraamisen syyksi köyhyyttä?

    Miksi sitten haluat pakottaa heidät tekemään huoraamaan köyhyyden takia? Eikö olisi humaanimpaa antaa suoraa köyhäinapua Venäjälle?

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    Poikkesin kesällä eräässä saksalaisessa suurkaupungissa. Toki tutustuin paikalliseen yöelämään, tosin lähinnä bubeja kiertämällä. Ravintolaelämä keskittyi tietylle alueelle ja siellä oli meno aivan kuten missä tahansa vastaavassa paikassa. Naisia ei huoriteltu tai ahdisteltu, eikä kukaan pitänyt naisia huorina, ei tosin kukaan tarjonnut ohi kulkeville naisille siivoushommiakaan, vaikka paikkakunnalla oli useampi siivousfirmakin, joiden palveluksessa suurin osa oli naisia :)

    Paikalliset tyypit halusivat näyttää, miten heillä on kaupallisen seksin tarjonta organisoitu. Vähän sivummalla oli sellainen katu, jossa seksiä tarjoavat naiset olivat ikkunoissa, keskustelivat potentiaalisten asiakkaiden kanssa, paikallinen "mama" oli alakerrassa vahdissa ja poliisi kävi kuulemma säännöllisesti katsomassa, että häirikköjä ei ollut. Kysyin paikallisilta ihmisiltä, miehiltä ja naisilta, miten katukäyttäytyminen toimii. He kertoivat, että no problem. Naisia ei ahdistella jne. Siis näitä esimerkkejä on puolesta ja vastaaan vaikka kuinka paljon. Ja myös historiassa. Taannoin, kun "kurtisaanin" ammatti oli arvostettua, he työskentelivät kaupunkien keskeisillä paikoilla ja ilmiöön oltiin sopeuduttu. Muut naiset saivat olla rauhassa. Usein muuten nämä kurtisaanit olivat myös vaikuttamassa yhteiskunnallisiin asioihin enemmän kuin muut naiset. Eli kyllä kyse on yhteiskunnan asenteista (ihmisten, esim. sinun), ei ilmiöstä itsessään.

    joo...niinpä niin...ihan varmasti

    Äänestä

  • Emppu kirjoitti:

    Siinäs näät Lissu, että näin ne näkemykset eroaa. Minä taas mieluummin harrastaisin seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa rahasta kuin siivoaisin. Ja vaikka minulle siivoaminen on niin vastenmielistä ja omanarvontuntoa heikentävää, en minä sen perusteella yritä kieltää sinua toimimasta siivousalalla, perustellen että kun se heikentää itsetuntoakin niin paljon. Antaisit sinäkin minun harjoittaa sitä, mikä minun itsetunnolleni sopii paremmin.

    kun kyse ei ole vain sinusta. Sinä aiheutat itsekkäällä käytökselläsi ongelmia aivan tavallisille naisille.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    Poikkesin kesällä eräässä saksalaisessa suurkaupungissa. Toki tutustuin paikalliseen yöelämään, tosin lähinnä bubeja kiertämällä. Ravintolaelämä keskittyi tietylle alueelle ja siellä oli meno aivan kuten missä tahansa vastaavassa paikassa. Naisia ei huoriteltu tai ahdisteltu, eikä kukaan pitänyt naisia huorina, ei tosin kukaan tarjonnut ohi kulkeville naisille siivoushommiakaan, vaikka paikkakunnalla oli useampi siivousfirmakin, joiden palveluksessa suurin osa oli naisia :)

    Paikalliset tyypit halusivat näyttää, miten heillä on kaupallisen seksin tarjonta organisoitu. Vähän sivummalla oli sellainen katu, jossa seksiä tarjoavat naiset olivat ikkunoissa, keskustelivat potentiaalisten asiakkaiden kanssa, paikallinen "mama" oli alakerrassa vahdissa ja poliisi kävi kuulemma säännöllisesti katsomassa, että häirikköjä ei ollut. Kysyin paikallisilta ihmisiltä, miehiltä ja naisilta, miten katukäyttäytyminen toimii. He kertoivat, että no problem. Naisia ei ahdistella jne. Siis näitä esimerkkejä on puolesta ja vastaaan vaikka kuinka paljon. Ja myös historiassa. Taannoin, kun "kurtisaanin" ammatti oli arvostettua, he työskentelivät kaupunkien keskeisillä paikoilla ja ilmiöön oltiin sopeuduttu. Muut naiset saivat olla rauhassa. Usein muuten nämä kurtisaanit olivat myös vaikuttamassa yhteiskunnallisiin asioihin enemmän kuin muut naiset. Eli kyllä kyse on yhteiskunnan asenteista (ihmisten, esim. sinun), ei ilmiöstä itsessään.

    Itse olin taannoin Pariisissa, enkä voinut edes hotellihuoneen ikkunasta ulos katsoa ilman, että kadulla kulkevat paskiaiset olisivat tyrkyttäneet rahojaan.

    "Eli kyllä kyse on yhteiskunnan asenteista, ..."

    Sinäkö ne asenteet yhtäkkiä muutat? Minusta olisi terveempää ohjata yhteiskunnan asenteita ihmisarvoa kunnioittavampaan suuntaan.

    Äänestä

huoramaksujen jälkeen lainkaan rahaa ruokaan?

Äänestä
  • Miten sinä voit olla noin tyhmä! Huomasitko, kun homojen parisuhdelaista keskusteltiin, sitä puolustivat muutkin kuin homot?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miekkonen kirjoitti:

Huora, tuo maailman vanhin ammatti herättää usein keskustelua. Se minkä huoraamiseksi koemme, riippuu paljon siitä miten itse elantomme hankimme. Omasta mielestäni kaikki toiminta, missä ihminen saa rahallisen korvauksen on huoraamista,siis itsensä tai aikansa myymistä.
Mutta koska työntekeminen rahallista korvausta vastaan on "babylonissa" yhteiskunnan perusta, niin huoraamiseksi kuvitellaan lähinnä prostituutio,
jonka koetaan olevan seksipalvelujen myymistä. Protituoituja usein myöskin halveksitaan tai koko ammattikunnan toimintaa pyritään vaikeuttamaan,
koska huoraamisen suoruus onkin haitallista monille, varsinkin naisille jotka käyttävät seksiä miehensä ohjailemiseen, kiristämiseen ja manipulointiin.

Kuten aikasemmin totesin, se minkä huoraamiseksi koemme, riippuu siitä mitä itse teemme.

Monen mielestä huoraamista ei ole, jos nainen saa lahjaksi korun,vaatteita tai lomamatkan ja
vastapalvelukseksi harrastaa seksiä lahjan antajan kanssa, joten tämäntyyppinen seksiinjohtava toiminta on lisääntymässä, vaikka jotkut sen huoraamiseksi kokevatkin.
Huoramiseksi voidaan myös kokea hierontapalvelu, vaikka hieroja ei edes seksipalveluja antaisikaan, sillä asiakas kokee mielihyvää ja jopa kiihottuu koskettelusta.
Stripparit eivät ole mielestään huoria, vaikka hyväilevätkin miehiä samalla, kun miehet tyydyttävät itseään.
Monet mallit eivät koe missään nimessä olevansa huoria, vaikka elättävätkin itsensä myymällä kuviaan, joita katsellen jotkut taas harrastavat seksiä.
On monia eri ammatteja joissa ansaitaan pelkästään siksi, että joku ihminen haluaa kiihottua seksuaalisesti, mutta niitä ei koeta huoraamiseksi, näitä ovat puhelintytöt, roolileikki palvelut,hieronnat,monet mallit, stripparit, elokuva ja videotähdet.

Tällähetkellä virallisesti huoraaminen ja maksullinen seksi tarkoittaa lähinnä penetraatiota vaginaan tai suuseksiä, kun taas maksusta, suuteleminen, sukuelinten hieronta tai kehonsa antaminen hyväiltäväksi ei huoraamista muka ole.

Monet luokittelevat synniksi/huoraamiseksi kaikken toimintaa missä rahastetaan ihmisten seksinhalulla, heidän mielestään ihmisiä voi kuitenkin rahastaa heidän voitonhimon tai mielihyvän tavoittelun takia. Voisiko olla niin, että kaikki toiminta missä ihminen ostaa mielihyvää tai hankkii nautintoa rahalla on huorintekemistä ?

Varsinaisista seksi palveluista sen verran, että ei se ole pelkkää kurjuutta, vaan on olemassa paljon ihmisiä, jotka pitävät työstään sen hyvine ja huonoine puolineen.. Ala ei ole myöskään vain miesten dominoiva, vaan niin seksipalvelujen kuin pornoteollisuuden johdossa on suhteellisen paljon naisia.Seksialalla on toki hyväksikäytettyjä siinä missä kaikilla muillakin aloilla, mutta kumpikohan sukupuoli hyväksikäyttää toista seksiä apuna käyttäen kokonaisuudessaan enemmän ?

Feministejä huoruus koskettaa syvästi, onhan seksipalveluista elantonsa saavista enemmistö naisia.
Mutta naisvallasta ja naisten epäoikeudenmukaisuudesta kertoo paljon ideologia, jossa seksin myyminen sallitaan ja ostaminen kielletään, huumausaineita vastaan kun taistelaan päinvastaisin keinoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu