Kouluväkivalta

ja kiusaaminen on lisääntynyt kouluissa. Näin kerrottiin äsken uutisissa. En yhtään ihmettele tuota. Se on sen seurausta, kun Jeesus on hyljätty. Mitä kauemmaksi Jumalasta erkaanutaan, sitä levottomammaksi mailma muuttuu. Itse olen tuon nuorison, ja lasten pahoinvoinnin huomannut jo muutamia vuosia sitten. Ei ole mikään harvinainen näky, että alle 15 vuotiaat riehuvat juovuspäissään kadulla puolenyön aikoihin. Joten tätä se sielunvihollinen saa aikaan, kun Jeesus on hyljätty.

Vanhemmissakin henkilöissä olen sen pahoinvoinnin nähnyt, jo pelkästään tälläkin palstalla. Sillä tälläkin palstalla, on useita sellaisia henkilöitä, joille puhe Jeesuksesta on hullutus. On ikävää nähdä, miten lukuisten ihmisten sielu hukkuu, sen tähden, että he eivät halua ottaa Jeesusta vastaan. Sielunvihollinen, on saanut liian suuden otteen heistä, ja siksi eksyvät harhaan.

Mutta Jeesus on ja elää, joten vielä on pelastuminen mahdollista! Ota Jeesus vastaan nyt niin sinäkin saat elää! Ja me, jotka jo olemme uskossa, uudistukaamme uskossamme!

Siunausta jokaiselle!
23452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

että sinun mielestäsi siis kouluissa tulisi lisätä uskonnon opetusta? ymmärsinkö oikein?

Äänestä
  • kouluissa jo pitäisi opettaa, mikä on syntiä ja miksi pitää uskoa Jeesukseen. Jeesukseen pitää uskoa siksi, että Jeesuksessa meillä on pelastus.

    Äänestä

  • old_profile_47971 kirjoitti:

    kouluissa jo pitäisi opettaa, mikä on syntiä ja miksi pitää uskoa Jeesukseen. Jeesukseen pitää uskoa siksi, että Jeesuksessa meillä on pelastus.

    kirkon tehtävä, sillä 95% noista koululaisista on lapsikastettu ja ovat siis seurakunnan jäseniä.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    kirkon tehtävä, sillä 95% noista koululaisista on lapsikastettu ja ovat siis seurakunnan jäseniä.

    Hengellinen kasvatus pitäisi lähteä jo kotoa, mutta se on nykyään aika vaikeaa, kun vanhemmat eivät monestikkaan ole uskossa. Kirkko on menettänyt uskottavuutensa, ja maallistunut ihmisten mieleiseksi. Iltalehdestä äsken luin, että kaksi samaa sukupuolta olevaa pastoria, oli kirkossa siunattu liittoon keskenään. Eli mahdetaanko kirkossa enää Raamattuakaan käyttää lainkaan? Ei ainakaan sitä noudateta, ja jos tunnet Raamatun sanoman, tiedät mitä tarkoitan.

    on mennyt vastuuttomaksi, etenkin kun tiedämme millä se perustelee lapsikasteen.

    Matt.28:18-20

    18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja OPETTAMALLA heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Tässä asiassa toimii erinomaisen hyvin lapsikaste, mutta mitenkäs se opetus..? Ovathan vauvat saaneet kasteessa jo Pyhän Hengen, mutta miksi tuo kastettujen joukko ei ole uskossa ja osa elää kovin jumalatonta elämää. Niin, ja lasten vanhemmatkaan eivät ole saaneet opetusta ja ovat epäuskoisia, vaikka ovatkin seurakuntalaisia..

    Kirkko saa lasten vanhempien kirkollisverorahatkin, joten ei kai se opettaminen voi olla rahasta kiinni..? Muut uskonsuunnat joutuvat rahoittamaan itse toimintaansa lahjoituksilla.

    kirkolle ollakkin tärkeintä ne kirkollisverorahat, eivät kai he muuten niin ihmisten mieliksi toimisi.

    Äänestä

  • old_profile_47971 kirjoitti:

    kouluissa jo pitäisi opettaa, mikä on syntiä ja miksi pitää uskoa Jeesukseen. Jeesukseen pitää uskoa siksi, että Jeesuksessa meillä on pelastus.

    no mitäs aineita sitten pitäisi jättää pois? niin ja jos lisätään uskonnon tunteja, niin samalla lisätään automaattisesti myös kirkosta eronneiden tunteja eli siis elämänkatsomus-tunteja. ynnä lisätään myös islamin uskonnon tunteja. heitä kun on suomessa noin 40.000 yhteensä. ja melkoinen osa heistä on lapsia. mitäs tähän sanot...

    Äänestä

  • old_profile_47971 kirjoitti:

    kirkolle ollakkin tärkeintä ne kirkollisverorahat, eivät kai he muuten niin ihmisten mieliksi toimisi.

    syyllä kirkon pitäisi hoitaa "leiviskänsä", koska sen jäsenet maksavat saadakseen olla seurakunnan jäseniä. Tuskin niille veroeuroille on kuitenkaan mitään hengellistä vastinetta.
    Hedelmistään puu tunnetaan..!

    Äänestä

  • umpi-hetero kirjoitti:

    no mitäs aineita sitten pitäisi jättää pois? niin ja jos lisätään uskonnon tunteja, niin samalla lisätään automaattisesti myös kirkosta eronneiden tunteja eli siis elämänkatsomus-tunteja. ynnä lisätään myös islamin uskonnon tunteja. heitä kun on suomessa noin 40.000 yhteensä. ja melkoinen osa heistä on lapsia. mitäs tähän sanot...

    >niin samalla lisätään automaattisesti myös kirkosta eronneiden tunteja eli siis elämänkatsomus-tunteja. ynnä lisätään myös islamin uskonnon tunteja. heitä kun on suomessa noin 40.000 yhteensä. ja melkoinen osa heistä on lapsia. mitäs tähän sanot...>

    Mutta noita tuntejahan on jo lisätty, ainakin meidän koulussa. Tunnen yhden muslimin, joka kiertää kouluissa opettamassa islamia.

    Äänestä

  • umpi-hetero kirjoitti:

    no mitäs aineita sitten pitäisi jättää pois? niin ja jos lisätään uskonnon tunteja, niin samalla lisätään automaattisesti myös kirkosta eronneiden tunteja eli siis elämänkatsomus-tunteja. ynnä lisätään myös islamin uskonnon tunteja. heitä kun on suomessa noin 40.000 yhteensä. ja melkoinen osa heistä on lapsia. mitäs tähän sanot...

    sinusta uskonnon opettajaksi? Sano rehellisesti!

    Äänestä

  • olisiko kirjoitti:

    sinusta uskonnon opettajaksi? Sano rehellisesti!

    olen kirkosta eronnut. mutta helvetin hyvä filosofian opettaja olen.

    Äänestä

  • umpi-hetero kirjoitti:

    olen kirkosta eronnut. mutta helvetin hyvä filosofian opettaja olen.

    sitten filosofian maisteri?

    Äänestä

Tietysti henkivalloilla on oma osuutensa tänäkin aikana ihmisen kielteiseen käyttäytymiseen.

Mutta, merkittävimpänä tekijänä näen ihmisen lihallisuuden ja siinä olevan turmeltuneen mielen vaikutuksen käyttäytymiseen.

Siis mitä vähemmän on rakkautta ihmisissä/perheessä, niin sitä laajemmin aktivoituu tämä lihallisen ihmisen turmeltuneisuus.

Ennen miellettiin, miten rikkinäisten kodin lapsista kasvoi vaikeasti käyttäytyvä ihminen. Mutta, nyt,- jopa ns hyvistä kodeista tulee nämä ongelma nuoret.

Niin, yhtäläistä näille perheille hyvälle ja rikkinäiselle kodille on ajan käyttö.Lapselle on aivan sama onko vanhemmat kaljoilla tai humalassa eli poissaolevia tai uraputkea rakentamssa tai "evankelioimassa".Lapsi ymmärtää rakkautena vain läsnäolevan kautta tulevan läheisyyden.

Ei siten, miten arvoitetussa asemassa vanhemmat ovat seurakunnassa tai yhteiskunnassa yleensä.

Siis ongelmana ei ole "koluuskonnon opetus", vaan eläminen todeksi Raamatun ilmoitus.Raamatun ilmoitukset, jotka liittyvät perheeseen, niin ovat erittäin uhattuna laittomuuden tähden tämä aikana.

Äänestä

ja mielestäni siihen on myös syynä se, että kotona ei enää puhuta uskonnosta mitään. ja miten siellä voitaisiin puhuakkaan, kun vanhemmat eivä usko Jumalaan. Joten kyllä tuo pitää paikkansa, jonka kerrot että kun ollaan erkaannuttu Jumalasta, niin tulokset näkyy jo. On vaan hirvittävää kuvitella, mitä muutaman vuodenpäästä onkaan. Kouluissa opettajat ovat jo nyt, monetkin henkensä kaupalla. Oppilailla on puukkoja, nyrkkirautoja, ym, välineitä mukanaan, joilla he tekevät väkivaltaa muille. Ei tietenkään kaikilla ole, mutta monella on. Koulun henkilökunta ei uskalla mennä väliin kun pelkäävät, ja niin erelleen, niin se vaan on. Jotain tarttis tehdä? Kouluissa vois ihan hyvin lisätä uskonnon opetusta, mutta sekään ei taida olla niin yksinkertaista. Opettajan kumminkin täytyisi silloin olla uskovainen, sillä uskoa vailla, oleva opettaja, ei osaa opettaa uskontoa oikein. Lapset ovat hyviä huomamaan opettajasta, jos opettaja näyttelee tietävänsä opettamastaan aiheesta, jos ei todella tiedä.

Äänestä
  • vai että puukkoja ja nyrkkirautoja. eipä ole tullut vastaan. onkohan joku nyt katsonut vähän liikaa hollywoodia...

    Äänestä

  • umpi-hetero kirjoitti:

    vai että puukkoja ja nyrkkirautoja. eipä ole tullut vastaan. onkohan joku nyt katsonut vähän liikaa hollywoodia...

    pyssykin eräällä oppilaalla, uutisissa oikein mainnittiin, oli muutamia ampunutkin, mutta mitäs se sua hetkauttaa!

    Äänestä

  • umpi-hetero kirjoitti:

    vai että puukkoja ja nyrkkirautoja. eipä ole tullut vastaan. onkohan joku nyt katsonut vähän liikaa hollywoodia...

    pyssykin viimetalvena eräällä oppilaalla. Uutisissa oikein kerrottiin, oli muutaman henkilön ampunutkin, mutta mitäs se sua hetkauttaa!?

    Äänestä

  • umpi-hetero kirjoitti:

    vai että puukkoja ja nyrkkirautoja. eipä ole tullut vastaan. onkohan joku nyt katsonut vähän liikaa hollywoodia...

    ole hyvä, jos sinun kohdallasi ei ole tullut vastaan aseistettuja oppilaita, vielä! Se on vaan aja kysymys koska tulee, en kuitenkaan sitä toivo kohdallesi, enkä kenenkään muunkaan kohdalle! Mutta etkai kiellä sitä, että levottumuus kouluissa on lisääntynyt.

    Äänestä

Minulle "puhe Jeesuksesta on hullutus"... siis olen ateisti. Silti minun lapseni ovat olleet esimerkillisiä nuoria ilman tupakkaa ja alkoholia, menestyneet kouluissa ja ovat nyt arvostetuissa ammateissa. Samoin ovat monen tuttavaperheen ateistilapset päässeet mukavasti kiinni itsenäiseen ja onnelliseen elämään.

Sensijaan paikkakunnalla yleisesti tunnetun lestadiolaisperheen ankarasti jumalanpelossa kasvatetut lapset ovat kotoa poispäästessään vajonneet saman tien yhteiskunnan pohjasakkaan huumeineen ja rikoksineen. Samoin erään helluntalaisperheen nuorimmainen (15v.) teki viime vuonna itsemurhan, koska ei uskaltanut mennä kotiin juotuaan kaupungilla vähän alkoholia.

Olen ihan samalla tavoin huolissani nuorison alkoholinkäytöstä kuin sinäkin. En silti alennu syyttämään tästä erilailla kanssani ajattelevia perheitä, sillä asia ei ole tosiaankaan näin mustavalkoinen!

Äänestä

Kaipaan ja rukoilen Jumalalta uutta voimaa ja tuoretta kosketusta. Ei vanhalla voimalla kauaa jaksa.

Minulle on ikuinen mysteeri,
miksi jotain lasta kiusataan systemaattisesti koko kouluaika?

Ps. Sinulla on näppärä nicci.
Tämä il - on Italian kielessä määräinen artikkeli.
Ilmari on taas suomalainen nimi.

Äänestä

että missäpäin sinä Il-Mari asut?

Äänestä
  • voit kysyä, kun kysyit jo! Asun Suomessa..:)

    Äänestä

Jumalan siunausta sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Il-Mari kirjoitti:

ja kiusaaminen on lisääntynyt kouluissa. Näin kerrottiin äsken uutisissa. En yhtään ihmettele tuota. Se on sen seurausta, kun Jeesus on hyljätty. Mitä kauemmaksi Jumalasta erkaanutaan, sitä levottomammaksi mailma muuttuu. Itse olen tuon nuorison, ja lasten pahoinvoinnin huomannut jo muutamia vuosia sitten. Ei ole mikään harvinainen näky, että alle 15 vuotiaat riehuvat juovuspäissään kadulla puolenyön aikoihin. Joten tätä se sielunvihollinen saa aikaan, kun Jeesus on hyljätty.

Vanhemmissakin henkilöissä olen sen pahoinvoinnin nähnyt, jo pelkästään tälläkin palstalla. Sillä tälläkin palstalla, on useita sellaisia henkilöitä, joille puhe Jeesuksesta on hullutus. On ikävää nähdä, miten lukuisten ihmisten sielu hukkuu, sen tähden, että he eivät halua ottaa Jeesusta vastaan. Sielunvihollinen, on saanut liian suuden otteen heistä, ja siksi eksyvät harhaan.

Mutta Jeesus on ja elää, joten vielä on pelastuminen mahdollista! Ota Jeesus vastaan nyt niin sinäkin saat elää! Ja me, jotka jo olemme uskossa, uudistukaamme uskossamme!

Siunausta jokaiselle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu