Jeesuksen Kristuksen kuoleman jälkeen jumalattomat ihmiset vainosivat apostoleita ja kirkon jäseniä ja surmasivat monia heistä. Apostolien kuoleman myötä pappeuden avaimet ja johtamiseen tarvittava pappeuden valtuus otettiin pois maan päältä.
Apostolit olivat pitäneet evankeliumin puhtaana ja säilyttäneet kirkon järjestyksen sekä vakiinnuttaneet kirkon jäsenten kelvollisuusvaatimukset. Ilman apostoleita opit ajan myötä turmeltuivat, ja kirkon organisaation ja pappeuden toimituksiin kuten kasteeseen ja Pyhän Hengen lahjan antamiseen tehtiin muutoksia ilman valtuutta.
Ilman ilmoitusta ja pappeuden valtuutta ihmiset luottivat ihmisviisauteen tulkitessaan pyhiä kirjoituksia ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin periaatteita ja toimituksia. Vääriä ajatuksia opetettiin totuutena. Menetettiin paljon tietoa Isä Jumalan, Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen todellisesta luonteesta ja siitä, millaisia He ovat. Opit uskosta Jeesukseen Kristukseen, parannuksesta, kasteesta ja Pyhän Hengen lahjasta vääristyivät ja unohdettiin. Kristuksen apostoleille annettua pappeuden valtuutta ei ollut enää maan päällä Tämä luopumus johti viimein monien kirkkojen syntymiseen.
Apostolit olivat pitäneet evankeliumin puhtaana ja säilyttäneet kirkon järjestyksen sekä vakiinnuttaneet kirkon jäsenten kelvollisuusvaatimukset. Ilman apostoleita opit ajan myötä turmeltuivat, ja kirkon organisaation ja pappeuden toimituksiin kuten kasteeseen ja Pyhän Hengen lahjan antamiseen tehtiin muutoksia ilman valtuutta.
Ilman ilmoitusta ja pappeuden valtuutta ihmiset luottivat ihmisviisauteen tulkitessaan pyhiä kirjoituksia ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin periaatteita ja toimituksia. Vääriä ajatuksia opetettiin totuutena. Menetettiin paljon tietoa Isä Jumalan, Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen todellisesta luonteesta ja siitä, millaisia He ovat. Opit uskosta Jeesukseen Kristukseen, parannuksesta, kasteesta ja Pyhän Hengen lahjasta vääristyivät ja unohdettiin. Kristuksen apostoleille annettua pappeuden valtuutta ei ollut enää maan päällä Tämä luopumus johti viimein monien kirkkojen syntymiseen.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Kristus antoi apostoli Pietarille erityistehtävän toimia koko kirkkonsa näkyvänä perustana ja ylimpänä paimenena.
Pyhä Pietari kärsi marttyyrikuoleman Roomassa ja hänen erityistehtävänsä on siitä lähtien välittynyt aina seuraavalle Rooman piispalle, jota kutsutaan paaviksi.
Yhdessä apostoli Pietarin seuraajan kanssa ja hänen alaisuudessaan piispat kantavat vastuuta koko maailmanlaajuisesta kirkosta.
Perustelut ovat heikot, sillä edes Pietarin mahdollinen toimiminen Rooman piispana ei olisi merkinnyt myös apostolinviran ja kirkon johtamisen valtuuksien siirtymistä paaville.
Piispat olivat vain seurakuntien johtajia. Pietari johti yhdessä apostolien eikä piispojen kanssa kirkkoa.
...mutta minun mielestäni Smithin 'hatustaveto' on HUOMATTAVAN paljon heikompi peruste. :-)
Johannes Kastaja palautti Aaronin pappeuden ja Pietari, Jaakob ja Johannes Melkisedekin pappeuden. Joseph Smithin lisäksi oli molemmissa tapahtumissa läsnä Oliver Cowdery.
...valjakon ensimmäisellä porolla on punainen nenä.
Koko väitetystä palautuksesta on niin monta erilaista versiota ja siihen liittyy niin paljon epäselvyyksiä ja selittelyä että ei sitä voi todesta ottaa.
Parempi pitää jalat tukevasti maassa.
...Joseph olisi ollut OIKEA profeetta, hänen onnistumisprosenttinsa näissä profetioissaan olisi ollut huomattavasti parempi kuin mihin hän pystyi.
Hänen tuloksensa olivat suoraan sanoen surkeita.
Kyllä se niin on, että Joseph oli ainoastaan hyvän mielikuvituksen omaava veijari. Ja niitähän maailmassa riittää.
http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_prophecies.shtml
http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_prophets.shtml#temple
Kun selaa vähän alemmaksi, niin niistä on selostuksia.
Ei siinä jeff-pellen selitykset auta. Jos ennustetaan poutaa eikä poutaa tule, silloin ennustus on mennyt pieleen eivätkä selittelyt auta.
http://www.mormonismi.net/artikkelit/ennustuksia1.shtml
No kun perhonen yllättäen räpsäisi siipiään Espanjassa, siitä aiheutui ketjureaktio, joka johti siihen, että poutasää menikin lännestä ohi.
Olihan sitä poutaa, mutta muualla.
Olihan sitä poutaa, mutta ei eilen.
Kyllä se pouta vielä sieltä tulee, uskokaa pois.
Olisi ollut poutaa, mutta ilmat ryhtyivät keljuilemaan.
Jeff Lindsay
tutustumaan Jeffin toimittamaan sivustoon?
Ja kuitenkin nojaat auktoriteettina mormonismi.net -sivustoon.
Nolo.
tutustunut sekä Jeffiin että mormonismi.netiin. Molemmat ovat yliampuvia, mutta Jeff on täydellinen pelle.
Vihreä Rouva on pellesarjaa.
Se on yksi argumentointivirheistä. Sitä käyttänevät erityisesti sellaiset, joilta puuttuvat asialliset kannanotot.
...tai muitakaan selittäjiä tarvitse. Oikean profeetan teot puhuvat puolestaan eikä ne jätä kenellekään mitään epäselvyyttä tai spekulaation aihetta.
Herra kyllä merkkaa oikean profeettansa niin selkeästi että kaikki ymmärtävät mistä on kysymys. :-)
Tulee sammakoita, heinäsirkkoja yms. juuri silloin kun OIKEA profeetta niin varoittaa.
Joseph ei ollut profeetta.
osoittaa, että Joseph Smith oli profeetta, mutta tämän varmuuden saa vain, kun tekee oman osansa. Eivät kaikki ole koskaan olleet heti varmoja oikeasta profeetasta, kuten esität: "Herra kyllä merkkaa oikean profeettansa niin selkeästi että kaikki ymmärtävät mistä on kysymys. :-)" - Tuo on perätöntä, vaikka kuinka hymiöllä sitä lieventäisit. Ihmiset joko uskovat tai eivät usko oikeaa profeettaa. Monet profeetat on tapettu kuten Joseph Smithkin.
Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa: Kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä. 5 Moos. 18:21-22
Joona profetoi Niiniven tuhoutumisen, mutta niin ei käynyt, koska asukkaat tekivät parnnuksen. Joona siitä loukkaantui. Jos kaikki Raamatun profetiat olisivat toteutuneet kirjaimellisesti, niin loppu olisi jo tullut. Jotkut profetiat ovat ehdollisia.
...toteudu.
Se ei kuitenkaan selitä sitä, että Joseph oli LÄHES AINA väärässä.
Ei sellaisella 'profeetalla' mitään tee.
Vihreä rouva on vahvasti asenteellinen, mutta ei hän sorru jeffimäiseen asioiden vääntelyyn päälaelleen.
maailmassa on kaikenlaisia pellejä. Kyllä pelleilijää voi rehellisesti sanoa pelleksi. Pelle olet myös sinä, kun et osaa sanoa asioita omin sanoin, vaan viittaat aina Jeffin miljoonalinkkeihin.
Argumentointivirhe olisi ilman perusteluja torjua jokin asia pelkällä henkilöhyökkäyksellä. Jeff on kuitenkin jo niin tuttua kamaa tätä palstaa seuranneille jo vuosien ajalta ja hänen hölmöilynsä on jo niin monta kertaa ammuttu alas, että on tarpeetonta joka kerta erikseen osoittaa hänen selittelyidensä onnahtelevuus vaan hänen linkkejään ei kenenkään ole tarpeen enää edes avata. (Saa toki avata, jos haluaa.)
Jospa sinä Tapani opettelisit sanomaan asiasi ihan itse tekemättä itseäsi aina naurunalaiseksi vetoamalla tuohon auktoriteettiisi ja linkittämällä hänen miljoonasivustoilleen, joita et ole edes itse lukenut.
...kirkkain silmin väittää olevani sydänkirurgi.
Jos alkaisin heilutella skalpellia niin rumaa jälkeä tulisi!
Jos yhdeksän kymmenestä potilaastani kuolisi niin olisinko IHAN OIKEA sydänkirurgi koska tämä yksi jollain ihmeen kaupalla säilyi hengissä?!?!
Josephin onnistumisprosentti 'profeetan' hommissa oli samaa tasoa...
...käräjille tuomittavaksi niiden yhdeksän tapetun potilaan vuoksi niin palkkaisin jonkun Jeff Lindsayn puhumaan minut pinteestä pois?!?!
Niin mutku, niin mutku, ja voi se olla myöskin niin että....
Kuule Tapsa, EI vetele!
...oli jonkun mielestä brutaali, niin miettikää vakavasti miten paljon brutaalimpaa onkaan pelleillä ihmisten sieluilla.
Tämän Josephin tapauksessa moinen leikkiminen koskettaa miljoonia ihmisiä - heidän uskoaan, sieluaan ja läheisiään!
Ei ole pystytty "ampumnaan alas" mitään, joka olisi Jeff Lindsayn ajatuksia. Hän esittää eri tutkijoiden havaintoja, joten sinun olisi ammuttava alas niitä eikä pitää niitä vain Jeffin ajatuksina häntä mollaten.
Tässä on todisteita Mormonin kirjasta:
http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_BMEvidence.shtml#exam
sanan olkinukke? - Jos et, niin sellaiseksi sanotaan edellä olevan kaltaista asiattomasti kärjistävää kirjoitusta, jolla ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa.
Tälläkin palstalla jo ainakin viiden vuoden ajan. Täytyisi ottaa sinun taktiikkasi käyttöön, että kopioi omat (tai joidenkin muiden) vastaukset tietokoneelleen ja heittää aina ne samat vastaukset samantapaisiin kysymyksiin.
En kertakaikkiaan jaksa joka kerta erikseen puuttua jeffin miljoonalinkkeihin ja niiden hölmöyden esiintuomiseen.
Esim. kiasmien osalta hänen (ja hänen siteeraamiensa mormonitutkijoiden) LÄHTÖKOHTANSA on väärä, sellainen, jota oikeat kirjallisuustutkijat eivät allekirjoita. Vääristä lähtökohdistä käsin voidaan kyllä sitten laatia tuhatsivuisia sepustuksia ja "tutkimustuloksia". Jeffin lähdekritiikki on melkoisen heppoisella pohjalla.
Olet melkoisen epätoivoinen todisteluissasi, jos joudut aina Jeffiin turvautumaan. Kun itseltäsi on pyydetty todisteita, viittaat vain itsesuggestivisiin menetelmiin ja "ilmoituksiin", joista et kysyttäessä kuitenkaan pysty sanomaan mitään tarkempaa.
Oletko siis kanssani eri mieltä siitä, että niin kirurgin kuin profeetankin pitäisi osata hoitaa hommansa ainakin voittopuolisesti oikein?
1) Henkilöä vastaan hyökkääminen
Hyökätään väitteen esittäjää eikä itse väitettä vastaan. Tähän virheeseen sorrutaan sen verran usein, että otin sen tähän ensimmäiseksi.
* "Koska N.N. on ateisti/fundamentalisti/vasemmistolainen/oikeistolainen/skeptikko/parapsykologi/tms., hänen puheistaan ei tarvitse välittää."
Huomaa kuitenkin ero edellisen ja seuraavan ominaisuuteen vetoamisen välillä:
* "Koska N.N. on ammatiltaan fyysikko, ei hänen väitteillään yhteiskuntatieteiden alalta ole suurta painoa."
Väite voidaan tyrmätä henkilön ominaisuuksilla silloin kun ominaisuudet liittyvät oleellisesti väitteen esittäjään. Tässä tapauksessa voidaan todeta, ettei yhden alan asiantuntijuus vielä tee henkilöstä asiantuntijaa muilla aloilla. Katso myös virhe 3.1. auktoriteetteihin vetoamisesta.
miksi lähtökohta on väärä, kun puhutaan Moromonin kirja kiasmeista?
ettei Joseph Smith olisi hoitanut kirkon perustamista ja evankeliumin palauttamista oikein? Onpahan vaan jo yli 13 miljoonan jäsenen kirkko. Kun minä liityin kirkkoon, niin jäseniä oli n. 2 miljoonaa.
Jeffin esitykset on täällä keskusteluissa jo moneen kertaan osoitettu paikkansapitämättömiksi. Joka kerta en siihen ryhdy. Siksi mainitsen vain lyhyesti, että häneen linkittäminen on turhaa, koska mitään pitäviä todisteita hän ei ole kertaakaan esittänyt.
Syyllistyt silti jatkuvasti argumentointivirheeseen vetoamalla auktoriteettiisi Jeffiin sen sijaan, että esittäisit asiasi aivan itse. Linkitys ei ole argumentointia.
Varsin usein syyllistyt myös argumentointivirheeseen: Ei seuraa.
Et huomaa hirttä omassa silmässäsi... Kehtaatkin vielä syttää muita argumentointivirheistä!
Mietipä aivan itse sitä jonkin aikaa! Olen senkin kertonut tällä palstalla jo moneen otteeseen. Palaan myöhemmin asiaan, jos et millään keksi.
Sehän juuri ongelmana onkin, että auktoriteettiuskovat nielevät koukunkin, vaikka jo madossa olisi havaittavissa oleva virhe. Liiallinen ruokahalu voi sumentaa silmät.
...kirkon perusti.
Evankeliumia taas ei tarvinut palauttaa koska se ei ole ollut hukassakaan joten siltä osin jutut menivät överiksi.
Jäsenmäärällä tai asian yleisyydellä ei ole mitään todistusarvoa.
Kovin on heppoista tuo hyökkäilysi. Kiasmit ovat vahva osoitus Mormonin kirjan aitoudesta. Tässä siitä on keskustelu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000020704716
mutta se todistaa, että Joseph Smithistä alkaneella palautuksella on hyviä hedelmiä. - Montakohan ennenaikaista kuolemaakin on vältetty viisauden sanan noudattamisen perusteella!
mutta et mitään konkreettista. - Miten niin osoitettu jopa moneen kertaan paikkansa pitämättömiksi? En ole todennut ainoatakaan sellaista kertaa.
Onhan täällä käyty varsin perusteellisesti läpi mm. kiasmit, ennustukset ym.
Unohdit jostain syystä, että kiasmeista on käyty huomattavasti pitempiä keskusteluja. Vai tarkoituksellako linkitit tuon tyngäksi jääneen, johon en viitsitty kommentoida, koska asiaa on puitu jo perusteellisesti?
Yritän muistaa vastata huomenna tuohon, että mikä se väärä lähtökohta on, johon Jeff kiasmien suhteen syyllistyy joko tahallaan tai tahattomasti.
Tiedättekö muuten miten hulluja pidetään päivä jännityksessä?
Kerron huomenna...
Siispä argumentointivirhe: Ei seuraa...
Tiedän paljon ihmisiä jotka eivät ole juoppoja eivätkä myöskään kuulu MAP-kirkkoon.
Uskonnollista 'totuutta' ei voi kaupata sen varjolla että uskonnon takia ei ole juoppo.
En minäkään ole juoppo eikä minulla ole mitään muitakaan 'ongelmia'.
Aivan tolkuton on ihminen joka tarvitsee aina jonkun auktoriteetin selkänsä taa kyttäämään voidakseen elää normaalia, tervettä elämää.
Myöhempien Aikojen Anonyymit Alkoholistit ?!?!
mikä kumoaisi. Esität pelkkiä väittetä. Jonkun asian läpikäynti ei merkitse sen kumoamista vaan keskustelua siitä :-)
Muuten olisit voinut jo vastata.
osoittaa, että viisauden sama yksin olisi todistus aidosta evankeliumista, mutta se on yksi sen hedelmistä. "Ei seuraa" - virhettä ei siis ollut.
Silti on niin, että kirkon opetusten vuoksi monet ovat saaneet motiivin pidättyä haitallisista aineista. Minäkin kuulun heihin. Tuskin olisin enää elossa, jos olisin jatkanut entiseen malliin.
Miksi et linkittänyt niihin keskusteluihin, joissa Jeffin väitteiden onttous tuotiin selvästi esiin? Etkö muista niitä keskusteluja? Pitäisikö ne käydä joka kerta erikseen?
Jos et ole vieläkään ihan itse keksinyt, että mikä on se väärä lähtöoletus johon Jeff ja hänen lainaamansa mormoni"tutkijat" sortuvat, paljastetaanpa se jälleen kerran sinulle.
Lähtöoletus on se, että kiasmien esiintyminen on osoitus tekstin heprealaisesta alkuperästä. Tuolle oletukselle ei ole mitään kielitieteellisiä perusteita.
Väärän lähtöoletuksen pohjalta voi kehitellä vaikka miten paljon selittelyjä.
Vastaukseni tuli jo tuohon ylemmäksi. Väärä lähtöoletus on se, että kiasmit todistaisivat tekstin heprealaisesta alkuperästä.
Et voi todistaa muutoin kuin henkilökohtaisen mielipiteesi muodossa, että mormoniksi kääntyminen tuottaisi enemmän hyviä kuin huonoja hedelmiä. Sinun omastakin kääntymisestäsi perheesi sai kärsiä suunnattomasti.
Kyseessä oli siis Ei seuraa-virhe.
Itsekkäästi ajatellen noin voi olla, mutta puhuttaessa hedelmistä täytyy ajatella ennen kaikkea sen kääntyjän läheisiä ja ympäristöä. Samoin voidaan ajatella mormonismin aiheuttamia kärsimyksiä kokonaisuutena sen historian aikana ja verrata hyviin tuloksiin. Himomormoni on väärä henkilö tekemään sitä arviota.
Noita mainitsemiasi hyviä asioita tuottaa melkein uskonto kuin uskonto eikä sellaisiin edes tarvita uskontoa ollenkaan.
mutta kun ottaa huomioon, että niitä on oppimattoman nuorehkon miehen monisatasivuisessa kirjassa useita, niin asia alkaa näyttää toiselta. Levyjen kääntämiseen käytettiin aikaa vain noin kolme kuukautta. Joseph ei palannut koskaan ennen käännettyyn vaan jatkoi siitä, mihin oli jäänyt. Kiasmien laatiminen vaatii aikaa ja vaivaa. Ei ole todennäköistä, että niitä syntyisi siten, kuin Mormonin kirja saatiin aikaan.
En ole väittänyt, että kiasmit olisivat kiistaton todistus, mutta varsin vahva osoitus siihen suuntaan, että Mormonin kirjan alkuperäisessä tekstissä on heprealaisia piirteitä. Mormonin kirja kirjoitettiin todennäköisesti hepreaksi (joka sekin oli muuttunut)uudistetun egyptio kirjainmerkein. Mormonin kirjan kielessä on myös muita heprealaisuuksia kuten välisanat. Vanhassa heprean kirjoituksessa ei käytetty välimerkkejä.
Oleellisinta on, että todistuksen Mormonin kirjsta saa, kun tutkii vilpittömin sydämin ja kysyy Jumalalta Kristuksen nimessä. Vain hengellinen todistus on oleellista. Tämä koskee myös Raamattua.
Lähtöoletus on siis väärä. Mikään ei todista heprealaisesta alkuperästä.
On omituista vedota tuotteliaan henkilön tietämättömyyteen: "Ei olisi pystynyt". Yhtä hyvin voisi väittää, että eihän koulussa heikosti menestynyt patenttivirkailija Einstein olisi pystynyt omin avuin suhteellisuusteoriaa kehittelemään, vaan hän sai humanoideilta apua...
perheeni "suunnattomista" kärsimyksistä yhtikäs mittään!
Kun eivät sinunkaan mukaan ole todisteita, turhaa siinä on Jeffiin vedota, jolla on siis väärä lähtöoletus. Kiasmit eivät ole "hepralaisia piirteitä" kuten väität. Jopa Kiinassakin käytettiin kiasmeja.
>Mormonin kirja kirjoitettiin todennäköisesti hepreaksi...
Jos nyt puhutaan oikeista todennäköisyyksistä, Mormonin kirja kirjoitettiin ERITTÄIN TODENNÄKÖISESTI englanniksi...
Sitten siirrytkin jälleen vesiperän vedettyäsi itsesuggestivisiin menetelmiin..
Ainakin sen verran mitä olet itse paljastanut tällä palstalla;-) Sekin on jo paljon.
heprealaiseen alkuperään. Kiistaton todistaminen on sitten toinen juttu. Se saa, kun tutkii itse haluten tietää totuuden ja rukoilee kuten näissä sanotaan:
"Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne."(Jaak. 1:5-6)
"Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)
niin tuskinpa voit rehellisesti sanoa, että se olisi tulosta itsesuggestiosta. Se on selkeästi jumalallista alkuperää. Kukaan ei ryhdy kirjoittamaan sellaista kirjaa petosmielessä. Se kehottaa kaikkeen hyvään ja uskomaan Kristukseen. Kirjasta on myös ensin kolmen ja sitten kahdeksan silminnäkijän todistukset.
jota olisin itse paljastanut tällä pastalla.
Vaimon kiroaminen pappeuden valtuudella, osallistuminen tyttären huumaamiseen, vetäminen hiuksista suihkunn,...
Hierarkian täyttymisen vuoksi tähän tarkoitettu vastaukseni lipsahti ylemmäksi.
Ei ole selviä viitteitä ja jos olisi, voisi pohtia syitä niiden esiintymiseen...
Tiedän kyllä että tarjoamasi itsesuggestiomenetelmä voi joidenkin kohdalla toimia.
Nyt täytyy lähteä viikonlopuksi pois netin äärestä. palaillaan asiaan, kunhan esität todisteet... (eikä Jeff-pelleilyä, pliis...
Onko sinusta henkilöhyökkäys oikeaa keskustelua?
Kyllä ne viestit oli kirjoitettu sinun rekisteröidyllä nimimerkilläsi ja olisivat avainsanoilla ehkä löydettävissä keskusteluhistoriasta, ellet ole katumapäälle tultuasi ehtinyt poistaa niitä.
Palstan vakiolukijat muistavat kyllä.
Juuri niin kuin Tapani kertoi. Se on minunkin henkilökohtainen rukousvastaukseni asioista. Valitettavasti paavilla ei ole muuta valtuutta kuin maallinen pappisvalta, kauniisti sanoakseni. Hänen rekisterinumeronsakin on GOD-1. Mielestäni se on itsensä ylentämistä.
Pappeuden valtuus otettiin pois luopumuksessa. Tästä seuraa, että kukaan ei saanut valtuudella tehtyjä pelastavia toimituksia siitä lähtien, ja näille ihmisille on tehtävä vaadittavat toimitukset sijaistoimituksina. Kasteet kuolleiden puolesta mainitaan Raamatussakin. Meillä on niistä enemmän Jumalan itsensä ilmoittamaa tietoa profeettansa kautta. Meidän on tehtävä sukututkimusta ja nämä vaadittavat toimenpiteet, olemme sen VELKAA edesmenneille, jotka mahdollistivat syntymämme tänne ja tulivat maan päälle aikana, jolloin ei ollut pappeutta. Emme saa kaikkia nimiä, mutta loput ilmoitetaan tuhatvuotisen valtakunnan aikana tänne jääville ja syntyville. Temppelityöt tehdään silloin loppuun. Sitten Kristuksen työ on lopussa, ja seuraa viimeinen tuomio.
Toimitukset vaaditaan ja ne on tehtävä. On pakko. Muuten emme itse voi pelastua, vaan Jumala lyö maata vihassaan ja hävittää kaiken. Sukututkimus ja temppelityö on suurin tehtävämme maan päällä ja edellytys pelastuksellemme, sekä esivanhempiemme pelastukselle.
Kirjoitin tämän, jotta saitte nyt vähän tukevampaakin ravintoa hengellenne kuin vain maitoa. Etsikää totuutta MAP- kirkosta. totuus on sieltä käsin löydettävissä.
...jotkut joulupukkiin, miksei siis myös Joseph Smithiin?
Ilman muuta kannattaa ottaa amerikkalainen poppamies todesta joka ykskaks vetää muka kadotetut 'avaimet' hatustaan ja kertoilee kaikenlaisia muitakin jännittäviä juttuja. :-)
Sehän on jokaisen itsensä asia mihin uskoo.
Vilkas mielikuvitus luo toki jänniä satuja ja tarinoita mutta pitäisi kyetä erottamaan fakta fiktiosta.
Sadun varaan ei elämäänsä pidä rakentaa.
uskoa MAP- kirkkoon. koska siellä on Jumalan valtuus, ei satuja. Suoraan sanoen pelastava totuus. Kunpa useammat löytäisivät tämän totuuden. Mutta useimmat ihmiset menevät telestiseen valtakuntaan, sinne johtaa paksut polut.
Sadun mukaan MINÄ, MINÄ, MINÄ pääsen parhaaseen paikkaan. Muut joutuvat tyytymään vähäisempiin elleivät usko niin kuin MINÄ, MINÄ, MINÄ.
tuntuu tutulta, on kysymys sitten mistä tahansa uskonnosta. Jokainen kai kuvittelee olevansa oikeassa, ei kai uskontoja niin paljon muuten olisi, mutta kun jokaisen on saatava se OMA mielipiteensä julistettua oikeaksi.
Jeesustelua järjestää joku uskonto sijaiskärsijäksi asiasta, johon kaikki uskonnot ja muutkin ismit syyllistyvät.
Olen kuitenkin elämäni varrella ollut havaitsevinani joissakin uskoviksi itseään kutsuvissa hivenen nöyryyttäkin ja aitoa lähimmäisenrakkautta.
sitä mormoneissa, vai miksi takerrut erityisesti heihin?
Ei havaintoa
mormonia?
ja sen lisäksi olen vuosien ajan seurannut tämän palstan mormonien touhuja. Joo, tiedän, tiedän, on täällä toisinaan valemormonejakin.
Sain tässä lounasta syödessäni 'innoitusta' jonka tuloksen nyt jaan kanssanne vertauskuvallisessa muodossa. :-)
Oli kaksi miestä, jotka halusivat ostaa auton.
Ensimmäinen mies löysi autokaupan joka oli kuin loistava palatsi! Hänen käveltyään kaupan lähelle, joukko hienostipukeutuneita ( malli Cosmopolitan ), kauniita, reippaita ja yliystävällisiä myyjiä suorastaan rempoivat hänet kauppaan sisään luvaten miehelle elämänsä parhaan diilin!
Keskellä lattiaa seisoi upouusi, kiiltävä Ferrari. WAU!
Myyjät maalailivat asiakkaalleen ruusuisia unelmia siitä, kuinka hänen elämänsä muuttuisikaan upeaksi jos hän tämän auton ostaisi; tulisi naisia, valtaa ja auto kulkisi hirmuisen kovaa sinne minne mies halusi. Se kulkisi kovempaa kuin mikään muu auto.
Mies katsoi hintalappua joka oli aivan hirveä, mutta ystävällinen myyjä oli jo tunkenut kynän hänen käteensä ja 'avusti' allekirjoittamaan elinikäisen maksusitoumuksen. Mies oli puoliksi pökerryksissä tehtyään niiiin hyvän kaupan ja saatuaan upean kiesin!
Hän hyppäsi autoonsa ja yritti startata. Ei tapahtunut mitään! Hetken kummasteltuaan mies huomasi että autosta puuttui MOOTTORI.
Toinen mies käveli kaupungilla ja huomasi parkkipaikalla kuhmuisen hopan joka oli myytävänä. Autonrottelossa oli lommoja, maali oli hilseillyt ja puskurit repsottivat. Auto oli vanha ja paljon elämää nähnyt.
Miehen luokse köpötteli vanha kaljuuntuva ukko nukkavieru munkinkaapu päällään piippuaan pössytellen ja kulmiensa alta pälyillen: 'Haluatko ostaa auton?'
'Mittarissa on miljoonia kilometrejä mutta se toimii. Maksa siitä mitä lystäät tai ole maksamatta mutta auto on nyt sinun!'
No, mies antoi kauhtanahepulle vähän rahaa hyppäsi hoppaan ja starttasi sen. Kone kävi kuin Formula ykkösessä! Moottori oli siisti, huollettu ja hyvässä kunnossa.
Mies ajeli hopallaan tyytyväisenä elämänsä loppuun asti. Se toimi juuri niinkuin pitikin - kuhmuista huolimatta - ja kuljetti luotettavasti miestä sinne mihin hän halusi ilman sen suurempaa dramatiikkaa.
Tämä on vähän kuin vertaisi MAP-kirkkoa ja Katolista kirkkoa. :-)
että vanha hoppa toimivasta moottorista huolimatta ei läpäise tämän päivän päästönormeja. Saastuttavalle ajopelillä ajaville määriteltiin haittavero, jota joutui maksamaan elämänsä loppuun saakka. Onnellisen laskutaidottomana miesparka ei huomannut, kuinka kalliiksi tuo vanha hoppa hänelle loppujen lopuksi tulikaan. Jos maailman kaikki autot olisivat vanhan hopan kaltaisia, ihmiset joutuisivat eksyksiin savusumussa suunnistaessaan. Onneksi kaikki eivät meni vanhan mutta kuhmuisen,näennäisen halpuuden, harhaan.
...valita sen moottorittoman auton. Se ei saastuta.
Itse alan pikkuhiljaa kallistumaan hevoseen näillä polttoaineen hinnoilla... Siitä tyttärenikin pitäisi paljon peltilootaa enemmän.