"Jumalan sana on Jumalan sana.
Jeesuksen sanoille et mitään voi vastaan sanoa."
Puhukoon puolestaan.
Jeesuksen sanoille et mitään voi vastaan sanoa."
Puhukoon puolestaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
1 Iänkaikkista helvettiä ei ole olemassakaan.
2 Johannes Kastaja ei ollut profeetta Elia.
3 Pesemättömin käsin ruokailu, saastuttaa ja
sairastuttaa.
4 Jeesus ei tullut takaisin, silloin kuin
lupasi.
5 Jeesus ei ollut Daavidin poika, Daavidin
poika oli Salomo.
6 Jeesus lupasi taivasten valtakunnan
ilmestyvän silloin olemassa olevan
sukupolven aikana,
sitä ei ilmestynyt, eikä Ihmisen poika tullut
taivaan pilvissä.
7 Jeesus sanoi myös, että pitää vihata jopa
omaa elämäänsä. Ei tarvitse, elämä on hieno
asia, ja siitä saa myös iloita.
Tässä nyt muutamia vastaansanomisia.
kehui dianaa: "diana sanoo totuuden"
Ja todella näin on diana näyttää selvästi sen mikä
on totuus satanan ihmisopeista;"Jeesusta vastaan
saa ja tulee ja voi taistella."
Ihmisopit ovat siis Jeesusta vastaan eivätkä Hänen
puolellaan SE ON TOTUUS.
Nimittäin 1) että mitään iankaikkista piinaa ei ole olemasakaan. Sitä ei tosiasiassa ole edes Uudessa testamentissa.
Jos nyt tajuat että ihminen ei vajavaísuutensa tähden voi olla ikuinen, siis ilman Jumalan apua, niin miksi sitten et tajua muutakin mitä Raamattu sanoo.
Jeesus sanoi näin:
"""Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä."""
Oletko yksi heistä?
Onhan aivan eriasia että jos ymmärrettyäni sen mitä joku minulle sanoo vastaan hänelle että "en usko siihen mitä sanot (ja tarkoitat)" kuin että vääristelen hänen sanomisensa toiseksi.
2) Raamattuhan puhuu vertauksilla ja tapahtumista. Se tapahtuma oli tapahtumut mitä Elia tarkoitti.
"""
Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen. Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti ja JOS TAHDOTTE OTTAA VASTAAN: hän on Elias, joka oli tuleva. Jolla on korvat, se kuulkoon.
..
Mutta mihin minä vertaan tämän sukupolven?
Se on lasten kaltainen, jotka istuvat toreilla ja huutavat toisilleen sanoen: 'Me soitimme teille huilua, ja te ette karkeloineet; me veisasimme itkuvirsiä, ja te ette valittaneet'.
Sillä Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja he sanovat: 'Hänessä on riivaaja'.
Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa."
"""
3) Jeesus sanoi, että ei mikään RUOKA mikä menee suuta sisään voi vahingoittaa ihmistä (HUOMAA JEESUS EI TARKOITA ETTÄ IHMINEN VOISI SYÖDÄ EPÄTERVEELLISTA TAI PILAANTUNUTTA RUOKAA TAI ESIMERKIKSI KIVIÄ) vaan se mikä lähtee ihmisestä itsestään - siis ihmisen sydämmestä (ei tälläkään tarkoiteta sydäntä elimenä vaan kyseessä on jälleen vertaus).
4) Israel on esikoinen ja sai aikansa nyt on pakanain aika joka on loppuvaiheissaan. Kaikki mitä tapatui Israelissa ja Israelille tulee tapahtumaan (siis periaatteessa ei tässäkään tapahtumatarkasti) koko maailmalle, koska kaikki ihmiset ovat juuri samanlaisia luopumuksessa eläjiä. Kun pakanain ajat ovat ohi putoaa vaate Israelinkin jäänöksen silmiltä ... ja sitten tulee tämän maailman loppu.
5) Raamatun kieltä jonka varmasti ymmärrät paremminkin - jos vain haluat.
6) Kaikki muuttui sen jälkeen kun Jeesus oli kuollut ja Jumalan armo tuli oikeutetuksi, kyllä sinäkin sen vielä tulet toteamaan. :)
Tosin maailmassa on kaikenlaista uskonsuuntaa ja jos niistä haluaa virheitä hakea ja löytää - NIIN TAKUULLA LÖYTÄÄ.
7) Jeesus tuli antamaan ihmisille mahdollisuuden iankaikkiseen elämään - pääsemään pois synnin kirouksesta ja kuolemasta.
Sitä "synnin pilaamaa elämää" ihmisen tulee vihata jotta voisi korvata sen uudella.. tehdä sijaa uudelle - ei Jeesus tarkoittanut että ihmisen tulisi vihata elämää itsessään.
-------------------------------------------------
Kun Jeesus kertoi Israelilaisille mikä on oikein ja mikä on väärin - ei hän uskonut, että joku ihminen olisi täydellinen vaan kertoi mikä on todellisuudessa täydellistä ja kestävää hanmaan iankaikkisuuteen.
Jumalalla on kuolemattomuus SYYSTÄ ei sattumalta.. Raamattu sanoo myöskin, että AINOASTAAN Jumalalla on kuolemattomuus ja että se johtuu Jumalan OMINAISUUKSISTA JA OLEMUKSESTA, että Jumala on SELLAINEN JOKA EI KUOLE.
Jumala on YKSI ja TÄYDELLINEN ELÄMÄ kaikki täydellisyys on Hänen ja kun luemme minkälainen Jumalan täydellisyys On - niin huomaamme että Hänen luoteenominaisuuksiinsa kuuluu esimerkiksi täydellinen oikeudenmukaisuus joka sisältää AINA täydellisen rakkauden. Siksi Jumalan antaman armonkin täytyy olla täydellisesti oikeudenmukaista, Jumala ei tee mitään epätäydellisyydessä.
Menikö yksi asia "sinun" oikein, meillä on ehkä erilainen oikein käsitys, mutta eihän se mitään.
järkyttävät tekstit mitä diana tuo saavat olla
aivan vapaasti?
Se henki näkyy todella selvästi minkä omia suurin osa
täällä kirjoittelevista on.
jotain oikeaakin on????????????????
Siis eivät kysymysmerkit riitä kertomaan pimeyden
syvyyttä johon ihmiset on upotettu kuolemaan.
siinä on väärin, oletko ollenkaan lukenut Raamattua, sieltä ne löytyvät.
Ei ole minun keksimääni, ihan vapaasti saa oikaista, jos sinulla on valta Raamatun sanaa oikoa.
Jos ei ymmärrä, silloin sana on sinulta lukittu,
toisin sanoen sinulla on peite silmillä.
oma lienet????
Jumalan asialla ET OLE.
MUTA SITÄ SAASTAINEN HENKI EI SINULLE TULE PALJASTAMAAN. Ja näyttää siltä olet jo kulkenut
ohi PELASTUKSEN TIEN sillä rienasi Pyhää Hengeä kohtaan on ollut rajua.
Aivan turhaan siis luulet oikeassa olet JUMALAN TOTUUDEN MUKAAN.
Oikeassa olet saatanan saastaisen valheen hengen mukaan.
Enkä enää tule sinulle vastaamaan yhteenkään saastaiseen viestiisi. Mutta jos Jumala kehoittaa
niin esillä pidän sen mikä olet naisiasia varoitan siis sanomasta jota tuot.
Toisaalta tuot kyllä niin selkeästi RAAMATUN
JUMALAN TOTUUDEN VASTAISTA SANOMAA joten en usko sinun kauttasi monenkaan harhaan lähtevän.
Vaan ne jotka jo harhassa ovat kyllä voivat ja tekevätkin niin yhtyvät sanomaasi, sillä ne jotka
saatanan hengen omia ovat olkootkin kelläkin mikä
sanoma hyvänsä niin siihen voidaan yhtyä kun henki on sama
josta sanomat lähtee.
Mutta kun tuleekin vastaan Totuuden Henki Jumalan
Pyhä Henki sitä ei saastainen ja paha voi sietää.
kirjoitusta, ole hyvä.
Minua sinä et tunne, etkä minusta mitään tiedä,
joten anna olla.
Älä tee syntiä minun takiani, siis sorru panetteluun. Jokainen vastaa omista sanomisistaan.
Yritätkö saada tälläkin avauksellasi jonkun kanssa kinastelua ja väittelyä aikaan?
aloituksen tein Jumalan tahdosta tämän seuraavan
viestin vuoksi;
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000037461608
joten valhetta on tämä: "Yritätkö saada tälläkin avauksellasi jonkun kanssa kinastelua ja väittelyä aikaan?"
Jos teit tämän avauksesi Jumalan tahdosta,niin miksi tänne pakenit? Etkä vastannut Jumalan tahdon mukaan tuolle viestin kirjoittajalle.
"Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata. "
Jos tuollaisella perustelullasi yrität tehdä kysymyksestäni valhetta, niin ihan oikeasti katsoppa sinäkin välillä peiliin. Ei millään pahalla, mutta sinä olet välillä aika hauska ihminen =)
miten viestejä luetaan, kun ihmetellään miksi en vastanut kyseiselle ihmiselle niin se on tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000037461305
valhe tekee kaikkensa omiensa kautta, että saisi pussiin ja pääsisi sitten ilkkumaan "SINÄHÄN SANOIT ETTET TÄHÄÄN KETJUUN ENÄÄ TULE MIKSI ET LUPAUSTASI PITÄNYT". Että monet on juonet saatanalla hirmuista on nähdä että ihmiset ovat niin sokeita saatanan juonille ja näin TÄYSIN PALVELEVAT sitä.
Ja se mitä aloituksessa ON JÄI TAAS AIVAN PIILOON
EI SIIS MITÄÄN VÄLIÄ SILLÄ MITÄ JEESUS SANOO kun vaan Pietari ja Paavali sanovat niin ja näin
JA HEIDÄN SANOMISTAANKIN KELPAA VAIN SE MIKÄ IHMISEN KORVASYYHYYN KÄY.
aloituksessa on NIIN TODELLAKIN HIRMUISTA ON SE
HYVÄKSYTÄÄN "SANOO JEESUS MITÄ SANOO SILLÄ EI IHMISOPPIA VOI KUMOTA." Tuo oli aloituksen
järkyttävän raju sanoma jota kilvan siunataan hempeydellä ja lempeydellä ja ties millä muulla
valheen juonella.
Eikä voida ymmärtää tämä on todellakin valhetta
jota Yksi ihminen sanoo: "Yritätkö saada tälläkin avauksellasi jonkun kanssa kinastelua ja väittelyä aikaan?"
Jumala on murheellinen, mutta kuinka kauan Hän
katselee tuota ihmisten tekopyhyyttä jossa Hänen
Poikansa mennen tullen saastaisin viestein
litistetään.
Aika heppoisesti yrität rimpuilla irti tästä asiasta.
Se mitä kysyin oli kysymys. Ei totuus eikä valhe. Pelkkä kysymys.
Mutta se minkä olen pannut sinusta merkille, on, että sinä täällä päivästä ja vuodesta toiseen olet kinastellut ja väitellyt eri ihmisten kanssa. Se on totuus sinusta. Ja hyvin useat aloituksesi saavat aikaan vain pelkkää juupas eipäs kinastelua, joten turhaan koetat tehdä minusta valehtelijaa kieroilla tempuillasi.
Totuus sanotaan sitä ei siksi sanota, että kinata
tahdotaan. Ja se, että ei valhetta voi hyväksyä
niin sekään ei tarkoita että tahtoo kinata.
Mutta näin kinaamiseksi sen luokittelee tekopyhitetty
valheen hengen oma.
Jotka Jeesuksen Kristuksen omia ovat HE TUOVAT VAIN JA AINOASTAAN TOTUUTTA ja TOTUUS ei ole missään
YHTÄ VALHEEN KANSSA.
Tämä se on vallan käsittämätön asia niille jotka
peräänkuuluttavat kaiken suvaitsemista jotka
väen vänkää yrittävät Jeesuksen kohdanneet Jeesuksen omat saada lankeamaan samaan riettauden
lätäkköön jossa kurjina syntisinä räpiköivät
masennuksen syvissä montuissa tai sitten hurmahenkisenä liihottelevat välinpitämättömyyden hengessä.
Nytkin kun täällä joku näin sanoi:"Jumalan sana on Jumalan sana.
Jeesuksen sanoille et mitään voi vastaan sanoa."
EIPÄ TUOSSA MITÄÄN NÄHDÄ???
EI HÄTKÄHDETÄ VAAN LÄHDETÄÄN SYYTTÄMÄÄN PERÄTTÖMIN
VÄITTEIN TAI AJATUKSIN sitä joka asian esille toi.
Jatkuva tarttuminen ihmiseen on saatanan taktiikka
näin se saa ihmiset sumutettua niin etteivät he
näe MIKÄ ONKAAN SANOMA. MISSÄ MENNÄÄN.
Puolustelut ei auta olkoonkin kysymysmerkillä
Mutta miksi laittaa kysymysmerkkiä kun hengessään kuitenkin tuon väittämän takana on?
Ja olkoon niin tai näin TIEDÄN OLEN JUMALASTA ja
KAIKKI jotka Jumalan Hengen johdatettavana tai Hänen Hengensä omia ovat
EIVÄT MOISTA kysymystä tee.
tästä kysymyksestä oli sanomassani kyse:"Yritätkö saada tälläkin avauksellasi jonkun kanssa kinastelua ja väittelyä aikaan?"
Miksi tuomitset toisia siitä mitä itse harrastat?
"Jatkuva tarttuminen ihmiseen on saatanan taktiikka
näin se saa ihmiset sumutettua niin etteivät he
näe MIKÄ ONKAAN SANOMA. MISSÄ MENNÄÄN"
Eikö tämä ole juuri sitä ihmiseen tarttumista mistä yllä kirjoitit: "kinaamiseksi sen luokittelee tekopyhitetty
valheen hengen oma."
Sinä olet yrittänyt luokitella minut alusta asti valehtelijaksi, kijoitin sitten mitä tahansa. Miksi? Miksi sinulla on niin suuri tarve yrittää todistaa vaikka valehtelemalla toinen valehtelijaksi, jos tuo toinen ei miellytä(etenkin kirjoitukset) sinua?
Vähän aiemmin eräässä ketjussa väitit kuinka KAIKKI ON KÄYNYT TOTEEN SINUN KOHDALLASI, niinkuin Jeesus ennusti. Esitin sinulle muutaman kysymyksen aiheeseen liittyen. Totuus oli ja on edelleen, että ei kaikki ollutkaan käynyt toteen kohdallasi. Joten sinähän siellä olit se, joka valehteli.
ALOITUS oli tämä,"Rajua tekstiä:"Jumalan sana on Jumalan sana.
Jeesuksen sanoille et mitään voi vastaan sanoa."
Meninkö ihmiseen? Ihmisen tuomaan sanomaan MENIN.
Johon sain heti ihmiseen menevän kommentin:
"Yritätkö saada tälläkin avauksellasi jonkun kanssa kinastelua ja väittelyä aikaan?"
Tämä joka kysymyksen teki onko niin ettei hän itse
näe ei tiedosta miksi tuollaisen kysymyksen teki?
Aloituksessa ollut sanomahan ON RAJUA PUHETTA
ja KETÄ VASTAAN?
Miksi piti tehdä halveksiva kysymys niin kuin
täällä huvikseni Totuutta toisin tähän rajuun
eksytysten lopun aikoihin???
MIKSI?
Tässä ei ole kysymys muusta kuin siitä vakavasta
asiasta KUKA ONKAAN TULLUT NÄKEMÄÄN JA MIKSI?
"Miksi piti tehdä halveksiva kysymys niin kuin
täällä huvikseni Totuutta toisin tähän rajuun
eksytysten lopun aikoihin??? "
Pyydän anteeksi, jos koet kysymykseni halveksivana. En sitä kuitenkaan sellaiseksi tarkoittanut.
Mutta et voi odottaa että kaikki tietäisi mistä lainailet tekstejäsi uusiin aloituksiin.
"Rajua tekstiä:
Kirjoittanut: ArmiK 27.8.2008 klo 09.29
"Jumalan sana on Jumalan sana.
Jeesuksen sanoille et mitään voi vastaan sanoa."
Puhukoon puolestaan.
"
Olisit laittanut edes linkin tuon tekstin perään, niin ehkä joku viitsii käydä lukemassa mitä oikein on tapahtunut. Muuten tuo aloituksesi asian ulkopuolisille on jonnin joutavaa tekstiä tai siitä saa aivan vääriä käsityksiä.
tähän vaikka olen sanonut en kanssasi keskustele
ellei Jumala saa silmiäsi avata.
Jospa olisit nyt tullut ymmärtämään, että Jumalan asialla olen ja olisit kääntynyt todella pyytämään,
että Jumala sinullekin Totuutensa näyttäisi.
Jumalan Totuus RAAMATUSTA on AIVAN TOINEN kuin
mitä ihmisopit toitottaa.
Mitä anteeksipyyntöön tulee minua vastaan et ole
rikkonut, mutta Jumalan työlle olet hallaa tehnyt
ja se on vakavampi juttu.
"Jumalan työlle olet hallaa tehnyt"
1.)Voisitko kertoa minulle, mitä sinun mielestäsi on täydellisyys Jumalan silmissä?
2.)Voiko täydellinen ihminen tehdä virheitä tai erehtyä?
3.)Tietääkö sinun mielestäsi täydellinen ihminen kaikesta kaiken?
Miksi?
Tämä että sanoin:"Jumalan työlle olet hallaa tehnyt"
ON TOTUUS.
Mutta sinä et voi sitä tulla näkemään ellet todella käänny Jumalan puoleen se on jätä tuota oman vanhurskauden tietä ja pyydä päästä Jumalan vanhurskaudesta osalliseksi.
Mitä kysymyksiisi tulee niitä on kolme, mutta
niihin voi sanoa näin: TÄYDELLISTÄ ihmistä ei ole
EIKÄ täydelliseksi IHMISEKSI tule kukaan.
Huomaa sana IHMINEN.
IHMINEN EI VOI MUUTA TEHDÄ KUIN SYNTIÄ kun hän elää itse oman lihansa varassa EROSSA JUMALASTA.
Joten IHMINEN ON VAJAA, SYNTINEN, TÄYDELLISESTI
KELVOTON Jumalan edessä ILMAN JEESUSTA.
Ja mitä se on ETTÄ IHMINEN ON JEESUKSESSA siis
näin on EI ELÄÄ ENÄÄ IHMINEN VAAN JEESUS IHMISESSÄ
Silloin EI ENÄÄ ole kysymys vajaasta ihmisestä
VAAN SIITÄ MITÄ JEESUS ON.
JEESUS EI OLE VAJAA VAAN TÄYDELLINEN.
Mutta tätä asiaa EI voi luonnollinen vajaa ihminen ymmärtää siksi se puolustaa sitä mikä ihmisen on
kun se ei tiedä mikä JUMALAN ON.
Miksi kyselin sinulta. Ottaakseni selvää kykenetkö opettamaan.
Unohtuiko ensimmäinen kysymys?
1.)Voisitko kertoa minulle, mitä sinun mielestäsi on täydellisyys Jumalan silmissä?
Epäilyni sinun suhteesi on saanut nyt päätöksensä. Sinä et kykene minua opettamaan, joten kyselyt riittää minun osaltani.
Koska olet kiertänyt kaikki kysymykseni milloin milläkin käsittämättömän oudoilla selityksilläsi ja takertumalla jonnin joutaviin yksityiskohtiin toisten kirjoituksissa, en voi tehdä sinusta kuin yhden johtopäätöksen:
OLET PAISUNUT VALHEOPETTAJA JOKA ON SANAKIISTOJEN KIPEÄ JA RIITAKYSYMYKSIEN HERÄTTÄJÄ
Olet jäänyt liian monesta valheesta kiinni.
Etkä kykene vastaamaan yksinkertaisiinkaan kysymyksiin yksinkertaisesti ja rehellisesti.
Joten totuus on että oman pääsi päälle tulevat nämä omat sanasi: "Jumalan työlle olet hallaa tehnyt"
Viimeinen kysymykseni sinulle on:
(Vastausta en odota.)
Kykenetkö enää luopumaan kovuudestasi ja sydämesi katumattomuudesta? Sitä toivon sydämestäni, että pystyt.
Ja lopuksi noihin VALHEELLISIIN VASTAUKSIISI:
"Ja häntä me julistamme, NEUVOEN jokaista IHMISTÄ ja OPETTAEN jokaista IHMISTÄ kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen IHMISEN täydellisenä Kristuksessa. "
Kol. 1:28
kuin tiedän että sinäkin kerran TULET KOHTAAMAAN TOTUUDEN.
Nyt elät valheessa kaikki mitä sanoit on valhetta mutta valheen henki ei sitä sinulla tule paljastamaan. Jumalan Totuuden Henki sen ainoastaan voisi tehdä, mutta kun olet itsesi kovettanut
valhearmon alle niin Ei jUMALA silloin mitään voi.
Mutta Totuus valheellisista syytöksistäsi tulee kerran eteesi. JOS liian myöhään niin voi sinua.
EI JUMALA katso henkilöön vaikka henkilö ihminen olisi miten mielin kielin hienon elämän täällä elänyt mutta EROSSA Jumalasta niin aivan samaan joutuu kuin kaikki jumalattomat.
Tämä on Totuus.
HUOMAA SANA IHMINEN
Hyvä IHMINEN tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.
Jokaisesta turhasta sanasta, minkä IHMISET puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
(Sinunkin sanasi)
Jeesus vastasi hänelle: "Kirjoitettu on: 'Ei IHMINEN elä ainoastaan leivästä.'"
(Ihminen tarvitsee ELÄÄKSEEN muutakin kuin leipää)
Ja nähdessään heidän uskonsa hän sanoi: "IHMINEN, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut."
(Eikö hän saanutkaan syntejään anteeksi ihmisenä)
Hengellinen IHMINEN sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen IHMINEN on taivaasta.
Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä IHMINEN kylvää, sitä hän myös niittää.
pukea päällenne uusi IHMINEN, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja IHMIATEN välillä, IHMINEN Kristus Jeesus
Mutta sinä, Jumalan IHMINEN, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
että JUMALAN IHMINEN OLISI TÄYDELLINEN, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
RIITTÄKÖÖN TUO JO OSOITTAMAAN VALHEOPETUKSESI
Sinä kiellät opetuksellasi IHMISEN POJAN Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi.
ArmiK kirjoitti: "TÄYDELLISTÄ ihmistä ei ole
EIKÄ täydelliseksi IHMISEKSI tule kukaan. "
Raamattu opettaa toisin, jos vaivaudut lukemaan sitä.
en lähde ruotimaan valheen hengessä tuotua kirjoitustasi.
Tiedän olen Totuudessa Jeesus asuu minussa ei ole minulla hätää, mutta toisin on sinun laitasi joka
valehtelijaksi sanot ihmistä joka Totuudessa on.
Jumala johdattaa YHTEEN SAMAAN USKOON, TOTUUTEEN OMANSA ja HE OVAT TODELLA YHTÄ HENGESSÄ JA TOTUUDESSA. Turmioksesi petät itseäsi ja muita
OLET TEKEMÄSSÄ HALLAA JUMALAN TYÖLLE.
Mitä tähänkin tulee:"TÄYDELLISTÄ ihmistä ei ole
EIKÄ täydelliseksi IHMISEKSI tule kukaan. "
Sanot Raamattu opettaa toisin???
Ymmärrän kohdallasi on näin TERVEET EIVÄT TARVITSE PARANTAJAA siis ihmiset jotka itsessään ovat
täydellisen hyviä EIVÄT HE JEESUKSEN YHTEYTEEN PÄÄSYÄ HALAJA EIVÄT TARVITSE.
SIIS IHMINEN EI ITSESSÄÄN TÄYDELLISEKSI TULE KOSKAAN, mutta kun JEESUS SAA IHMISEN SYDÄMEEN ASUMAAN TULLA SILLOIN ON TÄYDELLISYYDESTÄ KYSE
JEESUS ON TÄYDELLINEN IHMISESSÄ.
"SIIS IHMINEN EI ITSESSÄÄN TÄYDELLISEKSI TULE KOSKAAN, mutta kun JEESUS SAA IHMISEN SYDÄMEEN ASUMAAN TULLA SILLOIN ON TÄYDELLISYYDESTÄ KYSE
JEESUS ON TÄYDELLINEN IHMISESSÄ. "
Jo tämä raamatun paikka kumoaa tuon opetuksesi:
"JOKAINEN KIRJOITUS, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan IHMINEN OLISI TÄYDELLINEN, KAIKKIIN HYVIIN TEKOIHIN VALMISTUNUT."
Jumala KASVATTAA OMIA LAPSIAAN TÄYDELLISYYTEEN.
Ja täydellisyyden side on ainoastaan rakkaus, joka sitoo meidät lujasti kiinni Jumalaan ja ihmiseen.
Jeesus on meidän kanssamme uskon kautta, kun me teemme niinkuin hän on käskenyt meitä tehdä.
otat kohtia Raamatusta ikään kuin kumoamaan sitä Totuuta MIKÄ JUMALASTA ON.
Tämän kumoamisen voit tehdä ja sitä ihmisopin nielleet tekevät kaiken aikaa kun he omaa valheellista uskoaan pönkittää.
Mutta se Totuus mikä Jumalasta on sitä ei todellakaan voi kumota millään.
Totuus on ja pysyy.
Kumouksillä tehdään juuri tyhjäksi JEESUS Hänen
elämänsä kärsimisensä, ja kuolemansa SIIS KOKO
JUMALAN TOTUUS se sanoma joka ihmisen vain ja
AINOASTAAN voi JUMALAN YHTEYTEEN SAATTAA.
Joten saatanan kasvatuksessa olet joka kasvattaa
panssariasi yhä kovemmaksi Jumalan Totuutta vastaan.
Itse et sitä voi nähdä etkä tule näkemään kun et tahdo Jumalan puoleen kääntyä vaan tahdot puolustaa ihmisoppiasi.
"liha RIISUTAAN POIS. Ja se ei ole kevyt juttu."
Ilmankos hän kolisee niin kovasti!
Lueppa tarkemmin tuo raamatun paikka, niin näet mitä siinä sanotaan.
"JOKAINEN KIRJOITUS, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ...on kasvatukseksi"
Onko se henki sana pakko joka rakoon panna, ettei heti aleta syyttää sokeaksi.
Jumalan IHMINEN on ihminen siinä missä muutkin ihmiset, sillä erotuksella, että Jumalan sana on synnyttänyt heidät uudeksi ihmiseksi. Ihmiseksi, joka tekee sitä mikä hyvää on Jumalan tahdon mukaan.
Ja jos luet edellisen viestini ArmiK:lle, niin siellä olin kyllä korostanut tuota JUMALAN IHMINEN kohtaa, niinkuin olisit halunnut minun korostavat sitä tässäkin viestissä.
Mutta sanoista ja sanojen korostuksista kiistely on turhanpäiväistä hommaa ja tuntuu tosi tyhmältä edes vastata sinulle. Näsäviisastelu ei sovi minun asuuni.
Toivottavasti itse havahdut hereille.
"Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne SANAT, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. "
Oikeamieliset ovat uudistuneet ja muuttuneet mielen uudistuksen kautta ja sen voi tehdä vain JUMALAN SANA, joka on HENKI JA ELÄMÄ, niille jotka tekevät sanan mukaan.
Ihmisopeista en tiedä. Tässä sinulle tervettä oppia.
Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:
2. vanhat miehet olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet;
3. niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
4. voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,
5. olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.
Ota tuosta vaari ja lopeta täällä toisten herjaaminen ja panettelu. Sinun vuoksesi moni täällä saa aiheita pilkka lauluille Jumalan sanaa vastaan.