Halosen uudet

Suomi ei voi sivuuttaa Halosenkaan mukaan, sitä että Venäjä ei kunnioita pienempien naapureidensa rajoja vaan ryhtyy avoimeen sotaan. Suomi ja Suomen lähialueetkin voivat olla kohteina. Tämä vaikuttaa Suomen turvallisuuspoliittiseen arviointiin.

Turvallisuusympäristömme on muuttunut. Sanon sen suoraan niinkuin Stubb: Nyt on NATOn aika
7125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Venäjä,Venäjä,Venäjä:sanoi Häkämies. Oikeassa oli mies kun arvioi Suomi turvallisuuspolitiikan haasteita. Vastaus haasteisiin on: Nato,Nato,Nato. Eipä tähän ole muuta lisäämistä.

Äänestä
  • Puolustusministeri oli oikeassa koko ajan. saa vasurit hävetä huutamistaan puheen jälkeen. Suomen oma puolustus on ykkös juttu mutta vahva yhteistyö on paikallaan saman mielisten kanssa.

    Äänestä

  • Totuus on se, että Venäjän käytös on sotilaallisesti ja kauppapolitiikassa karkeaa ja röyhkeää. Millään sopimuksilla ei ole arvoa. Nyt on arvioitava tulevaisuutta. Voi olla, että Venäjä rauhoittuu, mutta yhtä hyvin voi olla että huono suuntaus jatkuu ja mennään entistä enemmän fasismin suuntaan. Putinkin on vielä melko nuori ja FSB-kopla pysyy vallassa vielä vuosikymmeniä. Siinä ei ole välttämättä pienen Suomenkaan hyvä olla. Miksi ne meitä erityisesti säästäisivät?

    Äänestä

  • oli..... kirjoitti:

    Puolustusministeri oli oikeassa koko ajan. saa vasurit hävetä huutamistaan puheen jälkeen. Suomen oma puolustus on ykkös juttu mutta vahva yhteistyö on paikallaan saman mielisten kanssa.

    Joko ne NATO-selvityksen vaatimat 6000 suomalaista sotilasta NATO:n käyttöön ovat löytyneet?

    Äänestä

  • pistää pensaaseen kirjoitti:

    Totuus on se, että Venäjän käytös on sotilaallisesti ja kauppapolitiikassa karkeaa ja röyhkeää. Millään sopimuksilla ei ole arvoa. Nyt on arvioitava tulevaisuutta. Voi olla, että Venäjä rauhoittuu, mutta yhtä hyvin voi olla että huono suuntaus jatkuu ja mennään entistä enemmän fasismin suuntaan. Putinkin on vielä melko nuori ja FSB-kopla pysyy vallassa vielä vuosikymmeniä. Siinä ei ole välttämättä pienen Suomenkaan hyvä olla. Miksi ne meitä erityisesti säästäisivät?

    Olet oikeassa, päätä ei voi pistää pensaaseen.

    Päätä ei pidä myöskään työntää ruskeaan NATO-perseeseen.

    Äänestä

EU:n kokoukseen, jossa Kaukasuksen kriisiä käsitellään, on hallitus nimittänyt edustajikseen pääministeri Matti Vanhasen ja presidentti Tarja Halosen.

NATO-Stubbia ei mukaan oteta.

Kurinpalautus hallitusrintamasta livenneelle NATO-Stubbille?

Äänestä
  • Euroopan johtajia. Se henkilö joka on suomalaisista yksin hoitanut Etyj puheen johtajana asioita, jätetään kotiin. Presidentti oli tapahtumien aikana tuppisuuna, ja voisi aivan hyvin jatkaa valitsemallaan linjalla. Voisi jäädä kotiin ja miettiä, kuka lupasikaan Nato-option, ja apuuntuloa jos ne hyökkää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


linjaukset kirjoitti:

Suomi ei voi sivuuttaa Halosenkaan mukaan, sitä että Venäjä ei kunnioita pienempien naapureidensa rajoja vaan ryhtyy avoimeen sotaan. Suomi ja Suomen lähialueetkin voivat olla kohteina. Tämä vaikuttaa Suomen turvallisuuspoliittiseen arviointiin.

Turvallisuusympäristömme on muuttunut. Sanon sen suoraan niinkuin Stubb: Nyt on NATOn aika

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu