Luterilaisuus sitä oikeaa Kristillisyyttä

Olen lueskellut tätä Luterilaista sivua muutaman viikon. Olette kyllä kirjoituksillanne osoittaneet tämän uskonlahkon kristillisyyden.
Jos ei tietäisi että lukee suomen valtionkirkon jäsenten kirjoituksia, voisi olettaa että on luiskahtanut jollekin kaunaisten ja lähimmäisten kärsimyksistä nauttivien joukkoon.
olette kyllä kaukana siitä krititystä johon minut on kasvatettu. Ainoa minusta oikea päätös on kohdallani että en halua kuulua joukkoonne, niinpä kävin ja erosin tästä kansan kirkosta.
Toivon että jotkut teistä pysähtyisivät ja katsoisivat taakseen todetakseen kuinka kauaksi ovat ajautuneet jeesuksesta.
392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kristittyjen päätehtävä on tänäpäivänä homojen, lesbojen, ateistien, huumeiden käyttäjien jne vainoaminen. Kyllä jeesus on kauan sitten näiltä uskonsotureilta jäänyt taka-alalle, lieneekö luulevat itse olevansa jeesuksia?

Äänestä
  • vainoamista, jos synnin orjuudessa eläville kertoo, että heidän olisi tehtävä parannus?
    Mitä se teidän "uskonne" on?

    Äänestä

Totuus lienee, että tämänkaltaisille anonyymeille ilmaispalstoille kertyy paljon yhteiskunnan pohjasakkaa huutamaan pahaa oloaan. Puolet hulluja, puolet provoja. Aina joku viisaskin kirjoittaja eksyy tänne, odottaen liikoja, haaskaten aikaansa.

Kun antaa paskan lentää virtuaalimaailmassa, pystyy oikeassa maailmassa elämään ihmisiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olen syvästi häpeissäni lut... kirjoitti:

Olen lueskellut tätä Luterilaista sivua muutaman viikon. Olette kyllä kirjoituksillanne osoittaneet tämän uskonlahkon kristillisyyden.
Jos ei tietäisi että lukee suomen valtionkirkon jäsenten kirjoituksia, voisi olettaa että on luiskahtanut jollekin kaunaisten ja lähimmäisten kärsimyksistä nauttivien joukkoon.
olette kyllä kaukana siitä krititystä johon minut on kasvatettu. Ainoa minusta oikea päätös on kohdallani että en halua kuulua joukkoonne, niinpä kävin ja erosin tästä kansan kirkosta.
Toivon että jotkut teistä pysähtyisivät ja katsoisivat taakseen todetakseen kuinka kauaksi ovat ajautuneet jeesuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu