kotiopettaja

kaunis asia. kotiopettaja komeassa puvussaan ja solmiossaan saapuu salkkuineen. istahtaa nojatuoliin, harvakseltaan puhellen tavoitellessaan arvokkuutta ja mahtipontisuutta olemukseensa. Hyvä virka ja sosiaalinen asema valaa olemukseen itsevarmuutta, kykyä esiintyä niin, että tietämäntön erehtyy luulemaan sitä hurskaudeksi. Uusioperhe on siinä kuuliaisina ympärillä, ryhmittyneenä tämän ihmeellisen auktoriteetin ympärille. Ja oi, miten kaunista onkaan, kun kaikki yhdessä näyttelevät samaa näytelmänumeroa. Syntyy illuusio jostakin ihmeellisestä...Kunnes kotiopettaja on opettanut niin paljon, että voi hyvällä omallatunnolla seuraavassa pappeuskokouksessa ilmoittaa hoitaneensa velvollisuutensa mallikkaasti.
Kun kotiopettajan hienon Fordin takavalot häipyvät tummenevaan iltaan, sisällä näytelmänumero vaihtuu ihan luonnostaan toisenlaiseen...
SOTA JATKUU.
10503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

julistanut?

Äänestä
  • "En minä mutta ne muut"...Heidän toimiinsa en tiedä selitystä tänä päivänäkään...Miksikö en tiedä. No koska sitä ei ole koskaan minulle vaivauduttu kertomaan...Kirkon opetukset ja ohjeet on asioita kysellessäni kuitattu sanoin:"Se oli silloin"...Eli on ihmisiä, joilla"omatunto"onkin sidoksissa siihen, mihin kirkkoon kuuluu/ei kuulu.
    Minä olen käsittänyt, että omatunto on Jumalan antama lahja ihmiselle. Varoittamaan ja ohjaamaan ihmistä oikeaan...

    Äänestä

  • vanha lainaus kirjoitti:

    "En minä mutta ne muut"...Heidän toimiinsa en tiedä selitystä tänä päivänäkään...Miksikö en tiedä. No koska sitä ei ole koskaan minulle vaivauduttu kertomaan...Kirkon opetukset ja ohjeet on asioita kysellessäni kuitattu sanoin:"Se oli silloin"...Eli on ihmisiä, joilla"omatunto"onkin sidoksissa siihen, mihin kirkkoon kuuluu/ei kuulu.
    Minä olen käsittänyt, että omatunto on Jumalan antama lahja ihmiselle. Varoittamaan ja ohjaamaan ihmistä oikeaan...

    sodan julistanut ja ketä vastaan?

    Äänestä

  • siis on kirjoitti:

    sodan julistanut ja ketä vastaan?

    opettamalla että kaikki muut kuin mormonit kuuluvat perkeleen kirkkoon, joka on koko maailman huora.

    Äänestä

  • tietenkin kirjoitti:

    opettamalla että kaikki muut kuin mormonit kuuluvat perkeleen kirkkoon, joka on koko maailman huora.

    omia pakkomielteitäsi keskusteluun, joka ei koskenut sinun henkilökohtaista sotaasi, vaan aloittajan sotaa. Odotan aloittajalta vastausta, en sinulta.

    Äänestä

  • työnsit kirjoitti:

    omia pakkomielteitäsi keskusteluun, joka ei koskenut sinun henkilökohtaista sotaasi, vaan aloittajan sotaa. Odotan aloittajalta vastausta, en sinulta.

    Itse asiasta olisi oppia monelle muulle kirkko-, ja seurakunnalle. Asia toinen on , että se kuva, minkä kotiopettaja saa perheestä käynneillään, ei ole mitenkään 100% aito.
    Olen nähnyt pappeudenhaltijan, joka ilmeisesti kuvitteli omaavansa jonkinlaisen henkien erottamisen armolahjan, ja aloitteli kahdesti yhden ja saman henkilön kohdalla sairaustapauksessa "siunaamisen", höpöttämällä tyyliin,"saatana on voimakkaasti sinun ylläsi"jne...
    Todennäköisesti noissa tilanteissa peilautui kyseisen henkilön henkilökohtaiset ongelmat kotonaan ko.muodossa.
    En usko, että minkäänmoiset "avainten antamiset"takaisivat, että pappeudenhaltija taatusti kykenee erottamaan henget...Riippumatta mikä em.pappeudenhaltijan oma sydämentila on, ja millaisia ennakkoasenteita hänellä on, esm.sairasta siunatessaan, tai muiden vastaavien toimitusten yhteydessä.
    Vielä vähemmän mikään"avainten antaminen" auttaa erottamaan, jos kyseessä on henkilö, jonka kohdalla on kyseessä jakautunut persoonallisuus.
    Eli: Yhtenä hetkenä silkkaa hunajaa ja ystävällisyyttä... Kun kuulijakunta vaihtuu, ystävällisyyden tilalle tulee hysteerisesti huutava, lähes raivohulluna kiroava naispuolinen hirviö...
    Tulee kyllä ajan mittaan selviämään, kumpi on kyseessä tässä tapauksessa. Henkivallat, psyykkinen sairaus, vai ihan silkka, sammumaton ilkeys...
    Mutta vieläkin sanon: Kuvitellaan,"minä olen saanut avaimet, minä menen ja tiedän ja näen"...
    Väitän, että noita asioita voidakseen tutkailla, tarvitsee Jumalan Armoa, sekä vaikeita ja tuskallisiakin koettuja tositapahtumia henkilökohtaisesti, sekä ymmärrystä katsella asioita Raamatun valossa.
    Mikäli nuo puuttuvat, ei auta, vaikka kuinka hienossa puvussa joku "auktoriteetti"lupaa sinulle "avaimet"...
    Palaa aiheeseen sitten, kun saan asioita eteenpäin.
    Jos nyt joku kokee, että voisi iltarukouksessaan muistaa, että totuus saisi voittaa valheen, olisin siitä kiitollinen.

    Äänestä

  • "aloittaja" kirjoitti:

    Mitä tarkoitat niillä? - Ne ovat valtuus johtaa eikä sitä, mitä edellä esität.

    Äänestä

Taaplaa tavallaan. On mielenkiintoista havaita kuinka huomioit asioita.

Meillä kotiopettajat, niitä kuuluu aina olla kaksi, istahtavat sohvalle ja sitten heitellään puolin ja toisin hauskoja juttuja ja kerrotaan viimeaikaisista ja tulevista tapahtumista. Poikamme istuu rakkaan kotiopettajan viereen ja saa heti hymysuin leikimieliset kovistukset koulunkäynnistään opettajan ottaessa pojan niskasta tukevan otteen ja molemmat nauraen miltei putoavat lattialle. Puhutaan niitä näitä kipaiosenkeittiöön hakemaan hieman mehua ja keksejä tai pullaa.
Kaikki saavat vuoronsa kertoa mitä kivaa elämä on tuonut tullessaan tai mitä surullista. Sitten kotiopettaja kertoo taijos olemme jo lukeneet kotiopetusläksyn sille kuulle hän vain keskustelee siitä kanssamme.
Lopuksi pidetään rukous jossa kotiopettaja pyytää siunausta kodillemme. Kotiopettajien lähdettyä kaikilla on hyvä olla ja tuo tunne jatkuu pitkään... hyvä ilta!

Eri asia on kun ihan piispa tulee.... sillon kuuluu kova meteli eteisestä, kun piispa ja jompi kumpi pojistamme vääntää kättä tai otta pari judo-otetta. Toiseen kerrokseen ei tahdo jalat alla kestää kun nauretaan niin kovasti! Viimeksi sai piispa poikamme pään kainaloonsa ja hioi päälakea nyrkillään... molemmat nauroivat katketakseen.

Kun on aika hiljentyä, niin tunnelmasta tulee kunnioittavan hiljainen vaikka juuri äsken peuhattiin kovastikin.

Niin kukin taaplaa tavallaan. Ei kaikki kotiopettajat osaa rentoutua, ehkä he ovat epävarmoja ja pelkäävät mitä kotiopetettava ajattelee heidän sanomastaan... eihän koskaan tiedä... tai aika usein arvaa missä kodissa arvostellaan kotiopettajan käytöstä ja sanavalintaa jälkikäteen roimasti! Ja vasrsinkin uusien jäsenten kanssa... on oltava asiallinen ja tuotava sanomansa hyvin esiin.

Me olemme suuri perhe, johon mahtuu kaikenlaisia taaplaajia! Mutta jokainen hyväksytään sellaisena kuin on.

Äänestä
  • "Mutta jokainen hyväksytään sellaisena kuin on."

    Oikeasti asia on täysin päinvastoin.

    Äänestä

  • tällä kertaa. kirjoitti:

    "Mutta jokainen hyväksytään sellaisena kuin on."

    Oikeasti asia on täysin päinvastoin.

    luuletko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kotiopettaa kirjoitti:

kaunis asia. kotiopettaja komeassa puvussaan ja solmiossaan saapuu salkkuineen. istahtaa nojatuoliin, harvakseltaan puhellen tavoitellessaan arvokkuutta ja mahtipontisuutta olemukseensa. Hyvä virka ja sosiaalinen asema valaa olemukseen itsevarmuutta, kykyä esiintyä niin, että tietämäntön erehtyy luulemaan sitä hurskaudeksi. Uusioperhe on siinä kuuliaisina ympärillä, ryhmittyneenä tämän ihmeellisen auktoriteetin ympärille. Ja oi, miten kaunista onkaan, kun kaikki yhdessä näyttelevät samaa näytelmänumeroa. Syntyy illuusio jostakin ihmeellisestä...Kunnes kotiopettaja on opettanut niin paljon, että voi hyvällä omallatunnolla seuraavassa pappeuskokouksessa ilmoittaa hoitaneensa velvollisuutensa mallikkaasti.
Kun kotiopettajan hienon Fordin takavalot häipyvät tummenevaan iltaan, sisällä näytelmänumero vaihtuu ihan luonnostaan toisenlaiseen...
SOTA JATKUU.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu