Jotainhan

kopioista maksaa, vai ilmanko niitä jaetaan kaikille pyytäjille.
Mikä sitten on oikea hinta?
Vastaa valittaja, tai joku sen kaveriista.
8638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tapauksen asiakirjat ovat täällä:
http://www.netikka.net/apualapua/veloitti.html

Valitusta lukemalla selviää, että siinä ei vaadita kopioita ilmaisiksi. Mikä on omakustannushinta tavallisimmassa tapauksessa eli silloin kun mappi otetaan hyllystä, asiakirja otetaan mapista, pannaan kopiokoneen lasille ja painetaan nappia? Ei ainakaa 2 euroa sivulta.

Hallinto-oikeus katsoi, että "Lapuan kaupunginvaltuusto on päättäessään asiakirjoista perittävien julkisuuslain piiriin kuuluvien maksujen perusteista ja euromääristä - - - käyttänyt harkintavaltaansa muuhun tarkoitukseen kuin mihin se lain mukaan on ollut käytettävissä".

Mikähän se muu tarkoitus on mahtanut olla? Lapuan kuntatalouden pelastaminen? Tuskin.

Kannattaa lukaista myös kaupunginhallituksen hallinto-oikeudelle antama lausunto. Siinä on mainio esimerkki Lapuan kaupungin asianajomoraalista. Olisiko hallinto-oikeus osaksi siitäkin närkästyneenä antanut päätöksestä tiedon STT:lle?

Äänestä
  • Ikuiset urputtajat ja vastustajat.
    Täälläkin ne barrikoi.

    Jälleen niin tympäisee tuo niiden touhu.

    Onkohan ne valittajat eläkkeellä olevia, jotka istuvat kaiket päivät täälläkin ja miettivät mistä taas pistäisi vastaan?

    Äänestä

  • apualapua kirjoitti:

    Ikuiset urputtajat ja vastustajat.
    Täälläkin ne barrikoi.

    Jälleen niin tympäisee tuo niiden touhu.

    Onkohan ne valittajat eläkkeellä olevia, jotka istuvat kaiket päivät täälläkin ja miettivät mistä taas pistäisi vastaan?

    90% lapualaisista ajattelee toisin kuin valittajat.

    perehtyneen. Tyhmät puheet on häpeäksi kirjoittajalle.

    Äänestä

  • lapualaisista kirjoitti:

    90% lapualaisista ajattelee toisin kuin valittajat.

    on vähän vaativaa ja vaivalloistakin puuhaa. Tavallisesti ajatellaan (eli toistellaan) toisten valmiita ajatuksia.

    Äänestä

  • lapualaisista kirjoitti:

    90% lapualaisista ajattelee toisin kuin valittajat.

    Kyllä se kopioden hinta tosiaan on liian suuri. Toiseksi se hintan suuruus on tarkoitettukin kaventamaan demokratiia Lapualla.

    Äänestä

  • oikeus tietoon kirjoitti:

    Kyllä se kopioden hinta tosiaan on liian suuri. Toiseksi se hintan suuruus on tarkoitettukin kaventamaan demokratiia Lapualla.

    tietenkin se ja kiusanteko myös, mutta sehän ei osunut kuin niihin, jolla ei ole nykyajan välineet ja osaaminen hallussa. Siis epädemokrattista touhua päättäjiltä myös siinä mielessä.

    Äänestä

  • meininki oli kirjoitti:

    tietenkin se ja kiusanteko myös, mutta sehän ei osunut kuin niihin, jolla ei ole nykyajan välineet ja osaaminen hallussa. Siis epädemokrattista touhua päättäjiltä myös siinä mielessä.

    "teräväpää" on liikenteessä, niin ei voi muuta kuin ihmetellä sen kannattajien arvostelukykyä ja omanarvontuntoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pitää kirjoitti:

kopioista maksaa, vai ilmanko niitä jaetaan kaikille pyytäjille.
Mikä sitten on oikea hinta?
Vastaa valittaja, tai joku sen kaveriista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu