Mietittävää

uskontojen ero on siinä että kristinuskon päähenkilö Jeesus elää, Hänen hautansa on tyhjä. Muhamed jne, makaa haudassaan kuolleena.
Kristinuskon Jumala on kertonut omilleen mitä tapahtuu maailmassa tuhansia vuosia etukäteen, esim,Jeesuksen syntymä, Israelin valtion perustaminen, Juutalaisten palaaminen omaan maahansa parin tuhannen vuoden päästä, tämä paluumuutto on kokoajan käynnissä.
7235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on se, että mikä ajaa uskovat päivästä toiseen nolaamaan itsensä lapsellisilla aloituksillaan?

Äänestä

sinä tietäisit, onko jessen hauta tyhjä vai ei, jos sitä ei ole löydetty. Ja siinä yhdessä löydetyssä oli kyllä paljonkin luita.

Kukaan ei oikeasti tiedä mitä silloin pari tuhatta vuotta sitten tapahtui vai tapahtuiko yhtään mitään.

Koko uskosi nojaa yhteen homeiseen kirjaan, jonka tarinat ovat enemmpän kuin seinähulluja. Muhammed nyt kuitenkin on suurella todennäköisyydellä joskus elänyt, mutta jumalan profeetta hänkin oli suunnilleen samalla todennäköisyydellä kuin jesse oli jumalan poika.

Mutta omapa on hölmöytesi, jokainen saa uskoa ihan mihin itseä sattuu huvittamaan. Eiks Prinsessa Ruusunen tai muut kunnon sadut jaksa kiinnostaa? Niissä ois sentään onnellinen loppu.

Äänestä

Missä se jessen hautapaikka sitten on?

No tuota noin. Mitenkäs nämä israelilaisten jutut sinuun sitten liittyvät?

Äänestä

Jeesus on pitkätukkahippi, EIKÄ auta uskovaisiaan, koska silloin hippi joutuist tekee töitä!

Äänestä

Eikös tämä sama aloitus ollut täällä viime viikollakin, siis ihan sanasta sanaan sama.

Äänestä

että Maa kiertää Aurinkoa, eikä päinvastoin. Eipä olisi siitäkään tarvinnut tapella vuosisatoja, ennen kuin se lopulta meni uskovaisten kaaliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kristinuskon ja muitten kirjoitti:

uskontojen ero on siinä että kristinuskon päähenkilö Jeesus elää, Hänen hautansa on tyhjä. Muhamed jne, makaa haudassaan kuolleena.
Kristinuskon Jumala on kertonut omilleen mitä tapahtuu maailmassa tuhansia vuosia etukäteen, esim,Jeesuksen syntymä, Israelin valtion perustaminen, Juutalaisten palaaminen omaan maahansa parin tuhannen vuoden päästä, tämä paluumuutto on kokoajan käynnissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu