silmään nuorella ihmisellä kun Lapualla vain jatkuvasti panostetaan yhden sektorin ja lajin kehittämiseen. Meillä on hyvä urheilutalo, jäähalli ja jalkapallokenttiä nyt vielä palloiluhalli. Eikö olisi aika jo antaa muillekkin kuin urheilulle. Pala nousee kurkkuun kun muut tylysti sivuutetaan. Panostetaanko esim. musiikkiin ja muihin taiteisiin näin paljon? Ei todellakaan!!!
Ihan
itku nousee
3367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
urheiluun on ideologinen valinta, peruja suojeluskunta-ajoilta. Asia muuttunee vasta seuraavan sukupolven tullessa valtaan. Sikäli kun asialla on silloin enää paljon merkitystä, koska kaikki elämä on siirtynyt muualle.
Ei kai millään paikkakunnalla ole panostettu musiikin harrastamiseen niin paljon kuin Lapualla.
Mene hyvä ihminen Vanhaan Paukkuun ja kysy infosta neuvoa. Sieltä ohjataan sinut "oikeaan osoitteeseen," (samassa talossa) ja taatusti löydät kaipaamasi.
ei ole satsattu niin paljon kulttuuriin ja urheiluun kuin Lapualla! Ja jälki näkyy, kaupunki kasvaa ja kehittyy.