länsimaailman

puuttuu oikeudentaju;se mitä länsi tekee esim kosovolle ei sovi päättäjien päähän mitä venäjä tekee osseeteille ja abhaaseille.ajatteleeko länsi päättäjät ensin toisella aivopuoliskolla ja sitten kun on kyseessä venäjä toisella puoliskolla??vähän näyttää siltä!eli aina valitaan tilanteen mukaan kumpaa puoliskoa käytetään:D
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sekaisin. Venäjän logiikka: Tshetsheeniassa täysi teurastus. Grosnyn asukasluku on alle kymmenesosa siitä, mitä se oli siitä kun Putinin generaalit antoi muutaman tunnin siviileille aikaa lähteä kaupungista ennenkuin se tuhotaan. Nyt Venäjä on sitä mieltä, että Georgia on tämän konflikti takia menettänyt oikeuden hallita E-Ossetiaa ja Abhaasiaa. hmm..Abhaasiassa ole edes sodittu. Etelä-Ossetiassa oli täysi sota Georgian aloittamana, mutta siinäkin on ollut viime aikoina Venäjän provosointia hävittäjien ylilennoilla ja muilla konsteilla.'

Vertaus Kosovoon ontuu sikäli, että se on karkein etninen puhdistus, mikä on vähään aikaan nähty, kun koko maakunnan asukkaat ajettiin pois. Kieltämättä vastaavia piirteitä on Georgian alueellakin PUOLIN JA TOISIN, mutta Saakasvili on tarjonnut osseeteille muun muassa täyttä itsehallintoa 2006, mikä ei kelvannut. Georgialaiset eivät ole itse asiassa saaneet Etelä-Ossetiaa missään vaiheessa haltuunsa.

Äänestä
  • koska enemmistö tsetseeneistä ei halua itsenäistyä,osseetit ja abhaasit enemmistönä haluaa pois georgiasta.miksi ihmeessä vili oli niin tyhmä,ettei luopunut noista maakunnista ja sen jälkeen olisi päässyt naton jäseneksi kun hallitsee maataan (ilman abh. ja oss.).mitä georgia olisi tehnyt maakunnilla jotka ei hyväksy georgiaa ja suurin osa on muuta rotua kuin georgit.sama asia meilläkin,haittaisiko sinua jos ahvenanmaa itsenäistyisi?ei minulla ainakaan olisi tarvetta hyökätä ja pakottaa niitä olemaan suomen osa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


päättäjiltä kirjoitti:

puuttuu oikeudentaju;se mitä länsi tekee esim kosovolle ei sovi päättäjien päähän mitä venäjä tekee osseeteille ja abhaaseille.ajatteleeko länsi päättäjät ensin toisella aivopuoliskolla ja sitten kun on kyseessä venäjä toisella puoliskolla??vähän näyttää siltä!eli aina valitaan tilanteen mukaan kumpaa puoliskoa käytetään:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu